30.6.2010

Nfu Oh #65

Tunnen aina mytisiä tunnontuskia kun en ehdi päivittämään ja lukijamäärä kasvaa. Tahtoisin vaan sanoa hurjan suuret kiitokset niille, jotka jaksavat edelleen lukea ja kommentoida, vaikka välillä vedetäänkin tällä on/off vauhdilla. Nykyään sitä paitsi ehdin lakata kynnet vain noin joka 3 päivä, joten postattavaakaan ei olisi niin useasti kuin aiemmin. Jos jollain on juttu-toiveita tai ideoita, niin niitä saa kyllä heitellä ja yritän toteuttaa. Vanhaan postaus päivässä tahtiini en kyllä varmasti tule venymään, koska työt verottaa aika paljon vapaa-aikaa ja parhaimpina päivinä olen jossain muualla kuin kotona 09-23 välisen ajan.

Puhuttaisko kuitenkin niistä kynsistä? Tahdoin kuvata Nfu Oh 65 lakan uudestaan, koska aiemmin en ole sitä täällä koko kynnellä näyttänyt. Saattaa olla, että joudun/saan kuvata tämän vielä uusiksi tässä kesän aikana, kun nämä ilta-auringossa otetut kuvat ei ehkä ole parhaimmat. Holo-efekti ainakin näkyy...

Sain näistä kynsistä muuten ehkä päivää piristäneimmän kommentin pitkään aikaan. Töissä noin 12-vuotias poika kertoi mulle, että mulla on tosi hienot kynnet, mistä menin itse ensiksi ihan hämilleni. Pojan äiti sitten ennätti äkkiä jo komentamaan lastaan, että "ei noin saa sanoa" (ei ilmeisesti ollut kuullut kunnolla, mitä lapsi sanoi, katsoi vain ilmettäni), mihin poika totesi "eikö täällä enää saa edes kehua toisen kynsiä, kun ne on oikeasti tosi hienot". Saatiin siinä lapsen äidin kanssa hyvät naurut ja tajusin kiittääkin vielä. Silloin kun sen ikäiseen poikaan joku lakka tekee siinä määrin vaikutuksen, että toinen viitsii kehua, on lakka varmasti oikeasti aika hieno.


First, I wanna thank all of your for sticking around with me even when I'm unable to update often. It really means a lot to me, and I try to update every time when I have the time and energy to do that. Right now my job is really wearing me of, and when working up 10 hours a day with customers, usually sleep is the only thing on my mind when I get home around 10pm. I have a lot of shorter days too, so I try updating then.

Now on to my nails. I've used Nfu Oh 65 several times but the only photos in this blog were with nail art. I decided it was time to take new pictures now that the sun is shining nicely, but I'm not sure if these are that much better. The sunset wasn't really working for my benefit. Nevertheless, this polish is absolutely stunning and I think everyone needs some Nfu Oh holos. I'm trying my hardest not to go ahead and order the four that I don't yet have.

I also got probably the most honest comnpliment on my nails when wearing this polish. I got this about 12-year-old boy as a customer and he told me that my nails are super pretty. He really got me off guard and I didn't now what to say back. He's mom probably saw my face and asked the kid what did he say. The kid answered with: "it was an honest compliment on her nails because they really look so nice. Am I not allowed to say compliments anymore?". We got a good laugh out of that and I thanked him thinking that the polish really must be really nice. I don't think there are many 12-year-olds around here who'd compliment on someone's nails.

22.6.2010

Models Own - Blue Moon

Jos en sitä aiemmin ole sanonut, vihaan metallisia kynsilakkoja ihan hirveästi. Vihaan sitä näytän kynnen jokaisen virheen, lälläslää -efektiä, jonka suurin osa niistä jättää. Ehkä mulla on vain traumoja, mutta ei miellytä omaa silmääni ja ne muutamat, joita omistan, on lähinnä konadien kanssa käytettäväksi (niin, juuri niiden konadien, joita olen käyttänyt ehkä viisi kertaa viimeisen vuoden aikana). En tiedä mikä eksoottinen brittikärpänen puri mua Lontoossa, kun päädyin raahaamaan sieltä kotiin useammankin metallisen tai metalliintaittavan lakan.
 

