28.9.2009

Introduction

Lyhyesti tytöstä tekstien takana. 

Ikää löytyy 19 vuotta, joista viimeiset neljä on tullut kirjoiteltua blogia muodossa tai toisessa. Noin vuosi sitten kiinnostuin kynsien lakkaamisesta ja nail artista kyllästyttyäni huonokuntoisiin kynsiini. Vuoden harjoittelun tuloksena on jotain, mitä toivottavasti kehtaan täälläkin esitellä. Laitan kynsiäni omaksi ilokseni ja opin koko ajan uusista tuotteista ja lakoista.

Kynsien laittaminen tuttavuutena on vielä kohtuullisen uusi. Luonteeltani olen kirjoittaja ja kirjoittajan laajan mielikuvituksen vuoksi välillä aiheessa pysyminen on itselleni mahdotonta. Siksi tämä blogi ei tule keskittymään pelkkiin kynsilakkoihin, vaan juttua löytyessä voin kirjoittaa myös muista kosmetiikkatuotteista. Ensisijaisesti kuitenkin pyrin pysymään kynsissä ja nail artissa. Työskentelen paikassa, joka on käsilleni ja kynsille erittäin raskas ja varsinkin talvella käsien ja kynsien pitäminen kunnossa on erittäin haasteelista. Parasta työssäni on kuitenkin se, että saan olla lakoillani niin pirteä ja värikäs kuin haluan, sillä en ole yhtään nudejen ja hempeiden valeanpunaisten ystävä, ellei niitä ole yhdistetty johonkin räväkämpään.


Playing with my polish on blogi sekä suomeksi että englanniksi. Sanasta sanaan en pyriä tekstiäni ikinä kääntämään, vaan siten, että perusidea kummallakin kielellä välittyy mahdollisimman selkeästi. 

Alapuolella kuvia tämänhetkisistä kynsistäni.



---

Briefly about the girl behind the blog:

I'm a 19-year-old-girl and over the past 4 years I've been writing a blog of some sort.  About a year ago I got tired of my nails that were in a really bad shape, and got really into nail polishes and nail art. After a year of experimenting with different polishes I think I've reached a level where I shouldn'd be embarrased to show you my manicures. I'm doing this just because it's fun and I'm constantly learning about different products.

 Like I said, I haven't been interested in nail art for too long. I've always been a writer and because of my wild imagination, it's sometimes really hard for me stick in a subject. That's why this blog involves all things beauty related, but mostly I'm gonna show you swatches of my nail polish collection which - according to my mom - is way too big. I work in an enviroment that is really harsh to my hands and nails and especially over the winter keeping my hands in shape is the hardest thing to do. The thing I love about my job is that I get to wear as bright and interesting polishes as possible without anyone caring about it. That works perfect for me because I'm not a huge fan of soft pinks and nudes.


Playing with my polish is a blog both in English and in Finnish. As a Finn, my native language is Finnish. My English is not perfect but I think it's fluent enough to be writing the blog in English too. Hope you like it!

Okay, so on to the mani of the day:




Tykkään seurata kosmettiika-videoita youtubessa ja viikonloppuna Julieg713'n kiinnitti oman huomioni. Ajattelin yritää samanlaista tiikeri-efektiä, mutta yhden kynnen laittamisen jälkeen päätin, että tiikerit tarvitsevat vielä harjoitusta ja tuoreemmat aivot, joten päädyin vähän rauhallisempaan lookiin. Laatikosta kaivoin lakoiksi kaksi, jotka on jääneet melko vähäiselle käytölle. Muistaakseni en pitänyt keltaisesta Nicole by OPI - One Voice -lakasta ensimmäisellä käyttökerralla, mutta näin jälkeenpäin ihmettelen miksi. Nätti lakka, jossa on shimmeriä, joka ei kynnellä ole kovinkaan dominoiva. Keltaista kolme kerrosta peittävyyden saavuttamiseksi. Kärkiin vinottain kerros China Glazen In Awe of Amberia, joka nimensä mukaisesti on kullanruskea shimmer lakka. Tätä pulloa katsellessa lakka tuntuu aina ruskealta, mutta pidin kovasti siitä kerrostettuna keltaisen kanssa. Tällä tavalla voisin käyttää myös koko kynnellä. Rajat NYX'n mustalla nail art lakalla.

Värivalinnoista omassa mielessä pyöri enemmän Nalle Puh kuin tiikeri, mutta pidin tästä lakkauksesta kuitenkin hurjasti. Niin paljon, että  samat lakat säilyivät kynsissä jopa kaksi päivää.


I like watching beauty videos on youtube and this weekend a video by  Julieg713'n caught my eye. I decided to try the tiger effect but got tired after one nail. I need a pattern to follow and in the middle of the night I decided to leave the pattern only on one nail. The yellow nail polish, Nicole by OPI - One Voice wasn't my favorite after the first try a couple months ago but now I actually really like it. It's a beautiful yellow with just a little shimmer. On top of the three layers of yellow I added one layer of China Glaze's In Awe Of Amber on the tips. The polish looks just too brown in the bottle but over the yellow it looks super pretty. I used NYX ink nail art polish for the thin lines.

What do you think? I liked this mani so much that I wore it for two days. Usually I change my polish daily.

1 kommentti:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...