30.11.2014

Kohtuullisten ostosten marraskuu

Saanko kysyä, mihin koko marraskuu taas katosi? Tai oikeastaan mihin koko tämä vuosi on kadonnut? Meinasin kirjoittaa otsikkoonkin aluksi lokakuun päättyneen ja pienen pohdinnan jälkeen piti ottaa ajatus takaisin ja korjata marraskuuksi. 

Omaksi ilokseni voin sanoa, että tässä kuussa lakkoja lähti ainakin tuplamäärä eteenpäin, verrattuna näihin kohtuullisiin ostoksiini, joista itseasiassa kahta lakkaa lukuunottamatta kaikki tilaukset oli jo lokakuulta, mutta saapuivat marraskuun alkupäivinä.


Tämä kaksikko on se ainut, jonka olen tämän kuun puolella pistänyt hankintaan. Kaksi OPIn limited edition lakkaa speciaalipakkauksissaan. Jep, olen aika surkea vastustamaan mitään speciality julkaisua ja pitihän itsenikin hankkia Bearest Of Them All ja Don't Speak. Mua harmittaa edelleen, etten koskaan ostanut Bond-kokoelman kultahippulakkaa, joten Don't Speak ehkä lievittää vähän sitä tuskaa. Ei ne ole samanlaisia, mutta ehkä sen verran kuitenkin, ettei sen alkuperäisen kultahippulakan kaipuu ole niin suuri. Toivon kyllä kovasti, että joku joskus myisi tuon Man With The Golden Gunin ja saisin pitkäaikaisen himotuksenkohteeni kotiin. 


Nämä kaksi matkasivat suomeen verrattaen pitkään ja koska tein ostoksen ebay-myyjältä, jolla oli paljon positiivista palautetta, mutta ei kovin suurta määrää kauppoja, olin vähän epäileväinen siitä, olenko ensimmäisen kerran pistänyt rahani paikkaan, johon ei olisi kannattanut.

Taitaa kuitenkin olla, että lakat ottivat vaan vähän pidemmän reitin suomeen saakka, ja kaksi ehjää ihanuutta pääsi rikastuttamaan kokoelmaani. It's Frosty Outside on viime vuoden Mariah Carey kokoelmasta ja lakka, joka on vaan pitänyt ostaa joskus, mutten koskaan ole muistanut. Nyt onneksi kerrankin havahduin siihen, että sen hinta alkaa nousta vähitellen, joten parempi hommata tämä ennen kuin joudun taas katumaan. Koska samalta myyjältä halusin jonkun toisenkin lakan ja valikoima oli aika pieni, klikkailin matkaan toissakeväänä ilmestyneen My Vampire Is Buff:n. Se lakka, mikä on kanssa aina pitänyt ostaa mutta se on vain aina jäänyt. On jotenkin hauskaa, että aikanaan päätin, etten tarvitse Euro Centrale kokoelmasta kuin yhden lakan, mutta nyt olen vähitellen uskollisesti kerännyt jo suurimman osan sen kokoelman lakoista ja pari vielä himottaisi... 


Kolmantena tilauksena on Dollish Polishin pre-halloween alesta tilaamani lakat. Ironisesti yksikään ei tietenkään ole edes varsinainen Halloween lakka. 

Ensimmäisenä vasemmalla on I Threw My Pie For You. Orange Is The New Black, anyone? Se, joka ei tätä sarjaa ole katsonut, on hullu. Niin mahtavasti toteutettu sarja, ettei tosikaan. Ja lakkakin on kaunis. En ollut ihan varma aluksi donut glitteristä, jota tässä lakassa on, mutta tykkäsin tästä kuitenkin kynnellä.

Sen jälkeen Penny... Penny... Penny (The Big Bang Theory), Expecto Patronum (Harry Potter) ja I Volunteer as a Tribute (The Hunger Games). Okei, kaikki lakat ostin niiden kauneuden takia, mutta myönnettäköön, että ei haittaa, että kaikki nämä linkittyy myös teemoihin, joista itse pidän. 


