11.6.2016

From Kiko with Love

Kenellekään ei varmaan ole jäänyt epäselväksi mun rakkaussuhde italialaisen hurmurin kanssa, joka kantaa nimeä Kiko. Nyt ei onneksi puhuta edes miehestä, vaan kosmetiikkamerkistä, joten tulevaisuudessa ei tarvitse edes pelätä italialaisen tempperamentin ja suomalaisen itsepäisyyden yhteentörmäyksiä. Mä oon eri postauksiin ripotellut enemmän ja vähemmän tietoa Kikosta, mutta koska multa edelleen joskus kysellään tämän merkin perään, ajattelin kirjoitella yhden postauksen kaikesta informaatiosta, jota itselläni on päässä, jos tästä vaikka olisi hyötyä myös lukijoille. 

Kyseessä on tosiaan italialainen kosmetiikkamerkki, joka kantaa nimeä Kiko - tai virallisemmin Kiko Milano. Merkki on perustettu 1997 Italiassa ja merkin tavoitteena on tuottaa väreillä ja tekstuureilla iloittelevaa kosmetiikkaa normaaleille kuluttajille huokeaan hintaan laadusta tinkimättä. Tuotteita ei ole testattu eläinkokein (asiasta voi lukea lisää täältä, oma tuntemukseni kosmetiikkalainsäädännön ja eläinkokeiden osalta on melko heikkoa) ja heidän tavoitteenaan on valmistaa hypoallergeenisiä tuotteita, jotta mahdollisimman moni voisi nauttia heidän valikoimastaan. 

Kiko hallitsee tällä hetkellä testaamattomien lakkojen ständiä
Tässä postauksessa tullaan pääasiassa keskittymään kynsituotteisiin, koska ne ovat se linja, josta itselläni on kokemusta eniten, mutta Kiko on paljon enemmänkin kuin pelkkiä lakkoja.

Omia suosikkejani muista kategorioista on mm. Unlimited Stylo -huulipunat, jotka pysyvät huulilla kuin synti sekä Natural Concealer -peitevoide, joka on ehkä ensimmäinen testaamani peitevoide, joka ei halua pesiytyä silmänalusryppyihini ja jäädä asumaan sinne. 

Kikolta löytyy tuotteita laidasta laitaan, aina ihonhoidosta kirkastakin kirkkaampiin luomiväreihin, asenteella jokaiselle jotakin. Eikä hinta paina edes päälle, sillä meikkivoiteta ja limited edition -tuotteita lukuunottamatta lähes kaikki tuotteet ovat alle 10 euron hintalapulla merkittyjä. Ei paha. Meikkivoiteita en itse ole kokeillut Kikolta, mutta muuten jokainen perusmeikin elementti on kyllä tullut testattua, enkä muista kohdanneeni negatiivisia tuotteita tässä minun ja Kikon viiden vuoden romanssin aikana. Sen muistan, että poskipunassa oli omalle kokemattomalle meikkaajankädelleni vähän turhan paljon pigmenttiä, mutta monelle sekin olisi lähinnä hyvä asia.


Saatavuuden puolesta voin sanoa, että valitettavasti ainakaan vielä meitä ei Suomessa ole siunattu Kikon liikkeellä, mutta onneksi sentään nettikauppa päätti alkaa toimittamaan myös Suomeen parisen vuotta sitten. Lähin kivijalkamyymälä Kikolle löytyy Tukholman lähellä olevasta Mall Of Scandinaviasta, jonne saattaa shoppailija jos toinenkin eksyä tuolla naapurissa käydessään. Itse olen ostanut suurimman osan omista tuotteistani ihan kivijalkaliikkeistä Pariisista (sekä Orléansista, Barceloonasta ja Lontoosta muun muassa), mutta myös nettikauppa on tullut itselleni tutuksi. 

Verkkokaupassa minimitilausraja on 25 euroa (poislukien postikulut) ja postikulut taas riippuvat tilauksen koosta - loogisesti mitä isompi tilaus, sitä pienemmät postikulut. Alle 49 euron tilauksen kuljetetaan kirjattuna kirjeenä (pakettina) lähimpään postiin 13,90e postikuluilla ja yli 49 euron tilauksista taas saa pulittaa 8,90 euroa postikuluja. Kannattaa siis esimerkiksi kimpassa tilata Suomeen, jolloin tilaus menee helposti tuon 49 euron yli ja postikuluja per tilaaja jää melko naurettava määrä.

