20.7.2015

Let's go to the beach


Taidan olla oman itseni pahin vihollinen, koska otsikolla sain päähäni soimaan Nicky Minajin Starships biisin, eikä se tunnu lähtevän sieltä mihinkään, vaikka yrittäisi soittaa mitä tahansa hyvää musiikkia. Noh, aina ei voi voittaa. 


Otetaan kuitenkin esittelyyn löyhästi ranta-teemalla toteutetut kynnet, koska halusin noita simpukoita kynsille ennen kuin kesä kävelee kokonaan ohitse. Tai noh, en tiedä onko se vielä tullut oikeasti edes kylään, mutta kuitenkin. 

Tiesin heti nuo simpukat nähtyäni, että haluan yhdistää ne jonkinasteiseen (neon)liukuväriin hiekanvärisen pohjan kanssa. Alkuperäinen suunnitelmani oli tehdä yhdestä liu'ustä sininen ja toisesta violetti, mutta huomatessani, ettei tuossa kiekossa olekaan violetteja simpukoita, jouduin vähän muokkaamaan alkuperäistä ideaa. 


Simpukat löysi omaan laatikkooni Bornprettystoren valikoimasta, jossa näillä on hintaa $3,99. Kiekossa on 36 simpukkaa (6 per väri) ja nämä on aika sopivan kokoisia kynsille. Itselläni on verrattaen kaarevat kynnet joten yhtään suuremmat koristeet jaa usein töröttämään jostain reunasta ja sitten alan nyppimään niitä irti. Nämä sain juuri sopivasti upotettua lakkaan, jolloin kulmia ei jäänyt näkyviin ja neljästä simpukasta olen vain yhden onnistunut kadottamaan tässä kolmen päivän aikana. Uskonkin, että saan nuo kolme poimittua talteen uusiokäyttöä varten vielä tänään kun lakkoja poistan. 

Lakkoina käytin tällä kertaan KBShimmerin In Yacht Wateria ja Happily Ever Asteria, sekä OPIn Skull & Glossbonesia. Viimeinen on niitä lakkoja, joita tulee vain harvoin käytettyä, mutta jollainen sävy pitää pitää kokoelmassa vain koska aina välillä sitä tarvitsee. Olisin ehkä kaivannut vähän esim kultaista hiekkalakkaa vielä kynsien tyveen, mikä mielestäni olisi sopinut näihin kynsiin, mutta olin ottanut mökille mukaan vain nämä lakat tarkan lakkaussuunnitelman ollessa mielessä ja jälkeenpäin vasta aloin kaivata kultaista. 


Kynsillä:
KBShimmer - In Yacht Water
OPI - Skull & Glossbones
KBShimmer - Happily Ever Aster
Neon simpukat 

Onko muut toteuttaneet jo rantakynsiä tälle kesälle? 

12 kommenttia:

  1. Oi miten ihanat rantakynnet! Todella hyvin oot onnistunut :)

    VastaaPoista
  2. Apua! Elokuu lähenee ja mä en oo toteuttanut vieläkään rantakynsiä! Olisikohan jo aika! :D
    Nää sun kynnet on todella onnistuneet<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toisaalta, jos ne rantakelitkään ei oo vielä tulleet kylään, niin mikäs kiire niillä kynsilläkään on :D

      Poista
  3. Onpa söpöt rantakynnet! Tein itsekin vähän aika sitten tämän tapaiset, sillä niissäkin oli liukuvärjäys nudella ja sinisellä sekä simpukoita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaapas samantyyppiseltä, pitääkin käydä kurkkimassa sun toteutusta blogistasi, jos ne sieltä jo löytyy :)

      Poista
  4. Nyt on kyllä paljon näkynyt eri rantakuosisia kynsiä, eikä haittaa ollenkaan sillä kaikki on ollut aivan ihania <3
    Nude-neon liukuväri on aina yhtä sievä. Tykkään näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) tekisi vähän mieli jatkaa tuota neon-nudeliuku teemaa muillakin väreillä, jos tässä on vaan aikaa...

      Poista
  5. Sun kynsistä saa kyllä niin paljon inspiraatioo, ihanat! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos iida :) Mukava, jos auttavat inspiraation löytämiseen!

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...