Sep 14, 2012

500. postaus + arvonta

Niin kuin eilen lupailin, nyt juhlistetaan sitä, että tämäkin blogi on vihdoinkin saavuttanut kunnioitettavat 500. postausta ja vaikka matka näin pitkälle ei aina ole ihan helppo ollutkaan, jaksetaan edelleen porskuttaa eteenpäin, vaikka postauksia ei ehkä ihan yhtä nopeaan tahtiin puskekaan kuin mitä joskus taannoin. 

Kiitos kaikille ihanille lukijoille siitä, että olette jaksaneet mun matkassa kaikki nämä vuodet ja kätevästi sen lisäksi, että nyt ollaan 500. postauksen rajapyykin kohdalla, olisi blogilla myös kolmevuotissynttärit tasan kahden viikon päästä, eli 28.9. Tuplaonnea siis.

Tää arvonta on ollut aikeissa pistää pystyyn jo herra ties kuinka monta kuukautta, mutta parampi myöhään kuin ei milloinkaan. Palkintoja on kaksi ja ne on omin käsin tuolta euroopasta saakka Suomeen raahattu, että joku muukin saattaa ihastua näihin Kikon ihanuuksiin yhtä paljon kuin mitä itse olen rakastunut. 


PALKINTO A:
- 3 Kikon lakkaa: vihreä, opal glitter ja sinivihertävä
- 8 arkkia erilaisia kynsitarroja


PALKINTO B:
- 3 Kikon lakkaa: hopeaglitter, opal glitter ja punakoralli
- 8 arkkia erilaisia kynsitarroja

SÄÄNNÖT:
-voidaksesi osallistua arvontaan sinun täytyy olla julkinen lukija googlen käyttäjäraadin kautta. Lukea voi siis sivupalkissa olevan google friend connect napiskan kautta, jossa lukee ainakin itselläni "join this site". Jos teillä on blogger suomeksi, siinä pitäisi lukea jotain "liity tähän sivustoon". Kuitekin, olemalla julkinen lukija, saat yhden arvan.
- jätä kommentti tähän postaukseen missä kerrot millä nimellä blogiani luet ja sähköpostiosoitteesi, sekä kumman palkinnon, A vai B, mielummin haluaisit
- ylimääräisen arvan voit saada mainitsemalla arvonnan blogissasi (mieluiten käyttämällä jompaa kumpaa yllä olevaa kuvaa). Liitäthän linkin postaukseen osallistumiskommenttiisi
- arvonta-aikaa on 28.9 saakka, eli sinne blogin synttäreille saakka. Arvonta sulkeutuu klo. 14:00 iltapäivällä
- kommentissa ei siis tarvitse lukea kuin nimi, sähköpostiosoite ja haluamasi palkinnon kirjain osallistuaksesi, mutta kaikki risut, ruusut, toiveet, ehdotukset ja terveiset ovat enemmän kuin tervetulleita

Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan. Arvon voittajat tuolloin 28.9 random.org:n avulla. Jos on kysymyksiä tai muita ongelmia, saa laittaa kommenttia ja pyrin vastaamaan mahdollisimman pian (:

133 comments:

  1. Luen nimellä Verieana, s-posti verieana at mbnet.fi. Ja palkinto B olisi ehkä kivampi, vaikka molemmat ovatkin kivoja!

    ReplyDelete
  2. Luen nimellä Mimosa ja haluaisin palkinnon A :) S-posti on: minna_kurki [ at ] suomi24.fi

    ReplyDelete
  3. Tessa / tessa.who@ gmail.com / A

    Kikon lakat on ihania :) Itseltäni löytyy vasta kaksi!

    ReplyDelete
  4. Onnea blogille! :)
    luen julkisesti nimellä ömmy.
    sähköp. emmi_kauhanen_5@hotmail.com
    palkinto A miellyttäisi!

    ReplyDelete
  5. Luen nimellä Ine, meilini on ine_91@msn.com ja haluaisin mielummin palkinnon A (:

    ReplyDelete
  6. Jeii, osallistun!
    Luen blogiasi nimellä cottoncandy ja tahtoisin voittaa B -palkinnon c:

    cottoncandymaker@hotmail.fi

    ReplyDelete
  7. Onnittelut! :) Lemmi nimimerkillä luen blogiasi ja A olisi mieluisempi. emmi.kivijarvi(at)gmail.com

    ReplyDelete
  8. ihanat palkinnot!! miten nuista voi valita?? :D Mutta nimella Maame, lydia.ikonomidis(at) gmail.com ja jos tuota B:tä nyt sitten, vaikka A:kin olis ihana! <3

    onnea kaikille arvontaan!

