Ajattelin taas kesän jälkeen alkaa esitellä ostoksia aina kuun lopuksi, jotta itsellänikin säilyisi edes jonkinlainen kuva siitä, millaisia lakkoja on kotiin saapunutkaan kuun aikana. Syyskuu kyllä näyttää määrältään melko toivottomalta, muutaman eri asiaan vaikuttavan factorin takia, mutta ei anneta sen haitata. Siinä vaiheessa kun elokuussa sain myytyä noin 200 kynsilakkaa, joista osa oli ollut myytävien laatikossa jo ihan luvattoman kauan, mielestäni saa hyvällä omallatunnolla hemmotella itseään edes vähän.
Leimauspuolelta kotiin saapui Pueenin Stamping Buffet kokoelma, joka on oikein kovan onnen kokoelma itselleni. Tilasin tämän nimittäin jo joskus kesäkuun puolella, mutta paketti hukkui postissa. Odotin Pueenin neuvojen mukaan yli paypalin virallisen "valitusajan" ulkopuolelle, vaikka tiesin ottavani riskin, ja he onneksi hoitivat asian mallikkaasti kun pakettini oli ollut matkalla jo kymmenisen viikkoa. Sain valita uuden lähetyksen tai rahat takaisin, ja koska todella halusin nuo laatat, päätin ottaa riskin ja pyytää uutta lähetystä. Omaksi onnekseni tällä kertaa paketilla oli parempi tuuri - tosin lähetettynä eri postin kautta - ja vihdoin sain nuo kauan kaipaamani laatat itselleni.
Sen lisäksi kasvatin taas kerran MoYou kokoelmaani, rakastuttuani yhteen Tropical laattaan (08) ja pariin Fashionista kokoelman laattaa (muistaakseni 08 ja 10). Sen lisäksi nappasin yhden kauan out of stockina olleen Scholar laatan itselleni.
Harlow:lle taas tein ensimmäisen tilaukseni ikinä ihanien Wicked Polishien perässä. Paketti saapui Kanadasta Suomeen neljässä arkipäivässä, mikä oli itselleni ehdottomasti positiivinen yllätys ja muutenkin kaikki meni tilauksen kanssa juuri niin kuin pitikin.
Neon glitterit on olleet mun himotuksen aihe jo ikuisuuden ja olenkin kuolannut Polish Me Sillyn lakkoja jo pienen ikuisuuden. Niissä monessa on kuitenkin itselleni vähän liikaa kaikkea usein, joten en ole ikinä osannut päättää mitä tilata ja mikä sopisi omille kynsilleni.
Wicked Polisheista kotiutui Drunk In Public, Hang Over The Rainbow, Fairy Bood Splatter ja Hematoma. Kaikki täydellisen neoneita, mutta myös sellaisia, joissa ei ole liikaa kaikkea omaan makuuni.
Llarowe taas hemmotteli ihmisiä alennuskoodilla nettisivuilleen niille, jotka ei päässet firman ensimmäisen fyysisen kaupan avajaisiin jenkkeihin. Pakkohan se oli siis tilata Wing Dustin Muskoka Sunset (kolmas vasemmalta), joka on kummitellut mielessäni jo kesästä saakka, jolloin näin upean swatchin siitä instagramissa. Saman merkin Waking Dream ja Somewhere Out There tarttuivat myös mukaan, koska a) rakastan ympyräglittereitä ja b) en pidä yksittäisistä lakkamerkin edustajista kokoelmassani.
Siitä syystä ostoskorista löytyi myös Pahlishin Fevers And Mirrors, ihana punainen syksylakka palloglittereillä. Mulla on ennestään vain yksi Pahlish, joka on ihana, joten halusin myös ostaa toisen saman merkin lakan testiin.
Sprung, I Don't Give A Rotter-Dam, Get Your Number, Can't Let Go
If You Moust You Moust, Eurso Euro, Live And Let Die, The Living Daylights
OPI Finland järjesti ensimmäistä kertaa ystävämyynnin (ystävyysmyynnin?) Tampereella ja pakkohan minunkin oli luentojen välistä etsiä pieni kolonen, jossa ehdin pyörähtää paikan päälle. Ehkä ihan hyvä, että ehdin vain pyörähtää, koska kahdeksan lakkaa löysi tiensä mukaani hyvin nopeasti. Tekisi mieli sanoa, että lisää näitä Tampereelle, mutta ehkä parempi kuitenkin jos ei :D
Sain kuitenkin hyvään hintaan monta sellaista lakkaa, jotka on pyörineet mielessäni, mutta joita syystä tai toisesta en vain koskaan ole ostanut. Eurso Euro tosin taitaa jäädä historiaan lakkana, joka kynsillä itseltäni poistettiin kaksi viisaudenhammasta, jonka jälkeen makasin kivuissani sohvalla. Assisioin asiat yleensä nimenomaan tuoksuihin tai lakkauksiin, jotka itselläni on ollut jonkun asian tapahtuessa kynsillä, joten en tiedä kuinka mielellään tuon uusiksi kynsilleni laitan...
