21.12.2013

OPI - This Gown Needs A Crown


Kuun alussa tehdessäni tilausta nailsuppliesille, mulla oli vaikeuksia keksiä, mitkä yhdeksän lakkaa boksiini haluan. Musta tuntuu, että viimeisen vuoden sisällä OPIlta on tullut paljon ihan kivoja lakkoja, mutta vaan harvat aiheuttivat sellaista pakko saada -fiilistä. Yhden lakkan kuitenkin ajattelin vaativan lähempää tarkastelua, vaikka se kuvissa on aika mitäänsanomaton: This Gown Needs A Crown uudesta Miss Universe kokoelmasta.

En ollut ihan varma lakasta, koska hopea ei ole mun väri yleisesti kynsillä. Leimailussa joo, mutta tämä lakka ei varmasti ole ideaali leimaamiseen. Jotenkin kuitenkin se oli ensimmäinen, jonka tilauksesta kynsille heitin ja kyllä, pidän kovasti. Muistuttaa itseäni omalla tavallaan OPIn DS Coronationista, mutta ilman niitä epämääräisiä holohiukkasia. Vaikka pullon korkki muistuttaakin satiinisesta finishistä, joka lakalla on ja siitä, että tämän kanssa ei päälyslakkaa kuuluisi käyttää, omat kynteni kyllä sai sitäkin kerroksen. Mielestäni kivempi näin. 


Muissa sormissa saakin loistaa yksi joulujen ikuisuussuosikki, China Glazen Little Drummer Boy. Tuo sattuu olemaan yksi suosikkijoululauluni, mutta lakkakin on aivan ihana. Tumma, tumma sininen shimmer, joka on kynsillä kaunis ja syvä. Juuri sellainen, mistä minä pidän.

Koristelujen kanssa osasin kerrankin mennä linjalla less is more sillä alunperin olin yhdistelemässä näihin lakkoihin vaikka mitä leimoja, mutta lopulta päädyin yksinkertaisiin puu/puska/kiekuraleimohin BM-225 laatasta ja muutamaan glitterin I Snow You Love Me:sta, jonka suhteen päätin sitten kuitenkin kääntää kelkkani myös. Pitkään boikotoin tuota I Snow... -lakkaa, koska mielestäni on ihan turha maksaa x-määrä euroja OPIn lakasta, kun varmasti tulisi halvemmaksi ja helpommaksi tilata vain purkki pyöreitä glittereitä ja käyttää niitä tämän lakan tavoin. Päätin kuitenkin antaa lakalle mahdollisuuden ja noh, onhan se aika ihana... 

Tässä olisi oma tulkintani talvisesta, jouluisesta manikyyristä vähän niitä perinteisimpiä värejä välttäen. Toimiiko muiden mielestä vai meneekö ihan metsään?

8 kommenttia:

  1. Ah vihdoinkin joku joka on samaa mieltä tosta O.P.I:n pyöröglitterlakasta. En oikein ymmärrä sen saamaa hypeä. Etenkään kun se vaikuttaa siltä, että sieltä on parhain vaan nyppiä ne hileet yksitellen kuin levittää sudilla. What's the point, sanon minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sama pohdin itsekin. Hienojakoisen glitterin kanssa ymmärrän, että aina ei ole kiva pelata irtoglitterillä ja sitten sitä on joka paikassa, mutta tällaiset isot, helposti kontrolloitavat tomisi purkissa ihan hyvin. Nättejä ja hyvälaatuisiahan nämä glitterit varmasti ovat, mutta enpä kyllä suomihinnoilla tätä ostaisi. Lähinnä paketin "täytteenä" otin tämän ja niin kui totesin, on tämä aika ihana, mutta tosiaan, niin kuin sanoit, what's the point :D

      Poista
  2. Mielettömän kauniit :) Ja todella kiva nähdä, että oot takas blogis ääressä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) ja kyllä itsellänikin on nyt ainakin toistaiseksi ollut tosi kiva fiilis kirjoitella pitkästä aikaa (:

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...