29.7.2012

Ranskalaistunut... vai aikuistunut


Jos en ihan hirveästi huijaa ketään, edellinen kerta kun mulla oli ranskalainen manikyyri valkoisilla tipeillä + koristeluilla - tunnin ajan silloin - oli syyskuussa 2009. Edellinen kerta kun mulla oli ihan perus ranskalainen manikyyri ilman mitään krumeluureja.... luultavasti ei ikinä. Satun olemaan ihminen, joka rakastaa kirkkaita värejä, mutta eilen lakattuani kerroksen Essien Mademoisellea kynsilleni, Orlyn koristelakka kutsui nimeäni ranskalaisen manikyyrin muodossa. Niinpä tippeihin kerros sitä - rajat tosin voisi olla kauniimmat - ja vielä Mademoiselle päälle. Ensimmäinen ranskis ikinä oli syntynyt ihan vahingossa. 


Mun pointti yksinkertaisen nudelakan takana oli väsymys, minkä kaikki viime viikon aikana tapahtunut on saanut aikaiseksi. Mun veljellä kävi pieni onnettomuus koiran kanssa toissa viikon perjantaina, kun oltiin koiravahteina vanhemmille niiden ollessa kreikassa. Koira onnistui sitten ilmeisesti telomaan häntänsä vielä pahemmin maanantaina, mikä johti hännän pään amputointiin torstaina. Voi sitä raukkaa... Onneksi herra alkaa jo kovaa vauhtia paranemaan, mistä on todisteeni kauniit naarmut mun reidessä kun vähän liian vauhdikkaasti piti eilen tulla tervehtimään mua heti kun ovesta pääsin sisään...

Essien Mademoisellesta voin sanoa sen verran, että taisin löytää uuden vuosisadan rakkauteni. Maailman paras ranskislakka omasta mielestäni. Levittyi jo ensimmäisellä kerroksella upean tasaisesti ja neutrlisoi kynnen pintaa juuri sopivasti näyttäen vielä luonnolliselta, mutta kauniin kiiltävältä. Tykkään kovasti!


Viimeisenä voisin vielä kertoa onnellisia perheuutisia lakkarintamalta. Kun muutin takaisin Suomeen, multa kaksi lakkaa teki täydellisen katoamistempun. Tiesin, että ne on pakattu johonkin, koska ranskaan en mitään jättänyt, mutta en vain löytänyt niitä enää mistään. Tässä viimeisen kuukauden aikana olen myllännyt huoneeni ainakin kuudesti, katsoen joka laatikon, meikkipussin ja mahdollisen kolon, johon lakat olisi voineet hukkua - tuloksetta.

Eilen kuitenkin etsin lakkoja tosiaan taas kerran ja kävin läpi kaikki mahdolliset paikat - vielä kerran. Oma onneni oli katossaan kun lakat pilkottivatkin meikkipussista, jossa on meikkejä, joita en päivittäin käytä ja siksi ne olivat eri pussissa. Voin vannoa katsoneeni samaan pussiin ainakin viidesti tässä viimeisen kuukauden aikana, eikä sillä ole kokoa edes kovin paljoa, mutta jotenkin pullot on onnistuneet piilottelemaan multa koko ajan. Vihdoin löysin lakat, joita ikuisuuden olin etsinyt, vaikka olin jo luovuttanut näiden löytämisen suhteen.

Parasta tässä on vielä se, että kyseessä oli lakat, joista ihan helposti ei uusia löytyisikään. H&M:n Confetti on mun glittersandwich-kaveri (ei niin kiva kuin Raindow Connection, mutta melkein), mitä ei kovin helposti enää mistään löydä ja OPIn ranskan exclusive öljyefektilakka Spiderman kokoelmasta, Black Spotted, josta netissä saa maksaa aika monta kymppiä yli ovh:n, mikä on 13,90. Mulla on paljon lakkoja, mutta näiden kahden hukkaaminen olisi kyllä vituttanut aivan suunnattomasti. Onneksi löytyivät siis. (Lisää Black Spottedista voi lukea esim täältä, en tiedä milloin blogissa ehdin sitä tarkemmin kuvailla!)

Viisas kynsibloggaaja taas on super onnellinen jostain, mihin ei ehkä voi kun toiset kynsilakkoihin rakastuneet samaistua, mutta mitä pienistä. Kertokaa mulle mielummin mitä mieltä olette ranskiksista? Itse ainakin viihdyn yllättävän hyvin näissä kynsissä ja ajattelinkin näitä hiukan illalla tuunata ja viihtyä vielä toisen päivän näissä. Kyllä, olen itsekin järkyttynyt...