Viimeisenä vielä uudet Picture Polishit - ensimmäiset omat sellaiseni. Mun vanhemmat oli hyvin lomanomaisella työmatkalla Dubaissa ja näille lapsen ja koiranvahtina toimiva tytärhän näki tämän mahdollisuutena. Sanoin, että jos nämä sattuvat eksymään Dubai Mallin Bloomindalesille, mulle saa tuoda jotain Picture Polishilta. 

Mielikuvana on jotenkin huvittavaa ajatella meidän äitiä, joka on shoppailijana hyvin itseni kanssa samanlaista "mä vaan katselen nyt, kiitos" -tyyppiä, valikoimassa Picture Polishin lakkoja osaston vastaavan miesmyyjän kanssa. Lopputuloksena olivat ilmeisesti päätyneet sävyihin Antique, Candy, Jade ja Hot Lips, mutta myyjä oli tuonut vielä tuon sinisen Denimin kassalle, ja antanut sen kaupanpäälisinä ostosten mukaan. Tiedän, ettei äidilleni aina aukea kynsiharrastus ihan täysillä, mutta vuosien mittaan se on kyllä oppinut ymmärtämään, että niin kauan kun pystyn itseni elättämään, on ehkä oma asiani mihin "ylimääräistä" rahaa ja aikaa laitan. Siksi olen todella kiitollinen ihanista uusista lakoistani, joita sain tuliaisiksi. 

Saldona siis 8 ostettua lakkaa ja 5 saatua. Tässä on onneksi neljä vähemmän kuin viime kuussa ja tosiaan, kiertoon lähti enemmän lakkoja kuin mitä kotiutui. Saanen siis olla ylpeä itsestäni? 

Mitä lakkoja muille on kotiutunut viimeaikoina?

28.11.2014

Rory


Kenellekään, joka blogiani on yhtään pidempään lukenut, ei tule yllätyksenä, että tietyt asiat lakat saattavat kotiutua itselleni lähinnä niiden nimien aiheuttamien assosiaatioiden vuoksi. Yritän yleensä pidää järjen kyllä sen verran mukana, etten ostaisi mitään, mikä jäisi käyttämättä. Tämänkin lakan suosio silmissäni varmasti lähti siitä, että tämän nimi on Rory. En tiedä kuinka monelle uudemman sukupolven edustajalle kymmenen vuotta sitten loppunut Gilmore Girls on enää tuttu, mutta itse pidän huolen siitä, että katsojia edelleen riittää, sillä kyseessä on yksi niistä sarjoista, joihin ei vain kyllästy ja katsonkin yleensä kaikki jaksot ehkä parin vuoden välein uusiksi. Hyvänmielensarja parhaimmillaan. 


Rory on onneksi myös lakkana upea, minkä takia on ihan oikeutettua ottaa se mukaan kokoelmiini. Kyseessä on vaalenpunainen hopeaa metallishimmeriä sisältävä lakka, joka on upea, käyttäytyy kynnelle loistavasti ja peittää kahdella kerroksella. Nam! Kuvissa lakka on hiukan liian tumma, joten lakan oikea sävy on vaaleanpi ja kylmempi kuin mitä kamera  - ja omat kuvanmuokkaustaidot - antaa ymmärtää. Tai ainakin jos luotan oman koneeni näyttöön...

Koristelut oli ihan extempore vetelen vähän viivoja sinne tänne mustalla ja valkoisella -meiningillä toteutetut. Jos saisin valita uusiksi, olisin koristellut nämä ihan eri tavalla... ehkä seuraavalla kerralla sitten :)

Myöntääkö joku toinenkin olevansa GG fani? Entä mitä muita lakkoja ihmiset ovat ostaneet ihan vaan puhtaasti nimen takia?

26.11.2014

Tiffany's world tour through Rotterdam


OPIn Tiffany Case, Muppets World Tour ja I Don't Give A Rotterdam ovat syy ehkä asteen psykedeeliselle otsikolle. Tai sitten siitä voi syyttää opiskelun pehmentäneitä aivoja, jotka ovat päättäneet, että minkään luovan tuottaminen enää tänä iltana on täysin mahdotonta.

