4.8.2010

Collective haul

Saan kamalia tunnontuskia aina kun joudun pitämään postaustaukoja. Vaikka olenkin viime viikon hokenut itselleni, etten voisi pidemmälle venyä, silti harmittaa olla postaamatta. Ensiksi hullut työtunnit veloittivat ja ehdin suunnilleen nukkua vain, enkä aina edes omassa sängyssä, ja maanataina kun työt vihdoin loppu, lähdin ystäväni luokse Helsinkiin, josta seuraavana aamuna suuntana oli Tallinna. Tällä hetkellä mietin, mitenköhän jaksan taas seuraavat kuusi työpäivää, mutta se on huomisen murhe. Kyllä ne työt jaksaa onneksi vielä, eihän kesääkään ole enää kauaa jäljellä.

En tiedä mitä muut ajattelee ostospostauksista, mutta itse rakastan niitä, joten ihan varmasti teen tämän, vaikka joku nyrpistelisikin nenäänsä tuhlailulleni. Saatoin palkkapäivän jälkeen ehkä vähän investoida rahaa kynsijuttuihin kun kävikin ilmi, että itselleni ei tulekaan erästä suurta menoerää nyt syksylle, jota varten olen kauan säästänyt.

Aloitetaan Tallinnan ostoksilla:


Mä ilmoitin itselleni laivalla, että vaikka Tallinnassa olisikin OPIn Flutter Summer kokoelman lakat, joiden perään olen haaveillut jo viikkoja ja jotka olen ollut ostamaisillani joka päivä, odottaisin ja tilaisin lakat ebaystä. Arvatkaa vain pystyinkö jättämään niitä kauppoihin enää kun sain ne kerran käsiini. Ne olivat upeat. Rahallisesti menetin ehkä 6 euroa ebay-hintoihin verrattuna, mutta kun kerran ne olin käsiini saanut, ei ollut toivetta, että olisin odottanut jopa pari viikkoa rakkaiden kotiin saamista. (Sininen on Catch Me In Your Net, punainen Whing It! ja pinkki Flower To Flower) Ostin myös Essien lakan sävyssä St. Martin Mint. Tuntui jotenkin ironiselta, että monien etsimä Essien jo lopetettu sävy löytyy näin helposti virosta.

Kävin virossa myös Lushilla (kaverini varmasti vihaa mua, koska keksin yhtäkkiä viru hotellin vessassa, jossa haisi hyvälle ja lushmaiselle, että tahdon käydä Lushissa, joka onneksi löytyi helpolla). Musta oli ihana kerrankin käydä Lushilla sillä tavalla, että pystyin haistamaan kaikkien saippuoiden tuoksut. Yleensä nimittäin jokainen tuoksuu omaan nenääni ihan samalta kun kaikki tuoksut sekoittuvat, mutta virossa olivat sijoittaneet saippuat niin lähelle kaupan uloskäyntiä, jossa ilma pääsi vähän vaihtumaan, että pystyin oikeasti haistamaan miltä mikäkin saippua haisee.

Myös head2toe tilaukseni oli tullut oman reissuni aikana. Nyt kun asun hetken vanhempieni luona, on postini myös käännetty tänne ja kerran elämässä tapahtuu sitäkin, että postipoika tulee soittamaan ovikelloa paketin kanssa ja paketti oli tuotu sisälle. (Mua tympii erittäin suuresti lähteä hakemaan postista kotona paketteja, jotka olisivat mahtuneet kokonsa puolesta täydellisesti postiluukustani, mutta postipoika ei ole vain viitsinyt kantaa niitä ovelleni). Veljeni tosin ei ollut kovin iloinen joutuessaan heräämään kesken parhaimman uniajan (oli ollut yötöissä), mutta itseäni oli odottamassa kiva paketti pöydällä kun palasin.

Shoppailin vähän  China Glazen vanhempia sävyjä, jotka sopivat hyvin loppukesään. Vasemmalta oikealle sävyt ovat: Sweet Revenge, Orange-Pacific, Red-Curl-Grl, He's Going In Circles, Blue Island Ice Tea ja Carribean Blue. Hopeakorkkista lukuunottamatta lakat ovat kaikki enemmän ja vähemmän class flecks lakkoja, jotka ovat aivan äärettömän upeita. Järkkärin salama raiskasi vähän kuvan, minkä vuoksi kolme lakoista näyttävät samanlaisilta, mutta kyllä ne sitä luonnossakin ovat.

Ebay söi myös rahojani vähän. Tänään kotiin palatessa pöydällä odottelivat myös nämä kaksi ihanuutta:


2mm strasseja ja ruusuja. Noita ruusuja olisi tarkoitus kokeilla heti tänään ja saatan hyvinkin tilata näitä lisää jos vaan pysyvät kynnellä ongelmitta. Nämä on tehty jonkintyyppisestä kumista, eli nämä on helppo asetella kynnelle (tai ainakin tuntuu siltä) ja uskon päälyslakan pitävän ruusut paikallaan. Kerron tarkemmin kun saan koristeet käyttöön.

(yhyy, en löydä tähän kuvaa koneelta, joten saatan olla sen epähuomiossa kamerasta poistanut, mutta lisään kun saan huomenna otettua)

Shoppasin ebaystä myös lakkoja, joiden perään olen pitkään kuolannut. China Glazen IDK lakka päätti mun himoni OMG kokoelmaan, josta keksin haluta käytännössä joka sävyn kokoelman jo poistuttua valikoimista. Onneksi sain omani metsästettyä pääasiassa nettikauppojen uumenista ja muutama onnekas sai ebaystä alkuperänsä. Nyt olen tyytyväinen. Blk-Bila-Bong on lakka, jonka perään olen haaveillut jo pitkään. Ainoa vain, että epäilen vähän tämän aitoutta, mutta siitä lisää toisessa postauksessa. Myös mustanharmaa hololakka Let's Do It In 3D on ollut omissa toiveissani jo pitkään ja vihdoin sain sen omakseni.

Seuraavat lakat on Sokos Emotionin alesta muutama viikko sitten ostettuja:


Ihana vadelmanpunainen Conquistadorable Color (kuvassa keskellä), sekä OPIn Alice In Wonderlandin punaiset Off Wit Her Red! ja Thank You So Muchness. Alennuksineen lakoille jäi hintaa muistaakseni noin 7e/pullo, joten ei yhtään paha hinta OPI lakoista.

Nyt tahtoisin enää ebaystä tilaamani kynsikiekot, jotta pääsisin swatchailemaan kaikki lakkani kiekkoihin. Oh, how I'm waiting for that to happen.

---

I'm sorry, but I'm way too tired to traslate this whole thing into english. I've been working crazy hours lately and yesterday I took a trip to Tallin, Estonia with my friend. This is just a collective haul. The first polishes are from Tallin, the second ones are from head2toe beauty, the third ones from ebay and the last ones from local store in Finland. Now I'm just waiting for my nail wheels to arrive so I could do a lot of swatching.

2 kommenttia:

  1. Mä rakastan kans tehdä näitä "mitä olen ostanut" postauksia, mutta jotkut sit vissiin ei tykkää lukea näitä? en ymmärrä miksi! :/

    VastaaPoista
  2. mäki tykkään just noista ostospostauksita :)

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...