Models Ownin lakat hurmasivat omat polveni pehmeiksi metallinhohtoisilla shimmerteillään ja hetken asiaa pohdittuani ajattelin, että ne olivat liian nättejä hyllyyn jätettäviksi. Onneksi en jättänyt, sillä nyt alan hitaasti lämmetä näille. Ainakaan tämä Blue Moon ei ole yhtä armoton kynsille, kuin mitä monet muut metalliin taittavat lakat ovat. Ja omat kynteni peittyivät kahdella kerroksella, eikä havaittavissa ollut edes siveltimenjälkiä pinnassa. Uskaltaisikohan tässä ihan yrittää tykätä näistä ja kokeilla niitä paholaisia, jotka olen haudannut laatikoiden pohjalle häpeämään?

I'm not sure if I've said it before, but I hate metallic nail polishes. I just hate how they show every little mistake and bump on your nails. It's not a nice look, not at all. The few metallic nail polishes that I own are mainly to work with konad (yes, with the konad that I've used about 5 times over the past year), so I don't like wearing metallic nail polishes. I don't know what exotic British fly bite me in London, but I ended up buying several metallic polishes from there.

This Models Own nail polish was just too pretty to leave behind. It's not exactly metallic, but it has lots of metallic shimme in it. Suprisingly this doesnt't show the bumps my nails have if I don't look too closely, and it also doesn't leave brushstrokes behind. After wearing this for two days I'm thinking that maybe I have to give the metallic polishes that I own another try.

14.6.2010

Green Day mani


Kuten varmasti moni tietääkin, Green Day soitti 8.6. Helsingin Kyläsaaressa 26,000 ihmiselle, ja minä tietenkin olin mukana. Pienenä kertauksena keikasta: bändi veti aivan käsittämättömän setin, taitoin kynteni monesti erittäin kipeästi, mutta yksikään ei katkennut ja oli aika hienoa olla ihan lavan edessä, kun tiesi, että tuolla taaempana on se 26,000 ihmistä, joista olisi kiva olla juuri siinä, missä itse muserruin.

Yleensä mun on helppo keksiä bändien keikoille teemakynsiä, mutta tällä kertaa se oli hirveän vaikeeta. Väreiksi tiesin kuitenkin haluavani punaisen, mustan ja valkoisen, joten taiteilinkin sitten jotain China Glazen punaisella Salsalla ja mustalla Liquid Leatherilla ja käytin mustaa ja valkoista nail art lakkaa, dotting toolia ja kuusikulmaisia glittermuotoja kynsille. Vaikka olinkin tyytyväinen kynsiini, olin aika kateellinen eräälle, jolla oli hienointa neonvihreää lakkaa kynsissään. Eli jos joku tunnustaa olleensa keikalla oikeassa etukulmassa lavaan ja siihen ulkonevaan saarekkeeseen nähden, mulle saa kertoa mikä lakka on niin hienoa :D


As I mentioned before, Green Day was playing a show here in Finland last Tuesday. It was a concert for 26,000 people, and I was one of them. The show was amazing, they played so well, and I got to see to show from so close to the stage that I couldn't even believe my own luck.

Usually it is easy for me to come up with diferent band themed nails but this time I had no idea what to do. I knew I wanted to do something with red, black, and white. I used China Glaze Salsa and Liquid leather with black and white liners and some hexagon shaped glitters.

12.6.2010

Trind Nail Repair review

 (Kuva täältä)
Tiedän monta suomalaista, jotka pitävät tätä kynenkovettajaa ihmeaineena, sillä Suomessa myydään aika harvoja kovettajia, jotka oikeasti toimisivat. Multa kysyttiin viime kesän aikana hirveän monesti käytänkö Trindin kynnenkovettajaa, kun kynteni vielä olivat hyvässä kunnossa ja silloin oli vähän työn takana ruveta selittämään, että käytän Nail Tekiä, jota myydään kyllä Suomessa, mutta ihan tappavan kovalla hinnalla. Ajattelin, että olisi kiva voida sanoa ihmisille, että joku Suomessa kohtuuhinnallakin myytävä vahvistaja olisi hyvää ja toimivaa. Siksi, pelkästä uteliaisuudesta, mulla lähti matkan Anttilan alennuksesta pullon Trindin vahvistajaa.

