7.5.2015

Treble maker plates


Nämä kynnet olivat taas sellaista vaikeuksien kautta voittoon luokkaa. Ei meinannut millään onnistua, tai ehkä pikemminkin elementit taistelivat mua vastaan, mutta lopputulos miellytti silmää taas todella paljon. Mä en voi sille mitään, mutta erilaiset liu'ut ja leimat vaan on omaan mieleeni. Viime aikoina tuo vesimarmorointikin on tuottanut miellyttävää tulosta, mutta eittämättä leimakynnet on olleet niitä omia suosikkeja. 


Näissä tosiaan on pohjalla valkoinen lakka, jonka päälle töpöttelin sienellä vihreää, sinistä ja violettia. Lakkasin meikkisieneen epämääräisiä länttejä joka sävyä ja sen perästä tuputtelin kynnelle värit sekaisin. Vähän ehkä galaksimainen fiilis omalla tavallaan.

Olen nyt käyttänyt kuukauden verran meikkisientä erilaisiin liukuihin, enkä oikein vieläkään ole ihan varma, tykkäänkö tästä tavasta vai en. Taloussienessä itselläni ei ollut koskaan sienen murenemisen kanssa ongelmaa, mutta meikkisienestä tuntuu jäävän väkisinkin sienenpalasia liukuvärjäyksen pinnalle; niin kävi myös tämän lakkauksen kanssa. En tiedä johtuuko siitä, että sieni pääsee kuivamaan liikaa töpötellessä vai mikä on vikana. Pitää jatkaa vielä testailuja, satuin nimittäin löytämään ainakin yhden paketin niitä kadottamiani taloussieniä myös, joten voin tehdä nyt kokeita molemmilla... 


Leimaus oli toinen, mikä aiheutti pitkästä aikaa itselleni vähän harmaita hiuksia. Koitin leimata yhdellä Bornprettystoren laatalla, jonka kanssa ei oltu alkuunkaan kavereita tällä kertaa. Aiemmin mulla ei ole ollut niiden laattojen kanssa mitään ongelmia, mutta tällä kertaa en saanut laatalta mitään kuvioo nousemaan kokonaisena siten, että sitä olisi voinut vielä kynsillä käyttää. Harmi juttu, mutta jatkan testailua tuon laatan kanssa, josko sen vielä saisin jollain lakka-stamper -kombinaatiolla toimimaan. Nappasin sitten pöydältä ekan käteensattuneen laatan leimaukseen: eilen saapuneen MoYoun Explorer 03 laatan. Tämä pelittikin taas kuin se tunnettu junan vessa, ei ongelmia näkökentässä, ei sitten ollenkaan. Näin hyvien laattojen kuuluukin toimia! 

Musta tuntuu, että jokaisella ihmisellä on tämä laatta jo tässä vaiheessa ja vaikka itse olen sitä "sillä silmällä" monesti katsellutkin, ei ole tullut koskaan hankittua. Leimadecaleita monet tykkäävät tehdä tällä, mutta luulen, että ainakin aluksi menen vain ihan perinteisillä leimoilla tämän kanssa. Edellinen kerta decaleiden kanssa kun ei ollut ihan menestys... 


Kynsillä:
China Glaze - Treble Maker
China Glaze - DJ Blue My Mind
China Glaze - Plur-ple
Barry M - White
MoYou London - Explorer 03 + Konad Black 

Vaikka ehkä pieniä ongelmia kohtasinkin kynsiä tehdessäni, ei onneksi lopputulos kärsinyt pahemmin niistä probleemeista. Itseasiassa päin vastoin, kynnet miellyttää omaa silmääni todella paljon! 

4 kommenttia:

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...