25.7.2012

Tuuria

Viime kerralla valittelin teille blogimasennustani, joka näköjään edelleen on vähän jatkuvaa sorttia. Mulla ei ehkä enää ole ihan yhtä suuret yhyy-fiilikset Suomesta, mutta kotiinpaluushokin selätettyäni muhun iski kynsimasennus. Kaikki varmaan tietää sen tunteen kun oikein mikään ei tunnu mätsäävän kynsillä, kaikki mitä yrittää, näyttää kamalalta ja kynnet sanoo vuoron perään vain poks ja katkeilee. Olen tainnut viihtyä erilaisissa yksivärisissä lakkauksissa jo parisen viikkoa putkeen ja swatchkuvia en ole viitsinyt ottaa, kun en tykkää blogiani niillä täyttää. Jep, masentaa. Tänään ajattelin kuitenkin napata itseäni niskasta kiinni ja tehdä jotain konadilla. Kyllä, nyt alkoi mopo keulia :D


Tehtiin eilen pienimuotoinen road trip kaverini pikkuisella smartilla ympäri pohjanmaata ja keskisuomea (tai jotain sinnepäin, olen ihan kamalan huono suomen maantiedossa!). Huristeltiin aamulla seinäjoen läpi kauhavalle ja vietettiin muutama tunti Powerparkissa päätä pyöritellen. Karua huomata, että laitteita taisin ehtiä alle kymmenen käymään läpi ennen kuin pää sanoi, että rakas nainen, olet 22 etkä 12 ja etkä pysty enää pyörimään samalla tavalla kuin 10 vuotta sitten. Iltapäivällä vaihdettiinkin nokka kohti Tuuria ja käytiin vähän keventämässä tiliä ostoksilla. Ironisesti tämä neiti osti tottakai vain kynsilakkoja ja kuivashamppoota (... ja suklaata!)

Konadin lakoista mukaan lähtivät pastel pink ja red, kaksi lakkaa, jotka mun on pitänyt ostaa pienen ikuisuuden, mutta yleensä kun näitä erikoislakkoja ostan vain tarjouksista, ei ole nämä kaksi suosittua sävyä koskaan osuneet kohdalla. 4,5 euron hinta kuitenkin kelpasi hyvin. Ostin myös uuden mustan ja valkoisen erikoislakan kun mun vanhat on lähinnä suuria vitsejä enää, niin vähän niissä tavaraa on sisällä jäljellä. 


Kuvalaatoista ainoa, mitä tarjolla oli, ja joka multa puuttui, oli m85. Orlyn lakkoja oli ehkä parisenkymmentä 7,5 euron hintalapulla varustettuna, joten pakkohan sieltä oli pari pitkäaikaista himotusta kotiuttaa. Violetti Fowl Play on himottanut jo kauan sen ollessa dupe OPIn Merry Midnightille. Mulla tuo MM löytyy kyllä laatikoista ja rakastan sitä, mutta tyhmä lapsi ei raaski käyttää sitä, kun pelkää sen loppuvan. Ruskea shimmerinen Night Owl on niin ei-salla-väri, mutta kuitenkin ah niin ihana. Olenko tulossa vanhaksi? Okei, samalla harmittelin, ettei hyllyssä ollut tämän vuoden kesäkokoelman kirkasta neonkeltaista... Ikäkriisi siis ohi. Ylipäätään Orlyjen valikoima oli aika köyhä, lähinnä peruslinjan lakkoja tosiaan ehkä 20-30, mutta hinta oli kohdallaan, joten voi sieltä jotain silmää miellyttävää löytää.

Essien Mademoiselle on mulla ollut aikeissa ostaa ranskistarkoituksiin jo pidemmän aikaa ja koska mun mielestä nettikauppojen 8 dollaria + postikulut ei tule niin paljon halvemmaksi kuin suomen 12,55 + leveä sivellin, joten päätin siihenkin investoida. Mulla on pieni asennevamma Essien lakkoja kohtaan noin niin kuin ylipäätään ja mielummin ostan muita merkkejä, mutta ranskistarkoituksiin Essiet on ihan ykkösiä.

Tuurista itsestään mun fiilikset on samanlaiset edelleen kuin mitä viime vuonna kirjoitin "Kauppa oli äärimmäisen likainen, sekainen, epäjärjestyksessä ja ainakin kosmetiikkaosastolla melkein kaikki displayt oli tuhrittu testatuilla meikeillä, joita kuitenkaan ei oltu ostettu. Lisäksi kaupassa oli ihan onnettomat opasteet mihinkään (ei meinattu löytää ovea millään), ja ainakin kahvio, jossa käytiin oli niin törkyinen, että siellä ei oikein tehnyt edes mieli syödä. Miksi ihmiset jaksaa käydä tuolla, se jää itselleni arvoitukseksi." Ehkä vähän positiivisemmat fiilikset jäi tältä vuodelta kuin mitä viime kesältä, mutta en mä edelleenkään tonne sen kaupan takia lähtisi. Näin kun tuo oli suoraan kotimatkan varrella, kyllä siellä pistäytyä viitsi. 