On omalla tavallaan masentavaa ajatella, että ihan kohta jo joulukuu koputtelee ovella ja ainoa asia, joka sen tällä hetkellä omaan tietoisuuteeni tuo, on alituinen stressi. Jos joku heikolla hetkellä tajuaisi huomauttaa, että "opiskelet muuten nainen ihan omasta vapaasta tahdosta", en vastaa seurauksista. Toistaiseksi onneksi olen illan viimeiset tunnit vielä ehtinyt pyhittää "omille jutuille", eli kynsien lakkaukselle ja hmm, kyseenalaisten tv-sarjojen seuraamiselle (tällä hetkellä Glee ja Switched at Birth on aika kovia sanoja nollaamaan kaiken päänsisäisen ylikuumentumisen merkit). Nämäkin lakkaukset on siis yhden myöhäisen illan tulos, sillon kun jaksoi kuitenkin edes hiukan enemmän panostaa kuin sen yhden lakan verran.


Tässä muutaman lakkauksen aikana olen taas törmännyt siihen tosiasiaan, että mun lakkakokoelma on aivan liian valtava. Kun hetken olen tuijottanut Helmereitä epätoivoisena, alkaa välillä tuntua siltä, etten koskaan saa valittua mieleistä lakkaa kokoelmastani. On paljon helpompi lakkailla sillon kun on jotain mitä "pitäisi" testata, ja niihin lakkoihin keksii heti, mitkä muut lakat voisi yhdistää. Sillon kun koko taivas on avoinna... noh, valitseminen ei aina ole se nopein prosessi.

Näihin kynsiin päätin yhdistää itseasiassa kaksi suosikkiani, ja glittereitä tasapainottamaan hiukan harmaata, jossa on hentoa shimmeriä. OPIn lakat Tiffany Case (sininen tekstuuri), Muppets World Tour (glitter) ja I Don't Give A Rotterdam (harmaa shimmer) päätyivät siis osaksi tätä lakkausta.

Sininen Tiffany nyt on vaan aivan drop dead gorgeous lakka, joka julkaistiin kesän 2013 Bond Girls kokoelmassa. Tämä on yks niistä lakoista, mikä jokaiselta pitäisi mielestäni löytyä. Niin kaunis. Muppets World Tour taas on kummallinen kuvailla, mutta aivan upea kynsillä. Tämä kaunotar on pakattu täyteen valkoista ja hopeaa glitteriä ja isompia hex-palasia sinisenä ja pinkkinä. Ja se on niiin nätti! Mielestäni ehkä vielä Tiffany Caseakin tärkeämpi hankinta siis... Itselleni tämä Muppetsi on tärkeä myös siksi, että ostin tämän viime kesänä Luleåsta, jossa vietin ikimuistoiset päivät yhden parhaan ystävän häissä. Viimeisenä päivänä ennen kun oma paluulentoni lähti ja häähumu oli jo hälventunyt, käytiin E:n kanssa vielä kiertelemässä vähän kaupoilla, ja pitihän sieltä jotain muistoksi kotiinkin kantaa. Viimeisenä vielä tasapainottamaan noita kahta muuta lakkaa, olisi OPIn I Don't Give A Rotterdam, joka on mukava ja hyvinkäyttäytyvä harmaa, jossa on ihanaa pientä shimmeriä. Niittihirmu iski epämääräisen pydamidin muodossa, enkä oikein vieläkään ole päättänyt pidänkö lopputuloksesta vai en...

Onko muita, jotka rakastavat näitä samoja lakkoja - Tiffany Casea ja Muppets World Touria? 

22.11.2014

Dream come true


Eilen mulle koitti siinä mielessä riemullinen päivä, että ekaa kertaa kuukausiin, mun käyttämättömien lakkojen ständi näytti tältä. Ei yhtäkään uutta lakkaa testattavana ja koko kokoelma taas valmiina taistoon. Tai noh, en ole tehnyt itselleni mitään sääntöjä siitä, millä saa lakata ja pitääkö testaamattomia käyttää joka lakkauksessa, mutta alitajuntainen tavoite ois saada tuo ständi tyhjäksi edes välillä. Eikä tällä hetkellä ole edes kuin pari lakkaa matkalla kotiin, vaikka parhaillaankin pohdin tässä, että voisinkohan laittaa vielä muutaman himotuksen tilaukseen. No mutta, ainakin voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että pari kertaa vuoden 2014 aikana, mun testaamattomien ständi on ollut tyhjä, vaikkei ehkä kovin pitkiä aikoja kerrallaan. 


