31.12.2013

Glitter explosion

Niin kuin eilen mainitsinkin, mun senhetkiset kynnet oli kovasti omaan mieleeni. Harakka, mikä harakka, mutta glitter iskee ja lujaa. Kamera tosin vihasi mua näköjään aika suurella vaihteella, kun kuvat ovat mitä ovat ja yhden niistä kehtasin edes julkaista. Olisi vain pitänyt muistaa kuvata kynnet ennen kuin lähdin koiran kanssa lenkille ja päivänvalo katosi. Kiitos vain joulukuulle ja kivoille ilmoille, kun vettä sataa niin, että sain kuivata hiustenkuivaajalla hiukseni lenkin jälkeen.


Sain toissapäivänä lahjaksi blogeissa paljon puhutun Isadoran Peel Off aluslakan, josta ajattelin kirjoitella vähän tarkemmin myöhemmin, kun käyttökokemuksia on edes toinen tämänpäiväisen rinnalle. Päätin siis laittaa lakan kovaan testiin heti aluksi ja kerrostaa kynsille mahdollisimman monta kerrosta glitteriä. Mieleen juolahti sonnelassa joskus näkemäni lakkaus, jossa oli käytettynä mustan pohjan päälle jokaista Models Ownin Mirrorball kokoelman lakkaa. Idea taisi olla sitäkin ennen lainattu jostain blogista, mutta Sonne toteuttamana se oli kirkkaana mielessäni. Joten ei kun kerrostamaan kaikki viisi melko voimakkaan tuoksun omaavaa glitteriä päällekäin.

Pohjalle heitin tämän hetken suosikkimustani, joka on Kikon 275 numeroinen lakka. Yhdellä kerroksella sain täydellisen pohjan tälle lakkaukselle, mikä oli itselleni tärkeää. En halunnut mustaa kerrostamalla kasvattaa lakkaukseen kertyviä kerroksia. Mustan päälle Disco Inferno, Dancng Queen, Freak Out!, Boogie Nights ja Hot Stuff + pikakuivattaja x 2 ja lakkaa löytyi kynsiltä kiitettävät 9 kerrosta. Huh! Hiukan osa glittereistä jäi törröttämään kynnen pinnalta, mitä oli harvinaisen kiva nyppiä irti kynsiltä, mutta yllättävän tasaisen pinnan sain aikaiseksi. Näissä kynsissä olisin viihtynyt pidempäänkin, ellen olisi halunnut tehdä toisenlaista lakkausta uudeksi vuodeksi. 

Miltä näyttää vuoden ehdottomasti pahimmat glitteröverit muiden silmin?

30.12.2013

Wine to the people


Kikon Wine nimeä kantava lakka (454) jatkaa yksiväristen lakkausten linjaa omilla kynsilläni. Tai ehkä ennemminkn blogissa. Riippuen siitä, miten mun hot mess of a cloud manicure -kuvat onnistuivat, saattaa olla, että postaan ne vielä joskus bloginkin puolelle, mutta nyt jatketaan täällä Kikon tekstuureilla. Tosin saattaa olla, että lukeminen siitä, miten nämäovatedelleenaivanihaniajaminätykkääntykkääntykkään saattaisi olla hiukan väsyttävää. Tai vähän enemmän kuin hiukan. 


Vietin näissä kynsissä myös synttäreitäni eilen ja ilmeisesti vanhuus sitten saapui yhdessä yössä kun tajusin äsken kuvia muokatessani unohtaneeni jo onnellisesti tämän lakan sävyn. Mietin koko ajan kynsiä katsellessani, miten lakka on violetimpi kuin olettaisin sen olevan ja toivon, että kuvien sävy on edes melkein lähellä sitä alkuperäistä. Yleensä itselläni mielessä pysyy pienimmätkin asiat vaikka kuinka pitkään, mutta jotenkin tänään ei vain ole mun päiväni. No mutta, ehkä huomenna sitten. Tai toivotaan ainakin niin, koska pidän tämänhetkisistä kynsistäni ihan hulluna ja vaikka ehkä jotain muutakin uudeksi vuodeksi vielä keksin, nämä sopisivat täydellisesti postattaviksi uudenvuodenaattona. 

