11.1.2011

Everybody loves Konad

Nyt kun olen vihdoin rakastunut oikein kunnolla omiinkin konad-välineisiini, olen myös oppinut ratkaisemaan muutamia ongelmia, joita aina voi tulla konadin käytössä vastaan. Tässä niitä yleisimpiä asioita, jotka tuntuvat olevan problemaattisia ja ärsyttävän aina välillä itse kutakin.

Ongelmia konadin käytössä:

Aloitetaanko omista kokemuksista, vai niistä ongelmia. Ehkä omat kokemukset antavat enemmän toivoa sille, että kuka tahansa voi oppia tämän tekniikan. Itse tilasin omat laattani kesällä 2009 ihailtuani konadeja muiden blogeissa kauan. Itse suunnittelin rakastuvani näihin ihan täysillä ja tilasin heti 10 laattaa, valkoisen ja mustan konad lakan, sekä stamperin ja scraperin. Omaksi puolustuksekseni voin sanoa, että alekoodin kanssa ulkomailta hinta oli äärimmäisen edullinen, joten suomessa olisin käyttänyt saman verran rahaa, vaan pariin laattaan, lakkaan ja työkaluihin.

No, sain konadini ja olin innoissani niistä, mutta parien - hampaat irvessä väännettyjen - kynsien jälkeen en vain jaksanut enää. Miten muut jaksavat tätä kun itselläni menee viisi yritystä ennen kuin saan ees kuvion stamperiin kunnolla? Saatikka sitten, että se kuvio olisi edes maantieteellisesti siinä suunnassa kynttä, minne sen haluaisin? Päätin luovuttaa ja jättää konadit laatikkoon odottaan parempaa päivää. Voin rehellisesti sanoa, että noin vuosi sitten olisin ollut valmis myymään konadini silloiselle kämppikselleni, koska vihasin niitä niin paljon. Onneksi en koskaan sitä tehnyt, vaan eräänä päivänä opin jopa rakastamaan Konadejani. Se päivä sitten saapui tänä syksynä, konadien kaveerattua laatikossa muiden unohdettujen aarteiden seassa, kun halusin ehdottoman välttämättä fishnet-kuviota kynsilleni, enkä kyllä käsin olisi saanut mitään kaunista aikaiseksi. Noh, sinä iltana rakastuin sitten konadeihin ja nyt niitä innokkaasti käytänkin.

Onneksi nyt myös tiedän mitä tein väärin aikanani.

Yleisin ongelma on siinä, että kuvio ei tartu leimasimeen ollenkaan / kokonaisena ja siihen voi olla monta syytä:

Pyyhi aina stamper, scraper ja laatta lakanpoistoaineella ennen kuin aloitat:
Auttaa elämää huomattavasti kun et huomaa kuvion jo stamperillä ollessa, että sen pinnalla on lajitelma pölyhiukkasia, joita tuskin kynnellesi haluat.

Käytä tarpeeksi lakkaa kuvion päällä:
Itse saatan käyttää jopa vähän liikaa, mutta mielummin liikaa kuin liian vähän. Opin tämän nyt joululomalla kun konadini oli siskoni käytössä ja se ei millään meenannut saada kuviota stamperille siinä missä itse sain kuvion sille heti. Joten helpompaa on kerralla laittaa tarpeeksi lakkaa, kuin yrittää kahdeksan kertaa liian pienellä lakkamäärällä

Älä paina scraperillä liikaa pyykiessäsi ylimääräistä lakkaa laatalta:
Tämä oli oma suurin ongelmani aluksi. Panoin scraperiä laattaa vasten todella kovaa ja väkivaltaisesti, mistä on laatan pinnalla nätit naarmut ja muistot mielessä. Sitä scraperiä ei oikeasti kannata paina käytännössä melkein yhtään. Riittää kun sitä vaan kuljettaa laatan päältä pyyhkien pois ylimääräiset lakat. Niin hullulta kuin se kuulostaani, liian aggressiivisella pyyhkimisellä saattaa pyyhkiä myös koloista liikaa lakkaa pois ja kuvio ei enää siirry kunnolla stamperiin.

Karhenna stamperin pintaa viilalla:
Jos kuvio ei ota tarttuakseen, vaikka olet pyyhkinyt stamperin pinnan lakanpoistoaineella ja käytät varmasti tarpeeksi lakkaa, voit koittaa karhentaa stamperin pintaa kevyesti viilalla. Se auttaa usein kummasti.