Omat kynteni on siis todella kivat ongelmatapaukset, jotka ilmeisesti ottivat iäkseen nokkiinsa siitä, että olin tosi paha kynsienpureskelija vielä nuorenakin. Edelleenkin, jos elän ilman lakkaa kynsissä, kynnet ajautuvat väkisinkin suun lähelle (tosi hygieenista) ja vaikken niitä enää pure, silti ne pehmenevät ja katkeilevat, jos en lakkaa niitä tasaisesti. Omat kynteni ovat siis todella pehmeät, hauraat, ohuet ja helposti liuskottuvat. Niin ja maailman hitaiten kasvavaa sorttia. Todella inhottavat siksi.

Olen kokeillut useampiakin vahvistajia kynsiini. Nail Tek toimi itselläni pitkään, mutta loppuviimein se kääntyi itseään vastaan ja lakkasi toimimasta jättäen mulle kellastuneet ja liuskottuvat kynnet. GOSHin Nail Hardener oli ihana, mutta sen valmistus on jo taidettu lopettaa tai ainakaan sitä en Suomesta enää ole löytänyt. OPIn Nail Envy toimi tavalla, jolla tahdoinkin sen toimivan ja käytin sitä joulukuun puolesta välistä maaliskuun loppuun iloisesti. Se piti kynteni joten kuten kasassa ankaran talven aikana, vaikkei viime talvena mikään kyllä pelastanut näitä kynsiä.

Trindiä olen käyttänyt nyt maaliskuun lopulta ja alkukankeuksien jälkeen meistä on tullut kyllä hyvät kaverit. Trindin tarkoitushan olisi oikeasti käyttää sitä kahden viikon ajan päivittäin kynsillä ja sen jälkeen kerran viikossa. Itse aloitin käyttämään tätä niin kuin yleensäkin käytän vahvistajia, aluslakkana aina lakatessani kynteni. Alussa en pystynyt vaihtamaan tuoretta kerrosta ihan joka päivä, joten en tiedä johtuiko alkukankeudet siitä. Kynnet tuntuivat ihan hirmuisen pehmeiltä OPIn käytön lopettettuani ja olin varma, ettei mulla ole yhtäkään nysää kynttä enää tallella kolmen päivän jälkeen. Onnistuinkin rikkomaan pari kynttä heti alkuunsa ja teki mieli haudata pullo jonnekin kaapin perälle. Onneksi annoin sille kuitenkin vielä mahdollisuuden.

Pullollisen ainetta käyttäneenä voin sanoa, että nyt tuntuu jo hyvältä ostopäätökseltä tähän investoiminen. Voi olla, että positiivisiin lopputuloksiin on osana vaikuttanut myös se, että kesä on tullut ja sääolosuhteet ei ole enää yhtä ankarat kynsille. Luultavasti kuvittelen vain, että kynteni olisi kasvaneet hiukan nopeammin viimeisen parin kuukauden aikana. Tai sitten asiaan on vaikuttanut se, että en telo kynsiäni samalla tavalla rikki kuin aiemmin. Yleensi nimittäin kynteni rikkoutuvat väkisinkin joko sivuilta tai kynsien kärjistä ja joudun viilaamaan niitä muotoonsa ja usein lyhentämään samalla myös huomattavasti, nyt en ole sitä kuitenkaan joutunut tekemään kuin pari kertaa, joten erävoitti Trindille!

Mitään teflon-kovia kynsiä tällä ei saa, mikä toimii kuitenkin itselläni täydellisesti. Olen sellainen ihminen, etten osaa varoa kynsiäni liikaa, vaan annan mennä ja jos kynsi katkeaa samalla, en jää usein sitä liiaksi murehtimaan. Kynnet kuitenkin kasvavat aina takaisin. Siksi Trind on siitä loistava, että se jättää kynnet koviksi, mutta antaa myös hiukan periksi, millon rikon kynteni huomattasti harvemmin kuin aiemmin. Itselläni tämä on siis toiminut hyvin ja varmasti tulen vielä jatkossakin ostamaan. Tosin muitakin kynnenkovettajia tahdon edelleen testailla.

