13.7.2010

Kokemuksia nettikaupoista: 8ty8beauty.com

Moni ihminen on varmasti huomannut, että kynsilakkojen netistä ostaminen tulee usein moninkertaisesti halvemmaksi Suomi-hintoja ajatellen. Monille kynsiharrastajille eri nettikaupat ovat varmasti tuttuja, mutta ajattelin kirjoittaa näistä netin helmistä ihan muutaman postauksenkin, jotta ne, jotka eivät paljoa netistä ole tilailleet, saisivat vähän vinkkejä ja tietoa eri kaupoista omien kokemusteni lisäksi.

Puhutaan ensimmäisenä 8ty8beautystä. Olin kuolannut 8ty8beautyn sivuja vaikka kuinka kauan ennen kuin tein ensimmäisen tilaukseni sinne aikanaan.

Nettisivuista voi huomata, ettei verkkokauppa panosta mitenkään erityisesti visuaalisuuten, koska verkkosivut on melko, hmm, alkukantaiset. Niillä ei myöskään ole kovin helppo seikkailla, koska jos esimerkiksi olet China Glaze lakkojen sivulla, jossa on tuoreimmat kokoelmat ja klikkaat Color Club logoa sivun ylälaidassa, et suinkaan pääse tuoreimpiin Color Club lakkoihin, vaan 2008 vuonna julkaistuihin, eikä tuolta sivulta ole edes pääsyä tuoreimmalle sivulle, vaan pitää navigoida etusivun kautta. (Koittakaa itse, niin ymmärrätte mitä yritän selittää, saattaa sanoin kuvattuna kuulostaa kummalliselta.) Vaikka nettisivut itsessään ole mitenkään suuri motivaattori lakkojen ostolle, on silti visuaalinen siisti ilme ja helpo navigointi mielestäni osa hyvää asiakaspalvelua ja firman imagon ylläpitämistä.

Asiakaspalvelu on toinen, josta en voi 8ty8beautyä kiittää. Kun ensimmäisen kerran tilasin tuolta ja kysyin sähköpostitse postikuluja, sain kyllä vastauksen, jossa kerrottiin ensiksi postikulut väärin 11 lakalle (onneksi osasinkin olettaa postikulujen olevan suuremmat kuin sähköpostissani luvattiin) ja viestissä oli myös maininta miten kymmenien lakkojen kimppatilaus vakuutetulla lähetyksellä olisi parempi. Tilasin kuitenkin lakat varautuen korkeampiin postikuluihin ja tyytyväisenä jäin odottamaan shipping invoicea, joka tulikin muutamaa päivää myöhemmin... väärällä osoitteella ja puhelinnumerolla. Lähetin nopeasti peloissani asiakaspalautetta peläten, että oma pakettini on lähtenyt Helsinkiin jollekin tuntemattomalle ja itse jään neljä kymppiä köyhempänä parkumaan kun firma sanoo vain no can do ja jatkaa bisneksiään iloisina. No päivää myöhemmin sain uuden shipping invoicen, tällä kertaa oikealla osoitteella ja edelleen väärällä puhelinnumerolla. En saanut mitään pahoittelua sydänkohtauksen aiheuttamisesta, enkä minkäänlaista selitystä tapahtuneesta. Pari viikkoa jouduin pakettejani odottelemaan ja vasta kun sain lakkani kotiin turvallisesti, pystyin hengittään. Sen jälkeen 8ty8beauty oli aika viimeisenä lempinettikauppojen listalla.

Nyt olenkin lämmennnyt 8ty8beautylle uudemman kerran. Uusin, ja positiivisin, kokemus on nyt viimeisimmästä tilauksesta. Tilasin kuusi lakkaa 1.7 vapaapäiväni aamuna, kun jenkeissä kaikki vielä nukkuivat. Shipping invoicen sain sähköpostiini myöhemmin samana päivänä ja jäin odottelemaan lakkojani luultavasti parin viikon päästä. Positiivinen yllätys oli löytää postin noutolappu postiluukusta 7.7 ja saada pakettin käsiini tasan viikkoa tilauksen jälkeen. Normaalilla yksityishenkilön lähettämällä postipaketilla menee noin 6 arkipäivää Suomen ja New Yorkin osavaltion välillä, jossa 8ty8beauty sijaitseen (testattu on :D), joten pakettini tuli omasta milestäni todella nopeasti perille. Tällä kertaa en jaksanut paskaa asiakaspalvelua vaan laitoin tilauksen viitteeksi jotain tyylillä "last time I ordered 6 nail polish from here and I paid $15 of postage fees, so if your shipping hasn't changed much, I'm okay with the shipping fees". Nettipankin kautta laskin maksaneeni $16 postikuluja, eli menee mielestäni vielä kohtuuden rajoissa. Olin todella tyytyväinen tähän viimeiseen tilaukseeni, joten ehkä 8ty8beautyssä sittenkin toimii joku.