Pakko oli vielä ottaa kuva konadlakoista nuo kaksi uutuusväriä laatikkoon laitettuani (musta ja valkoinen on edelleen pakkauksissaan tuolla piilossa). Alkaa niitä aika monta väriä jo löytyä. Ehkä joskus vielä omistan näistä jokaisen... 

Nyt taidan lähteä tutkimaan millaisilla kiekuroilla tän ruskean Nite Owlin voisin koristella. Kun eilen tätä kynsilleni sudin, en voinut uskoa pitäväni mistään aidosti ruskeasta, mutta nyt tämä näyttää jo täydellisen luonnolliselta kynsilläni. Millaisia koristeita itse laittaisit tuon sävyn päälle? Tämä masistelija kaipaa nyt sitä kuuluista inspiraatiota!

12.7.2012

Pink rhinestone revolution


Moni on varmaan blogin puolelta jo hiffannutkin, että olen tehnyt paluun Suomeen. Itseasiassa siitä paluusta alkaa olla jo melkein kuukausi aikaa, mutta blogin tahti ei ole oikein ottanut tulta alleen siitä huolimatta. Voisin syyttää töitä tästäkin asiasta, kun niitä kyllä riittää (onneksi!), mutta oikea syy löytyy kyllä muualtakin, nimittäin koti-ikävästä, enkä puhu nyt ikävästä suomeen. 

Jos joku mun ranskablogia on seurannut tarkemmin, sieltä voi huomata, että rakastuin ranskaan sellaisella matto vedetään jalkojen alta -tavalla. Mulla on ikävä sitä maata, kulttuuria, mun kaikkia maailman parhaita ihmisiä ranskasta ja mun elämääni ranskassa. Sitä, että koin eläväni jokaisen päivän juuri niin kuin ne kuuluukin elää ja miten olin onnellinen. Suomi on ihan mahtava paikka ja suomi on mulle koti, mutta tällä hetkellä mulla on todella kova ikävä sinne toiseen kotiin. Tästä syystä mun motivaatio ei vielä ole nostanut päätään liian tehokkaasti tän blogin suhteen vaan päivistä saan tällä hetkellä lähinnä irti ajan töihin ja loppuaika kuluukin ohi vähän kuin huomaamatta. Yritän napata taas itseäni niskasta kiinni ja saada enemmän aikaan tän blogin suhteen, koska mä haluan tehdä niin. Samalla pääsisin ehkä yli tästä "yhyy, olen suomessa" -asenteesta... 


Se voisi toimia päivän vuodatuksena oman elämän kannalta ja seuraavaksi voitaisiin vuodattaa kynsistä.  Parin viikon takaa kameran muistikortilta löytyi kuvat kynsistä, jotka ei ehkä kilpailu käytännöllisyydestä, mutta omasta mielestäni söpöydestä senkin puolesta. 

Ihanat strassihyrrät huhuilivat mua kutsuvasti luokseen ja pakkohan oli harrastaa strassiövereitä pinkki-mustissa. Pohjalla Essien Punchy Pink (kesän 2010 neon kokoelmasta) ja päällä 4mm, 3mm, 2,5mm, 2mm ja 1,5mm strasseja. Tuo Essien pinkki on ihan huippu neon ja huippu nopea kuivumaan myös. Pitäisi alkaa tehokäyttämään sitä noiden ikuisuuslempparineonpinkkien (CG Pool Party ja Nfu Oh FS12) rinnalla. 

Kaiken kaikkiaan minä tykkäsin näistä kynsistä ihan mielettömän paljon. Entäs te? Yey vai nej strassiövereille?

ps. se ihminen joka halusi kuulla mun tuomion 2,5mm strasseille ja sille, onko ne oikeasti välikoko noista 2mm ja 3mm välillä, niin vastaus on kyllä! Eroa tuskin paljaalla silmällä helposti huomaa, mutta kun vierekkäin laittaa vertailuksi nuo kaikki kolme, putoaa tuo 2,5mm ihan oikeasti siihen väliin. Eli siis, ebay ei huijaa, vaan tuo välikoko löytyy oikeasti!