Pidä huoli, ettei konadit oli tekemisissä minkäänlasten öljyjen kanssa:
Kuulostaa asteen verran typerältä, mutta joissakin kynsilakanpoistoaineissa on hoitavia öljyjä, jotka estävät kuvion tarttumisen stamperille. Hoitavat öljyt on kivoja kynsille, mutta myrkkyä konadeille. (No okei, ei myrkkyä, mutta jokainen varmaan tietää miten kivan liukkaaksi öljy kaiken tekee ja...)

Kuvio ei tartu kynnelle:

Onko lakkauksesi "tuore":
Konadit tarttuvat mieluiten "tuoreiden" lakkausten päälle. Älä siis lähde yrittämään kuviointia monen viikon takaisille lakkausjämille, vaan mielellään siinä vaiheessa kun muutenkin laitat kynsiäsi. Päivän, parin päästä mielestäni tarttuu vielä ihan hyvin, mutta mitä kauemmin lakka on ollut kynsilläsi, huonommin Konadit tarttuvat

Entä ne öljyt:
Tee ensin kynnet loppuun, lisää sitten kynsinauhaöljyjä, vaikka niillä olisikin kiva lutrata ennen konadeja kun vasta odottelee aluslakkauksen kuivamista.

Älä yritä tehdä konadeja liian märkien pohjalakkausten päälle:
Ei kannata, lakkaus vaan rutistuu. Harrastan tätä itse ihan liian usein ja käytännössä valmista manikyyriäkän on aivan maailman ihanin aloittaa alusta.

Kuvio ei onnistu: 

Poimi kuvio laatalta, sekä leimaa se kynteesi pyörivin ottein:
Stamperin puolelta toiselle pyörittäminen, on hyvä tapa sekä leimaukseen, että kuvion poimimiseen laatalta. Pyörivä liike myös edesauttaa koko kuvion siirtymistä kynnelle.

Koko kynnen kuviot on vaikea saada pitkiin kynsiin kunnolla:
Omilla kynsilläni on kaksi ihanaa ongelmaa: kynteni on pitkän ja erittäin kaarevat. Tästä syystä mun on lähes mahdotonta saada kuviota koko kynnelle, siten että siitä siirtyisi kaikki osat kauniisti. Pitkissä kynsissä tippi antaa väkisinkin periksi kun leimaat kuviota. Itse pyrin tukemaan kynnen tippiä peukalota vasten kun leimaan, jotta se ei antaisi niin periksi. Koko kynnen konadit on siitä huolimatta useille vaikeat.

Kuvioiden kohdistaminen on alussa vaikeaa:
Niin se on kaikille ollut, uskokaa vaan huviksenne, kertoo nimimerkki konadit on kauniit myös kynsinauhoilla. Vähitellen alan itsekin ne jo saamaan sinne minne tahdon, mutta se vaatii harjoittelua.

Kuvio ei siirry kokonaan kynnelle:
Tässä voi syynä olla nopeuden puute ja se, että osa kuviosta ehtii kuivahtaa kynnelle. Vika voi olla myös  ihan siinä, että aina ei voi onnistua. Tästä syystä kannattaa tehdä pohjalakkaus hyvin, antaa sen kuivua ja jopa laittaa pikakuivattajaa sen päälle. Näin ollen jos Konadisi epäonnistuu, voit nopeasti koittaa vielä pyyhkiä kuvion kynneltäsi kynsilakanpoistoaineeseen kastutetun vanulapun avulla pilaamatta lakkaustasi

Päälylakka pilaa kaiken:

Konadilla on oma top coat, joka väittää ettei se sotke kuvioita. Mulla ei siitä ole kunnolla kokemusta vielä, joten varmaksi en osaa sanoa. Kuvittelisin kuitenkin, ettei konad turhaan sitä tee. Omasta mielestäni Farmasin päälylakka on loistava Konadien kanssa. Se ei todellakaan sotke kuvioita, joten sitä on miellyttävä käyttää. Harmi vaan, että näitä ei enää taideta myydä Vapaa Valinnoissa.

Muutenkin lakan levitystapa on suurin merkitys sille, leviääkö kuvio vai ei. Eli sama taktiikka mitä käytän aina nail artin kanssa päästää jokaisen lakkailijan jo pitkälle. Kannattaa ottaa päällyslakkaa siveltimeen runsaasti ja levittää se kahdella vedolla kynnelle siten, että et koske samaa kohtaa kahdesti, ja pyrkien olemaan koskematta siveltimellä kynnen pintaa. Näin saa parhaan lopputuloksen. Älä kuitenkaan käytä niin paljoa päälyslakkaa, että kynsi ui siinä.

