3.3.2015

Helmikuun lakkatilastoja


Salut! Musta tuntuu, että en ole ikuisuuteen kirjoittanut blogin puolelle, mikä tavallaan pitääkin paikkansa kun edellisen postauksen naputtelemisesta alkaa kohta olla pari viikkoa, hetki kun mentiin pelkillä ajastetuilla postauksilla.

Nyt on kuitenkin palattu takaisin arkeen ainakin jossain määrin, vähän negatiivisempana puolena vuosisadan jet lag on kyllä itselläni päällä, vaikkei aikaero edes pahimmasta mahdollisesta päästä ollutkaan. Tuliaisina siis perjantain ja lauantain matkustuksen jäljiltä pari täysin unetonta yötä ja viime yöltä 15 tuntia unta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ensi yönä voisi olla mahdollista saada unta siihen aikaan kun pitäisi, sen verran kuin yleensä kannattaisi nukkua - tai ainakin pidän peukkuja sille.

Edelleen siis tuntuu, että kroppa ja aivot ei ihan pelitä yhteen, joten kynsille ei ole tullut yksiväristä lakkausta lukuunottamatta tehtyä mitään. Äsken tosin sain napsittua kuvat tähän postaukseen sekä reissuostoksia, joten yritän palailla edes jotakuinkin säännölliseen postailuun. #ablecs15 haasteesta tulee luultavimmin blogiin tällä viikolla vain toinen teema, koska olen taas torstaista muutaman päivän poissa lakkausmahdolisuuksien ääreltä, mutta katsotaan jos ensiviikolla, jolloin itselläni on ihan oikeasti taukoa luennoista, saisin toteutettua myös tältä viikolta rästiin jäävän teeman... 

Tämä megapitkän alkusepostuksen jälkeen siirrytään kuitenkin niihin helmikuun tilastoihin ja suosikkeihin.


Helmikuussa:

Lakkasin kynteni yhteensä: 15 kertaa.

Osuin siis aika oikeaan, kun aavistelin tammikuun lopulla, että lakkauksia tulisi viitisentoista kappaletta. 

Lakkauksissa käytin yhteensä: 43 lakkaa. 

Essien Blacn kävi kynsillä neljästi, muuten käytin jokaista lakkaa vain kerran, eli lopputuloksena olisi 40 yksittäistä lakkaa. Liukuvärjäykset tässä kuussa nostivat lakkasaldoa taas aika mukavalla tavalla. 

Ja kuten joku voi ehkä huomata, mun taulukkooni on tietenkin livahtanut virhe, joka väittäisi vain kolmea käyttökertaa Essielle. En näköjään aina muista vedellä viivoja oikeisiin kohtiin kun pitäisi. 


Käytetyin lakkamerkki oli: OPI 11 käytetyllä lakalla. 

Toisin kuin epäilin, OPIn lakat löysivät laatikoista kynsilleni useiten tässä kuussa. Veikkasin Zoyaa suosituimmaksi viime kuun lopussa, mutta vaikka ihania Zoyia kotiini viime kuussa saapuikin, lopulta pelkät tekstuurit eivät kynsillä esiintyneet. Tosella sijalla Zoya kuitenkin on China Glazen ja Barry M:n kanssa kuudella käytetyllä lakalla. 


Kuukauden suosikkiostos: on Polish Me Sillyn Clowning Around. Ei ole mitään uutta, että neonglitterit iskee lujaa omaan lakkamakuuni, ja pitkään himotuslistalla ollut klovni pääsi vihdoin osaksi kokoelmaani.

Käytetyin lakka: on Essien Blanc. Juu, sanoin viime kuussa, etten listaisi mustia ja valkoisia näihin tilastoihin, mutta tässä kuussa Essie neljällä käyttökerralla oli ehdottomasti se käytetyin. Musta tuntuu, että olen käyttänyt noita viimeistä paria milliä nyt kaksi kuukautta eikä ne lopu ikini, argh.

Lemppariswatch: OPI - Sorry I'm Fizzy Today. Reissussa viihdyin tässä uudessa OPIssa kai ruhtinaalliset viisi päivää putkeen. Kuvaa ei valitettavasti itselläni ole, mutta korallipinkki creme toimi todella hyvin yksistään kynsillä.

Kuukauden suosikki: China Glaze - Grass Is Lime Greener. Kun vihdoin luovutin ja testasin tätä lakkaa, rakastuminen tapahtui noin parissa sekunnissa. Se on vihreä. Se on kirkas. Ja se on vain joka tavalla ihana. Ehdoton kesälakka tulevalle kesälle.



Kuukauden suosikkilakkaus: on ehkä kuitenkin haasteeseen toteutettu Abstract lakkaus, jonka abstraktiuden tosin päädyin kyseenalaistamaan. Nuo kynnet vaan miellyttivät omaa silmääni kovin. Toiset suosikit on varmasti ylle linkatut vihreät kynnet kuun suosikkilakalla.

Helmikuussa myin: 2 lakkaa. Tyhmä posti ja hintojen nousu!

Helmikuussa ostin: 29 lakkaa, 2 laattaa, 2 koristehyrrää ja yhden hoitotuotteen (+ jonkun verran reissutuhoja)

Tässä kuussa julkaisin: 13 postausta. Pari enemmän kuin tammikuussa, määränä aika sopivasti vain neljän viikon kuulle.

Ja vielä pari ennustusta ensikuulle:

Käytetyimmäksi lakkamerkiksi ennustan: OPIa, ehkä... Mulla on tällähetkellä testaamattomia useammalta merkiltä sama määrä, mutta veikkaisin että OPI vie ehkä kuitenkin voiton.

Erilaisten lakkauksen lukumääräksi ennustan: 18. Vaikea arvioida, mutta jää nähtäväksi.

Ostettujen lakkojen lukumäärä: Kahdeksan? Lupasin itselleni, että helmikuu voi olla vielä ostosrikas kuukausi, mutta maalis-huhtikuu yritetään mennä tiukemmalla linjalla. Toivotaan siis, että maaliskuussa lakkoja ei posteljoonin tarvitsisi kotiin tuoda vaan ostoksen rajoittuisivat muutamaan harkittuun kapassa tehtyyn päätökseen.

Tältä näytti siis helmikuu tässä osoitteessa. Niin kuin mainitsin, yritän saada pari postausta vielä tällä viikolla julkaistua ja viimeistään ensi viikosta palailen sitten täysivaltaisemmin blogin pariin. Ehkä tässä viikossa saisin aika paljon damagea ottaneet kynnet ja kynsinauhat edes hiukan esittelykelpoisempaan kuntoon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...