16.10.2010

Konad-ostoksia ja maksimaalinen ärsytys Stockmannia kohtaan

Kummat ensin, hyvät vai huonot asiat. Tai oikeastaan ehkä pientä infoa hiljaisuudesta. Päivitystahti voi muutenkin olla nyt vähän epätasainen koska elän kamalassa stressissä ja kiireessä koulun suhteen. Joku ihana keksi deadlinet ja niiden perässä pysyminen alkaa olla aika mahdotonta. Viime torstaina Lady Gaga Helsingissä sai mut huutamaan ääneni käheäksi vaikka mulla ei ollutkaan aikaa tehdä hienoja Lady Gaga kynsiä. Mulla oli suunnitelmat, mutta ei aikaa ollenkaan. Ehkä toteutan ne vielä joku päivä ihan omaksi ilokseni.

Perjantaina ehdin kuitenkin käydä Helsingin Stockmannilla Konadien toivossa, mukaan lähtivät laatat m54, m60 ja m78. Viimeinen näistä on se, jonka perään olen jo ikuisuuden kuolannut ja kaksi muuta lähtivät mukaan muutaman kivan kuvion takia. Lisäksi ostin kaksipäisen stamper setin, jotta pienten kuvioiden kohdistaminen olisi helpompaa. Tarkoitus oli myös katsoa muovisen scraperin perään, mutta unohdin. Onneksi menen Helsinkiin taas ensi perjantaina ja sen jälkeen tilaan netistä ne pari konad juttua joita kaipaan. Kuvat on googlesta, koska en ehtinyt ottaa kuvia omista laatoistani tänään.




Ja sitten sitä kritikkiä jota jo otsikossa lupasin. Mä en nimittäin ymmärrä Helsingin Stockmannia, enkä koskaan ole ymmärtänyt. Voin sanoa rehellisesti, että mulla on äärimmäisen hyvä suuntavaisto, enkä yleensä ikinä eksy. Helsingin Stockmannilla olen kuitenkin aina enemmän ja vähemmän hukassa. Eilen etsin sieltä päivittäiskosmetiikan osastoa ja juu, siinä selektiivisen kosmetiikan osastolla kyllä luki, että se on kerroksessa -1A mutta jos sinne joutuu seikkailemaan ihan mystistä reittiä, voisi pienestä lisä infoamisesta olla apua. Luultavasti löysin sinne vaikeimman kautta, mutta en kyllä tajua miten sinne helpomminkaan olisi päässyt. Luultavasti joku helsinkiläinen tulee nyt sanomaan, että kun olisit tehnyt niin ja näin olisit löytänyt sinne heti, mutta mielestäni tavarataloissa on pointtina vähän se, että haluamansa osastot löytää ilman, että tarvitsee olla suunnistuskarttaa messissä. Musta on vain äärimmäisen mystistä, että jonkun osaston löytää vain kulkemalla ensiksi ruokaosaston kassojen vierestä, missä on sitten oviaukko takaisin tavarapuolelle, vielä kun sitä oviaukkoa ei voi sieltä liukuportailta nähdä. Saatan olla närkästynyt nyt maailman typerimmästä asiasta, mutta Helsingin Stockka on vaan paikka, mikä aina jaksaa ärsyttää mua. Onneksi sentään löysin sieltä kivoja juttuja, sillä muutan varmaan pistäisin koko paikan bannaan.

Ja vielä muuten yhtenä huomautuksena: kannattaa ehdottomasti ostaa LUSHilta niiden limited edition Lady Catrina saippuaa. On varmaan lempituoksuni IKINÄ lushilta, jota olen nyt päivän imppaillut kun tämä on niin syötävän ihanaa. Ketuttaa, että tämä on vain limited edition tuote. Pitää varmaan hamstrata tätä vähän varastoon.

----

Sorry for keeping this post mainly only in Finnish. The pictures are from my new konad plates and the text is mainly criticizing one Finnish department store where you can't find anything even if you wanted to. Plus I told about how I've been unbelievably busy lately (I hate the person who invented deadlines) and how I went to see Lady Gaga on Thursday and how her show was pretty amazing.

24 kommenttia:

  1. Ihanaa kun jotakin muutakin turhauttaa stokka :D. Tuntuu että osastot yms eivät ole yhtään loogisesti järjestelty! Siellä saa olla aina pallo hukassa ja etsiä reittiä joko ylös tai alas tai ulos :D.

