29.9.2014

Lovesome


Joulu saapui aikaisessa tänä vuonna kynsille - ja pieni kuolema näköjään myös kanssa. Ne jotka sattuvat seuraamaan instagramiani, saattoivat huomata, että viime viikko ja vähän edellistä, kuluivat vanhasta kotikaupungista, eli Pariisista, nauttien maustettuna pienellä extempore-reissulla Saksan puolelle Frankfurtiin. 

Siinä missä reissu oli tosi onnistunut, onnistuin kyllä tappamaan kynteni senkin puolesta. Menomatkalla koneessa kuoli toinen peukalo, palatessa taas toinen. Samoin vähän muutkin kynsien kulmat ottivat erinäisissä tilanteissa osumaa, joten vaikka yritänkin viilailla näitä kavereita kuosiinsa koko ajan, ei ne millään suostu edustamaan siten miten toivoisin. Höh!


Ulkomailla oleskellessa tietysti muiden juttujen ohella on hyvä vähän keskittyä paikalliseen kynsilakkatarjontaan, ja etenkin Saksasta mulle kotiutui pullo jos toinenkin uusia tuttavuuksia. Ensimmäisenä kuviin saakka sain P2:n Lovesome lakan, josta ystäväni kivasti totesi heti ensimmäisenä, että se on kuin joulu pullossa. Nyt en sitten itsekään näe tässä muuta kuin joulun, vaikka alkuperäinen ajatus oli ihana vadelmanpunainen runsaalla kultaisella shimmerillä. Noh, joulu tai ei, on tämä lakka silti tosi tosi ihana. Peittävyyden sai kahdella kerroksella ja kuivui todella nopeasti. Juuri sellainen kuin hyvän kynsilakan siis kuuluukin olla. 

Merkkinä P2 on itselleni ainakin ihan uusi tuttavuus, mutta ainakin näin ensikosketuksella olen tosi tyytyväinen tähän sarjaan. Katsotaan onko muut saman merkin lakat yhtä hyviä :) 

16.9.2014

Autumn dotticure


Näille kynsille löytyy ehkä vain yksi looginen selitys: tarve hankkiutua testaamattomista lakoista mahdollisimman nopeasti eroon. Mun missiona olisi saada kaikki lakat testattua ennen perjantaita, ja se näyttäisi myös toteutuvan, koska kynsille pääsemättömiä kavereita on enää kaksi niille omistetussa ständissä. Olisi muuten ensimmäinen kerta, kun saan sen tyhjäsi sitten... en edes tiedä. Helmikuussa varmaan viimeksi tilanne on ollut tämä. Ja miksi ennen perjantaita? Koska olen lähdössä silloin reissuun, mistä varmaan pari lakkaa tulee kotiutettua ja vihaan sitä, miten yleensä kauan vuoroaan odottaneet lakat jää uusien varjoon heti kun pääsen sellaisiin käsiksi. Jos ihan täysin rehellisiä ollaan, on myös posti muutamaa lakkaa itselleni kuljettamassa tälläkin hetkellä, mutta oletan, että niistä yksikään ei tässä parin päivän aikana ehdi saapua. Toivotaan ainakin niin... 


Idea lähti tuosta Nfu Oh:n vauvankakan värisestä lakasta, joka on seisonut itselläni hyvin pitkään odottamassa vuoroaan. Numeroltaan tuo on 401 ja tämä on varmaan niitä sävyjä, joista voin sanoa käsi sydämmellä, etten omista toista samanlaista. Vaikka välillä hurahdankin mitä erisävyisimpiin lakkoihin, ei nämä uglypretty sävyt yleensä ole omia suosikkejani. Tämä piti siis yhdistää muihin kivoihin väreihin, joina sai toimia OPIn Sprung, I Don't Give A Rotterdamn ja Live and Let Die. Yhdessä nuo värit huusivat syksyisyyttään mulle, joten ei kun dottailemaan syksy sormille. 