Tottakai parhaan kokemuksen saa ihan kauppaan kävelemällä ja tuotteita testaamalla, sillä Kikolta löytyy testerit kaikista tuotteista esillä - myös kynsilakoista, sekä teippiä, jotta voi sen päälle vaikka iholle testata lakkoja, eivätkä ne kuiviessaan sotke joka paikkaa. Itselläni tosiaan on kokemusta eniten Pariisin myymälöistä, joista suosikkini on Rue de Rivolin aivan uusi myymälä sekä Gare St. Lazaren yhteydessä oleva myymälä (jonka Kikon nettisivut kartalla näyttävät aivan eripuolelle kaupunkia kuin mitä se on, joten kannattaa vain suunnistaa juna-aseman koordinaateilla). Sen huonon puolen olen Kikon nettisivuista löytänyt, että store locator näyttää vain sen maan liikkeet, jonka sivuja kulloinkin selailet, eri jos haluat löytää esimerkiksi Pariisin liikkeet, joudut seikkailemaan ranskakielisillä sivuilla, mikä ei välttämättä kielitaidottomille turisteille ole se ideaalein ratkaisu. Kaipaisinkin mm. tätä kirjoittaessani ihan yhtenäistä sivua, joka näyttäisi kaikki mahdolliset liikkeet esim Euroopassa, ja ainakin oma elämäni olisi asteen verran helpompaa. 


Jos sitten päästään kynsilakkoihin, sillä näistä mulla on kaikkein eniten sanottavaa. Lähdetään vaikka siitä, että tällä hetkellä omistan yli 200 Kikon lakkaa, joten kokemusta löytyy aika laajalla skaalalla eri lakkojen laadusta ja koostumuksista, mutta silti löytyy myös tuotteita, joita en koskaan ole kokeillut. Keskitytään siihen enemmän seuraavan kuvan jälkeen.

Aloitetaan kuitenkin hinnasta - ja ajatuksesta minkä verran lakan tulee maksaa ollakseen laadullisesti hyvä. Jokainen kynsiharrastaja on varmasti tullut siihen lopputulokseen, että kova hintalappu ei aina ole takuu laadusta, ja halpakin voi olla loistavaa laadultaan. Kikon lakoissa kohtaa mielestäni hinta-laatu -suhde todella optimaalisesti. 

Peruskokoelma neliskanttisissa pulloissa maksaa normaalisti 3,90e / kpl. Väittäisin kuitenkin, että noin kaksi kolmasosaa vuodesta tuo peruskokoelma on tarjouksessa 2,50e/kpl, eli vaikka ovh onkin tuon 3,90, on lähinnä huonoa tuuria jos osut liikkeeseen silloin kun lakat maksavat tuon täyden hinnan. Peruskokoelman lakoista on usein myös osa aina "poistotarjouksessa" vaikkeivat poistuvia sävyjä olisikaan, jolloin hinta on 1-2 euroa yleisesti. Nämä on liikkeessä eroteltu muista lakoista alennusosioihin, mutta netistä pitää erikseen klikkailla sävyjä, ja joidenkin kohdalla nettisivut tarjoavat halvempaa hintaa. 

Itse tilasin juuri kokelmastani puuttuvat sävyt nettikaupasta, kun heillä oli 72 tuntia kestänyt tarjous, jossa kaikki peruskokoelman lakat olivat euron kappale. Kiitospäiväalesta tein toisen kookkaan tilauksen, jolloin sain muistaakseni usean kymmentä lakkaa 0,70e/kpl. Kannattaa siis tsekata alennuksia, koska se on yleensä todella aika ostaa lakkoja, joita ei välttämättä ole päässyt livenä näkemään, eikä harmita vaikka sävyt eivät olisi täydellisiä, jos lakalle on jäänyt hintaa noin euron verran.

Itselläni noin kaksi kolmasosaa lakoista on kotiutunut myymälöistä laatikoihini 2,50 euron hintaan, ja loput taas netistä 0,50-2e hintalapulla varusteltuna. Tuolla hintaa kehtaakin ostaa laadukkaita lakkoja. 

