10.10.2012

Sugarplum Fairy


Tällä hetkellä musta tuntuu, että mun aivoista ei oikein revitä juttua ollenkaan tämän blogin puolelle. Ymmärtäisin vielä jos olisin väsynyt tai jotain muuta, mutta mun aivot huutavat tällä hetkellä vain tyhjyyttä enkä nyt ihan hirveästi jaksa runoilla. 


Mulla yhtenä iltana himotteli Color Clubin viime vuoden joulukokoelman Sugarplum Fairy, joten se sitten pääsikin kynsille. Näissä kynsissä pohjana on Color Clubin Foiled kokoelman vaaleanpunainen lakka, jonka nimeä en nyt jaksa taaskaan muistaa, mutta jota nyt ei näissä kynsissä onneksi näykään, joten tuskin on kovin suuri rikos, ettei nimi muistu mieleen. 
Sugar Plum Fairyä on tosiaan kaksi kerrosta kynsillä ja tipeissä Parlez-vous OPI?. Nyt yritin antaa niille fimoille vielä yhden mahdollisuuden, mutta mä en oikein vieläkään osaa tykätä näistä. Musta tuntui että noi mun siivut oli jo niin ohuita, että ne ei halunneet siksi asettua paikoilleen millään. Timantteja vähän soppaan mukaan ja kynnet oli valmiina.
Myönnettäköön, että näissä idea päässä näytti kivemmalta kuin toteutus kynsillä. Mutta toivotaan, että ensi kerralla onnistuu. Toivotaan myös, että huomenna löytyisi tämän bloggaajan päästä vähän enemmän juttuakin kuin mitä tänään...

6 kommenttia:

  1. tosi kivat =) voisin ton mallia kokeilla joku kerta jos saan =)

    VastaaPoista
  2. laitan tän ny tänne :D kävin juuri hakemassa palkintoni ja kaikki tuli ehjänä perille! ja nää on ihania ♥ kiitos vielä kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä, että tuli ehjinä perille (: ja ole hyvin, hyvä että ovat miellyttäviä

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...