    VastaaPoista
  2. Joo, päikkärikosmetiikan muuttaminen kellariin oli ihan kumma veto, nyt Lumenen meikit ovat päikkärimeikkien puolella mutta Lumenen rasvat siellä kellarissa. Kävin Hulluilla Päivillä ostamassa kuivashampoota, tietenkään se ei ollut hiuspuolella vaan päikkäripuolella siellä kellarissa. Muistelin, ettei siellä ole muuta kuin tietotekniikkaa, mutta menin kuitenkin kun neuvottiin, ja sieltähän se lopulta löytyi. Luonnonkosmetiikkaakin on siirretty sinne jonnekin ravintolisien ja Tampaxien väliin.

    Toi keskimmäinen laatta on ihana, mullakin on se, harmi vaan ettei siinä riitä koko kynnen kuvioissa leveys peukalolle eikä pituus millekään kynnelle mun (lyhyehköissä) rakennekynsissä...

    VastaaPoista
  3. Mä en keskustan Stockalla vieraile ~koskaan, koska lähempänä Itiksessäkin semmoinen löytyy, jos siellä haluaa käydä. Noh, viimeviikolla kuitenkin muutenkin keskustassa ollessani tuli tuolla käytyä, ja täytyy helsinkiläisenä sanoa, että olin varmaan enemmän hukassa kuin sinä. :D
    Koitin etsiä sieltä juurikin noita Konad-juttuja, mutta en löytänyt. Katukerroksesta menin sisään ja harhailin pitkin kosmetiikkahyllyjä, mutta ei vaan osunut silmään. En kyllä enää ikinä mene sinne. :D

    VastaaPoista
  4. Poikaystävä tosin oli 4 vuotta Stockalla varastolla töissä opiskelujen ohessa, se osaa suunnistaa siellä vaikka ne onkin uudistaneet jo esim. Herkun sen lopetettua työt siellä. Se muistaa ulkoa mitä on missäkin kerroksessa, kätevä shoppailukukkaro! ...sanoinko mä kukkaro? Tarkotin shoppailukumppani!

    VastaaPoista
  5. Panda: juu, ulos löytäminen on kanssa yksi mysteeri! Nykyään osaan paikallistaa jo yhden oven mutta esim akateemisesta kirjakaupasta en kerran löytänyt pihalle ollenkaan palaamatta tavaratalon puolelle ja sitä kautta ulos kun en ihan viitsinyt mennä kysymään myyjältä "anteeksi, mutta miten täältä pääsee ulos" :D Yleensä lähden kun löydän oven ja sitten paikallistan kadulla itseni millä puolen tavarataloa olen :D

    Sonia: ihanaa, että joku muukaan ei oikein ymmärrä. eniten mua itseäni hämää se, miksei kaikki kosmetiikka voi olla samassa paikassa, koska se auttaisi niin suuresti. Nyt rupesi hämäämään, että onko markettimeikit (maybelline yms.) edes tuolla päivittäiskosmetiikan puolella, vai jossain ihan muulla kun en muista niitä nähneeni ollenkaan? Ei saisi tehdä näin vaikeaksi tätä hommaa! Mä tarvitsisin selvästi oman shoppailu-oppaan kanssa... niitä vois olla vuokrattavissa siinä ovien yhteydessä niin ei tarvis ainakaan eksyä :D
    Ja joo, mulla on sama ongelma noiden kokokynnen kuvioiden kanssa. Ne on liian lyhyitä mullakin suurimpaan osaan kynsistä, enkä ole vielä niin hyvä, että osaisin kohdistaa kaksi peräkkäin loogisesti jatkuviksi. Lisäksi mun kynsipedit on niin kaarevat, etä aina jää joku nurkka tai sitten kynnen kärki huonosti leimatuksi. Yleensä kehittelenkin jonkun vinomanikyyrin tai ranskalaisen manin kokokynnenkuvioiden kanssa, että ne näyttäisi näteiltä

    Sanna: juu, mäkin kyllä välttelen tota keskustan Stockaa niin paljon kuin pystyn. Tampereella ja Turussa ne sentään on vielä ihan loogisia, mutta toi Helsingin keskustan ei vaan mene mun jakeluuni vaikka mikä olisi. Onneksi en näköjään ole yksin ongelmani kanssa

    VastaaPoista
  6. Ihania ostoksia. paljoko noi laatat maksaa stokalla ja saako sieltä niitä lakkoja?

    VastaaPoista
  7. Siis mitämitä, onko Stockalla nykyään Konadeita? Kuinka kauan niitä on sieltäkin saanut. Hitsi kun en tiennyt tiistaina siellä käydessäni. Ja päivittäiskosmetiikkaa en edes osannut etsiä, siis mihin ihmeeseen ne on siiretty...

    ... ihan kun minä uusia laattoja tarvisin, kaikkia entisiäkkän ole vielä ehtinyt kokeilemaan ;).

    VastaaPoista
  8. Mä eksyn _aina_ tuolla keskustan stockalla, enkä koskaan löydä ulos helposti. Mistä ne konadit sieltä löytyy? Tuntomerkkejä?

