28.10.2011

Sitä perinteistä Sallaa


Kohta alkaa tuntua, että tämäkin blogi pääsee takaisin nykypäivään ja esittelyvuorossa olisi taas kynnet, jotka on vielä kynsillä siinä vaiheessa kun kuvia julkaistaan. Olin ihan varma, että olisin pilannut nämä tänään jo kolmesti kun samoilla lakoilla tein 9-vuotiaalle ranskalaisen manikyyrin (kuvitelkaa sitä kynsien kokoa!) ja opetin samaiselle lapselle miten käytetään konadin juttuja. Ainakin meillä oli kivaa kynsiä lakkaillessa.

Itse sen sijaan lakkasin eilen omat kynteni - ja taas Kikolla. Pohjalla aivan upea kimalteleva nudelakka, joka on todella beige ja vaalea, mutta sisältää paljon kimallehippusia, melkein kuin kimallelastuja, jotka loistaa upeasti pullossa. Rakastuin tuohon palavasti heti ja tämä menee China Glazen Knottyn kanssa samoille viivoille nude-ihanuutena. Tipeissä on violetti lakka,  jossa pullon mukaan olisi samanlaista glitteriä kuin eilen esittelemissäni lakoissa, mutta näissä tipeissä se ei ainakaan liiaksi näkynyt. Pitää tutkia uudestaan kun lakkaa on koko kynnellä. Koristeluissa tutut ja turvalliset Orlyn striperit, joita edelleen rakastan avaruuteen ja takaisin ja koristelutyyli on sitä mulle ominaista, mutta samalla sitä, mikä mielestäni toimii aina ja näyttää kauniilta.


Oikeasti mun ei tällä hetkellä pitäis olla täällä ja kirjoittaa blogiin mitään vaan käydä vihdoin tuon matkalaukun kimppuun ja heittää sinne edes kolme vaatekappaletta, että selviän seuraavista neljästä päivästä. Huomenna joudun heräämään aivan tuskaisen aikaisin ja raahaamaan itseni, sekä matkalaukkuni juna-asemalle, mistä huristelenkin englannin kanaalin alitse suuntanani taas vaihteeksi tuo ihanainen lontoo, jossa olen tainnut jo tämän blogin historian aikana käydä vähän liian monta kertaa. Pääsen shoppailemaan ihania kosmetiikkajuttuja, katsomaan pari musikaalia ja ennen kaikkea näen vanhempiani tämän kahden kuukauden tauon jälkeen. Kyllä, olen innoissani!

13 kommenttia:

  1. Todella nätit kynnet! :)
    Lontoo, itse haluaisin sinne niin kovasti, mutta jos sitten kesällä sinne pääsisin..
    Pidä hauskaa!

    VastaaPoista
  2. Ovat kyllä kauniit! Ihanat värit!!

    VastaaPoista
  3. ÄÄÄ-ä, kunpa mäkin oisin noin hyvä näis kynsijutuissa, ja omistaisin tarpeeks kynsilakkoi, et voisin ees opetella :D Millä teet nuo pisteet ?
    ps. tykkäilen sun blogista

    täydellä uteliaisuudella

    Jenna,
    http://sexxxxting.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. aivan ihanat kynnet, noi lakat on tosi ihanan värisiä, varsinkin toi nude ! :>

    VastaaPoista
  5. Todella ihanat kynnet, värimaailma ja tyyli muutenkin on ihan mieleeni! :)

    VastaaPoista
  6. Mitä nyt oon tätä blogias selaillu osaat laittaa kynsiä tosi hyvin. :) Todellakivat lakkaukset on nytkin. Alan seurata.

    VastaaPoista
  7. Joo miulle kans tälläset, kiitooooos! Eli siis aivan sietämättömän ihanat kynnet, ja oon hirveän kateellinen kun en itse osaa :D

    VastaaPoista
  8. http://turkooseja.blogspot.com/2011/11/haaste.html
    Vastaa haasteeseen!

    VastaaPoista
  9. ihanat kynnet taas kerran :)):):

    VastaaPoista
  10. heippa..oon sun uus lukija kun törmäsin sun videoon youtubessa ja sit eksyin tänne. Kiva Blogi! tee enemmän videoita, niitä on kiva katella. Tutoja:)

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille tykänneille

    Jenna: pisteet teen pienellä "työkalulla" jota kutsutaan dotting tooliksi. Se helpottaa symmetristen ja samankokoisten pisteiden saamista

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...