1.1.2010

My New Year's Eve mani

Oliko muillakin vuoden vaihde ilotulituksia, kuoharia (okei, se oli kyllä valkkaria omassa lasissa), hyviä ruokia ja muuta ihanaa täynnä? Mulla ainakin oli, mitä nyt yksi raketti päätti vähän keikahtaa lumessa ja sen yksi pamaus tuli päin ikkunaa aiheuttamatta kuitenkaan suurempaa vaaratilannetta. Kynsiinkin piti saada jotain kimaltelevaa ja kivaa, tottakai.




Muistan olleeni superpettynyt China Glazen Cosmic lakkaan, joka on siis musta hopeisella glitterillä. Sen poistaminen oli lisäksi maailman suurinta tuskaa, mutta uuden vuoden kunniaksi kynsiin oli vain saatava mustaa hopealla glitterillä. Tällä kertaa iskin kolme kerrosta mustaa, annoin kuivua ja sen päälle kaksi kerrosta Nail Tekin päälyslakkaa, että lakan pinta jää tasaiseksi. Sitten jatkoin keittiösienen ja harmaan glitterin kanssa töpötelen China Glazen Tinseliä kärjistä liukuvasti alaspäin jättäen noin 1/3 kynnestä pelkän Cosmicin peittoon. Kärkiin lisäsin vielä OPIn DS Coronation lakkaa peittävyyden saavuttamiseksi, kun tarkotus oli jättää kynsistä vain mustahopeat. Eräs tietysti keksi siitä vaiheessa, että näihin sopisi niin ihanasti joku pinkki ja nopeiten löytämäni pinkki glitter oli Claire'sin Rock. Sitä sitten vielä kärkiin ja överi-bling kynnet oli valmiit.




Kuluminen kärjissä laitetaan sen piikkiin, että lakkaukset kuvissa on jo kaksi päivää vanhat ja lakkakerroksia on kärjissä paljon. Itsellä ei muutenkaan lakkaukset kestä kuin kaksi päivää nätteinä, kolme jos on ihan pakko.

Uuden vuoden lupauksiin en itse ainakaan sortunut, koska tiedän, että ne eivät kuitenkaan tulisi pitämään. Ikuisuusprojektina kuitenkin on yrittää löytää näille heikoille ja lohkeileville vihdoin vahvistajat, jotka kasvattaisivat nämä tän kriittisen mitan yli ja että saisin oikeasti pitkät kynnet.

---




The first time I tried the black China Glaze glitter polish Cosmic, I hated it so much. It was horrible to remove and it dried with such rough texture that I just didn't have patience to cover it up with many enought layers of top coat. This time I knew that it'll be pain in the guts to remove but I still wanted to wear it for new year. So I started with three coats of Cosmic and two coats of Nail Tek top coat. I wouldn't wear it on its own because you can get the same exact look with black nail polish and silver glitter without the downsides of this polish. Next I sponged (is that even a word?) China Glaze Tinsel on my nails leaving just the last third of my nails without that silver. My first thought was to just have black and silver on my nails so I used OPI  DS Coronation polish (my new love) to make the tips of my nails more opaque. When I was finished with that I really wanted to add something pink on my nails so I ended up picking the first pink glitter I could find (Claire's - Rock) and sponge that on my tips too.



 The shrinkage on my tips is due to taking the pictures two days after doing my nails and also the crazy layering I have going on on my tips. I really liked my New Year's Eve nails.

9 kommenttia:

  1. Tosi hienot! Itsekin oli pakko tehdä glitterkynnet uudeksi vuodeksi, vaikka se niiden poistaminen on aina ihan tuskaa!

    VastaaPoista
  2. wow! love love love it...
    happy new year to you dear..

    VastaaPoista
  3. Happy New Year!
    I love the color combination in that mani :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Evil Angel: thanks (:

    Sonne: kieltämättä se poistaminen aiheuttaa usein harmaita hiuksia :D Nykyään noihin glittereihin alkaa onneks olla sen verran tottunut, että ne menee ihan rutiinilla

    gildedangel: thank you, I'm glad you lke it :D

    Art of nail: Thanks a lot (: and happy, happy new year to you too

    chocaddict: happy new year to you too (: I'm glad you like the mani

    VastaaPoista
  6. Mistä olet ostanut tuota claire's:iä??

    VastaaPoista
  7. Pinja: se on ostettu Jenkeistä kun vielä siellä suunnalla asuin. Claire'sin lakat on usein onneksi hyvin korvattavissa muiden merkkien lakoilla, kun Claire'sia ei ole Suomessa. Nyt ei vaan tule äkkiä mieleen mitään, joka olisi lähellä tätä...

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...