20.3.2015

#ablecs15: I Thought I'd Never...


... fell for indie polishes!

Kuka maksaa lakasta mitä tahansa kymmenen ja kahden kymmenen dollarin väliltä?
Suurin osa niistä sisältää vaan kamalasti glitteriä, jotka näyttää kynnellä lähinnä kummalliselta!
Miksi maksaa kun samantyyppisiä lakkoja saa halvemmalla muiltakin merkeiltä? 
Kaikki tuntuu hurahtaneen, mutta en minä ainakaan! 

Varmaan jokaisen näistä lausahduksista olisi voinut kuulla suustani vielä reilu vuosi sitten. Silloin kun omien indieideni määrä oli vielä yhden käden sormilla laskettavissa. Tällä hetkellä totuus on hieman eri - tai aika paljonkin eri. 


Maailma hurahti indieihin jossain siinä vaiheessa kun itse en seurannut lakkaamaailmaa kovin aktiivisesti, joten putosin tavallaan kärryiltä jo alkuvaiheessa. Kun taas hyppäsin lakkamaailman mukaan, näin indieissä lähinnä huonon saatavuuden, korkean hinnan ja glitter-oksennukset ja päätin boikotoida niitä sen takia. Sillon en tajunnut yhtään mistä se hinta ja saatavuus esimerkiksi muodostuvat. 

Emily De Mollyn Cosmic Forces vei kuitenkin sydämeni ihan täysin ja sen myötä aloin hyväksyä, että kauniita indielakkoja on olemassa, mutta hinta edelleen postikuluineen kirpaisi niin paljon, että vain hyvin harkitut ostokset löysi kotiin ensimmäisen vuoden aikana. Sitten tapahtui se lopullinen hurahdus ja mun yksi helmerin laatikko indieille ei enää riitäkään kaikille merkeille. Hups.

Edelleenkin olen tutustunut aika varovaisesti eri merkkeihin, mutta monilta merkeiltä lakkoja alkaa olla kokoelmissa jo useampia kappaleita. Tässäkin postauksessa näkyvä KBShimmer on kohtuullisella hinnallaan ja upeilla lakoillaan vallannut yhden lakkalaatikkoni jo kohta puolilleen. Väittäisin, että edelleen vähintään 80% indielakoista on sen verran sillisalaatteja, etteivät ne oikein miellytä omaa silmääni, mutta silti se jäljellejäävä viidennes sisältää jo aika tuhottomasti valinnanvaraa. 


Näihin kynsiin halusin jotain yksinkertaista ja rauhallista, jotta kaksi kaunista indietä saavat puhua puolestaan. Korallipinkki Blush Money on KBShimmerin uudesta kevätkokoelmasta. Siinä on hentoa holokimallusta juuri sopivasti siten, että se ei ole holo, muttei myöskään tippaakaan tylsä. Sinällään tämä lakka on hauska, koska pullossa tämä on mielestäni korallipinkimpi ja tummempi, kun taan kynsillä sävy vaalenee hiukan ja ainakin omaa ihonväriäni vasten siihen tulee persikkainen kajo. 

Toinen kynsillä edustava lakka on Cirquen Mirror Mirror, jolle vähitellen alan jopa lämmetä. Vieläkään en tajua, miten tämä pullossa ihan hopeiselta näyttävä lakka saaomaa ihonsävyäni vasten todella kultaisen olomuodon, mitä ei auta välttämättä tuo hopeisten niittien läsnäolo. 

Kuitenkin, mitä pienistä. Molemmat lakat on kauniita ja olen hyvin onnellinen, että ne omasta kokoelmastani löytyy. 


Kynsillä: 
Cirque - Mirror Mirror
KBShimmer - Blush Money
Hopeat niitit

(Nyt voin taputtaa itseäni olkapäälle, koska ollaan takaisin ajan tasalla haasteen kanssa... Olettaen, että saan viikonloppuna toteutettua myös toisen tämän viikon haastelakkauksen. Mikä tarkoittaa sitä, että ensi viikolla voisi päästä purkamaan noita koneelle kasautuneita kuvia, joita en ole "ehtinyt vielä julkaista...)

4 kommenttia:

  1. On kyllä kauniit lakat ja lakkaus muutenkin! :) Tuo KBShimmer on aivan ihana sävyltään, tosi keväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä itsekin tykkään tuosta KBShimmeristä hurjasti, vaikkei se ole sellainen sävy, jonka yleensä pitäisin suosikkinani :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. kiiiiiiitos :) kyllä se kevät vielä tulee, ehkä :D

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...