26.12.2013

Tekstuurilakkojen aatelia


Kun tekstuurilakoista joskus viime vuode lopussa tai tämä vuoden alussa alettiin puhumaan, voin sanoa, etten ollut kiinnostunut. Johtui varmasti pitkälti siitä, että nämä kaunokaiset harvoin toistuvat kuvissa kaikessa komeudessaan, mutta jääräpäänä harvemmin uskon, vaikka kuinka kerrottaisiin lakan olevan livenä kymmenen kertaa kauniimpi kuin kuvissa. Siksi itseni oli helppo sivuuttaa esimerkiksi Mariah Careyn ensimmäiset OPIn liqud sandit ja ajatella, että kerrankin kynsimaailmassa tapahtuu jotain, mikä ei iske itseeni sitten ollenkaan. Noh, yksi päivä kävelin sitten keväällä Kikolle ja pikkuswatchit heidän sugar mateista nähtyäni olin jo myyty. 

Kikot ovat mulle siis niitä ensimmäisiä ihania tektuureja, joista välitän ja jotka arvotan ihan eri oksalle kuin muiden merkkien tekstuurit. Saattaa johtua myös siitä, että suurin osa niistä kantaa myös hassuja muistoja mukanaan, mutta silti, Kikot on mun suosikkitekstuureita.


Itseän harmittikin vietävästi kun pari kuukautta sitten huomasin Kikon julkaisseen uuden limited edition paketin tekstuurilakkoja. Juuri kun olin hetkeä aiemmin onnistunut löytämään käsiini sen puuttuvan lakan siitä alkuperäisestä kokoelmasta. Olin jo päättänyt, että ei nämä uudet lakat niin kummoisia ole ja olisi ihan ok, jos näitä en saisi, mutta tämä ihana kanssalakkailija huhuili facebookin puolella mahdollisuudesta kimppatilaukselle Kikon nettikauppaa, eikä tarvinnut kahdesti miettiä ennen kuin ilmoitin halukkuuteni. Jouluaaton aattona postimies sitten kiikutti taas vähän lisää lakkoja tähän talouteen ja minä hykertelin tyytyväisenä ostoksestani.

Ostopäätöstä tehdessäni näistä lakoista ei löytynyt swatcheja oikein mistään netistä. Yhdet huonot kiekkoswatchit taisin löytää ja en osannut oikein odottaa mitään ennen paketin käsiinsaamista. Olinkin positiivisesti yllättynyt näiden upeudesta lakat tikuille saatuani. Laadultaan upeita ja väreiltään ihania lakkoja. Siksi sinivihreä Teal Green (456) sai päästä ensimmäisenä kynsilleni testiin ja voin sanoa jo nyt, lakan oltua kynsilläni ehkä 12 tuntia, että rakastan tätä suuresti. Ihanan kimalteleva ja syvä sävy, joka ei mielestäni kaipaa edes koristeluita mukaansa. Musta tuntuu, että näitä kynsiä jaksaisi katsella pienen ikuisuuden ihan näinkin, mutta testaamattomien lakkojen telineen ollessa niin täysi, ettei siihen mahdu enää yhtään lakkaa mukaan, pitää yrittää mahdollisimman pian saada niitäkin lakkoja kynsille.

Mikä merkki tekee teidän mielestä parhaat tekstuurilakat? 

ps. Kiko toimittaa nykyään myös suomeen, joten tulevaisuudessa ei tarvitse itkeä verta heidän julkaistessaan jotain ihanaa, mikä saattaa mennä itseltä ohi

pps. juu, keskisormen kynsinauha joutui viime yönä yhden monsterin kynsiin. Toivon sille pikaista paranemista...

25.12.2013

merry christmas!


Vaikka tiedän, että postauksen kirjoittaminen kello 1:59 yöllä ei välttämättä ole maailman paras idea ikinä, ajattelin, että maailman yksinkertaisimmat joulukynnet on oikeutettua julkaista kellonajasta huolimatta. 

