Heinäkuussa kirjoitin plussia ja miinuksia kahdesta online-kaupasta, joista saa kynsilakkoja huomattavasti huokeammin kuin Suomen kosmetiikkaosastoilta. Tässä aiemmat postaukset Transdesignista ja 8ty8beautystä. Kolmas samaan kastiin luettava, halpa ja luotettava kauppa on Head2ToeBeauty. Kirjoittaessani noita kahta aiempaa postausta ei mulla ollut vielä kokemusta head2toesta kovin paljoa, joten jätin tästä kirjoittamisen silloin. Välillä on pyörinyt mielessä tästä kirjoittaminen ja nyt kun anonyymi kysyi voisinko kirjoittaa tästäkin kaupasta, päätin vihdoin nakutella idean postaukseksi saakka.
Lakkamerkeistä H2T myy samoja kuin monet muutkin kaupat: China Glazea, Essietä, Color Clubia, Misaa, Orlyä ja Creativeä. Hinnat ovat suunnilleen samaa luokkaa kuin muillakin kaupoilla joilta olen tilannut ja valikoima on usein hyvä. Yleensä tuntuu olevan ihan kerrasta kiinni mikä kauppa saa uudet kokoelmat ensiksi valikoimiinsa.
Postikulut vaihtelevat painon mukaan. Itse olen aina tilannut 5-7 lakkaa, jolloin postikuluja on tullut 15,70 dollaria. Käsittääkseni 8-10 lakan postikulut ovat noin 18 dollaria, joten siis lakkojen määrän & painon mukaan postikulut kasvavat aina muutamalla dollarilla. Nykyään Head2toe on muuttanut check out systeemiään siten, että postikulut minkäkinpainoiselle paketille näkee suoreen tilauksen tekovaiheessa, kunhan ostosivulta valitsee postitustavaksi first class mail international, ja maaksi laittaa suomen. Helppoa ja kätevää siis.
Lakat pakataan aina pahvilaatikkoon, joka on aina täynnä packing peanutseja, joten pehmusteita ainakin on ja lakat eivät kosketa kuin pohjallaan pahvilaatikon sivuja, mikä pienentää riskiä lakkojen rikkoutumisesta. Itselläni ei ole koskaan mennyt mitään rikki täältä tilatessa.
Toimitukseen itselläni on yleensä aina kulunut reilu pari viikkoa. Tämä on ollut itselleni suurin miinus. Yleensä tilaus tuntuu pyörivän heillä jonossa ensiksi viikon verran ja sitten tulee ilmoitus lähetyksen lähtemisestä. Pari viikkoa ei oikeasti ole edes kovin pitkä aika tilauksen odottamiselle, mutta itse olen niin kärsimätön, että haluaisin lakkani heti. Kun kuitenkin ottaa huomioon, että esim Transdesignilla tilaus lähtee yleensä aina maksimissaan parin päivän päästä tilauksen tekemisestä.
Yksi asia mikä on selvästi hämännyt ihmisiä oli China Glazen toimituskielto USAn ulkopuolelle, jota Head2Toe totteli. Tämä siis tarkoitti sitä, että heidän sivuillaan oli maininta siitä, ettei China Glazeja toimiteta muualle kuin Usaan, jonka aikana itse en edes yrittänyt ostaa heiltä tätä merkkiä. Kuitenkin nyt keväästä saakka heiltä on saanut China Glazen lakkoja taas ja nyt kielto on jo poistunut heidän sivuiltaan. Creativen kohdalla heillä on edelleen kielto sivuilla, mutta olen kuullut, että he kyllä toimittavat näitäkin lakkoja Usan ulkopuolelle ja että kielto on enemmänkin lumejuttuna sivuilla.
Tiedän muutaman ihmisen joiden lempinettikauppa Head2Toe on, mutta itse ostan mieluiten Transdesignilta jos on mahdollista. Yleensä kuitenkin mietin eniten sen perusteella, missä kaupassa on kaikki haluamani lakat varastossa.
Ja vielä nopea postikuluvertailu näiden kolmen arvostelemani nettikaupan suhteen:
Transdesign: 9 lakalla postikuluja $18 = $2 / lakka
8ty8beauty: 6 lakalla postikuluja $15 = $2,5 / lakka
Head2ToeBeauty: 7 lakalla postikuluja $15,70 = $2,24 / lakka
Eli jos tahtoo ostaa mahdollisimman monta lakkaa, on Transdesing postikuluiltaan halvin.
Onko muita toiveita nettikauppa-arvostelujen suhteen? Tai tahtoisiko joku tutoa ebay:n käytöstä tai ihan puhtaasti tilauksen tekemisestä näissä nettikaupoissa?
---
Back in summer I did a couple of reviews of different e-tailers and I just wrote another one of those. I think it's pretty pointless to translate this but if you have any questions please let me know. All that I wrote was just the basic information that can be found online but I just wanted to write that all down in Finnish too.
This one is for you Mel!!!
30 minutes ago