Kannattaa myös antaa konad kuvion kuivahtaa kynnelle ainakin vartin verran ennen kuin laittaa päälyslakan. (Itse tosin rikon tätä sääntöä iloisesti ja lopputulos on välillä vähän mitä sattuu.)

Muita vinkkejä, niksejä, yms:

Ei ole välttämätöntä käyttää Konadin omia lakkoja:
Vaikka Konad toista väittääkin, voi leimailuun tottakai käyttää muitakin lakkoja. Esimerkiksi Wild & Crazyn musta ja valkoinen toimivat hyvin. Samoin osa omistamistani Models Owneista ja moni muukin. Yleensä tärkeintä on se, että lakka on paksuhkoa ja pigmenttistä, siten, että se näkyy muiden lakkojen päällä. Paras tapa selvittää mikä lakka toimii, on vain testailla.

Kärsivällisyys on hyve:
Nii-in, olispa joku opettanut aikanaan tälle neiti mä-haluan-kaiken-nyt-enkä-heti -ihmiselle, että sitä vois harjoitella ensiksi vähän ja sitten vasta ajatella olevansa ihan pro (mitä en todellakaan vieläkään ole). Olisi säästytty harmailta hiuksilta.

Konadit muualla kuin kynsissä:
Leimailuja voi tottakai harrastaa muualle kuin vain kynsiin. Itse esimerkiksi olen ajatellut mustan, ihan perus iPhonen kuoren tilaamista, jota voisi vähän tuunata kivoilla kuvioilla.

Älä ole ahne:
Vaikka olisitkin ihan satavarma, että rakastut konadeihisi, kannattaa ehkä kuitenkin lähteä liikkeelle vähän rauhallisemmin. Pari laattaa, lakkaa ja työkalut riittää aluksi. Niitä saa helposti ostettua lisää, mutta laatikossa seisovat laatat on vaan rahan haaskausta.

Just have fun it it:
Vaikka konad kuviot laatoissa onkin kaikilla samat, ei se tarkoita sitä, että sun pitää tehdä samanlaiset kynnet kuin muillakin on. Kuvioita on niin paljon, että eri kuvioita yhdistelemällä kynsille saa vaikka mitä aikaiseksi.

Tässä oli mulle ensimmäisenä mieleen tulleita ongelmia ja vinkkejä. Onko jollain ilmennyt muita ongelmia konadin kanssa? Tai onko jollain omia loistavia vinkkejä, jotka auttavat konadien kanssa huomattavasti?

ps. olen hyvin tietoinen, että olen jauhanut konadeista ja faktaa ihan kipeästi nyt aika monen postauksen ajan, mutta lupaan, että näitä tulee ehkä korkeintaan pari enää...

8 kommenttia:

  1. http://www.thelacquerfiles.com/p/stamping-polish-database.html Tuo tietokanta on musta tosi kiva, vaikka vielä en ole kauheasti kokeillut muita kuin Konadeja. ja eihän se nyt iso juttu oo kokeilla omilla lakoillakin, mikä vois leimata ja mikä ei.

    Ja yksi vinkki mikä vielä tuli mieleen on se, että alla olevan lakan on hyvä olla kunnolla kuiva ennen leimailua.

    itse vannon kyllä Konadin oman päällyslakan nimeen varsinkin koko kynnen kuvioinneissa. Tosin lakassa on se vika, että monen pikakuivattajan tavoin se klimppiytyy helposti :( Silloin herkemmin sottaa kuvion ja koko kynsi on pilalla. Pienet kuvat ei vaurioidu ihan niin helposti. Sain blogiini kerran vinkin kastaa kynnet kevyesti jääkylmään veteen ennen päällyslakkaa, se toimii! Näin kuvio ei leviä tavallisellaakaan lakalla.

    Koen, että olen suht kokenut näiden konadeiden kanssa, mutta silti niihin kai vaikuttaa jotku mystiset voimat - aina ei vaan onnistu millään :D

    VastaaPoista
  2. Itse en ole kokeillut tätä vinkkiä (vielä), mutta jotkut tuntuvat käyttävän scraperin sijaan esim. vanhaa pankkikorttia tai muuta vastaavaa muovikorttia. Sitä on ilmeisesti käytännössä katsoen mahdotonta painaa liikaa ja on se ainakin laatalle hellävaraisempi, eli ei naarmuta. Pitää varmaankin kokeilla joskus jollakin turhalla bonuskortilla...