Eilen siis törmäsin ongelmaan: milläs mä nyt lakkaan? Eikä muuten ollut helppo päätös. Tahdoin jotain kivaa ja nopeata - kello oli taas melkein puolen yön - mutta kuitenkin äärettömän kaunista. Yleensä hiekkalakat on mun suosikkeja pikalakkauksiin, mutta nyt tiesin, että pitää saada lakkojen jälkeen vielä kynsinauhoille kaikki mahdollinen kosteus, koska etenkin oikean käden kynsinauhat tekevät kuolemaa tällä hetkellä. Päätös kulminoitui siis Zoyan Dream lakkaan, joka on kyllä täyttä upeutta pullossa. Tummahko mutta kirkas pohja ja kamala määrä scattered holoshimmeriä. This is what I'm talking about


Mulla on tällä hetkellä mielessä noin kymmenen leimaa, jotka haluaisin näiden kynsien päälle iskeä, mutta en tiedä ehdinkö missään vaiheessa siihen leimaamiseen saakka. Tälläkin hetkellä välttelen ahkerasti tenttiin lukemista ja muiden deadlinejen saavuttamista tätä postausta kirjoittamalla... Tein viikon alussa listan kaikista mahdollisista deadlineista, jotka tässä lähestyy ja pakko sanoa, että jos saan kaiken listalla olevan tehtyä ennen joulua, siten, että jossain vaiheessa ehdin jopa nukkuakin ja pysyn vielä järjissäni, olen kyllä lomani ansainnut todenteolla. Joten voi olla, että tämä blogi joko A) hiljenee entisestään seuraavaksi kuukaudeksi tai B) toimii vastavuoroisesti omana pakopaikkana kaiken opiskelun keskellä ja postauksia tulee entistä tiheämmin. Oikeasti haluaisin vain tarttua vaihtoehtoon C) ja mennä sängyn alle piiloon jouluaattoon saakka. Let's see how this'll work out... 

19.11.2014

Expecto Patronum


Yksi syy sille, miksi varmasti olin melko hidas lämpeämään indie lakoille, oli se, että minä ja crelly-lakat ei tulla toimeen keskenämme. Melkein jokaisella indievalmistajalla on lakkoja, jotka näyttää toisten kynsillä aivan upeilta, mutta kun saan ne omille kynsilleni, efekti näyttää erikeeperiltä, johon on pudonnyt vahingossa epämääräinen kasa glitteriä. Vaikka rakastan glitteriä ja rakastan glittersandwicheja, nämä build in glittersandwichlakat ei ole mun juttu. 

Tämä lakka, Expecto Patronum, on kuitenkin Dollish Polishin sivuilla listattu heidän myydyimmäksi lakaksi ja pakko sanoa, että kuvien perusteella se näytti ihanalta. Sellaiselta, että se voisi ehkä toimiakin. Ja tämän sitoutuessa Harry Potteriin, joka on ehkä se the fandom, jonka parissa koko lapsuuteni/teini-ikäni olen kasvanut, oikeutin ostamaan tämän itselleni testiin (pre-)halloween alen aikaan. Ainahan sen saisi eteenpäin myytyä tarvittaessa. 


Lakkasin varmuuden vuoksi nimettömään ja peulakoon OPIn It's Frosty Outsidea - jonka keksin tarvita tietysti loogisesti reilu vuosi sen julkaisemisen jälkeen - ja muihin sitten EP:tä. Ja yllätyin positiivisesti: taisin löytää ensimmäisen crelly-pohjaisen glitterin, jonka kanssa ollaan samalla sivulla kerrankin. Tässä glitten on niin pientä, että sitä tulee mukavasti joka kerroksella kynnelle, ja koska glitten asettuu eri lakkakerroksiin, lakalla on ihanasti syvyyttä. Valkea pohja ja vihreä glitter saavat lisäksi yhdessä aikaan ihanan minttuisen efektin ja se kelpaa itselleni paremmin kuin hyvin. Joten sen sijaan, että laittaisin tämän lakan eteenpäin, saa mun alati kasvava indie-kokoelmani taas kerran uuden vavistuksen...