    ReplyDelete
  9. Luen nimellä elisa, ja palkinto A miellyttää enemmän (:
    elisanoma.blogi @ gmail.com

    ReplyDelete
  10. Julkinen lukija nimellä Saraaw.
    Mieluummin ottaisin A-palkinnon.
    ourlifewithbeauty@hotmail.fi

    ReplyDelete
  11. Julkinen lukija nimellä Tiia Minttu. sposti on pinjeta@gmail.com. Voit arpoa palkinnon A suoraan mulle kiitos ;)

    ReplyDelete
  12. Osallistun nimimerkillä Melli, sposti on butterfliesinsteadblog@gmail.com. Jos arpaonni osuu kohdalle, palkinto B olisi ykkösvalintani :)

    ReplyDelete
  13. Onnea 500:sta postauksesta sekä (melkein) kolme vuotiaasta blogista! :)

    Luen julkisesti nimellä Rose. Sähköpostini on rosesnails@hotmail.fi. Vaikean päätöksen kautta valitsin Palkinto A:n.

    Blogisi on ehdottomasti top 3 lemppari blogini joukossa. Ja muistan kun joskus viime keväänä ahmin koko blogisi yhden illan aikana. Teet aivan upeita kynsiä ja rakastan varsinkin niitä joilla olet tehnyt nail art- lakoilla. Pidän myös todella paljon tyylistäsi kirjoittaa!

    ReplyDelete
  14. Tällä nimellä luen. Ja kiinnostaisi enemmän setti B.

    nooraloy at gmail.com

    ReplyDelete
  15. Onnittelut blogin (kohta!) kolmivuotistaipaleen ja 500 postauksen johdosta (:
    Itse tykkäisin kummastakin palkinnosta, mutta palkinto A on ehkä kuitenkin enemmän mieleeni (:
    Itse blogia voisin kommentoida, että videopostaukset ovat miun mielestä tosi kivoja, eli jos niitä sitten voisi saada hiukan useammin? Risuja voit itse käydä ulkona keräilemässä jos välttämättä tahdot, niitä ei juuri nyt tule mieleen
    Luen blogia samalla nimellä kuin kommentoin, eli Ruby Rose

    ReplyDelete
  16. Luen nimellä Kukkakynnet
    kukkakynnet@gmail.com
    ja b olisi kiva :)

    Ihana blogi ja nätit lakkaukset! :) jatka samaan malliin ;)

    ReplyDelete
  17. Moikka! Osallistun, luen nimimerkilläni Kake, sähköpostiosoite löytyy profiilista (kkartio (a) gmail.com) ja preferoisin vaihtoehtoa A!

    Tää sun blogi on tämmönen kynsilakkahöperön raamattu! Ite oon nysäkynsi ja välillä aika laiskuri lakkailemaan, mut oot inspiraatioksi!

    ReplyDelete
  18. Osallistun nimimerkillä Ennuli.
    ja s-posti: ennuliih@gmail.com
    paketti A minulle!

    ReplyDelete
  19. Vanilja Hyppönen
    vanilja.hypponen@windowslive.com
    B

    ReplyDelete
  20. Osallistuisin arvontaan, luen nimellä MissLuisa, s-posti maatu.maria@gmail.com ja olen lukijana + mainostan hetken kuluttua :) ja melkein unohtui palkinto B ;D

    ReplyDelete
  21. Eveliina luen nimellä Hantta
    A! Bstä mulla löytyyki jo melkeimpä kaikki kikot :)
    etoivakka@hotmail.com

    ReplyDelete
  22. ulppis lukee blogiasi.
    sähköposti: buffy57200@gmail.com
    palkinto B kiinnostaisi...
    tyylikkäitä, mielikuvituksellisia ja siistejä lakkauksia. paljon plussaa siitä!!!

    ReplyDelete
  23. Luen nimellä -Caramel- ja palkinto A ois mieluisampi.

    caramel-1985@hotmail.com

    Iisot onnittelut 500 postauksen rajapyykistä ja 3-vuotis synttäreitten johdosta! :)

    ReplyDelete
  24. Osallistun arvontaan, luen nimellä rosa, ja sähköposti on rosanna.likkis@hotmail.com

    palkinto B

    ReplyDelete
  25. Luen nimellä Emma
    sähköposti on emmmasuo@gmail.com
    ja palkinto A
    sulla on tosi kiva blogi! (:

    ReplyDelete
  26. Osallistun nimimerkillä hiutale.
    shinyandglossy(at)luukku.com
    Ja palkinto A näyttäis mukavemmalta.