Tämä jouluaatto on vietetty China Glazen Ruby Pumps kynsillä jo viidettä vuotta perättäin ja hyvästä ruoasta, perheestä, Lumiukosta, rommikolasta, konvehdeista ja musiikista nauttien. Kaikessa yksinkertaisuudessaan en voisi enempää toivoa ja siksi haluankin toivottaa aivan äärimmäisen ihanaa ja mahtavaa joulunaikaa jokaiselle, joka syystä tai toisesta sattuu tätä postausta lukemaan. Toivon, että jokainen on viettänyt tahollaan juuri omanlaisensa täydellisen joulun <3 p="">

22.12.2013

Puoli vuotta lakkoja

Niin kuin taisin eilen mainita, tein kuun alussa vihdoin pienen tilauksen nailsuppliesille. Vähän juhliakseni veronpalautuksia, ja toisekseen siksi, että en ole kesän jälkeen tainnut ostaa lakkoja mistään muualta kuin Lontoosta lokakuussa. Eikä ole edes tehnyt tiukkaa, uskomatonta kyllä. Halusin kerätä pakettiin sellaisia lakkoja, joista toivottavasti vielä vuodenkin päästä pidän, etten osta asioita vain siksi, että tekee mieli. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että onnistuin valinnoissani, mutta jää nähtäväksi. 

Sen lisäksi, tein miniminitilauksen beautybaylle (jonka posti muuten pariksi päivää onnistui myös kadottamaan), jossa saapui OPIn jo blogissa näkynyt Pure, sekä back up pullo Ruby Pumpsia. Huomasin nimittäin, että mun kohta viisi vuotta vanha Ruby Pumps riittää ehkä vielä täksi jouluksi, mutta tiukkaa tekee.

(Mainittakoon myös se, että postauksen kaksi ekaa kuvaa on otettu luonnonvalossa ja kaksi viimeistä salamalla. Millä logiikalla, ei kannata kysyä itseltäni, jotenkin tässä vaan kävi niin, mutta onneksi swatch-tikut on sentään luonnonvalon kanssa :D)


Tikkuja, tikkuja. Vielä kun joku tulisi värijärjestelemään kaikki mun tikkuni, mä en itse tule varmaan ikinä saamaan sitä valmiiksi. 


Ensimmäisenä tosiaan se beautybaystä saapunut OPIn Pure. Mä kävin pitkään taistelua itseni kanssa tarvitsenko tätä lakkaa, koska esim. Man With The Golden Gun jäi itseltäni ostamatta, koska ei, en maksa yhdestä lakasta niin paljoa. Tälle jäi alessa hintaa 18 euroa, ja samalla taisi itselleni selvitä, että oma kipuraja lakkojen hinnan suhteen taitaa olla se 20 euroa. En keksi tällä hetkellä yhtään lakkaa, josta tuota enemmän maksaisin. Ei onneksi kaduta tämän osto ja sävyltään tämä sopii itselleni ja rakastamiini väreihin varmasti paremmin kuin se kultainen sisarensa. 


OPIn jouluinen Mariah Carey kokoelma kiehtoi itseäni lähinnä Liquid Sandiensa puolesta. Olisin voinut ostaa vaikka kaikki kuusi, mutta päätin, että kolme kuudesta saa riittää. Musta Emotion, beigehtävä Silent Stars Go By ja lilahtava Baby Please Come Home saapuivat omaan lakkalaatikkooni. Alunperin paketissani oli Silent Starsin tilalla hiukan punertavampi Make Him Mine, joka tietysti oli sitten loppunut varastosta vahingossa ja jouduin tyytymään tähän toiseen. Ovat onneksi toivottavasti tarpeeksi lähellä toisiaan, ettei tarvitse sen toisen perään enää haikailla. 

Ainoana ei liquid sandina joulukokoelmasta eilisilläkin kynsillä nähty I Snow You Love Me, joka on kyllä ihana, mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että irtoglitter ajaisi saman asian huomattavasti halvemmalla. 