9.11.2014

Raitapaita


Jotta saisin käytettyä kaikkia testaamattomia lakkoja edes kertaalleen, pyrin pitämään ne esillä, jotta muistaisin mitä pitikään laittaa kynsille. Sitä varten mulla on yöpöydällä lakkatelini - koska omaan pahan tavan lakata kynsiä sängyllä - ja vaikka en myönnäkään, välillä öisin jos en saa unta, tulee tuijoteltua testaamattomia lakkoja ja mietittyä miten niitä toisiinsa yhdistäisi. Nämä kolme lakkaa on yhdistelmä, joka on pyörinyt mielessä jo pidempään, oikeastaan siitä saakka kun kotiuduin ranskanreissulta syyskuun lopussa. Alunperin näiden yhdistelmään kuului vielä yksi murrettu rosa sävy, mutta se pääsi osaksi toista lakkausta. Mielestäni nuo kaksi cremeä 369 Light Ochre ja 370 Hazelnut toimivat hyvin yhdessä ja niiden lisäksi kolmas, tummempi sävy - 497 Pearly Indian Summer - tuo lakkaukseen vähän syvyyttä ja kontrastia. 


Muistaakseni tein nämä kynnet pari viikkoa sitten sunnuntaina, jolloin tarve oli vain hyvin pikaisille lakkauksille ennen nukkumaanmenoa. Siihen tällainen paksujen raitojen käyttö sopii kuin nenä päähän, koska ei ole niin justiinsa miten lakat kynsille päätyvät. Tottakai teippien ja kunnon kuivattelun avulla olisin varmasti saanut paljon terävämpiä ja suorempia linjoja, sekä jaettua kynnen tasaisiin lohkoihin, mutta itselleni kelpasi vähän sinne päin -meininki myös hyvin. 

Näitä kynsiä tehdessä taisin löytää uuden pikamanikyyri-tyylin itselleni, jota luultavasti tulen taas toteuttamaan liiaksikin tulevaisuudessa. 

1.11.2014

October all indied up!

Aiemmin tässä kuussa kirjoitin siitä, miten indiet on vähitellen saapuneet myös omaan lakkalaatikkooni ja miten harkiten ostan niitä aina lisää tilaisuuden sattuessa kohdalle. Tämän posteuksen kuvat otettuani, tajusin, että mun ehkä pitäisi perua kaikki puheeni, sillä jos kuukauden kotiutuneet lakat ovat sata prosenttisesti indieitä, ei ehkä enää voi puhua siitä, miten ostelen niitä vähitellen aina sopivien sattuessa kohdalle. Tai voisi ehkä, jos puhuttaisi vain parista lakasta kuukaudessa, mutta kun ei, sekään ei ole ihan se totuus... 


Indie-merkki Dollish Polishilla on heidän oman verkkokauppansa lisäksi Clearance Bin niminen etsy-kauppa, johon lakkojen valmistaja lisäilee aina ajoittain vanhoja sävyjä, jotka on joko discontinued tai retired. Discontinued vittaa ilmeisesti nimenomaan kausittaisiin kokoelmiin tai limited edition julkaisuihin ja retired vaan vanhempiin sävyihin joiden valmistus on lopetettu. Anyways, puhutaan siis lakoista, joita ei enää valmisteta, mutta joita on kuitenkin jäänyt pyörimään tekijän varastoon. Mä aika uskollisesti olen aina tsekannut tuota shoppia sillon kun instagramissa olen huomannut noticen restockista, koska olen yrittänyt päästä käsiksi niihin kolmeen The Big Bang Theory -lakkaan, joiden valmistus on lopetettu. Omaksi onnekseni toissa viikolla yhtä näistä olikin tarjolla, ja se sattui olemaan juuri se sävy, jota eniten haikailin. 