2.7.2012

Nail art -aloituspakkaus

Vajaa kuukausi takaperin huvitin itseäni ebayn mielenkiintoisella tarjonnalla nail art vaihtoehtojen suhteen. Ebaytä selaillessani sain idean siitä, että voisin koota jonkinlaisen starter kitin nail artin suhteen ebaystä ja kun monella tuntui olevan kiinnostusta tällaiseen postaukseen, vihdoin sain aikaiseksi tämän myös toteuttaa. Eli leikitään, että jos mun kaikki nail art koristeet katoaisivat maagisesti jonnekin ja mulle annettaisiin 20 euroa rahaa uusia varastoni, mitkä olisi niitä juttuja, jotka ensimmäisenä kokoelmiini ostaisin. En kääntänyt kaikkia hintoja euroiksi, mutta katsoin forexin sivuilta, että tänään (2.7) 20 euroa on yhteensä $24,34, joten siihen summaan saatiin sisällytettyä kaikki nämä. Ja tosiaan, ennen kuin unohdan sanoa, näistä kaikki hinnat sisältää myös postikulut suomeen saakka. (Ja siis tässä nyt on kyseessä puhtaasti vain nail art jutut, aluslakat, päällystlakat, värilakat ja kynsiöljyt / -rasvat ei sisälly tähän). 

Ensimmäinen mitä kirjoitin ebayssä hakuun oli tietenkin strassit. Mä en ihan hirveesti muista aina käyttää strasseja, mutta rakastan niitä kuitenkin. Jo muutamalla strassilla saa ihmeitä aikaan yksinkertaisenkin lakkauksen päällä. Ebay petti mut kun joka strassihyrrän kohdalla on sama kuva 2mm strasseista, mutta mulle ei yksi strassihyrrä riittäisi. Ostaisin varmasti hyrrän 1,5mm strasseja, sekä 2mm ja 3mm strasseja. Näillä kolmella saisi jo hyvät strassiöverit aikaiseksi. Ensimmäisellä hyrrällä olisi hintaa $1,22 ja kahdella jälkimmäisellä $0,99/kpl eli euroissa kolmelle hyrrälle kertyisi hintaa 2,63 euroa. Ei paha, vaikka itse sanonkin. 


Seuraavana mun listalla oli ehdottomasti dotting toolit. Mun mielestä dotting toolit on suunnilleen parasta, mitä kynsistä kiinnostunut ihminen voi omistaa. Okei, myönnettäköön, että näistä kaikista valitsemistani jutuista dotting toolit on ainoat, jotka olisi helposti korvattavissa jollain muilla kotoa löytyvillä tavaroilla, mutta mä en välitä. Olen sen verran välineurheilija, että minä tarvitsen minun dottereita. Ja siinä vaiheessa kun hintaa on $1,78 viidellä kappaleella, sanoisin, että investoi, investoi, investoi! Mun mielestä reilun euron investointi viiteen työkaluun, joissa on hiukan erikokoisia palloja, ei ole paljon. Dotting tooleja kun pystyy käyttämään pelkkien pallojen tekemisen lisäksi viivojen maalailuun, koristeiden poimimiseen purkeista ja muihin pieniin juttuihin. 


Jos budjetti on tiukka, koristelulakkojen sijaan investoisin siveltimiin. Erilaisia settejä selaillessani omaa silmää miellytti eniten seitsämän siveltimen setti, jonka harjaksissa oli vähän pinkkiä. Tiedän, että vain muutaman kymmenen senttiä enemmän sijoittamalla saisi jo 15 sivellintä, mutta itse ainakin käytän aina vain niitä tiettyjä siveltimiä ja mun 15 setistä puolet lojuu aika vähällä käytöllä laatikoissa. Siksi valitsin tän setin, jossa tulee yksi minimaalinen dotting tool (yleensä pienempi kun noissa yllä linkkaamissani viiden seteissä on) sekä 6 erilaista sivellintä. Viuhkasivellin irtoglitterin kanssa työskentelemiseen, kolme erilaista pientä sivellintä käsinmaalaukseen ja kaksi tasapäistä sivellintä, joista toista voi käyttää one stroke kokeiluihin ja toista lakkauksien reunojen siistimiseen. Hintaa setillä on $1,97, eli yhdelle siveltimelle jää hintaa euroissa noin 23 senttiä. 


Mielestäni siveltimet + kynsilakat voi toimia koristelussa pitkälle, mutta musta koristelulakka on sellainen, josta en suostuisi luopumaan. Ehkä $0,99 investointi 2 way kynään olisi ihan ok budjetin salliessa, vaikka noiden laadusta olen kyllä vähän enemmän kuin skeptinen. Mustan pigmenttiin uskaltaisin kuitenkin luottaa, siksi se olisi ainut, jonka myös kotiin saakka ostaisin. 