Viime kesänä julkaistusta kokoelmasta (Couture de Minnie?) päätin ostaa kaksi lakkaa. Glitterinen Minnie Style, sekä punainen Liquid Sand Magazine Cover Mouse. Mä rakastan mun Kikon punaista texture lakkaa, mikä on ihan perus punainen creme, ja toivon, ettei tuokaan pahasti häviä sille.

DS lakoista pakettiin pääsi vihdoinkin DS Extravagance. Mun piti oikein googlettaa milloin tämä on julkaistu, koska tuntuu, että olen viimeiset viisi vuotta pohtinut tämän ostamista, ja mietin onko se mahdollista. Näköjään tämä on julkaistu syksyllä 2008, joten näköjään se on mahdollista. En osaa sanoa juuta enkä jaata tuon suhteen ennen kun sen kynsille saan, mutta tiedän, että todella monelle tämä on se must have lakka kokoelmissa. 

Viimeisenä tosiaan eilisissä kynsissä näkyvä This Gown Needs A Crown, josta voi lukea tätä aiemmasta postauksesta enemmän. 

Olen tosiaan näköjään pitänyt huomaamattani melkein puolen vuoden ostolakkoa, joten näiden lisäksi, onko jotain ehdottomia must have lakkoja, jotka olen saattunut missata. Tai onko jotain toiveita, mitkä näistä olisi kiva nähdä kynsillä ensiksi?

21.12.2013

OPI - This Gown Needs A Crown


Kuun alussa tehdessäni tilausta nailsuppliesille, mulla oli vaikeuksia keksiä, mitkä yhdeksän lakkaa boksiini haluan. Musta tuntuu, että viimeisen vuoden sisällä OPIlta on tullut paljon ihan kivoja lakkoja, mutta vaan harvat aiheuttivat sellaista pakko saada -fiilistä. Yhden lakkan kuitenkin ajattelin vaativan lähempää tarkastelua, vaikka se kuvissa on aika mitäänsanomaton: This Gown Needs A Crown uudesta Miss Universe kokoelmasta.

En ollut ihan varma lakasta, koska hopea ei ole mun väri yleisesti kynsillä. Leimailussa joo, mutta tämä lakka ei varmasti ole ideaali leimaamiseen. Jotenkin kuitenkin se oli ensimmäinen, jonka tilauksesta kynsille heitin ja kyllä, pidän kovasti. Muistuttaa itseäni omalla tavallaan OPIn DS Coronationista, mutta ilman niitä epämääräisiä holohiukkasia. Vaikka pullon korkki muistuttaakin satiinisesta finishistä, joka lakalla on ja siitä, että tämän kanssa ei päälyslakkaa kuuluisi käyttää, omat kynteni kyllä sai sitäkin kerroksen. Mielestäni kivempi näin. 


Muissa sormissa saakin loistaa yksi joulujen ikuisuussuosikki, China Glazen Little Drummer Boy. Tuo sattuu olemaan yksi suosikkijoululauluni, mutta lakkakin on aivan ihana. Tumma, tumma sininen shimmer, joka on kynsillä kaunis ja syvä. Juuri sellainen, mistä minä pidän.

Koristelujen kanssa osasin kerrankin mennä linjalla less is more sillä alunperin olin yhdistelemässä näihin lakkoihin vaikka mitä leimoja, mutta lopulta päädyin yksinkertaisiin puu/puska/kiekuraleimohin BM-225 laatasta ja muutamaan glitterin I Snow You Love Me:sta, jonka suhteen päätin sitten kuitenkin kääntää kelkkani myös. Pitkään boikotoin tuota I Snow... -lakkaa, koska mielestäni on ihan turha maksaa x-määrä euroja OPIn lakasta, kun varmasti tulisi halvemmaksi ja helpommaksi tilata vain purkki pyöreitä glittereitä ja käyttää niitä tämän lakan tavoin. Päätin kuitenkin antaa lakalle mahdollisuuden ja noh, onhan se aika ihana... 

