12.7.2012

Pink rhinestone revolution


Moni on varmaan blogin puolelta jo hiffannutkin, että olen tehnyt paluun Suomeen. Itseasiassa siitä paluusta alkaa olla jo melkein kuukausi aikaa, mutta blogin tahti ei ole oikein ottanut tulta alleen siitä huolimatta. Voisin syyttää töitä tästäkin asiasta, kun niitä kyllä riittää (onneksi!), mutta oikea syy löytyy kyllä muualtakin, nimittäin koti-ikävästä, enkä puhu nyt ikävästä suomeen. 

Jos joku mun ranskablogia on seurannut tarkemmin, sieltä voi huomata, että rakastuin ranskaan sellaisella matto vedetään jalkojen alta -tavalla. Mulla on ikävä sitä maata, kulttuuria, mun kaikkia maailman parhaita ihmisiä ranskasta ja mun elämääni ranskassa. Sitä, että koin eläväni jokaisen päivän juuri niin kuin ne kuuluukin elää ja miten olin onnellinen. Suomi on ihan mahtava paikka ja suomi on mulle koti, mutta tällä hetkellä mulla on todella kova ikävä sinne toiseen kotiin. Tästä syystä mun motivaatio ei vielä ole nostanut päätään liian tehokkaasti tän blogin suhteen vaan päivistä saan tällä hetkellä lähinnä irti ajan töihin ja loppuaika kuluukin ohi vähän kuin huomaamatta. Yritän napata taas itseäni niskasta kiinni ja saada enemmän aikaan tän blogin suhteen, koska mä haluan tehdä niin. Samalla pääsisin ehkä yli tästä "yhyy, olen suomessa" -asenteesta... 


Se voisi toimia päivän vuodatuksena oman elämän kannalta ja seuraavaksi voitaisiin vuodattaa kynsistä.  Parin viikon takaa kameran muistikortilta löytyi kuvat kynsistä, jotka ei ehkä kilpailu käytännöllisyydestä, mutta omasta mielestäni söpöydestä senkin puolesta. 

Ihanat strassihyrrät huhuilivat mua kutsuvasti luokseen ja pakkohan oli harrastaa strassiövereitä pinkki-mustissa. Pohjalla Essien Punchy Pink (kesän 2010 neon kokoelmasta) ja päällä 4mm, 3mm, 2,5mm, 2mm ja 1,5mm strasseja. Tuo Essien pinkki on ihan huippu neon ja huippu nopea kuivumaan myös. Pitäisi alkaa tehokäyttämään sitä noiden ikuisuuslempparineonpinkkien (CG Pool Party ja Nfu Oh FS12) rinnalla. 

Kaiken kaikkiaan minä tykkäsin näistä kynsistä ihan mielettömän paljon. Entäs te? Yey vai nej strassiövereille?

ps. se ihminen joka halusi kuulla mun tuomion 2,5mm strasseille ja sille, onko ne oikeasti välikoko noista 2mm ja 3mm välillä, niin vastaus on kyllä! Eroa tuskin paljaalla silmällä helposti huomaa, mutta kun vierekkäin laittaa vertailuksi nuo kaikki kolme, putoaa tuo 2,5mm ihan oikeasti siihen väliin. Eli siis, ebay ei huijaa, vaan tuo välikoko löytyy oikeasti!

37 kommenttia:

  1. IHANAT IHANAT IHANAT. Ainiin, sanoinko jo että tykkään? Saanko matkia sua näissä kynsissä saanhan, kiitos. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kynnet! :o Mulla menis hermo tuollaisia tehdessä, kun yhden strassinkin laittaminen on vaikeaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mullakin meenas usko loppua omaan kärsivällisyyteen kun sain ekan käden valmiiksi :D

      Poista
  3. Tosi kivat !(: Mä en osais vaan olla noin "muhkuraisissa" kynsissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se vaatii vähän harjoittelua, mutta onneks kaikkeen tottuu :D

      Poista
  4. Aivan mielettömän kivat kynnet! Kaikki ulkoneva koriste on niiiin ihanaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, välillä pitää vaan varoa, etten saa muita raavittua noilla ulkonevilla jutuilla :D

      Poista
  5. Minä olen se utelias ihminen ;D
    Ja isoiso yey strassiövereille! (: Pitää varmaan itekki tesailla joskus...

    VastaaPoista
  6. Minunki mielestä ihanat! :D Musta ja hopea ja pinkki, parhautta :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat! Väriyhdistelmä on vaan paras, siitä ei pääse mihinkään :D

    VastaaPoista
  8. Ihanat! Hyvin onnistuneet strassiöverit ja niin upea kesäinen lakka. :)

    VastaaPoista
  9. noissa isoissa strasseissa kun on microhelmiä ympärillä, niin onko ne sillä nauhalla tehtyjä? Kun kerran yritin tehdä samanlaisia, mutta tuli niin epäsiistin näköiset kun oli niin erikokoisia helmiä. En sitten edes tehnyt niitä loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ketjulla toteutetut joo. microhelmiin menee helposti hermo ja suosin noita ketjuja ihan yli kaiken tälläisissä jutuissa :D

      Poista
  10. IHANAT :)! vitsi ku ensinnäkin olis noi paljo strassei sun muita juttu ja et osais sitte käyttää niit :D heheh, ihanat kynnet ooon :) rakastan kaikkee kiiltävää ja pinkkii ja sitte ku ne yhditää ni aijaijaiajaajjaaa, ihanaaaa<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on ehkä vähän liikaakin strasseja kun pystyy ihan huoletta käyttämään :D

      Poista
  11. Tykkään!! Kertakaikkisen upeat ja korumaisen kauniit kynnet.

    VastaaPoista
  12. Iiiihanat strassiöverit! Pitäisköhän kaivaa omakin Punchy Pink käyttöön.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannattaa! tajusin nyt vasta kuinka ihana se onkaan!

      Poista
  13. Strassiöverit on jee! Pitäs ite kokeilla joskus, mutten oo jaksanu laittaa... Jos ne strassit putoileekin, pitää heti olla paikkaamassa. En kestä niitä reikiä, mitä pudonneet strassit tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, ne on kamalia ne reiät, nämä kaikki pysyi kyllä poistamiseen saakka ihan ongelmitta seche viten avulla

      Poista
  14. Oi miten näyttävät ja kauniit kynnet, ihan super hienot :)

    VastaaPoista
  15. Oi ihanat! tossa ison strassin ympärillä on noita helmiä onko se sellasta nauhaa vai yksittäisiä helmiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nauhaa! hakkaa yksittäiset helmet 1000 - 0 ja säästää hermoja ainakin tuplasti :D

      Poista
  16. Oi että kun ihanat kynnet taas! oon pari vuotta jo seurannut tätä blogia, laitat kynsiä tosi taitavasti ja mielikuvitustakin löytyy selvästi :) Tämä blogi sai mut aikoinaan innostumaan kynsienlaitosta ja nyt myös perustamaan oman blogin, kiitos! :)

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...