Loput näistä ostoksista onkin sitten Pariisin-reissulta, josta tosiaan teimme pienen minitripin vielä Saksan puolelle. Ainoana iltana Frankfurtissa päätin, että tahdon lakata kynteni uusiksi, joten ostin Ebelinin kynsilakanpoistolappuja (ovat ihan kamalaa kuraa), P2:n Health Grow aluslakan (ihan käyvän oloinen) ja P2:n Mega Shine päällyslakan (kamalin ikinä kohtaamani päällyslakka). Siitä, lunastaako viimeinen kiillon puolesta lupaukset, ei ole mitään tietoa, koska sen kanssa käyttämäni Essencen lakka ei kuivunut koskaan tämän kanssa yhdistettynä, sillä heräsin lakkausta seuraavana aamuna lakanankuvat kynsillä, lakat edelleen pehmeinä.
Essenceltä mulla on pari entisen core-kokoelman lakkaa enää jäljellä, joten päätin napata mukaan muutaman uuden tuttavuuden. Ensimmäiset kaksi, That's What I Mint ja Love Is In The Air, eivät ehkä ole ihan tämän vuodenajan lakkoja, mutten voinut vastustaa. Muut uutukaiset ovat: Do You Speak Love?, Headphones On!, Hello Rosy ja Me & My Lover.
Essieillä taas Saksassa oli hintaa vain 7,99e joten ostin uuden Blancin vanhan, jo hyvin rakastetun ja vajuneen seuraajaksi. Lisäksi ajattelin antaa perusmustalle Licoricelle mahdollisuuden, koska sitä on kehuttu. Oma go to -mustani on Kikon 275 lakka, mutta uskon, että Essie on vähintään yhtä hyvä.
Keskellä oleva Smokin Hot näytti kaupassa lupaavalta, joten nappasin sen syksyä ajatellen myös mukaan.
Pretty, Strict, Lowesome, Lucky Happy
Salla <3 hiekkalakat.="" more="" nbsp="" needed.="" no="" p="" words="">
497, 347, 228, 337, 389
243, 290, 331, 370, 372, 369
Kenellekään tätä blogia pidempään lukeneelle, ei ole yllätys, että Kiko on yksi mun harvoista halvemmista lakkamerkeistä, joiden nimeen vannon käsi sydämellä. Kikoissa yhdistyy kohtuullinen hinta (3,90e mutta usein tarjouksessa 2,50e) ja ihana laatu. Lisäksi tykkään siitä, miten Kikolla on cremejä kaikissa sateenkaaren sävyissä. Ranskasta ostan lähinnä enää Kikoja ja tälläkin kertaa niitä kotiutui 11. Kolme noista oli poistomyynnissä 1e / kpl ja loput oli normaalihintaisia. <3 kiko.="" nbsp="" p="">
Näiden lisäksi vielä kuvien ottamisen jälkeen kotiutui yksi pieni ebay-paketti, jossa ol OPIn Sparrow Me The Drama ja Pirouette My Whistle. Sparrown olen omistanut jo aiemmin, mutta se katosi reilu kaksi vuotta sitten vietettyäni vuoden ranskassa. Luotin pitkään siihen, että olen vaan laukkuja purkaessa laittanut tuon lakan sinne jemma nimiseen paikkaan, josta se joku päivä ilmestyisi, mutta koska olen nyt 1,5 vuotta asunut taas lakkakokoelmani kanssa samassa osoitteessa ja se lakka ei ole mistään ilmestynyt, päätin luovuttaa ja ostaa uuden. Ja jotta lakan ei tarvitse yksinäisenä matkustaa nappasin matkaan myös Pirouette My Whistlen, joka on sellainen lakka, jota aina livenä ihailen, mutta en vain koskaan ole ostanut.
Sellainen lakkasaldo siis syyskuulle. Ilman Opin ystävyysmyyntiä ja Saksan/Ranskan reissua, saldo olisi ihan ok vielä, mutta ehkä sitten ensi kuussa?
Lähtikö joltain toiseltakin vähän mopo käsistä viime kuun shoppailujen suhteen? Entä mitkä lakat miellyttävät eniten teidän silmiä?
3>
3>