Tässä olisi oma tulkintani talvisesta, jouluisesta manikyyristä vähän niitä perinteisimpiä värejä välttäen. Toimiiko muiden mielestä vai meneekö ihan metsään?

20.12.2013

Failicure


Long time, no see, ja sitä rataa, vai mitä? En oikein itsekään tiedä. Tarkistin, että edellinen postaus blogiin on kirjoitettu tasan puoli vuotta sitten ja mihin se kaikki aika on kulunut, en tiedä.

Hyvää syytä mulla ei sille ole, että tämä blogi ei ole päivittynyt. Opiskelujen ohessa blogi varmasti olisi ihan tervetullut pakopaikka pahasta maailmasta, mutta jotenkin sekä blogi, että kynnet ovat jääneet taka-alalle tänä syksynä. Kynnet on aina lakattuna, mutta sen jälkeen samat lakkaukset majailevatkin reilusti yli viikon kynsillä ja usein vielä yksivärisinä. Näillä hetkillä tulee kuluneeksi aika tasan 5 vuotta siitä kun kynsikärpänen iski, joten ehkä on luvallista elää pientä njäh-vaihetta välillä. Ajattelin siis palailla blogtauolta omilla ehdoilla ja katsoa, vieläkö tämä jaksaa mua oikeasti kiinnostaa, vai olisiko aika, tälleen reilun neljän blogivuoden jälkeen jo päättää, että tämä luku on vähitellen ohi. Katsotaan siis mitä tapahtuu.


Yksi asia, minkä sain vihdoin valmiiksi, on kynsilakkalistaus, joka löytyy nyt blogin yläpalkista. Oma arvioni lakkojen määrästä oli nin 650 ja aika lähelle osui arvio. Edellisen kerranhan olen laskenut lakkojeni lukumäärän keväällä 2009... Myytävien kasa on myös sitä vertaa järkyttävä, että jonkinlaista blogikirppissivua ajattelin tässä joskus toteuttaa. Samoin kuin sivupalkissa oleva suomi - kynsilakat sanasto kaipaisi epätoivoisesti päivitystä, koska tässä viimeisen parin vuoden aikana, minkä olen viettänyt enemmän ja vähemmän poissa blogien ääreltä, on tapahtunut taas hurjasti uusia kivoja juttuja.

Kuten esimerkiksi nuo kuvissa näkyvät kynnet. Ne ovat skitletet. Mitä tapahtui ihan perus skittle kynsille? Pitikö niistä nyt väkisin vääntää vähän tyttömäisempi termi, että homma menee väkisin hiusten halkomiseksi sen suhteen, onko lakkauksessa kaikki sormet erilaisia vai pari samanlaista vai mitäkukahäh? Ehkä mun täytyy taas vaan vähän sivistää itseäni kartalle asioista... 

Kynsistä itsessään tykkään värimaailman puolesta, mutta pikkuvirheet taas hiukan ärsyttävät. Leimat ei taas pitkän tauon jälkeen kohdistuneet yhtään sinne minne piti, nimetön näyttää kuhmuraiselta kun jouduin vähän paikkeilemaan sitä hyvin epäonnistuneen niitti/strassisähellyksen jäljiltä ja pikkurilli piti rutata vielä ennen kun lakkaus oli kuiva. Positiivisia puolia taas löytyy siitä, miten OPIn Pure on aiva mielettömän ihana, samoin kuin China Glazen Below Deck. Eikä tuo Barry M:n Ladykään häviä noille muille lakoille. Lakat siis on nam, mutta koristelija kaipaa vielä vähän treeniä.

Kynsillä siis: 

Peukalo + keskisormi: China Glaze Below Deck + Konad m25
Etusormi + pikkurilli: Ciaté Pepperminty + OPI Pure
Nimetön: Barry M Lady

Hyvin todennäköisesti unohdin kirjoittaa ehkä puolet niistä asioista, joita alunperin ajattelin, mutta toivotaan, etten. Kirjoitellaan niistä sitten seuraavalla kerralla - kunhan se ei ole puolen vuoden päästä...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...