    ReplyDelete
  27. Olsallitun arvontaan nimella Sanna, s-posti: sanna-yh@hotmail.com ja palkintona B

    ReplyDelete
  28. Eli luen nimimerkillä Julia tätä blogia ja sähköpostiosote on siin juuliska2008@hotmail.com (: Ja haluisin ehkä enemmän ton B paketin tosi kivoja kyllä molemmat !

    ReplyDelete
  29. Ja palkinto b & lukijana oon (:

    ReplyDelete
  30. Aijjaij kuinka ihania palkintoja ja kuinka vaikea valita!?:) <3 Mutta valitsen palkinnon B (:
    Elikkäs, luen nimellä: Sohvi-
    s-posti: sofia.vanhala@windowslive.com
    Ja vielä mainostan blogissani... http://soofiaz.blogspot.fi/2012/09/playing-with-polish-arvonta.html

    ReplyDelete
  31. Luen nimellä (eli oon siis lukija) Riina, ja sähköposti on rifuliina@hotmail.com. Ja palkinto B olisi mieleinen (:

    Plussana sanon sen, että kuvat kynsistä ovat tarkkoja ja inspiroidun itsekkin lakkaamaan kynsiäsi kun olen lukenut siun postauksia :--D

    ReplyDelete
  32. Hi! Is this giveaway open internationally? I don't have Kiko nail polishes in my country and I would so much like to win one.
    I follow you with PapadiileRuxandrei. My e-mail adress is danaida_mail[@]yahoo[.]com. I'd love prize A, i'm into blues and greens. :)
    Happy birthday in advance! :)

    ReplyDelete
  33. lukijanimi: Katjamaria
    sähköposti: katjamarian (at) gmail. com
    setti: B

    Ihana arvonta, etukäteisonnea blogisynttäreiden johdosta!

    ReplyDelete
  34. Ooh. Mukana tavoittelemassa palkintoa A. Luen nimellä Sissi ja s-postini on betternailday@gmail.com

    Onnittelen lämpimästi 500. postauksen ja kolmen vuoden rajapyykistä:) Perässä tullaan, toivottavasti;)

    ReplyDelete
  35. Sonja täällä hei! :D A-paketti kiinnostaisi ehkä eniten... :)
    sonjatervonen@hotmail.com

    ReplyDelete
  36. Pakko heti osallistua, etten sitten vaan unohda. Kirjotan puhelimella, joten blogi näyttää erilaiselta kuin tavallisesti, niin en osaa antaa palautetta.
    Luen blogia nimellä Yue ja s-posti on hanna-soini@hotmail.com
    Palkinto A:ssa on erikoisemman värisiä lakkoja, joten mieluummin kotiuttasin sen.
    Hyvää synttäriä ja kiitos kivasta arvonnasta! :)

    ReplyDelete
  37. Paljon onnea 500 postauksesta ja kolmevuotis synttäreistä! Tää on kyllä ihana blogi :)
    Luen nimellä Alcyone, koukussa.kynsilakkaan@gmail.com
    Haluisin palkinnon B

    ReplyDelete
  38. osallistun arvontaan, luen nimellä Pinja :)
    s-posti pirpanabu@luukku.com ja palkinto B miellyttäisi :)

    Onnea blogille!

    ReplyDelete
  39. Luen nimimerkillä ooka.
    Setti A on enemmän makuuni !

    memories@hotmail.fi

    ReplyDelete
  40. Kiva arvonta, osallistun! Luen nimellä L I T T L E, olen julkinen lukija. Ja palkinto B miellyttää enemmän silmää :) Lisään myös arvontamainoksen omaan blogiini

    S-posti: maija.nuortio@kajaani.net
    Blogi: all-my-nails.blogspot.com

    ReplyDelete
  41. Luen nimellä Ankka & s.postini on: milja.parviainen@windowslive.com
    Palkinto A on mun suosikki :)

    ReplyDelete
  42. Kiisi-keiju, kiisikeiju@gmail.com, palkinto A olis mieluisampi vaikkei B:ssäkään mitään vikaa ole :)

    ReplyDelete
  43. Luen nimellä Marja
    marja.ainasoja@luukku.com
    palkinto A kiinnostaisi