Itse olen siis aika neutraalilla mielellä tätä nettikauppaa kohtaan. Parannettavaa heiltä kyllä löytyisi etenkin asiakaspalvelun suhteen, mutta huonomminkin he voisivat toimia. Tarinoita eri nettikaupoista on kuitenkin yhtä monta kuin ostajia. Toisilta olen kuullut kauhutarinoita ja toiset taas ovat erittäin tyytyväisiä. Viimeisimmän tilaukseni kohdalla laskin maksaneeni noin 4,5euroa yhdestä lakasta, joten hinta on mielestäni erittäin kohtuullinen vielä. Tottakai olen kuullut juttua vielä huonommasta asiakaspalvelusta kuin mitä itse olen saanut, mutta pitää ottaa huomioon, että jokainen ihminen lukee eri tavalla rivien välistä lyhyissä sähköpostiviesteissä. Suosittelisin kyllä ehdottomasti muitakin tilaamaan täältä lakkoja, mutta huomioimaan sen, että ostaminen ei välttämättä ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Mielummin kuitenkin kestän pienet ärsykkeet, kuin maksan yli tuplahinnan lakoista Suomessa.

Faktatietona vielä:
- New Yorkin Long Islandilla sijaitseva firma
- Nettikaupassa China Glazen, Orlyn ja Color Clubin lakoja, Art Club linereitä, sekä erilaisia hoitolakkoja, päällyslakkoja ja nail art tarvikkeita
- Postikulut kuudella lakalle $16 Suomeen, olettaisin että 12 lakkaa menee noin $30-32 postikuluilla, elleivät ole viimeisen puolen vuoden aikana asiaa muuttaneet
- Lakat pakataan kolmen lakan minilaatikoihin, joissa valmistajat lähettävät lakat nettikaupalle. Pehmustus sanomalehdillä ja ikinä yksikään lakkani ei ole rikkoutunut kuljetuksessa
- Omien pakettieni saapumiseen on aina mennyt viikosta kahteen, mutta kaupan välillä ruuhkautuessa jo pelkän invoicen saamiseen voi mennä useita viikkoja
- Asiakkailta paljon negatiivista ja positiivista palautetta

Ja jottei postaus mene ihan liian raskaaksi, voin vielä näyttää yhden haul kuvan ostoksistani:

Eli siis China Glazen BFF, 2NITE, L8R G8R, Orange Marmelade ja Kiwi Cool Ada sekä Color Clubin Love 'Em, Leave 'Em.

Tuo Orange Marmelade on virallisesti ensimmäinen back up pullo lakkaa, jonka olen ikinä ostanut ja silloin kun China Glaze päättää lakkauttaa tämän sävyn, pitää mun varmaan ostaa sitä viisi pulloa varastoon, koska se nyt sattuu olemaan ainut oranssi, josta osaan oikeasti pitää.

Mun fiksaationi noita China Glazen OMG sarjan lakkoja kohtaan on kohta täyttymässä, kun keväällä keksin haluta niistä melkein jokaisen, ja China Glaze on jo lopettanut noiden sävyjen valmistuksen (miten ois uusi hologrammikokoelma???). Nyt kuitenkin omistan näistä kaikki paitsi violetit sävyt LOL ja IDK, joista näistäkin ensimmäienn on matkalla luokseni. Toisenkin tilaan varmaan ihan kohta kunhan saisin ensiksi päätettyä, iskenkö OPIn Flutter Summer himotukset tulemaan kanssa Ebayn kautta samassa tilauksessa :D

---

I mostly wrote this post for the folks in Finland who haven't heard that much about 8ty8beauty. It's basicly the same rant everyone else has: customer service sucks, but products are cheap and all that shit. I really don't see point in translating this because I don't have anything too special to say that you haven't heard already dozen of times.

The picture though is my latest haul from them and I lovelovelove my new polishes. Holograms and neon for the summer. Also, Orange Marmelade is the first back up bottle I've ever had to buy. I think I have to buy at least 5 bottles of this when China Glaze discontinues it. It's simply the only orange that I do actually like.

12.7.2010

China Glaze - Sunshine

Vihaan sitä, miten nämä kuvat saavat kynteni näyttämään kuin niissä olisi ilmakuplia vaikka muille jakaa, vaikka oikeasti se on vai Sunshinen glitter. Tykästyn tuohon lakkaan kerta kerralta enemmän ja se on ehdottomasti yksi lempparikeltaisistani, vaikkei sitä voi yksinään käyttää. Vasemman käden lakkauksiin olin vielä tyytyväinen, mutta oikean käden feilasin aika lahjakkaasti.


I hate how the picture makes it look like I have huge air bubbles on my nails. It really is just the glitter in Sunshine. I love this polish a little more after every use, and it really is one of my favorite yellows even though you can't use it without some sort of base color. I was pretty happy with how my left hand turned out but my right hand was quite a hot mess :D

11.7.2010

China Glaze - DV8

China Glazen DV8 on lakka, jota olen himoinnut jo ihan käsittämättömän kauan, mutta jostain syystä en ole ikinä saanut sitä ostettua. Oman lakkani lopulta jouduin ebaystä kalastamaan ja vähän päälle kymppi siitä tuli postikuluineen maksettua. Oli joka euron arvoinen kyllä ja toimituskin oli nopea.