Näin jälkeenpäin kun mietin, toivon, että olisin käyttänyt jonkinlaisia tarroja rajaamaan ranskalaista kynsille, jolloin olisin voinut pilkutella huoletta kynsiä ilman että piti huolehtia jonkinlaisen rajan säilyttämisestä. Jälkikäteen on taas hyvä miettiä mitä olisi kannattanut tehdä toisin.

Sävyiltään nämä on ensimmäiset kunnon syksykynnet, joita ihan mielelläni tuijottelin tylsän luennon aikana piirrellessäni kukkasia luentopaperin marginaaliin. Eli ihan hyvin meni, muttei kuitenkaan täydellisesti.

Joko muillekin on muuttanut syksy kynsille?

14.9.2014

Get your cheetah on


Bonjour! Ja terveisiä pitkältä blogitauolta. Ei kannata kysyä miksi en ole bloggaillut aikoihin, koska siihen mulla ei ole vastausta. Koko kesä hujahti silmien ohi sellaisessa epäuskoisessa suhinassa, etten vieläkään käsitä syyskuun olevan jo puolivälissä ja se koulukin alkoi, mihin pitäisi panostaa tällä hetkellä. 

Bloggerissakäynnin aktiivisuudesta kertoo se, että osoiteriville sanaa "hallintapaneeli" vääntäessäni kaikki sivuhistoriassa olevat linkit, jotka sisältävät sanan hallint(a), johtavat yliopiston hallintotieteiden yksikön kurssitarjontaan. Tosi ahkera bloggaaja siis talossa. 

Tänään kuitenkin on sellainen fiilis, että nyt tahdon kirjoittaa blogiin. Lakkasin kynnetkin tänään ensimmäistä kertaa sitten viime viikonlopun, arkipäivät kun meni kahden viisaudenhampaan leikkauksesta toipumiseen ja oman kurjan olon sietämiseen. Olen siis katsonut reilut kaksi kautta How I Met Your Motheria ja nauranut peilikuvalleni, jossa toinen poski on turvonnut muodottomaksi. Ehkä siksi nämä kynnet miellyttivät silmää vanhojen, lohjenneiden sinisten laukkausten jälkeen. 


China Glazen New Birth oli viimeinen The Giver kokoelman lakka, jota en vielä ollut testannut, joten tähän manikyyriin se piti tavalla tai toisella yhdistää. Lisäksi OPIn If You Moust You Moust ja Get Your Number houkuttivat kovasti, joten päätin, että nämä kaikki saavat sopia yhteen. Koska ideapää löi tyhjää, vaikka yritin kuinka selailla instagramia ja muita idealähteitä, päätin toteuttaa taas vaihteeksi leopardikuviota kynnelle, joka toimii aina. Ja kyllä, leopardit miellyttävät edelleen omaa silmääni ja ovat maailman helpoimmat toteuttaa kynsille. Mii likes. 

Kesän aikana varastoon ei mulle ole kertynyt lakkauksista kuvia, koska aikaa lakkailulle ei ole pahemmin ollut ja yksiväriset kynnet ovat dominoineet omia nakkejani hyvin vahvasti. Instagramista löytyy joitain räpsyjä kesän aikana kuvauksen arvoisista kynsistä, mutta ei sielläkään liiemmin. Nimimerkillä sallaqui voi kuitenkin siellä käydä katselemassa. 

Jos jotain positiivista haetaan tästä tauosta, sen voin ainakin sanoa, että olen tykästynyt lyhyisiin kynsiini aika paljon ja vaikka en vieläkään oikein saa niitä lakkapullojen ympärille omaa silmää miellyttävästi käärittyä kuvausta varten, on muuten töpökynnet omat suosikkini tällä hetkellä. Eli siis kaikki hyvin tässä kynsivaltakunnassa :)

Iskeekö lukijoille cheetahkuvio vielä? Tai löytyykö ruudun takaa ylipäätään ihmisiä enää, joiden lukulistalta blogini löytyy? Ymmärrän hyvin, jos ihmiset ovat kadonneet tämän eipäsjuupas -päivitystahtini kanssa jo blogien pariin, jotka päivittyvät tasaisesti, mutta olisi mukava tietää, jos täälläkin vielä vierailee joku :) 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...