Itselläni ei ole kokemusta pysävän kokoelman muista linjoista kuin peruskokoelmasta, mutta vaihtoehtoina peruskokoelmalle löytyy: 
Quick Dry Nail Lacquer (normihinta 3,90e tarjouksessa ainakin tällä hetkellä 2,5e), josta kuitenkin olevan varovasti skeptinen kuivumisajan suhteen
- Power Pro Nail Lacquer, joidenka pitäisi olla salonkilaatua ja lakkojen kestää kynsillä jopa 7 päivää (hintaa 4,90e)
- Perfect Gel Duo, jossa ilman uv-valoa kovettuvat geelimäiset lakat tuovat upean kiillon kynsille (7,90e / duo - näissä tosiaan tulee jokaisessa paketissa myös päällyslakka, joten parikin sävyä ostaessa päädyt omistamaan heti jo kaksi päällyslakkaa)

Olen usein vähän perfektionisti sen suhteen, että tykkään pullojen olevan samaa muotoa, siksi en ole päätynyt keräilemään muita kuin peruskokoelman lakkoja sekä jotain harvoja Limited Edition lakkoja, joiden pullo eroaa siitä aidosta alkuperäisestä.  


Vasemmanreunimmainen pullo on tosiaan se peruskokoelman pullo, josta pidän. Nämä on kivan mallisia ja ne on helppo laittaa laatikoihin siistiin järjestykseen, jossa ne pysyvät hyvin paikallaan. Pieni lakka-OCD:ni lepää tyytyväisenä kun pullot pysyvät paikallaan siisteissä riveissä.

Erilaiset Limited Edition kokoelmat julkaistiin pitkään samanmuotoisessa pullossa kuin peruskokoelma, yleensä vain painatuksia ja ja korkin sävyä muokaten. Esimerkiksi kesän 2013 Sun Pearl -kokoelmasta löytyy kultaiset korkit ja kevään 2014 Cupcake -kokoelman korkit ovat syötävän suloiset nomparellimaisen printin kanssa. Tästä tyylistä minä tykkäsin. Limited edition kokoelmilla oli yleensä hintaa 4,90-6,90e / lakka, mikä on itselläni jo vähän siinä rajalla haluanko maksaa halvemman merkin lakasta niin paljoa. Vielä kun satun olemaan keräilijäluonne, harvemmin tyydyn vain yhteen tai kahteen lakkaan per kokoelma. Usein ostankin limited edition kokoelmien lakkoja alennusmyynneistä.

Oikeanreunimmainen Velvet Satin kokoelman pullo oli se hetki, jossa omalla kohdallani katkesi aasin selkä ja sorruin ostamaan muitakin kuin neliönmallisia pulloja Kikolta. Nuo satiinilakat olivat vain liian kauniita passattaviksi. Tänä keväänä myös Kikon Candy Canes yms. lakat veivät sydämmeni ja nyt Kikon laatikoissani onkin jo useampaa erilaista pullomallia. Yritän oppia elämään tämän asian kanssa vaikka toivoisin, että Kiko olisi jatkanut tuolla pullon korkilla kikkailua eri kokoelmien välillä samoin kuin esimerkiksi OPI tekee, eikä mennyt keksimään liian montaa erilaista pulloa hämmentämään pienten lakkaholistien mieltä. 
200 -alkuiset sävyt
Yritin googletella asiaa, mutten löytänyt vastausta mistään, milloin Kikolta olisi ilmestynyt ensimmäisen kynsilakkasävyt. Sen kuitenkin tiedän, että Kikon esimmäiset lakat ovat lähteneet numerosta 200, joka on kirkas lakka ja noin 50 ensimmäistä sävyä koostuvat käytännössä ainoastaan ranskalaiseen manikyyriin tarkoitetuista lakoista, sekä hennoista vaaleanpunaisista, iridescent shimmereistä, punaisista, viininpunaisista ja parista pinkistä sävystä.

Kun numerot kasvavat lähemmäs kolmeasataa löytyy vaihtoehtoina jo keltaista, oranssia ja sinistä, sekä viimeisimpinä vielä pari vihreän sävyä, jotka itselläni vielä odottavat testaamattomissa, joten niitä ei näissä tikuissa vielä näy. Kikon alkutaival muistuttaa paljon Essietä vielä 10 vuotta sitten.

300-350
350-400

Kun mennään kohti uudempia sävyjulkaisuja, alkaa värien sateenkaari olla jo huomattavasti monipuolisempi. 300 alkuiset sävyt tarjoilevat loistavalaatuisia cremelakkoja vähän sävyssä kuin sävyssä. Muun muassa suosikkisävyni 389 Mint Milk julkaistiin keväällä 2012, joten nämä sävyt alkavat olla jo tuoreempaa sukupolvea.