Tykkäilen kaikista turkoosin ja merenvihreän (voikohan noin ees sanoa) sävyisistä lakoista, ja tämä holoudessaan ei ole yhtään pettymys. Rakastan sitä, miten nätisti tämä levittyy, miten nopeasti tämä kuivuu ja miten kauniilta tämä kaikessa yksinkertaisuudessaan näyttää. Love it!

---

China Glaze DV8 was on my wish list for the longest time. I ended up buying mine from ebay, and I didn't even have to pay that much of it. Even the shipping was super fast so I have no complains about that now.

The polish is just as pretty as I assumed it would be. It's the perfect tealish turquoise, and on top of that, it's a holo. Well worth every penny (:

6.7.2010

4th of July nails

Mä muistan jo pienenä, kun mulla oli joku mystinen fiksaatio jenkkilippua kohtaan. Tykkäsin siitä ihan hurjasti, mutta se obsessio onneksi katosi johonkin ennen yläasteen alkua. Nykyään - asuttuani jonkun aikaa jenkeissä - mulla on siellä rapakon takana toinen kotiympäristö, joka merkkaa mulle kaikkea sitä, mitä Suomi ei vaan ikinä voi mulle merkata. Mulla on aina olleet levottomat jalat, mutta siellä mä pystyin kerrankin pysymään paikallani ja myöntämään itselleni, ettei pakottavaa tarvetta karkaamiselle ollut. En tiedä tuliko idea jenkkikynsiin viime viikon vaivanneesta mielettömästä kaipuusta takaisin vai citymarketin hyllynpätkästä, jonne oli kasattu kaikkia jenkkituotteita 4th of Julyn takia. (Jos muuten joku on koskaan miettinyt miltä PopTartit maistuu, myydään ainakin täällä myydään cittarissa ShopRiten (k-kauppaa vastaava markettiketju jenkeissä) versioita PopTarteista. Voin kyllä kertoa kokemuksesta, että ei ne oikeasti ole edes hyviä.)


Tahdoin siis tehdä jenkkikynnet, jotka luonnistui parhaiten lempparisinisellä Essien Mesmerize lakalla. Siihen päälle China Glazen Nova glitteriä ja viivoja nail art lakoilla. Jotenkin näistä kynsistä tuli vähän kömpelöt tekeleet, mutta menivät kansallispäivän.

---

I'm only two days late with this post. I wanted to do my own 4th of July mani even though I wasn't even in the States during the weekend. I've lived in the States for a few months about a year ago, so I still feel like I have a second home there. I've been missing my favorite places there a lot these past couple of weeks, and right now I'd give a lot to get a chance to visit there again. The hardest part is to feel like you have a home somewhere far, far away from you.


My 4th of July mani was made with Essie Mesmerize, China Glaze Nova and some nails art laquers. This isn't as neat as I wanted it to be, but it was okay for the day that I was wearing it.

1.7.2010

Ei näin...!


Voisin luetella about 20 asiaa, mikä näissä kynsissä on pielessä lähtien päälyslakan tuhrimista nail art kuvioista ja loppuen vaikka siihen, miten kynteni on menettäneet muotonsa täysin tässä viimeisen viikon aikana. Kuinka monella on kokemuksia Nubarin Diamond päälyslakasta? Olen kuullut, että se ei sotkisi konadien tai muiden nail art juttujen kanssa. Muitakin päälyslakkoja saa kyllä suositella. Itse olen vain kyllästynyt kikkailemaan noiden kanssa varoen koskemasta mitään kynnen kohtaa kahdesti, ettei kuviot vain leviä.

ps. kynsissä ranskalainen manikyyri OPIn Here Today... Aragon Tomorrow lakalla. En tykänyt tästä ikinä niin paljoa, että olisin sen saanut tilattua, mutta kuten oletinkin, löytyi se kesäaleista puoleen hintaan, joten minulle kelpasi. Muina ale-löytöinä OPIn Suzi Skis In The Pyrenees ja Orlyn Enchanted Forest ja Happily Ever After.

I could say about 20 things that are wrong with these nails. Starting from the smeared nail art and ending with the fact that my nails have lost their shape during the past week. Not nice at all. How many of you have experiences with Nubar Diamond top coat? I've heard that it works nicely with konad and nail art without smearing. Is it true or have you found another top coat that is great and won't smear?

ps. I've got french manicure done with OPI Here Today... Aragon Tomorrow. I never liked this enough to actually order it but when being on sale with 40% off tag at a local store a just had to get it. I also got OPI Suzi Skis in the Pyrenees and Orly enchanted Forest and Happily Ever After.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...