Vaikka mä en itse ole suuri fimojen ystävä, ajattelin, että kyllä niitä aina pitäisi laatikosta löytyä, jos yhtäkkisen inspiraation niiden käsittelemiseen saisin. $0,99 maksava kiekko, olisi juuri sopiva investointi, jonka perusteella voi pohtia haluaako investoida enemmän fimoihin vai jäisikö ne vain laatikon pohjalle pyörimään kuten itselläni. 


Kun mä pääsin tähän vaiheeseen juttujen etsimisessä, tulin siihen tulokseen, että noilla pärjäisin jo pitkälle. Strassien, dotting toolien ja siveltimien jälkeen alkaisin kaivata konadeja ja mun orlyn instant artist lakkoja. Ne oli kuitenkin liian kalliita mun 20 euron budjetille, joten yritin kasailla mukaan juttuja, jotka auttaisivat tekemään erilaisia ja monipuolisia kynsiä olematta kuitenkaan liian kalliita. Ensimmäisenä sille listalle mulle nousi microhelmet. Nuo rasittavat pienet, mutta ah niin ihanat keksinnöt, joille, menetän hermoni aina tasaisin väliajoin, mutta lopputulos on hermojen palamisen arvoinen. Niin kuin jo ebay-postauksessa sanoin, mä suosittelen aivan ehdottomasti ostamaa microhelmet noissa pienissä purkeissa kun käyttömukavuudeltaan nuo on ihan ehdottomat. $3,59 kahdestatoista purkista helmiä ei ole paha hinta ja tuossa yllä listatuilla dotting tooleilla saa helposti näitäkin käsiteltyä. 


Tarroja! Tarrat on kivoja, vaikka niiden kanssa välillä saakin vähän tapella. 50 arkin pakkauksella on hintaa maagiset $3,99, eli hintaa jää euroissa kuusi ja puoli senttiä per arkki. Myönnettäköön, että nämä kaikkein halvimmat tarrat ovat aika herkkiä repeämään, mutta silloin kun haluaa saada havalla paljon, on nämä ihan ideaalisia. 


Strassien lisäksi myös helmenpuolikkaat on kiva lisä koristelaatikkoon. Ei ole mun suurimpia suosikkeja ja siksi nämä ei pääse tuonne ylhäälle strassien kanssa. Ihan kivoja, mutta selviäisin kyllä ilmankin. Jälleen $0,99 hyrrästä. Halpaa kuin mikä!



Irtoglittereillä saa aina mielenkiintoista jälkeä aikaan kun alkaa testailemaan. Löysin diilin, jossa saa itse valita 12 purkkia normaalia glitteriä tai 12 purkkia hex glitteriä. Info antaa ymmärtää, että 12 settiin olisi myös mahdollista sekoittaa kahta eri tyyppiä glittereitä, joten itse ottaisin kuusi purkkia hienojakoista glitteriä ja kuusi purkkia noita heijastavimpia kuusikulmaisia glittereitä, joiden kanssa voisi alkaa leikkiä glittereillä. Hintaa näillä $3,53.


Viimeisimpinä mun mielestä ainakin suomen kynsiblogeissa harvemmin esille tulevat jutut, joita kaikilla pitäisi olla, nimittäin ketjut. Mä itse rakastan erilaisia strassiövereitä ja kynsiketjut on ihana lisä sellaisille kynsille. Periaatteessa saman asian pystyy tekemään myös microhelmillä, mutta paljon hermoja säästävämpää on ketjujen käyttö ja nämä on niin kauniita. Mun 20 euron budjetti venyi juuri ja juuri $2,99 maksaville ketjuille, joista pidän todella kovasti. 

Yhteishinnaksi näille kaikille tuli siis $24,02, eli 19,74 euroa. Budjetti siis mielestäni hyvin käytetty ja aika paljon tavaraa pelkällä 20 eurolla saisi suomeen saakka kotiin kuljetettuna vai mitä sanotte.

Jos mulla olisi ollut vähän enemmän rahaa käytössä, olisin ostanut ainakin kuivakukkia ja kunnon linerit mustana, valkoisena ja metallisina hopeana ja kultaisena. Sen jälkeen vuorossa olisikin sitten taas konadit ja kaikki muu turhan tarpeellinen tilpehööri, mitä omista laatikoistani löytyy...

Mitä mieltä olitte, unohdinko jotain olennaista, mitä ilman en selviäisi? Entä mitä te ostaisitte, jos teillä olisi vain 20 euroa käytettävissä ja koko nail art varasto uusittavissa?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...