27.5.2014

26/31: inspiraationa kuosi / inpired by a pattern / inspiré par une forme


Mulla on pitkään kummitelleet yhdet kynnet mielessä, joihin rakastuin aika palavasti pari kuukautta takaperin. Nimittäin Polish This! -blogin Annien tekemät kukonaskel kynnet. Niissä yhdityis kuvio, josta pidän kovasti ja keltaisen ja mustan kontrasti. Nyt kun omatkin minikynteni ovat siinä mitassa, että Konadin kokokynnen leimojen voi ainakin kuvitella mahtuvan mun kynsilleni, oli pakko kaivaa tuo kukonaskel laatta esiin ja leimailla. 


Pohjalla on Model Ownin Polish For Tans kokoelman keltainen Bikini lakka, joka on ihana, vähän pastelliin taittava neon. Mä jo jossain vaiheessa yritin päättää, etten enää osta MO:n lakkoja kokoelmiini, mutta nuo Polish For Tanit oli pakko kyllä kotiuttaa. Neoniksi tämä käyttäytyi ihanasti, oli tosin hiukan paksumman puoleista eikä liiemmin tasoittunut itsekseen, mutta kunhan muisti pitää vähän huolelliuutta hyppysissä samalla kun lakkaili, oli lopputulos yllättävän tasainen ja kaunis. 

Leimailujumalat taas ei olleet ihan mun kanssa samalla aaltopituudella leimojen sujuvuudesta, koska molemmista käsistä pari leimaa ehti hiukan levitä kynsillä, ja lopulta vielä tunaroin tämän kuvauskäden etusormen sen verran pahasti ruttuun, että piti tehdä korjaavia toimenpiteitä ja lisätä ranskistipit manikyyriin. Pidän tästä manikyyristä kovasti näinkin, mutta vielä kun virheet saisi viilattua pois, menisi vielä paremmin.

Annien alkuperäiset kynnet oli varmasti monta kertaa paremmin onnistuneet, mutta miltä näyttää oma kopiointini muiden silmiin?

4 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää, aivan ihana toi neon lakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo neon on aivan ihana juu! ihastuin siihen itsekin palavasti :D

      Poista
  2. Joo, ihana on neoni! Mikä oli ton laatan numero?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aa, sepä oli jäänyt uupumaan näköjään, mutta konadin m63 laatasta löytyy tuo kuva :)

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...