478-500
501-536

Tuorein lakkajulkaisu peruskokoelmaan on tapahtunut keväällä 2014, eli siitä on hiukan reilu 2 vuotta aikaa. Jos miettii, että keväällä 2012 julkaistiin uusia sävyjä, seuraavan kerran vuonna 2014 niin eikö kohta taas olisi aika uusille lakoille? Pahaa kuitenkin pelkään, sillä viime aikoina etenkin liikkeissä vanhan peruskokoelman lakkojen määrä on kutistunut huomattavasti ja esim juuri Power Pro lakat ovat vallanneet enemmän hyllytilaa. Tosin esimerkiksi Quick Dry lakat olivat jossain kohtaa selvästi se linja, jota Kiko promosi eniten liikkeissään, mutta tällä hetkellä harvoista liikkeistä enää löytää edes tämän linjan lakkoja. Toivoisin siis, että Kiko yrittäisi uudelleenelvyttää tämän rakastamani peruskokoelman, josta sävyjä löytyy jokaiseen makuun ja laatu kävelee hinnan kanssa käsi kädessä. Toivotaan, että pian saisin uusia ihania peruskokoelman sävyjä himotuslistalleni. 

Textured
Mun aivan ehdottomat suosikit Kikolta on heidän Sugar Mat ja Cupcake tekstuurit. Mä rakastan tekstuureita jo noin lähtökohtaisestikin ja Kiko vaan tekee aivan hemmerin hyvin näitä lakkoja. Sugar Mat lakat on ilmestyneet jo 2013 eli näitä ei enää oikein meinaa mistään saada, mutta Kikon julkaistua nyt keväällä kolme uutta tekstuuria, toivoisin, että he muistaisivat kuinka ihania tekstuurit on ja julkaisisivat lisää näitä jumalaisia lakkoja.

Muitakin limited edition lakkoja on laatikoihin muutama jo kertynyt




Sanokoon muut mitä sanovat, minun mielestäni ihan oikeutetusti Kikon lakat ovat vallanneet jo kaksi laatikkoa mun "helmereistä" ja kohta varmaan pitää tehdä uusia järjestelyjä, jotta kaikki nuo tällä hetkellä testaamattomissa lakoissa majailevat Kikot mahtuvat vielä lopulliseen sijoituspaikkaansa. 

Kaikin puolin siis mulla ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa tästä italialaismerkistä, joka jonkun verran onneksi jo näkyy myös suomalaisissa kynsiblogeissa, joten ihan täysin uusi tuttavuus merkki ei monelle onneksi ole. Mutta jos joku ei vielä ole kokeillut tätä merkkiä, niin ehdottomasti suosittelen tutustumaan. Voin myös jakaa omat suosikkisävyni tarvittaessa, jos tuntuu, että valikoima on liian laaja, jotta sieltä osaisi poimia ne lakat, jotka kannattaa ostoskoriin poimia.

Mielellään kuulisin mitä kautta muut ovat tähän merkkiin tutustuneet, jos Kikon lakkoja tai meikkejä kosmetiikkalaatikoiden kätköistä löytyy. Kerro siis tarinasi kommenttikentässä - jos kukaan jaksoi lukea tätä kilometripostausta viimeiseen lauseeseen saakka :) 

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Mäkin tykkään Kikon lakoista tosi paljon ja se taitaakin olla lempikynsilakkamerkkini. Kikolla on paljon tosi peittäviä cremejä ja mä tykkään myös tosta neliönmuotoisesta pullosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cremeihin mäkin aluksi olen ihastunut. Oon usein vähän huono maksamaan cremeistä kovin suurta hintaa, mutta onneksi Kikolla ei tarvi huolehtia siitä, vaan voi kerätä koko sateenkaaren kokoon :D

      Poista
  2. Tarttis ehdottomasti päästä taas pitkästä aikaa Kikolla vierailemaan, edellisestä kerrasta on aikaa jo ihan liikaa. Omassa laatikossa noita majailee reilut 30, eikä taida oikeastaan yhdestäkään olla mitään huonoa sanottavaa. En noiden neliskanttisten pullojen lisäksi oo oikein muille jaksanu sattua, joten niitä sais omastakin puolesta mielellään ilmestyä lisää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään siis yhdessä sormet ristissä, että kiko keksisi pian uusia ihania sävyjä :)

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...