9.10.2009

Cosmic

Pari viime päivää kynsimielessä on olleet aika kamalia. Kaksi lakkaa, joista kummankin seinille lenteleminen ei ole kaukana ja olen katkonut kummastakin kädestäni kaksi kynttä. Eipä ne olleet alunalkaenkaan pitkät, mutta nyt ovat vielä lyhyemmät.




Keltaisen glitterin taistellessa mua vastaan niin voimakkaasti, päätin seuraavaksi tarttua mustaan Cosmic-pulloon ajatellen, että sen työstäminen olisi ainakin hiukan helpompaa. No oli se helpompaa kyllä, mutta silti aika työlästä. Tässäkin glitter tekee lakasta paksua ja vaikeasti levitetävää - miksei aiemmat Chinan glitterit ole käyttäytyneet näin? Lisäksi kuvistakin on havaittavissa kuinka hullun rakeiseksi ja epätasaiseksi pinta jää päälyslakasta huolimatta. Kuvissa kaksi kerrosta lakkaa, koristelut Mattese nail art lakalla ja vielä timantit tähtien keskelle. Tämäkin lakka lohkesi ihan uskomatonta vauhtia - illalla lakkasin ja aamulla jotain touhutessani huomasin toisen peukalon ottaneen jo iskua.



Tänään saapui postissa odotettu paketti OC Nail artista. Ensimmäiset Konadini: kuvalaattoja, leimasin sekä musta ja valkoinen special polish. Olin niin innoissani tuota pakettia tutkiessani ja iltapäivällä harrastin jo kynsieni leimaamista ihan vain teknikan harjoittamiseksi. Eräällä perfektionistille oli vähän vaikea vain hyväksyä, ettei ne leimat ihan sijoittuneet sinne minne tahdoin eivätkä onnistuneet ihan niin kuin piti, mutta harjoitus tässä vain auttaa ja olenkin erittäin päättäväisesti ottamassa huomenna uuden yrityksen. Hyvä vaan, että saan pienen taon noista Chinan glittereistä, kun tällä hetkellä luotto niihin on aika heikko. Etenkin kun istuin lähes puoli tuntia poistamassa tuota mustaa glitteriä, vaikka miten yritin käyttää tujuinta asetonitonta kynsilakanpoistoainetta mitä omistan.

---


The past two days have been just horrible nail wise. I haven't liked either of the new polishes I've tried and I broke four nails within the past 24 hours. Now my nails are back being really short and I really don't like that.

Because the yellow glitter was such a pain in the ass for me, I decided to use the black with silver glitter - Cosmic - 'cause I thought that it would be a litlle easier to apply. Well, it was easier but it wasn't easy. Because of the glitter, the polish is really thick and clumpy and a bit hard to apply. Plus the surface of the nail is anything but smooth even after applying top coat. On the pictures I'm wearing two coats of Cosmic with some detailing done with Mattese nail art polish. This polish was also unbelievably fast to chip: I painted my nails after midnight and only slept with the mani, in the morning while eating breakfast I realised that the polish on my thumb had already chipped.



Luckily I recieved my package from Oc nail art today. My very first Konads, I'm so excited. I did some practicing this afternoon with the stamper and it wasn't super hard. I still need a lot of practice with placing the image and for someone whose perfectionist such as I am, it is really hard to look at designs that aren't perfect. I think it's only a good thing I get to take a small break from the China Glaze glitters and do some konading instead.

2 kommenttia:

  1. Ihan totta, ei tuo musta jotenkaan levity nätisti, ja näyttää kuvassakin vähän muhkuraiselta. Hyvä lakka-idea mutta ei vissiin oikeen käytännössä ole hyvä ?!

    Jeeee en malta odottaa Konad-kuvia ;)

    VastaaPoista
  2. Osuit juuri asian ytimeen, hyvä idea, mutta toteutus ontuu ja pahasti. Saman lopputuloksen saisi aikaan mustalla lakalla ja hopaisella glitterillä ja tulos olisi paljon parempi.

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...