18.11.2009

Ruby Pumps over dark polish




Näin viime viikonloppuna Nihridan blogissa kuvat, joissa oli käytetty China Glazen Ruby Pumpsia mustan päällä. Ihastuin tähän suuresti ja siitä saakka se on kummitellut päässäni ja oli pakko koittaa itsekin. Tiedän, että China Glazen Lubu Heels lakassa on vähän sama idea: punaista glitteriä mustassa pohjassa, mutten vain osaa pitää siitä lakasta. Omaksi pohjalakaksi eksyi mustan sijasta tumma violetti, OPIn Eiffel For This Color, koska mulla oli kaikki violetit ja siniset sängyllä levällään.

Ruy Pumpsista löytyy kuvat täältä ihan itsekseen ja konadoituina myös. Lakkana uskon tästä jo aiemmin kertoneeni kaiken oleellisen, mutta oikeasti, tämä on kyllä todellinen must have lakka. Myös tumman lakan päällä tämä näytti todella ihanalta. Vedin tätä ohuen kerroksen tumman violetin päälle ja pinta jää ihanan tummaksi, mutta silti myös kimaltelevaksi. Love ♥




Mun rakkautta tähän lakkaan voi myös kuvata vähän se, että jouduin puhumaan itselleni järkeä eilen tilatessani Wizard Of Ooh Ahz Returns -kokoelman lakkoja, etten olisi tilannut varapulloa tälle, jota olen uhkaavasti käyttänyt jo puoli pullollista. Pakko muuten kehua Transdesignin toimintaa. Klikkailin tilaukseni menemään eilen illalla puolen yön aikaan kun huomasin tuon nettikaupan laittaneen kokoelman myyntiin ja tänään kun ehdin töistä kotiin, oli jo shipping invoice sähköpostissani. Tietysti tämän mainitsemalla kiroan tilaukseni seikkalevaksi postissa monta ikuisuutta ennen kuin se saapuu. Ja elkää kiltit kiinnittäkö liikaa huomiota kärkien kuluneisiin lakkoihin, työskentelin tänään koko päivän joko koneella kirjoittaen tai muuten vain sormenpäitä käyttäen ja lakat ehti vähän ottaa itseensä päivän aikana.

---

Last weekend I saw amazing pictures over at Nihrida's blog where she used China Glaze Ruby Pumps over black nail polish. The result was absolutely mesmerizing and I just had to try that one too. Instead of black I used dark purple (Eiffel For This Color by OPI) 'cause I had all my purples and blues all over my bed. I know China Glaze - Lubu Heels has kind of the same idea: red glitter in black base but I just don't like that polish at all.




I've used Ruby Pump already on it's own here. I think I've already said everything I need to say about this polish. I just loooove this red so so so much and I also like it layered over dark polish. I just added a thin layer of Ruby Pumps over the purple and the result is subtle yet sparkling at the same time. Love ♥



Yesterday when I was ordering the polishes from Wizard Of Ooh Ahz Returns colection, I had to talk myself out of ordering a back up bottle of this. I'm about halfway done with my bottle of Ruby Pumps and I never want to run out of it. And just for a sidenote, I have to tell you how impressed I'm by Transdesign.com by so far. I placed my order yesterday around midnight (Finnish time, GMT+2) and I had a shipping incvoice in my e-mail today after I got home from work. Know that I said this aloud it'll probably take forever for the package to reach Finland :D Hopefully not. And hey, ignore the shrinkage on my tips, it's only because I had quite rough day at work and I was working with my fingers all day long.

3 kommenttia:

  1. great idea, love the end result! it reminds me a bit of lubu heel, although this combination looks even better!

    VastaaPoista
  2. Ruby Pumps looks BEAUTIFUL over a dark polish. I'm def going to have to give this a try- thanks for the idea :)

    VastaaPoista
  3. KONADomania: thanks (: and I totally agree with you, this looks better than Lubu heels

    Caitlin: you really should try it, it's really beautiful (: it wasn't my idea though, like I said, I copied it from nihrida

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...