    ReplyDelete
  44. luen nim.merkillä Zirkon
    s.posti rose.place10@gmail.com
    palkinto A on jotenkin kivempi! :)

    ReplyDelete
  45. Luen nimellä Krista, sposti on krista.lassila@gmail.com ja B näyttää kivalta :)

    ReplyDelete
  46. Osallistun ja luen blogiasi nimellä Säde. Haluaisin voittaa palkinnon B :)
    ssade_m0@hotmail.com

    ReplyDelete
  47. luen nimellä laura (tai lauraks, muutin sen joskus ja se vaihtelee välillä:O tämä tili kuitenkin jolla kommentoin) ja sähköposti on lauraks @ windowslive.com :) jos voitto tulee, A palkinto on mieluisempi :):)

    ReplyDelete
  48. Luen nimellä Ellu ja sposti on kanerva_89@hotmail.com. Tykkäisin palkinnosta A. :)

    ReplyDelete
  49. Onnea blogimenestyksen johdosta! Sun blogi kuuluu ehdottomasti mun suosikeihin <3

    Luen nimellä Lunalii, korukynsilla (at) gmail.com
    Haluisin noista kahdesta vaihtoehdon B.
    Mainostin myös blogissani: http://korukynsilla.blogspot.fi/2012/09/vanhan-uudistamista-ja-arvonta.html

    Eli kaksi arpaa :)

    ReplyDelete
  50. Luen nimellä Kati
    Mielummin tahtoisin palkinnon B !:)

    s.posti: kati.rinkinen@hotmail.com

    ReplyDelete
  51. luen nimellä evelyn, sähköposti on fairydust_beautydreamer@hotmail.com
    A palkinto olisi mieluisampi (:

    ReplyDelete
  52. Luen nimellä Jennariina, sähköposti on jenna.siltala@luukku.com ja B.

    ReplyDelete
  53. Luen nimellä Storithiana ja sähköpostini on sarkkuh@yahoo.com. Haluaisin mieluiten palkinnon A : )

    ReplyDelete
  54. Luen nimellä Mylpyrä, s-postini on fisunen(at)windowslive.com ja B palkinto olis enemmän mun mieleen :)

    ReplyDelete
  55. luen nimellä rii. haluaisin voittaa palkinto Bn. :) riia@luukku.com

    ReplyDelete
  56. Luen nimellä Miia Eeli. Sähköposti on miiaeeli@gmail.com ja A palkinto on kivempi :)

    ReplyDelete
  57. Luen nimellä Miia Eeli. Sähköposti on miiaeeli@gmail.com ja A palkinto on kivempi :)

    ReplyDelete
  58. Onnnnea Saltsun blogi <3 Mii tahtoo osallistua myös!

    Palkinnoista B näyttäis enemmän multa ja juu, olen julkinen lukija nimellä Sonne. :)

    blogisonnela@gmail.com

    ReplyDelete
  59. Luen nimellä santsa, sposti on santsi93@hotmail.com ja mieluisempi palkinto olisi B :))

    ReplyDelete
  60. luen nimellä Ansguu. Sähköpostini on anskuda1@wippies.fi
    Jos voitto nyt tulisi niin A palkinto olisi mieluinen! (:

    ReplyDelete
  61. Luen nimellä Tuikku.
    tuikku.savolainen@gmail.com
    A-setti vaikuttaisi mieluisalta.

    ReplyDelete
  62. Olen lukenut blogiasi jo pidemmän aikaa, mutta vasta nyt arvonnan innoittamana liityin sivustoosi :) Mutta luen siis nimellä Jellona ja sposti on everton96@luukku.com ja omaan makuuni palkinto A olisi mieluisempi.

    ReplyDelete
  63. luen blogia nimellä Heidi, s-posti on heidi.rattya@gmail.com ja mieluisempi palkinto on B

    ReplyDelete
  64. Olen lukenut blogiasi jo pidemmän aikaa, mutta vasta nyt arvonnan innoittamana liityin sivustoosi :) Luen siis nimellä Jellona ja sposti on everton96@luukku.com Omaan makuuni palkinto A olisi mieluisampi

    ReplyDelete
  65. Mukana :) Luen nimellä Enye ja toivelistalla tuo palkinto A!
    kuusisto.liisa( at )gmail.com

    ReplyDelete
  66. Moikkamooi, lueskelen blogia nimellä Anni
    ja sähköposti ois annileskinen97@hotmail.com
    tykkäilin tosta palkinto beestä sen verran että se olis kiva voittaa :))

    Tykkään lukea blogiasi, koska ensinnäkin tekstiä on sopivasti, ettei oo sellanen sanaoksennus, muttei kuitenkaan sellanen liian kyhyenläntä :D kuvat on myös tosi selkeitä ja teet toki ihan sairaan uupeeta kynsitaidetta!

