4.11.2009

China Glaze - Blue Hawaiian




Ihan vain omana puolustuksena: en mä oikeasti yleensä käytä glittereitä näin usein. Tämä mainittakoon vain siksi, että mua huvittaa tuo tagien epätasapainoisuus kun olevinaan olen käyttänyt niin paljon niitä. Ja mulla on vielä niistä ostamistani Chinan glittereistä kai neljä kokeilematta. Mutta siis: lisää glitteriä ja lisää sinistä.

Blue Hawaiian on jo pullossa todella nätti kirkkas sininen glitterlakka. Laitoin tätä kolme kerrosta Sally Hansenin sinisen Flash lakan päälle. Tämä on nätti, muttei kuitenkaan mikään whoa-efektiä aiheuttava. Tässä on kahta erikokoista glitteriä niin sinisenä, sinivihreänä ja hopeisenakin ja tämä kuivaa ihan hurjaa vauhtia. Oikeastaan kaikki nämä glitterit, joita olen koettanut, on kuivaneet normaalia nopeammin, mikä ainakin omassa silmissäni on suuri plussa. Mitäköhän muuta tästä piti sanoa.... ainakin se, että tämä on melko paksua (kuten moni muukin näistä glittereistä), mutta tätä on silti helppo työstää.




Mun aivot jumittaa tähän kellon aikaan sen verran paljon, etten nyt muista mitään muuta mitä piti tästä sanoa. Joku saattoi jumittua ikkunan eteen pitkiksi minuuteiksi vain katselemaan lumihiutaleita katulampun valossa ja välillä hyppimään tasajalkaa villasukissaan ja virnuilemaan kun oli vain niin onnellinen olo. Olen niin talvi-ihminen, että ei ole tosikaan. Vielä kun siihen yhdisti loistavan musiikin (You Me At Six) ja lämpöisen hupparin, on tämä ilta melko ♥ nyt koetan toteuttaa mielessäni jo useamman päivän olleen manikyyrin, joka sisältäisi useampaa eri violettia ja jotain hopeista. Pelkään tosin etten onnistu.

---

I usually don't wear glitter this much. I've just been swatching all the ChG glitter that I got so that I would know how they all look on me. I still have a few to swatch though. So today, I have something glitter-y again... and something blue again.




Blue Hawaiian is one of the 50 Specialty Colors China Glaze released this fall. It's a bright blue with blue, teal and silver glitter. It's really nice in bottle but on nails it's just a little boring. I don't now, mayby I expected more. I used three coats on top of Flash by Sally Hansen to make it opaque. It's pretty, yes, but not a whoa type of color. It dries super fast like all the glitters that I've tried from this collection and that's a big plus. Also, the formula is pretty thick (because of all the glitter) but it's not hard at all to work with.

My brain isn't just functioning at this hour, and I don't remember if I had anything else to say about this. I should've posted earlier tonight but I might have ended up spending countless minutes in front of my window just lookin the snow falling down. Ok, maybe I didn't just stand there, I jumped a little too and grinned widely. I absolutely love winter, so the fact that it's snowing is like best news for me. And when I have amazing music to listen to (You Me At Six) and a big, confortable hoodie around me, this night is a big ♥ Now I'm of to paint my nails with several different purples and some silver... I have a picture in my head about what I want to create and tomorrow you'll see if it worked or not

3 kommenttia:

  1. I just tried a blue glitter from Nubar, it looks pretty similar to your ChG and I was equally unimpressed by it...guess I'm just not a glitter kinga girl.
    I love winter too, but even more when I can just watch the snow from a cozy place and not have to go outside ^_^

    VastaaPoista
  2. yeah, I saw the picture of the blue on your blog. I like glitter, yes, but not just this one that much (:

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...