Parin kuukauden käytön jälkeen alan uskoa siihen, että olen hyvinkin saattanut löytää sen itselleni sopivimman kynnenkovettajan. Olen nyt pullon loppumisen jälkeen käyttänyt tyytyväisenä OPIn Nail Envyä taas pari viikkoa ja sen aikana olen saanut kynteni taas telottua ja niiden muoto on kärsinyt aika pahasti. Kannattaa siis välillä testata niitäkin tuotteita, joiden tehoon ei kovin edes uskoisi. 

Trindiä saa ostettua monestakin paikasta (mm. anttilat, sokokset, stockat, yms.), ja Trindin sivuilla on löydettävissä paikkakuntakohtaisesti mistä tätä voi ostaa. Haluaisin myös huomauttaa, että on usein hyvin käyttäjäkohtaista, mikä kynnenkovettaja on paras vaihtoehto, joten kannattaa testailla eri kovettajia ja löytää se omille kynsilleen sopivin.

---
I've tried several different nail hardeners over the years. For the longest time Nail Tek Intensive Therapy II was working for me like a dream, but after about 8 moths of using it, it turned against me and my nails started getting peelled and soft again. After that I've tried GOSH nail hardener which I really liked but I cannot find it in Finland anymore, and OPI Nail Envy which was okay too.

There's a brand called Trind available in Finland that has it's own hardener. I've been asked many times what I use to keep my nails strong and pretty, and when I tell people that it's only because I use hardener, they ask me if I use Trind. A bottle of this cost aroud 12 euros in Finland and a bottle of Nail Tek or OPI is around 27 euros. Because Trind is cheaper, many people rather buy that one than the Nail Tek or OPI ones that I could actually recommend. That's why I thought I'd give Trind a try so that next time when someone asks my oppinion on nail hardeners, I could actually say whether I like this one or not.

I was really sceptical about this one. For some reason I thought this wouldn't work at all. I stated using this in late March and used it fo two monts straight. At first this made my nail super soft and I broke two nails after only a couple days of using this. My nails are super soft, thin and weak, so the harener really has to harden my nails for them to last. I really wanted to throw this away after using it only for about a week but luckily I didn't.

After about two weeks I really saw the difference. My nails we're holding up better, they looked good and they were hard but not too hard. I'm really not good with being careful with my nails, and Trind leaves them just a bit bendy so they won't break even if I hit my hand somewhere.

I used the product for two months and during that time I felt like my nails were growing faster too. I didn't break my nail not once during the time that I used this and I was really happy about it. About two weeks ago I switched back to OPI because I ran out of Trind and after that my nails have gotten worse again.

I think I've finally found a nail hardener that actually works fo my nails' benefit. I haven't found a bad thing to say about this product yet and I hope it keeps working with my nails the way it should. I'll definetely be buying another bottle of this soon but I'll also keep trying other hardeners. 

Trind products are available quite widely around the world and on Trind website you can found if there's a place near you that would sell Trind products.

10.6.2010

Pink gradient mani


Olen sen verran laiska, että harvoin jaksan kunnolla panostaa töpöttelyyn. Tämäkin voisi olla parempi, mutta kelpaa näinkin. Lakkoina käytetty:

(Something Sweet, Jetstream, Sugar High, Limbo Bimbo, Heli-yum)

Lakkoja käyetty samassa jäjestyksessä kuin kuvassa näkyy. Esimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen ovat creme-lakkoja China Glazen kevään Up & Away kokoelmasta ja loput kaksi on shimmerlakkoja. Ainakin omalla kohdalla kynsilakkojen kanssa olen huomannut saman kuin luomivärien kanssa, eli shimmerisiä on helpompi häivyttää toisiinsa kuin mattavärejä. Siksi lisäsin nuo kaksi pinkkiä ihan häivytystarkoitukseen.

Mulla ei varmaan ole muuta sanottavaa kuin että hui miten lakananvalkoisilta sormeni näyttävätkään!

I rarely have patience to do radient manicures. I know it doesn't take much time but still adding the colors is a pain when you get polish all ove your fingers too.

The polishes that I used in this mani are listed in the second pictures of the post. There are three creme polishes from the Up & Away collection and two shimmer ones to help the colors blend together. I've found out that just like with eyeshadows, it is harder to blend matte or creme colors than what it is to blend shimmers.

I think the only thing I have to say about this mani is, oh my how white my fingers look.