    Ehkä Tampereella käynti olisi helpompaa. Kai sielläkin on konadeja?

    VastaaPoista
  9. jansku: 6,50 oli laatat ja lakat taisi olla 5,80 kappale. Vähän suppea valikoima oli esimerkiksi laattojen suhteen, mutta kiva, että edes jostain saa nykyään noita laattoja

    murmis: kai niitä parin kuukauden ajan on stockalta saanut, en oo ite tätä aiemmin ehtinyt helsinkiin tutkimaan :D ja joo, mä olen hyvällä tuurilla käyttänyt jokaisesta omistamastani laatasta ehkä yhtä kuviota, mutta silti oli pakko saada uusia laattoja

    mawwi: etsi sieltä, minne et tavaratalon uskoisi edes ulottuvan, niin löydät ne. itse suunnistin ensiksi stockan herkkuun ja sieltä kävelin alkoa kohti kunnes löysin taas tavaratalopuolen. ja ainakaan vielä ei ole Tampereen (tai turun) stockilla konadeja näkynty. Toivon, että tulisi pian koska en tykkää tosta hesan stockmannista yhtään

    VastaaPoista
  10. Oliko siellä stokkalla muutakin kuin vain noita "peruskonadeita" ? Eli tarkoitan kun niillähän on kaikkia muitakin nail art juttuja kun vaan nuo laatat..

    VastaaPoista
  11. Heh, samoissa puuhissa ollaan molemmat oltu, GaGa myös nähty torstaina ja Stockalta etsitty Konadeja täysin ymmällään siitä, minne ne on voitu oikein piilottaa. OPIn ständillä rakennekynsiä tehnyt tytsy ei tiennyt ollenkaan mitä Konadit edes olivat... :o

    VastaaPoista
  12. Olin tänään kanssa stokkalla ja etin kuumeisesti kynsilakkoja, kiireen kera. No eipä löytynyt, ja nyt suoraan sanottuna v*tuttaa, en tienny että konad juttujakin siellä olis ollut.. :( yhyy. Muutenkin kaikki osastot on helsingin stokkalla tosi epäselviä.. Tai sitten se on vaan tätä "maalaisuutta" :/

    VastaaPoista
  13. Mun mielestä keskustan Stokka on hyvin selkeä, mutta mun tuleekin käytyä siellä usein. :)

    Selektiivinen kosmetiikka, meikkishopit ja kampaamotuotteet on nykyään siinä katutasossa pääsisäänkäynniltä tullessa. Selektiivisten merkkien takana on keskushissit (suoraan pääovia vastapäätä), joilta kääntyy vasemmalle. Jatkaa vaan suoraan Delin ohi ja puoli kerrosta portaita alas: päivittäiskosme, makeiset ja apteekki. Sillä paikalla oli ennen Herkku :) Periaatteessa päivittäiskosme on vaan vastapäisessä kulmassa kuin ennen, mutta sen sijainti puoli kerrosta alempana voi hieman hämätä. Vanhassa rakennuksessa on hölmöjä korkeuseroja!

    VastaaPoista
  14. Bruno: aika uskomatonta, jos ei tiennyt. Yleensä kuitenkin ton tason kynsiteknikoilla pitäis olla aika laaja tietämys alastaan

    H: se on vaan sen Stockan vika :D itsekin olen ihan landelta varmaan (Tampereelta/Turusta) ja silti en vain osaa. Kai sitä oppisi, jos tuolla ahkerasti seikkailisi, mutta minä en varmaan ikinä opi...

    kiukkupussi: joo, varmasti siellä ahkeraan käyvälle tämä ei vaikuta yhtään pahalta rastilta. kyllä mäkin jo handlaan turun hansakorttelin ihan hyvin vaikka alun perin sekin vaikutti täydeltä heprealta itselleni.

    VastaaPoista
  15. Täällä ilmoittautuu yksi Helsingin keskustan Stockkalla hermonsa menettänyt! Käyn siis aika harvoin kun en Helsingissä asu. Nyt ensimmäistä kertaa Hulluilla Päivillä ja voi huh huh.. Siihen nähden Lahden Sokoksen 3+1 päivien tungos ei ole yhtään mitään. :D Mutta joo, minäkin pyörin ja pyörin kun etsin päivittäiskosmetiikkaa (ja niitä konadeja mutta löytyivätkin sitten sieltä samasta), kysyin joltain myyjältä selektiivisellä puolella ja selitti kyllä pitkän kaavan mukaan mut eihän tällainen kokematon meinannut ymmärtää. Suunnilleen pyöritteli silmiään kun kysyin "niin mä en tosiaan tiedä missä se herkkuosasto on ollu.." "noh, sitten en osaa auttaa".

