17.3.2010

Kahta en vaihda!

Niin kuin varmasti olen aiemminkin jo maininnut, omat kynteni on todella pehmeät, liuskottuvat ja helposti rikkoutuvat. Itse olenkin huomannut, että paras tapa näiden vahvana pitämiseen on eri kynnenkovettajien käyttö kuureittain, eli ettei jämähdä siihen yhteen vaan vaihtelee ja silloin liuskottuminenkin minimalisoituu. Mulla siis kiertää aluslakat, päällyslakat, värilakat ja en käytä pitkään samoja, mutta kahteen asiaan olen kyllä jämähtänyt niin, että näistä en halua luopua.

Kyseessä on siis Trindin lasiviila ja Victoria's Secret käsi- ja vartalovoiteet (Ultra moisturizing hand & body cream). Olen omistanut useammankin eri merkin lasiviiloja, mutta mikään ei kiilaa Trindin ohitse. Muun muassa Sephoran lasiviilat olivat tähän verrattuna aika onnettomia, ja niistä pahaisista toinen putosi lattialle ja toinen hukkui aikanaan muutossa. Trindin viilalla taitaa olla hintaa jopa päälle 20 euroa (hämärä muisikuva, että omastani oisin maksanut 21,50e) mutta tämä on kyllä joka pennin arvonen. Kallis investointi ehkä kerralla joillekin, mutta jos tätä vaan pitää oikein - eikä esim tiputtele niille lattioille - niin säilyy tämä hyvänä vaikka kuinka pitkään. Voisivat vielä kehitellä sellaisen jättimäisen pinkin karvapallon vaikka narusta roikkumaan tämän perään, etten aina onnistuisi hukkaamaan tätä jonnekin :D

Victoria's Secretin voiteet on tarkoitettu sekä käsille, että vartalolle, mutta itse käytän näitä vain käsiin. Olen käyttänyt esimerkiksi The Body Shopin hamppukäsirasvaa, joka tuntuu olevan kaikkien suosikki, mutta itse en näe mitään eroa näiden ja hampun välillä, jos puhutaan siitä, mitä voide tekee käsille. VS rasvojon plussapuolina on vielä se, että nämä tuoksuvat ihan taivaallisilta - melko voimakkaasti tosin - ja ovat hinnaltaan hamppurasvaan verrattuna yli tuplasti halvempia. Oma suosikkini on keskimmäinen Love Spell, jonka vasta äskettäin kuulin olevan jenkeissä vähän tälläinen high school tyttöjen body spray vaiheen ykköstuoksu, mutta itse rakastan tätä. Ei nuo kaksi muutakaan (Sweet Daydream ja Delicate Petals) paljon hopealle jää. Ainoa ongelma on siinä, että Victoria's Secret:n tuotteita ei toistaiseksi saa vielä suomesta, mutta mitä itse ebaystä olen katsonut, liikkuu siellä hinnat lähellä liikkeiden oikeita hintoja. Myös Victoria's Secretin omilta nettisivuilta saa, mutta minimi postikulut $28 eivät ihan heti ole huokuteleet vaan saavat ainakin itsekin odottamaan, että jostain reissusta näitä käsiini saan. Tietysti kivoin olisi päästä paikan päälle itse tuoksuttelemaan ja matkaseurani jaksaa vieläkin muistuttaa, miten viime vuoden lopussa Dubaissa sain kuulemma tyttökohtauksen (eli innostuin) kun näin näitä myytävän yhden kempparin hyllyillä ja oli pakko päästä hakemaan mukaan heti pari. Miksi miehet ja kosmetiikka eivät voisi elää edes jotenkin sopusuhtaista elämää? Minä sentään ymmärrän jääkiekosta hurjasti ihan vain muodon vuoksi.

Nämä kaksi ovat siis omia luottotuotteitani, joita en vaihda pois mistään hinnasta. Rasvoja saatan käyttää samanaikaisesti muiltakin merkeiltä, mutta nämä kyllä pysyvät rinnakkaiskäytössä muiden rasvojen kanssa ympäri vuoden.



I've learned that the best thing for my soft and peeling nails is to change the base coat every few months. So I often change my base coat, top coat, nail polish remover etc. but there's two things that I think are over the top and I wouldn't change these.

The first one is Trind glass file and the other ones are Victoria's Secret Hand & Body Lotions. I've had several different glass files over the years but none of them has been as amazing as my Trind is. I don't know if Trind is sold internatonally. This one is simply the best glass file ever. I thought my old one from Sephora was good but after breaking it (do not drop your glass files on the floor! :D ) I had to buy a new one and I ended up getting the Trind one. This one cost me over 20 euros (around $30) so it is quite expensive but well worth the money. I'm trying not to break this one... I think everyone should own one great glass file and if you ever get a change to try this one, you totally should try it.

I also happen to have a love for the Victoria's Secret hand & body lotions. I probably wouldn't be able to use them on my whole body because the smell is just so strong, but these work miracles with my hands. I know many peolpe who love a hand cream by The Body Shop (it's called the Hemp Hand Protector) and I think these are just as good as that one, but these are less expensive and these smell so much better. My favorite scent is Love Spell but I think they all smell really good. I'd love to get a couple new ones but the shipping is just way too expensive from the Victoria's Secret website so I'll just have to wait till I get to go to a store again. Luckily I have four almost full bottles left so I should be good for at least a year with these.

So these are my two most important products when it comes to taking care of my nails and hands. What are your favorites?

3 kommenttia:

  1. I've never heard about Trind but from now on I'll make sure to be on the lookout for one of their glass files, you made it sound like a real must-have (I use a sephora one at the moment and think it's prettu darn good so if that trind one is even better...)
    I bought a boatload of different hand creams last time I went to Germany but I haven't found the perfect one yet although Essence's yellow one is pretty decent.

    PS
    Glad to see you're back ;)

    VastaaPoista
  2. Glass nail file, Eucerin hand creme and Hoofer's Choice cuticle cream!

    VastaaPoista
  3. I LOVE the smell of Love Spell. I have it in the body spray.

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...