23.4.2013

Let's have a Kiko


Kun mietin otsikkoa tälle postaukselle, alkoi soimaan päässä Gleestä "Let's have a Kiki" ja se nyt sai soveltua sitten otsikkoon näköjään myös. Ja jotta vahinko voisi lähteä kiertoon, pakotan kaikkia klikkaamaan tuota play-nappia yläpuolella ja kuuntelemaan vähän hyväähuonoa musiikkia.

Mulla oli tosiaan tänään sellainen pieni matkalaukunpurkuoperaatio, joka kyllä taas päättyi siihen, että laukku näyttää täydemmältä kuin aluksi pakattuna, kun päätin sitten näköjään vaan kaivaa pyykit ulos ja heittää loput tavarat iloiseen sekamelskaan takaisin laukkuun. Ajoitan sen laukun tyhjennyksen sitten juhannukselle. Takaisin Suomeen on siis taas palauduttu (vaikka ei nappaisi) ja sitä myöten toivon, että blogillekin taas riittäisi aikaa. Pakko oli tehdä pientä inventaariota ostetuista lakkapulloista tänään ja aloin kyllä huvittamaan jopa itse itseäni tämän merkkiuskollisuuden kanssa. Näköjään pari Kikoa tullut hankittua taas. 


Ensimmäisenä kuitenkin ne muiden merkkien edustajat, jotka ovat vähän yksiselitteisiä kavereita nämäkin. Olen nykyään tosi merkkiuskollinen ja pidän siitä, että mulla on samanmuotoisia lakkapulloa useampia kaapissa, joten en oikein tykkää ostaa yksittäisiä pulloja eri lakkamerkeiltä, vaan panostan niihin, joita mulla on jo ennestään.

H&M:n lakkoihin olen kovasti tykästynyt parin viime vuoden aikana (vaikka niistäkin suostun ostamaan vaan näitä peruskokoelman muotoisia pulloja) ja niitä näköjään on talven aikana matkaan siunautunut viisi. Kolme glitteriä, ihana minttu Norwegian Sky ja tummansininen shimmer alesta eurolla.

Näistä oikeasti todellinen aarre on tuo vihreä OPI, jonka nimi on Forrest My Case ja joka on joku mystinen Sephora Exclusive sävy. Se oli pakko kotiuttaa alennuksesta, kun hintalapussa luki vain 3,83e ja ajattelin, että ei sitä nyt kauppaankaan voi jättää. Onneksi kotiutin, koska tuo on se täydellinen vihreä sävy, jota olen etsinyt tässä kohta viisi vuotta ja joka levittyy suunnilleen kun katsoo pulloa ja kysyy "viitsisitkö nyt siirtyä kynsille?". Ja peittää 1-2 kerroksella. Paras kynsilakkaostos sitten viiden euron DS Glamourin. 

(Kuvassa siis ylärivi: Norwegian Sky, Why So Blue, Forrest My Case; alarivi: Stay Golden, Prim & Proper, Basement Chill)


Ja sitten niihin Kikoihin, joita näköjään pari tuli ostettua. Tai enemmän kun pari.

(Ja tähän väliin mainittakoon, että olen tosiaan ollut kuusi kuukautta reissussa, uusille lukijoille tiedoksi, nämä ei ole minkään parin päivän lomamatkan aikana ostettuja lakkoja! :D)

Vasemmalla on Kikon neljän lakan hologrammi-kokoelma, joka nyt ei maailman holoin ole, mutta kivoja perussävyjä, joita tulee usein käytettyä, kun haluaa jotain vähän näyttävämpää kynsille, mutta ei jaksa panostaa liikaa.

Myös muutamia perussävyjä tuli taas hankittua vähän sen mukaan, minkä väriseksi milloinkin teki mieli lakata + tietenkin taas se yksi uusi pullo tuota minttuista ihanuutta, joka kyllä oikeasti lähentelee jo OPIn Catch Me In Your Net:iä ihanin lakka ikinä kipailussa. Tuo on vaan aivan täydellinen sävy!


Ne asiat, joihin ihan oikeasti rakastuin kuin hullu puuroon, oli Kikon Sugar Mat -lakat, eli jatkavat samaa linjaa kuin esim OPIn ja Chinan textuurilakat. Paitsi: nämä ovat parempia. Nuo shimmersävyt on ihan puhdasta upeutta olemassaolollaan ja cremesävyilekin lämpesin todella nopeasti. Me likey!

Ostin tosiaan ensiksi neljä noita... Sitten toiset neljä... Ja kolmannet neljä... Ja mua niiiiiiiiiiin ärsyttää, että en ehtinyt käydä ostamassa niitä puuttuvia neljää sävyä ennen kotiin paluuta. Multa siis puuttuu näistä shimmer versioista punainen sävy ja creme versoista persikka, taupe ja pinkki. Jos kukaan on menossa minnekään eurooppaanpäin, jossa olisi Kikon myymälä, mulle saa ehdottomasti ilmoittaa, jos haluaa tehdä yhden hullun onnelliseksi ja diilata puuttuvat sävyt tänne rakastavaan kotiin! :D

Mä tosiaan menin ja hurahdin näihin aika täysin ja musta tuntuu, että käytin ehkä kahta muuta lakkaa viimeisen puolentoista kuukauden aikana Ranskassa, muuten kuljin aina Sugar Mateissani. Pysyvyys oli loistava ottaen huomioon, että mulla lakat lohkeilee usein todella nopeasti ja näille kun ei edes päällyslakaa voi laittaa. Ainoa miinuspuoli ainakin se, että vaaleissa sävyissä alkaa kynnen pinnalle helposti kertyvä lika näkyä muutaman päivän päästä, mutta se nyt on pikkujuttu vain. Ehdottomasti siis suosittelen näitä lakkoja, jos ihmisillä vain on mahdollisuus niitä ostaa!

Tämä yksi hullu lähtee nyt kaivelemaan laatikoitaan ja miettimään millä lakalla kyntensä haluaa lakata. Sovitaan vaikka yhdessä, että seuraavaa postausta ei tarvitse odottaa yhtä pitkään kuin mitä tämän ja edellisen postauksen välillä on aikaa kulunut...

2 kommenttia:

  1. No,kikot on kuitenkin ihan parhaita lakkoja,joten kyllä niitä nyt aina voi ostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äärimmäisen hyvät perustelut :D

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...