14.3.2015

#ablecs15: Turquoise




Perästä tullaan edelleen haasteen kanssa. Pahoitteluni myös siitä, jos lukijoista tuntuu, että koko blogi on ollut parin viime viikon ajan täynnä vain haastekynsiä ja ostoksia. Siltä ainakin itsestäni on tuntunut.

Olen yrittänyt ylläpitää sellaista joka toinen päivä postaus -tahtia blogissa, joka aina tarvittaessa on sattunut venymään joka kolmanteen päivään ja välillä vähän senkin yli. Se tarkoittaisi 3-4 postausta / viikko ja jos haasteesta tulee jo pari postausta, ei siinä hirveästi jää tilaa muille jutuille. Jos aikaa vain vuorokaudessa olisi vähän enemmän kuin nyt, postailisin mielelläni joka päivä ja käyttäisin enemmän aikaa kynsiin.


Sen takia tosiaan haasteessakin ollaan viikon myöhässä teemojen suhteen ja tänään olisi vuorossa turkoosi lakkaus. Mä en tajua mikä siinä on niin vaikeaa, että jos teemaksi sanotaan joku tietty väri, mieliteko on ihan kaiken muun sävyisiin lakkoihin paitsi niihin, joita olisi lupa käyttää. Mä pidän turkoosista, kuvittelin että mulla on paljon turkooseja lakkoja, mutta silti, tein ensiksi torstaina aika lahjakkaasti feilanneetta sini-valkoiset kynnet - niin, niiden piti sopia muka teemaan - ja eilen sitten uudella yrityksellä. 

Lakaksi nappasin China Glazen The Giver kokoelman turkoosin Capacity To See Beyondin. Tuo The Giver kokoelmana edelleen kyllä miellyttää omaa silmääni, mutta eipä ole testausta enempää tainnut tulla niitäkään testatuksi. Tällä lakattaessa taas muistin, miten kivoja nämä cremet onkaan. Kaksi kerrosta ja super helppo lakattavuus: lakkaa meni just sen verran kun halusin juuri niihin kohtiin mihin halusin ja hyvin minimaalisesti piti siistiä mistään kohtaa. Ja sama juttu mustan Kikon 275 lakan kanssa. 

Mä oon viime viikkoina lakannut kynsiäni niin nopeasti niin kummallisissa ja epäergonomisissa asennoissa ihan vain, että kynsillä olisi jotain suojana, joten pitkästä aikaa kun sai lakata tutussa asennossa hyvinkäyttäytyvillä lakoilla, oli fiilis todella hyvä. 


Koska turkoosi ja kulta sopivat loistavasti yhteen, nappasin kultaisen leimauslakan ja Bornprettystoren BP-L-007 laatikosta mukaani ja aloin taas pitkästä aikaa leimaamaan. Tai noh, pitkästä ja pitkästä aikaa, mutta musta tuntuu, että siitä on taas ollut pitkä aika.

Kun sain valita tuotteita testiin BPS:ltä, tiesin, että haluan tämän Damask -kuvioita täynnä olevan laatan. Joskus nuorempana mä rakastin tätä kuviointia ja nyt en enää sitä kovin laajalle pinnalle tapetoisi, mutta kynsissä se toimii loistavasti. 

Ja niin toimi myös laatta. Nostin kuvion yhteensä neljälle kynnelle ja kaikki kynnet sain kerralla leimattua nätisti. Muutamia ihan mikroskooppisen pieniä reikiä on ehkä parissa kohdassa, mutta niitäkin löysin vasta pidempään kynsiä tarkasteltuni. 

Tässä laatassa kuvioilla on ylärivissä kokoa 14,5mm x 18mm ja kahdessa alemmassa rivissä 14,5mm x 16mm. Eli sama asia ärsyttää edelleen, kuin aiemminkin, eli kuvien eri koot laattojen välillä - ja niiden sisällä. Tässäkin laatassa kaikki kuviot on sopivia omille lyhyille kynsilleni, eli sinällään ongelmia ei tällä hetkellä ole, mutta toivoisin stantardi-kokoisia kuvioita, jotta olisi helppo tietää kerralla kaikkien laattojen suhteen mahtuuko kuvat kynnelle vai eivät.

Suora linkki laattaan löytyy siis tästä, hintaa tällä on $5,99 mutta koodilla AZNW10 saa 10% hinnasta sahattua pois :) 


Kynsillä:
China Glaze - Capacity To See Beyond
Kiko - 275 Black
Barry M - Gold Foil
Konad - White
BP-L-007

Tällaiset haastekynnet olisi siis viime viikon toiseen teemaan. Mulla ei hirveästi ole aikaa ollut muiden blogeista näiden teemojen kynsiä katsella, mutta olettaisin, että aika moni olisi yhdistänyt kultaa ja turkoosia. Pitääkin mennä seuraavaksi tutkimaan muiden haastekynsiä ja yrittää pitää itsensä vähän paremmin ajan tasalla tulevalla viikolla :) 

4 kommenttia:

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...