10.11.2009

Essie - Mesmerize



Tässä syy sille, miksi alunperin suostuin ostamaan Essie lakkoja. Vihasin Essien pulloja syvästi vaikka kuinka pitkään (ne on tylsiä) ja koska pakkaus on suuri osa tuotetta - vaikkei sitä kynnellä näkisikään - en suotunut ostamaan Essien tylsiä nudeja ja vaaleanpunaisia. No entäs sitten kun displayssä mua kutsuvasti huutaa tämä tuhottoman kaunis sininen sumuinen lakka, voiko silloin enää kieltäytyä? Ei mun mielestäni. Lakka lähti mukaan ja Essien julkaistua North Folk collectionin pian tämän jälkeen, päätin antaa periksi Essielle ja pitää niistä. Essiet on laadultanan hyviä, ne on mukava levittää ja kuivavat yleensä nopeasti.

Mesmerize on syvänsininen creme-lakka, joka on juuri oikealla tavalla "likaisen" sininen. Ei pahalla tavalla likainen vaan sellaisella vintage-tavalla. En osaa oikein selittää. Pidän tästä lakasta kuitenkin todella paljon: se on helppo levittää ja jos yksi paksu kerros riitti omissa lyhyissä kynsissäni jos sen saa levitetya hyvin. Pariin kynteen en saanut levitettyä niin täydellisesti ja vedin sitten kaikkiin vielä toisen kerroksen päälle. Tämä on sellainen lakka, jota voisin ihan paljaanakin pitää.



No kun leikkimään piti lähteä, vedin ensiksi kerroksen GOSHin Rainbowta yhdelle kynnelle. No Rainbowssa on liikaa flakieseja ja ne heijastivat ihan liikaa oranssiin. Hyi, pois. No sitten piti alkaa pelleileen mattapäälyslakankin kanssa ja huvikseni nappasin Make Up Storen vihreäpohjaisen pieniä hiutaleita ja microglitteriä sisältävän Linnea lakan kun sitä nyt ruvettiin oikein kunnolla leikkimään. Kynnelle kerros tuota MUS-lakkaa ja olin ihan myyty. Glitter kimaltaa turkoosina kynnellä ja pienet flakiesit tuovat kynnelle (riippuen sitä, missä kulmassa valo niihin osuu), joko turkoosin tai oranssinpurppuraisen hehkun. Nättiä. Vielä nätimpää tosin olisi ollut, jos olisin saanut kerroksesta vähän ohuemman, jolloin efektikin olisi ollut hienovaraisempi.

---

This is the reason why I ever started buying Essie nail polishes. To me, they are mainly just boring. Essie has tons of nude and soft pink polishes (so not my thing) and I deeply dislike the bottle. But when this blue was screaming my name all the way from the counter display, I just couldn't resist. Luckily, shortly after I bought this one, they released the North Folk collection (or something like that) with more unique colors. Now I actually really do like Essie but I still buy their polishes way less than many other brands.



The polish is called Mesmerize and it's deep, dusty blue and it's absolutely gorgeous. It's a creme polish and stunning even on it's own. It's easy to apply and it dries out moderately fast. The formula is really nice and with short nails, you can get away with just one coat of polish if you apply it really carefully. I did two coats before I started playing with different types of top coats.

I started with putting a coat of Rainbow by GOSH (their flakie polish) on top of one of my fingers but I didn't like that. The polish had way too many flakies and they turned out all orange on top of this blue. Next I tried matte top coat but nah, I wasn't that nice either. Then I crabbed my Make Up Store polish Linnea just to see how it would look like on top of this, and I ended up really liking the combo. Even though Linnea is has a green toned base with some glitter and small flakies, it really liked nice on top of this one.

2 kommenttia:

  1. I totally hear you about Essie polishes. I find their line mainly boring with a few exceptions: my holy grail dark red is Wicked, and I have just bought chinchilly which is a very elegant mushroomy color <3

    I have Gosh rainbow in my stash of untrieds but I've never heard of Make Up Store. Is that a Finnish brand?

    You really jazzed up Mesmerize in this one, it rocks! :)

    VastaaPoista
  2. I'm pretty sure Make Up Store is from Sweden. They're kind of a high end brand and their nail polishes cost 15 euros a bottle. I only have two of their polishes and I bought both of them half off. 15 euros for 8ml of product is just way too expensive for me.

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...