8.6.2010

Päättärikynnet

Mulla postauksien mielekkyysjärjestyksessä Shrekit kiilasivat vanhempien kynsikuvien edelle, mutta koska en halua jättää tiettyjä kuvia vaan koneelle unholaan, ajattelin ajastaa muutaman postauken tulevalle viikolle, jolloin kiireissäni tuskin ehdin tietokoneeseen vilkaisemaankaan. Tämän postauksen ilmestyessä Green Day toivottavasti tykittää tärykalvojani uuteen malliin ja sen jälkeen kutsuukin yksi suosikkikaupungeistani ikinä, eli Lontoo. Nähdään taas viikon päästä.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna juhlin siis itse koulujen loppumista. Tai siis lukukauden loppumista, koulua kyllä vielä on jäljellä ihan tarpeeksi monta vuotta. Kynsiä miettiessäni mulla ainoina kriteereinä oli se, että ne ovat sellaiset joita jaksan katsella pari päivää ja sellaiset, jotka pysyvät kasassa lohkeamatta pari päivää. Kokemuksesta tiedän, että itselläni parhaiten pysyy tälläiset manikyyrit, joissa vain osa kynttä on lakattu (no siis onhan koko kynnellä kovettajat ja päälilakka, mutta kuitenkin) ja päätin tehdä jotain kesäistä. Ranskalainen manikyyri tehty China Glazen Orange Marmeladella, jota mun pitää ihan just tilata toinen pullo, kun tämä pahainen on jo loppumaisillaan, mitä tosin ei kuvasta erota. Sen jälkeen nail art lakoilla vetoja oman mielen mukaan ja pikakuivattaja päälle. Kestivät loistavasti kolme päivää lohkematta ja jaksoin jopa itse katsella näitä. Kivointa tällä hetkellä kynsissäni on mielestäni se, että näissä alkaa taas olemaan tilaa koristeluille, eikä yksinkertaisimmatkaan koristelut vie koko kynnen pinta-alaa.

I still have some pictures to show you from the time that I wasn't updating my blog. I don't have time to update my blog for a week so I thought I'd time some posts for you even though I won't be here to reply to your comments. When this post appeas on my blog, I hope that I'm watching Green Day on stage and having fun with my friends. Green Day is one of the bands that I've grown up with. I've never been a huge, huge fan of their music but I've always liked them a lot, and it's really nice that they come to Finland again... 15 years after the last time. After Green Day I'll be taking off to London for five days so I'll see you in a week.

Last weekend we were celebrating the end of school (end of the semester, I still have a few years till I graduate) and I needed to wear something that could hold up without chipping for about three days. I know that these half manis do last the longest on my nails so that's what I ended up with. I used China Glaze Orange Marmelade for the french tip (I'm almost out of my bottle!) and some nail art polishes for the nail art. These nails lasted well for three days and I didn't get bored of them. I think the best part of my nails right know is the fact, that I have room to do nail art without it taking the whole surface of my nail automaticly.

7.6.2010

OPI - Rumple's Wiggin'

 
Taidan olla vielä huonompi näiden lilojen lakkojen kanssa, kuin mitä olen niiden vaaleanpunaisten kanssa, joista kummasti olen viime aikoina oppinut pitämään. Lila-kammoni tosin juontaa juurensa jo ala-asteen viimeisiltä luokilta. Silloin nimittäin oli jotain maailman hienointa levittää vaaleanlilaa luomiväriä luomille; eikä vain liikkuvalle luomelle vaan ihan kulmakarvoihin saakka. Silloin pidin äitiä ilkeänä diktaattorina sen kieltäessä mua liikkumasta ulkona tässä kauniissa lookissa, nyt kiitän onnea siitä että äiti takoi järkeä päähän silloin aikanaan.

Päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ainakin koittaa Rumple's Wiggin' lakkaa. Lähdin liikkeelle less is more -periaateella ja onnistuin mielestäni ihan nätisti. Pari kerrosta Rumple's Wiggin'iä matattuna Essien Matte About You'lla ja kolmella nail at lakalla yksinkertaiset koristelut. Jos en muuta, niin pääsin ainakin vähän eroon kammostani lilaa kohtaan. Ei me kyllä vieläkään parhaiksi kavereiksi muututtu.