Koska lakkoja ei koskaan voi tilata vain yhtä kerralla, piti napata pari muutakin mukaan. Viime vuoden holiday-kokoelman teema oli itselleni aivan tuntematon, mutta tämän swatch-postauksen luettuani, löysin uuden jouluelokuvan mitä katsoa tässä ennen joulua ja yhden kivan lakan, jonka lisätä kokoelmiini. 25,000 Imported Italian Twinkle Lights on nimenä hirmuisen pitkä, mutta lakkana ihana valkoinen glitterpommi. 

Pinkki Say Hello To My Kitty päätyi ostoskoriin lähinnä Hello Kitty referenssinsä takia ja siksi, että musta, pinkki ja valkoinen yhdessä vaan toimivat omasta mielestäni loistavasti.

Viimeisenä oikealla vielä se TBBT-lakka, jonka takia tilauksen tein, eli Coitus. Kuka tahansa, joka on Sheldonin seikkailuja seurannut, ymmärtää miksi tuon lakan nimi on loistavan hauska, ja sävynä pehmeän murretut glitterit on kauniita. 


Näistä LLarowen kautta suomeen saapuneista lakoista toisen ehdinkin jo esitellä kunnolla blogissa ja itseasiassa molemmat on päässet kynsille jo edustamaan. Vasemmalla siis Oceanic Forces, jonka omistamisesta olen haaveillut jo yli vuoden ja sen kaverina suomeen matustanut The Unoved. 

Molemmat on taattua EdM laatua, eli packed with glitter and pretty as hell. 


Viimeisenä sitten tilaus Harlow / Co.lta, johon mulla ei ole oikeasti mitään hyvää syytä, vaikka tilatessani perustelin jotenkin itselleni tarpeeni 12 uudelle KBShimmerille. Harlowlla kun on ilmaiset postit yli 100 kanadan dollarin tilauksiin, ajattelin kerrankin räväyttää ja ostaa kauan ihailemiani KBShimmereitä. Näiden kohdalla kun ongelma on aina ollut se, että noin 30 sävyä kiinnostaisi, minkä takia on ihan mahdoton yrittää karsia tilausta sellaiseen 2-4 lakkaan... Ja kun postikulut laskee päälle, ei yhdelle lakalle hinnaksi jää kovin alhainen summa. Nyt sitten kun tilasin 12 kerralla, yhdelle lakalle jäi hintaa euroissa muistaakseni jotain 6-6,5 euroa, koska postit oli ilmaiset. Tällä logiikalla siis oli parempi ostaa paljon kuin vähän... Yeah right, mutta tulipa hemmoteltua itseään ainakin.

Ensimmäisenä kirkkaassa pohjassa olevat glitterit ja uusi rakkauteni holotopperi. Vasemmalta oikealla sävyt on Rush Flower Traffic, U Rock My Heart, Toast-ess With The Mostest ja Prism Break. 


Talven varalle kaksi lumihiutalelakkaa Snow Flaking Way ja Snow Much Fun, sekä kaksi glitterpommia She Twerks Out ja Too Pop To Handle. 


Viimeisenä vielä sekalaisia glitterpläjäyksiä: Mixed Peelings, Green Hex & Glam, Will Yule Mary Me ja You Go Ghoul!. 

Nämä KBShimmerit on kyllä toinen toistaan upeampia ja ehkä nämä oli ihan tervetulleita lisäyksiä mun aiemmin kaksi KBS-lakkaa sisältäneeseen kokoelmaan. 

Musta tuntuu, että mä joka kuukausi toivon, että tulevan kuun lakkasaldo olisi entistä pienempi, mutta tunnetusti mitä enemmän yritän itseäni rajoittaa, sitä enemmän tulee ostettua, joten ehkä parempi toivoa, että ensikuun lakkasaldo, ei väliä kuinka monta lakkaa se sisältää, olisi yhtä upea kuin tämän kuun saldo. Sillä rakastan jokaista näistä ostamistani lakoista ihan hulluna... Glitter-harakka on jälleen kerran hyvin tyytyväinen... 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...