29.11.2010

Snowflake mani

Nyt pitkästä aikaa kynsiä. Nauhoitin näihin oikesti videotutoriaalitkin, mutta lopputulos oli vähän se, ettei videolta lopulta kunnolla erottanut mitä tein, osaksi siitäkin syystä, etten muistanut koko ajan miettiä mitä selitän, mitä teen ja miten pitää kädet mukana kuvassa. Parempi onni ensi keralla... toivotavasti.

Mun alkuperäinen suunnitelmani oli tehdä jotain ihan muuta mutta kun menetin hermoni jokaiselle mustalle lakalleni, jouduin keksimään back up planin tutoriaaliin. Lopulta tein vähän mitä mieli teki kun ulkona oli jäätävän kylmä ja lunta tuli taivaalta suunnilleen vaakatasossa. Vasta muutamaa päivää myöhemmin tajusin, että nämä muistuttavat paljon Mansikan tekemiä lumihiutalekynsiä, jotka joskus näin ja joista pidin. Lumihiutaleista puhuttaessa, melkein kaikki manikyyrit tosin toistaa vähän toisiaan.

Itselläni pohjana toimi Orlyn Lunar Eclipse, johon olen vähintäänkin rakastunut. Siihen päälle lumihiutaleita konadlaatasta m59 kolmella eri lakalla: konadin omat valkoinen ja hopea, sekä China Glazen Metallic Muse. Sen jälkeen vielä randompisteitä valkoisella ja hopeahilelakalla, sekä hopeisia kuusikulmioita lumimyrskyyn mukaan.

Tykästyin näihin kynsiin todella paljon. Asiasta ehkä kertoo sekin, että tein nämä torstaina aamulla ja nyt  illalla vasta ajattelen tekeväni uudet kynnet.


In Finland the weather is getting super freezing. It's around -20C here (-4F) so we really have winter already. I absolutely love snow and winter so I don't mind the cold weather unlike most of us Finns. Last week when it was snowing like there was no tomorrow I wanted to do some sort of winter-y manicure and this is what I ended up with.


The base is Orly's Lunar Eclipse and even though it really isn't that duochrome to me, I love it a lot. I love how gorgeous this blue is. After that I stamped on some snow flakes from plate m59 with konad special polishes in white and silver and with China Glaze's Metallic Muse. I finished the mani with some white and silver glitter dots and hexagonal silver glitters. I really like how these turned out. I hope you like them too.

4 kommenttia:

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...