22.5.2016

Comeback


hei hei, mitä kuuluu?

Naureskelin äsken blogin edelliselle postaukselle, jossa olen povannut seuraaviksi julkaistaviksi kynsiksi joulukynsiä. Voisinhan mä edelleen siihen suuntaan yrittää, mutta luulen, että ajankohta ei ole ihan olennaisin. Hiljaiseloa on taas tullut harrastettua, mutta ehkä taas on aika antaa tekohengitystä tälle kanavalle ja katsoa mihin se johtaa. Ensimmäisenä siis yksi ilmoitusasia ja sen jälkeen vähän viimeaikaisia kuulumisia. 

Pieninä muutoksina päätin vaihtaa blogin sähköpostiosoitteen (uusi löytyy sivupalkista) ja erottaa instagramin puolella blogille oman tilin. Muitakin muutoksia on vielä mielessä, mutta ne saavat vielä hautua mielessä, ennen kuin alan radikaalimpia muutoksia tekemään.

Tosiaan 2014 instaan totutellessani halusin ehdottomasti aluksi pitää sen kanavana, jossa olisi lähinnä kynsijuttuja ja ehkä jotain pientä ekstraa. En myöskään kertonut paria kaveria lukuunottamatta kenellekään käyttäväni instagramia ja nekin kaverit olivat sellaisia, jotka olivat tietoisia blogistani, joka on myöskin asia, jota hyvin vähän ulkomaailmassa huutelen ympäriinsä.



Viimeisen reilun parin vuoden aikana oma instani on täyttynyt ajoittain kynsikuvista, ajoittain taas kaikesta muusta mahdollisesta sisällöstä. Sitä mukaan mitä enemmän kaverini löysivät seuraajiksi tililleni, sitä enemmän olen ottanut stressiä siitä mitä julkaisen: kaverit ei välttämättä ole kiinnostuneet kynsilakoista, mutta sitten taas samalla suuri osa seuraajista on siellä juuri niiden kynsien takia, jolloin se oman naaman floodaaminen ruutuun ei välttämättä ole heille se paras mahdollinen vaihtoehto. Nämä ongelmat on taas varmaan lähinnä oman pääni sisällä, mutta en voi asialle mitään. 

Siitä saakka kun instagram on mahdollistanut kahden käyttäjätilin helppokäyttöisyyden samalla laitteella, olen miettinyt, että on aika erottaa kynnet ja oma elämä kahdelle eri tilille. Nyt Suomeen reisusta palatessani ajankohta tuntui oikealta ja viime yönä kuuteen saakka valvoessani (kuka käski juoda 4 kuppia kahvia päivässä, kun kevään aikana on tullut juotua noin kuppi kuukaudessa?) päätin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja luoda toisen tilin. Tästä lähtien siis @playingwithpolish on paikka, jossa saan postata niin paljon kynsikuvia kuin sielu sietää ja @sallaqui jää itselleni oman elämän dokumentoimiseen tarkoitetuksi tiliksi. Luultavasti välillä postaan asioita ihan väärälle tilille kun en tajua ajatella, mutta toivottavasti en kuitenkaan liian usein... 


Mitä muuta tänne sitten kuuluu? Mulla olisi vielä yksi lomapäivä jäljellä ennen paluuta työntekoon ja arkeen ylihuomenna. Johan tässä on kohta 3,5 viikkoa tullut lomailtua, nautittua auringosta, matkustettua, naurettua ystävien kanssa, juotua liian monta olutta / pulloa viiniä ja katsottua lätkää pätkivän lähetyksen kanssa. Paluu suomeen oli pitkä ja hikinen matkalaukkujen kanssa, jotka painoivat enemmän kuin tarpeeksi ja en ehkä vieläkään ole ihan sisäistänyt jääväni suomeen nyt ainakin taas hetkellisen pysyvästi. Totesin kaverille suomeen laskeuduttaessa, että näkyyköhän täällä maassa vielä lunta. Jotenkin pitkään poissa ollessa en ikinä ajattele ajan kuluvan eteenpäin ollenkaan, vaan elän jossain kummallisessa kuplassa, jossa aika ei olevinaan liiku. 


Toistaiseksi olen vielä ihan tyytyväinen suomessa oloon. Ajatuksena on mukava olla Suomessa, mutta katsotaan kuinka kauan. Viimeinen vuosi oli stressaava ja väsyttävä koulun ja elämän suhteen, enkä taas hetkeen kaipaa ranskalaisten byrokratista (ja maailman epäloogisinta) tapaa hoitaa asioita. Sen sijaan Pariisia on jo ikävä, mutta siihen olen tottunut vuosien varrella. Tiedän, että on vain ajan kysymys ennen kuin palaan takaisin Pariisiin. 


Jos haetaan positiivisia puolia Suomesta, tulee niitä ensiksi mieleen ainakin kolme: kevät/kesä (luonto, lämpimähköt ilmat ja aurinko), väliaikaismajoitus vanhempien luona (eli yksi karvakaveri halittavana päivittäin) ja oman lakkakokoelman ääreen pääseminen. Viime vuosi on tullut lakkailtua lähinnä yksivärisiä kynsiä, joten nyt innolla odotan pääseväni taas leikkimään vähän laajemmalla lakkavalikoimalla ja koristeluvälineillä. Kyllä kelpaa.

Blogin suhteen itselläni on tällä hetkellä ainakin motivaatiota, vaikka tunnetusti en kesäisin ole ollut se tunnollisin mahdollinen bloggaaja usein. Jää siis nähtäväksi miten tänä kesänä onnistuu. Kikon lakkojan mulla olisi ainakin esiteltävänä taas ainakin 50 kotiutunutta sävyä, joten materiaalin puutteesta ei pitäisi ainakaan postausten olla kiinni. Palailen siis pikimmiten kynsikuvien kanssa, mutta sitä ennen kannustetaan leijonat tänä iltana kiinni ansaittuihin kultamitalleihin - kannatti varata lennot suomeen paria päivää suunniteltua aiemmaksi, koska luotto siihen, että suomi pelaa mitalleista oli kova. Nyt saa katsoa lähetystä joka ei ainkaan pätki. Aiemmissa peleissä kun lähetys on yleensä aina katkennut siihen kun maalipaikka on syntynyt ja laukaus lähtemässä kohti maalia.... 

À bientôt!

6 kommenttia:

  1. Hyvää kuuluu poika täytti eilen 10kk ja harjoittelee käveleen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. teillä on sitten jännät paikat ensiaskelien kanssa ja kohta painetaankin menemään jo kamalaa vauhtia pienillä jaloilla :)

      Poista

  2. Koitetaan järkätä jotain treffejä tänne kotimaankin kamaralle kesän aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehdottomasti :) ja tällä kertaa siten, etten ole matkustanut koko yötä ensiksi ja ole ihan sekaisin väsymyksestä :D

      Poista
  3. Oi et tiiä kuinka paljon inspiroit muakin herättään taas blogin eloon kahen vuoden tauon jälkeen! Kynsikuvia vaan pommittamaan, sulla on ihana blogi:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, hyvä jos mun on/off bloggaamisesta voi olla inspiraatiota jollekin toiselle kirjoittamisen aloittamiseen :) kävin liittymässä blogisi lukijaksi jos innostut taas alkaa kirjoittelemaan

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...