    Toi kuulosti kyllä tosi oudolta ettei joku kynsiä laittava ihminen Stockkalla ole Konadeista kuullut.. :O

    VastaaPoista
  16. äh, olen näköjään vahingossa jättänyt vastaamatta yhden anonyymin kommenttin, pahoittelen, sillä se ei todellakaan ole ollut tarkoitus.

    Lakkojen ja laattojen lisäksi Stockalla on myynnissä juuri noita erilaisia konad työkaluja, kynsilakanpoistoaineita ja ainakin joitaikin strasseja. Siellä on myös Sinan nail art pakkauksia (joita käsittääkseni myös Ceacars Shop myy), joissa on esimerkiksi fimoviipaleita leikattuna. Ihan kivasti valikoimaa ainakin omasta mielestäni

    Celia: mua ärsyttä sellaiset ihmiset jotka olettaa asiakaspalvelutyössä asiakkaiden tietävän tiettyjä asioita. Tosin myönnän itsekin sortuneeni noihin "tiedätkö missä on...?" kysymyksiin ihan vain jotta se helpottaisi ohjeiden antamista eteenpäin.

    VastaaPoista
  17. okei kiitos että vastasit mietinkin jo missä vastaus :D osaatko sanoa ovatko ne siellä kalliimpia/halvempia kuin esimerkiksi tuolla cesars shopissa ? Kun itse aina tilailen sieltä...

    VastaaPoista
  18. juu, ei todellakaan ollut tarkoitus skipata kysymystäsi, jostain syystä olin vain sivuuttanut sen. Laatat ja lakat tuntuivat olevan stockalla ja cesarissa melkein samanhintaisia, nuo sinan koristelupaketit taitavat olla hiukan halvempia cesarilla kuin stockalla. Ihan kaikkien juttujen hintoja en muista, mutta mielestäni hinnat pyöri aika samoissa hinnoissa kaupassa ja netissä, luultavasti sen minkä tuotteen hinnoissa netissä säästäisi, maksaisi sitten postikuluissa cesarille, eli aika tasoihin hinnat menevät. Cesarilla on tottakai huomattavasti laajempi valikoima kuin mitä stockka tarjoaa

    VastaaPoista
  19. Onko nuo ostettu sieltä Helsingin keskustan stockkalta, joka on Aleksanterinkadulla?

    VastaaPoista
  20. Ano: joo, Aleksanterinkadulla olevalta Stockalta (: En ole maailman paras noiden kadunnimen suhteen, joten piti googlettaa vielä varmistukseksi :D

    VastaaPoista
  21. täällä on näköjään nii monia joilla on mennyt stockan kans hermot :DD samoin mullaki. etin konadeja sieltä varmaa puol tuntii ja en sitten todellakaan löytäny ;/ ei ainakaan menny hermot sitte tai mitää :D lopulta päätin tilaa vaa cesars shopilta, niin paljo helpompaa :) tietäispä stocka kui monia asiakkaita luultavasti menettää sen takia ettei kaupasta löydy sitä mitä etsii, koska kaikki on nii eri paikoissa :D

    VastaaPoista
  22. Ano: no niimpä, ihanaa tietää, etten ole ainut, joka saa harmaita hiuksia tuon paikan kanssa :D hyvä, että tilasit cesarsilta, saat nopeasti juuri ne jutut mitkä haluaisitkin

    VastaaPoista
  23. huomaa kyllä et täällä nää kommentoijat ei asu pääkaupunki sudul / stadis :D! nimittäin kaikki mun tutut(jotka asuu stadissa) ei oo ikinä valittanu tosta Stockkasta, ja oon samaa mieltä :D se opn vaan teille maalaisille niin iso, et siin kestää totutella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tottakai mihin tahansa tottuu, jos paikassa on tasaisin väliajoin vieraillut, vaikka rakennus epälooginen olisikin. Stockmann puolikkaine kerroksineen ja korkeuseroinen vanhassa rakennuksessa on pohjapiirrustukseltaan hiukan vaikeastiymmärrettävä, siitä tuskin kukaan voi kiistellä, eri asia sitten jos siellä on tottunut käymään ja on oppinut tuntemaan rakennuksen vähitellen. ota huomioon, että teet itsestäsi vain tyhmän puhumalla maalaisista kun osa tähänkin postaukseen kommentoineista on ihan helsinkiläisiä. itse kuitenkin olen monta kertaa helsinkiä suuremmissa kaupungeissa asustanut ja missään suuremmassa tavaratalossa en ole samaan ongelmaan törmännyt, kun kerrokset ovat olleet laajoja ja helposti hahmotettavissa, toisin kuin helsingin stockmannin vanhassa rakennuksessa (:

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...