Nyt mun pitäisi kehitellä jonkinlaiset kynnet huomiselle Green Day keikalle. Ainut ongelma on se, ettei mulla ole mitään ideoita...

I think I'm even worse with lilac polishes than what I am with soft pinks. I'm afraid of using lilac after what was a huge make up trend among my friends when I was ten years old or so. Some of my friends used soft lilac eye shadow but not just only on the lid but all over the eye up to the eyebrow. It's needless to say that it looked horrible but I was really mad at my mom not letting me use eyeshadow like that. Now I'm actully really thankful that she didn't let me walk around looking like that :D

I decided to give lilac a try to prove myself that lilac doesn't always mean hideous eye make up. I though less is more with this mani and ended up using two coats of Ruple's Wiggin' with Essie Matte about you. Then I added just three simple lines with nail art polishes and here's what I ended up with. I don't think I'm friends with lilac yet but we're getting there. 

Now I'm off to create a mani for tomorrow when Green Day is playing in Helsinki. The only problem is that I have absolutely no ideas of what to do. Well, maybe I'll figure that out.

OPI - Funky Dunkey

 
Kuvat ottetu tyylillä muistikortilta loppuu tila, kamerasta akku ja ilta-aurinko oli juuri muuttumassa ihan oranssiksi. Ihmettelen, ettei lopputulos ollut tärähtäneitä oransseja kuvia blurrisotkussa.

Shrek kokoelmasta Funky Dunkey omalla tavallaan kokoelman tylsin lakka. Tällaisia violetteja on varmasti monia, eikä tämä ole mitenkään uniikki. Itse olen enemmän punertavien violettien ystävä, mutta kyllä nämä siniseenkinpäin kallistuvat menevät. Tahdoin automaattisesti yhdistää tähän pinkkiä mustan, valkoisen ja hopean kavereiksi. Randomviivoilla sain aikaiseksi jotain, mitä katselin kolme päivää ajan puutteessa, mutta en minä näistä silti liiemmin pitänyt.


The pictures were taken when the sun was setting, the battery of my camera was dying, and when my memory card could only hold about ten more pictures. I'm really amazed that the pictures didn't turn out all orange and blurry.

Funky Dunkey is the one polish from Shrek collection that is really well dupable. I knew from the begining that I wanted to pair this up with nail art that has something pink in it. I wore this mani for three days but I'm still not sure if I like this or not.

3.6.2010

OPI - Fiercely Fiona

Olen tässä viimeiset 24 tuntia yrittänyt päättää, voiko tätä lakkaa sanoa keltaiseksi vai vihreäksi. En ole tullut mihinkään lopputulokseen, joten jätän päättämättä tämän kohtalosta. Tiedän ihmisiä, jotka vannovat tämän olevan keltainen; toiset taas pitävät tätä vihreänä. Kuvissa tämä esiintyy kyllä todella keltaisena, mutta vähänkään heikommassa valaistuksessa lakka näyttää niin pullossa kuin kynnelläkin todella vihreältä. No, on tämä sitten minkä värinen tahansa, pidän tästä ja tämän uniikista sävystä. Sen verran tämä taittaa vihreän suuntaan kuitenkin, että toimii vaaleana cremenä ihonsävyni kanssa vielä nätisti, ihan banaaninkeltaiset lakat kun ovat vähän liikaa lämpimälle ihonsävylleni.



Vaikka rakastankin OPI leveää sutia ehkä yli kaiken, ei se ole paras mahdollinen cremelakkojen kanssa. Itsestäni tuntuu, etten saa millään sopivaa määrää lakkaa sutiin, ja etten saa millään lakkaa levittymään täysin tasaisesti. Päälilakka kyllä korjaa asian, mutta tuo leveä sivellin toimii kyllä paremmin muiden kuin näiden cremejen kanssa. Kynsissä lakkaa kolme kerrosta ja koristelut nail art lakoilla. Onnistuin tekemään jo toista päivää putkeen kynnet, jotka miellyttää itseäni, mikä on aika saavutus.

---

For the past 24 hours I've tried to decide whether this polish is yellow or green. I still haven't decided and I'm planning on not deciding. In bright daylight this looks like a nice pale yellow creme with hints of green in it but in shade and in low lights this appears as light lime green. Mostly it looks yellow to me but with enough green tones to work with my warm skintone nicely.