    Itse alan taas vähitellen päästä takaisin Konadin maailmaan, mutta kyllä täälläkin pari laattaa pyöri nurkissa pölyttymässä, kun ei vaan hommasta meinannut tulla mitään! :) Useimmiten ei tule vieläkään (koko kynnen kuviot on minulle ne vaikeimmat, kun on sen verran pitkät kynnet)...

    VastaaPoista
  3. Tuo Konadin oma top coat ei tosiaan levitä lakkaa - kunnes se lakka klimppiintyy sinne pulloon! Oman top coatini olen omistanut n. 5kk ja se on ihan järkyttävää purkkaa nyt!
    Harmi, ei viitsis yli puolta pulloa heittää roskiinkaan..

    VastaaPoista
  4. Minäkin turvaudun Konadin omaan päällyslakkaan (myös muissa monivärisissä lakkauksissa, kuin leimailuissa). Puolisen vuotta tuo on käytössä ollut, eikä kyllä ole pahemmin paakkuuntunut, hieman vain meinaa mennä venyväksi, jos pidempään sen kanssa säheltää ja unohtaa sulkea korkin joka välissä.

    Itselläni Konadien kanssa suurin ongelma on se, että kuviot eivät tartu leimasimeen. Käytän scraperia aika kovin ottein, joten seuraavalla kerralla lupaan kokeilla sun vinkkiä ja olla vähän hellempi! (..voisi ehkä kaivaa jonkun vanhan kirjastokortinkin testiin :D )

    VastaaPoista
  5. Konadin päällyslakka muuten säilyttää lakkauksen hyvänä paljon pidempään! Ensimmäistä kertaa kokeilin kokokynnen kuvioita (ei nyt ihan täydellisesti onnistuneet leopardit mutta kivat kynnet tuli kuitenkin) ja samalla tulin testanneeksi tuota päällyslakkaa. Perjantaina laitoin kynnet (tai lakkaukset jo torstaina, konadit perjantaina) ja VIELÄKÄÄN ei ole edes kärjistä kuluneet. :O

    VastaaPoista
  6. norppa: mulla on vähän mixed feelingit noita tietokantoja kohtaan, musta nimittäin tuntuu, että välillä sinne laitetaan lakkoja vähän väärin perustein, tuolla meenaan on ainakin pari lakkaa joita en ikinä suosittelisi leimaamiseen. tottakai sekin riippuu paljon siitä, kuinka nopean konadien kanssa on. Toi jääveteen kastaminen on muuten hyvä vinkki. Usein olen vain liian laiska juoksemaan vessan ja lakkauspaikan väliä :D

    Puggie: mä ite käytän vaan tota metallista (kun en oo saanut tilattua sitä muovista) mutta esimerkiksi siskoni annan käyttää vain just bonuskorttia konadien kanssa, se on jopa melkein helpompi kuin toi konadin oma scraper kyllä. ja joo, mulla on sama ongelma noiden koko kynnen kuvioiden kanssa

    tilda: toi on tosi kurja juttu noiden pikakuivavien päällyslakkojen kanssa. ootko koittanut kynsilakanohennusainetta siihen? tosiaan kurjaa jos joutuu heittämään kallista tavaraa roskiin

    Lumi: mä olen taistellut muiden nail art juttujen leviämisen kanssa jo pitkään ennen konadien käyttöä, joten olen oppinut käyttämään muitakin päällyslakkoja ilman kuvioiden suurta leviämistä, mutta jos toi konadin oma osoittautuu loistavaksi, saatan siirtyä pelkästään niihen nail artin kanssa

    Celia: kuulostaa kyllä lupaavalta! mulla yleensä rupee kynnet lohkeilemaan parissa päivässä. normaalisti kyllä vaihdankin lakat max parin päivän välein

    VastaaPoista
  7. Sama juttu yleensä minullakin, parin päivän päästä lakka on lohkeillut jo vähintään kärjistä (etenkin töissäollessa) eikä enää näytä kivalta. Tosin nyt en ole töissä ollut joten ääriolosuhteissa ei ole tullut testattua. :P Saatan alkaa tätä kyllä käyttämään muulloinkin kun konadien päällä.

    VastaaPoista
  8. Vau, tästä postauksesta oli aloittelijalle suuuuri hyöty, kiitos! :) Itse tuskailin eilen ensimmäistä kertaa Konadien kanssa enkä saanut kuin pientä tuherrusta aikaiseksi, syy taisi olla juurikin tuo scraperillä painaminen liikaa, leimasimeen tarttui vain hitusia :D Tänään kokeilen uudella innolla näiden vinkkien avulla!

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...