8.11.2010

Päivitystä / Update

Blogi on pysynyt taas hetken hiljaa ja ehkä olisi aina vähän valottaa mihin mun aikani nykyään uppoaa täysin.

Pääasiassa syynä on edelleen koulu, joka painaa päälle ihan liian raskaalla vaihteella. Sen lisäksi ihan elämä ylipäätään stressaa tällä hetkellä aika paljon ja vapaa-aikaa on todella vähän. Eniten marraskuussa vapaa-aikaani kuitenkin vie NaNoWriMo.

Jaa että mikä? Jotkut saattavat tietää mistä puhun, toiset ehkä eivät. NaNoWriMo on lyhenne National Novel Writing Month sanoista, eli tarkoituksena on kirjoittaa romaani marraskuun aikana. Onnistuakseen sun täytyy kirjoittaa 50,000 sanaa marraskuun aikana. Ihan näin suuntaa antavasti voin kertoa, että 50,000 sanaa tarkoittaa vähän päälle sataa A4-arkkia suomenkielessä. Eli siis ihan hirveästi sanoja.

Mä voin aina sanoa olleenki kirjoittaja ja olen nauttinut tekstin tuottamisesta yli kaiken. Mä olen elänyt tekstin kautta monesti kun elämässä on ollut vaikeaa ja kirjoittaminen on monesti ollut ainut, missä olen kokenut olevani hyvä. Olen ennenkin kirjoittanut yli 50,000 sanan romaaneja, mutta en koskaan näin lyhyessä ajassa. Viime marraskuussa yritin, mutta epäonnistuin täydellisesti. Nyt olen kirjoittanut viikossa noin 12,000 sanaa, eli yhden neljäsosan vaadituista sanoista ja uskallan jo kertoa ääneen mihin leikkiin olen ryhtynyt.

Mä en tiedä tulenko onnistumaan tässä, mutta ainakin yritys on kova. Mulla on juoni, jota olen kehitellyt päässäni usean kuukauden ajan ja nyt on ihana päästä kirjoittamaan sitä. Musta on myös ihanaa kun mun hahmoni toimivat ihan eri tavalla kuin mitä mä niiden toivoisin toimivan, mutta mitä pienistä. Kaikista ihaninta musta on se, että mun kolmen vuoden writers block on nyt voitettu ja asiatekstien kirjoittamisen opiskelu ei ole tappanut vielä mun mielikuvitustani ja elävää kirjoitustyyliä.

Tästä syystä mä tuskin pystyn kovin usein päivittämään marraskuussa, vaikka tällä hetkellä nautinkin ensimmäisestä lomaviikosta sitten kesäkuun. Tää blogi ei missään nimessä ole kuolemassa, vaikka olisikin vähän hiljaisempi taas vähän aikaa. Haluan kuitenkin sanoa, että arvostan ja rakastan teistä jokaista, joka jaksaa pysyä lukijana, vaikka tällä hetkellä en pysty päivittämään niin usein kuin tahtoisin.

ps. teloin tänään oikean pikkurillini kynnen niin, että se lohkesi vereslihalle saakka ja nyt se on maailman kipein. Jo pelkkä ajatus lakan poistamisesta siitä kynnestä sattuu niin paljon, että tekee mieli irvistellä, joten taidan nähdä parhaaksi jättää se pariksi viikoksi laastarin alle tervehtymään lakkoineen päivineen ja antaa sen parantua rauhassa.

---

I know I've been MIA again and mostly that is due to school. There's also something else that is keeping me from blogging that much this month. Maybe some of you know that November is the National Novel Writing Month. It means that you'd have to write a novel of 50,000 words in November. That's crazy right? It means over a hundred A4 sheets of paper in Finnish. It's actually even more harder for us Finns because of our language. Where in English, you say 'a table' for us it's just 'pöytä' and where you say 'on the table', we say 'pöydällä'. So we don't have any kind of prepositions or anything. So it's a bit more complicated to write in Finnish but I'm determined to finish my novel in time.


I've always been a writer and I love writing. I'm so excited to write this novel 'cause I love my plot line and everything. I've been wanting to write this story for months now so I'm super excited to finally be able to write it. I've got about 12,000 words now and that's about a quarter of the words that I need. If I can keep up with this, I'll be able to finish on time and have my novel ready by the end of this month.


So as you probably can imagine, this takes a huge part of my free time but I wanna do this. I wanna win and prove myself that I can do this. I probably won't have time to update my blog too often but now you'll at least know what I'm doing and why I'm MIA. I hope you all understand that this is an important thing for me and I need to do this for myself.

10 kommenttia:

  1. Paranemisia kynnelle ja onnea suureen urakkaan! :) Kyllä täällä ainakin jaksellaan odottaa vaikka taukoa olisikin, onhan se ymmärrettävää, ettei aina voi haluta/pystyä panostamaan blogiin niin paljoa.

    VastaaPoista
  2. Yhdyn kahteen edelliseen (siis cottoncandyyn ja Sonneen, jos väliin on tullut lisää kirjoittajia).

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Your idea is brilliant

    VastaaPoista
  5. Merry Christmas and Happy New Year, may all your wishes come true!

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. I wanna to decide some of questions in this area. Could u help me to do it?

    VastaaPoista
  8. Merry Christmas! Let the new year will bring a lot of money

    VastaaPoista
  9. Beautiful post, great ))

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...