(Ihonsävy vääristy, mutta yritin kuvata lakan vihreyttä / I know, my skintone looks odd, but I tried to capture the greenesh of the polish)

Even though I really like the OPI bro wide brush, with cremes it's not the best. I felt like getting the right amount of polish on the brush was really difficult and I didn't get nice and even surface on my nails even after trying with several coats of polish. I know yellows may have tricky formulas but I don't think it's just that. I do have plenty of experience with different yellow polishes because that's my favorite color. The formula in this wasn't bad but it could be better too. I think I used three coats of polish before nail art and top coat. I've really liked all the Shrek polishes so far so I hope I don't have to get dissapointed with the last three ones that Ihaven't tried yet.

2.6.2010

OPI - Whats with the Cattitude?

Tulipa tuossa taas parin viikon aikana huomattua kolme faktaa. A) kun tipun päivitystahdista, tipun täysin kärryiltä koko blogin suhteen, B) koulun loppu toi niin monta deadlinea, että en yksinkertaisesti ehtinyt päivittää ja C) ongelmat uuden kameran kanssa taitavat olla historiaa ja olen vihdoin löytänyt fiksut asetukset, jotka sitten kyllä näyttävät kärsineet kynsinauhanikin näköjään. Pakkohan niitä oli heti hoivata ja kohta on varmaan koko näppäimistö sitruunan hajuinen, kun Lushin Lemony Flutter yrittää hemmotellä kärsineitä sormiani. Niin juu, ja stressiä kaiken muun lisäksi aiheutti se, että vietän koko kesän Tampereella, mistä sain töitä ja maailman ongelmallisin tilanne syntyi kun piti pakata kolmeksi kuukaudeksi, mutta kaikkea ei voinut raahata mukanaan. Nyt on kuitenkin itsellänikin pienoinen loma (ihan täyttä luksusta) ennen kuin aloitan työt.


Mun piti oikeasti näyttää tässä postauksessa kynnet, joilla juhlistin koulujen loppua, mutta tämänhetkiset kynnet on ehkä aavistuksen kivemmat, niin päädyin näihin. Sain oman Shrek kokoelmani postista viime viikolla ja päätin taas tykätä OPIsta hetkellisesti, koska toi kokoelma oli niin kiva. Mulle kuudesta sävystä 5 oli must have lakkoja ja kun sain samaan hintaan koko kokoelman kuin että olisin ostanut vain ne viisi lakkaa, ostin sitten kaikki.

Toisena lakkana kokeiluun pääsi Whats with the Cattitude?, joka on aika ainutlaatuinen lakka, sillä en taida oikeasti omistaa yhtäkään pastellinsinistä creme-lakkaa. Tämä tosin on omalle lämpimälle iholleni hiukan liian viileä lakka, menee kyllä, mutta ei ole paras mahdollinen vaihtoehto. Se ei kuitenkaan haitannut, koska jotenkin onnistuin tykästymään näihin maailman yksinkertaisimpiin koristeluihin kynsissä ja pidän myös kynsieni tämän hetkisestä mitasta. En oikein tiedä pitäisikö tässä alkaa vannomaan Trindin kynnenkovettajan vai kesän nimeen. Vielä kun saisi tuon etusormen muotoonsa ja hiukan pidemmäksi, niin olisin tyytyväinen kynsiini ehkä ensimmäistä kertaa noin vuoteen.



Hi all, and sorry that I've been gone for such a long time. The last two weeks of school were just so crazy and on top of that, I moved (again) temporarily for the summer. I feel like I haven't even had time to breathe during the past few weeks but now I have three weeks to do whatever I want till I start working again.

Originally I was planing on posting my end of school mani today but I liked my current mani more. I recieved my Shrek polishes last week and I've been dying to try them. This is the first collection from OPI that I own every polish of and I really like them all. I planned on buying only five of these but then I got all six of them for the price of five so I got them all.

Today I'm wearing whats with the Cattitude? and I really like the simple desing on my nails. Now that my nails have finally grown a bit (I don't now whether to thank Trind Nail Repair or just summer) I like my nails. I just want my index finger to grow just a little so that I'd be able to reshape it and then I'd be happy with my nails. I think this color is pretty, but my kintone is just a tad too warm to work with this shade well.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...