    ReplyDelete
  67. Olen lukijasi nimellä annuli ja mielummin tahtoisin ehkä tuon palkinnon A ♥♥♥ :)

    annu.hilla@luukku.com

    ReplyDelete
  68. luen nimellä maia ja sähköposti on maijja@windowslive.com
    A palkinto ois kiva (::

    ReplyDelete
  69. Moi :D tykkään tosi paljon sun tekemistä kynsistä (:
    Luen nimellä Drausan ja tykkään enemmän palkinnosta A. S-posti on lollibobbi@gmail.com

    ReplyDelete
  70. Luen blogiasi nimellä Anzq
    S-posti: anna.lahtinen@wippies.fi
    Palkinto A mielyttää minua enemmän, vaikkakin molemmat ovat oikein ihania. :)

    Tykkään blogistasi hirveästi ja olen nyt jo aika pitkään ollutkin lukijana... Onnea 500. postauksen ja kolmivuotispäivän johdosta! :)

    ReplyDelete
  71. Luen nimellä emilia, A on ehkäpä noista mieluistampi..
    emilia989@gmail.com

    ReplyDelete
  72. Luen nimellä kitty ja sähköposti on kitty.kirsikka@suomi24.fi
    Palkinto A on mieluisampi.

    ReplyDelete
  73. Luen nimellä henni. Ja palkinto A olisi ihana. :)
    henni95@windowslive.com

    ReplyDelete
  74. A! Noorah, noozoorraa@hotmail.com

    ReplyDelete
  75. A! Noorah ja noozorraa@hotmail.com

    ReplyDelete
  76. Sirki nimellä luen ja s.posti on enkuli85@gmail.com
    Palkinto A olis aika magee ;)

    ReplyDelete
  77. Paljon onnea blogille! :)
    Olen julkinen lukijasi nimellä Ellie ja s-posti on mintturaita(at)gmail.com. Kikon lakat kiinnostaa kovasti, kun niistä on kuullut niin paljon kehuja, joten hyvät palkinnot olet koonnut. :) Seteistä B olisi mieluisampi.

    ReplyDelete
  78. Luen blogiasi nimim. koukussakynsiin ja säpo on koukussakynsiin@gmail.com:) ja molemmat ovat kivoja mutta A- palkinto on ehkä hitusen kivempi;)

    ReplyDelete
  79. luen nimellä siiri ja sähköposti on siiri97@hotmail.com
    Palkinto B on mieluisampi, ja ps. rakastan näitä sun lakkauksia ja kun noi mun kynnet tosta kasvaa ni vois taas alkaa lakkailee ! :))

    ReplyDelete
  80. Luen nimellä Riinu, sähköposti on riina.saarinen@pp.inet.fi ja B palkinnosta tykkään enemmän :)

    ReplyDelete
  81. Luen nimellä Lumineito ja s.posti on annariina.paukkeri@gmail.com. Vaikea valita kumpi palkinnoista olisi parempi mutta valitsen A:n.

    ReplyDelete
  82. Luen nimellä Elizio (kaverin keksimä lempinimi, turha mua tuijottaa)Sähköposti on elluv97@hotmail.com ja mieluisin palkinto olisi B. Osallistumpa tähänkin arvontaan, vaikka mistään en ikinä oo mitään voittanu... :/ No jos vaikka tällä kertaa! :D Aivan älyttömän hienoja kynsiä teet ja oot kyllä yks mun esikuvista kynsienlaitossa, jos niin voi sanoo... :)

    ReplyDelete
  83. Luen nimellä Emmi K j palkinnoista mieluisampi ois B <3 emminblogi6@gmail.com

    ReplyDelete
  84. Luen nimellä Inkku, s.posti on merisulka@hotmail.com ja palkinto A olisi mieleisempi :)

    ReplyDelete
  85. Apua, miten noista nyt voi valita:D enttententten....A!
    manipeipi@hotmai.com ja luen nimellä pieni tulitikkutyttö

    ReplyDelete
  86. Olen julkinen lukijasi nimimerkki eekku80 Tai sit voi näkyä pelkkä eekku en ihan varma kummin =)
    ihanat palkinnot
    sähköposti eekku80@netti.fi
    mainostin blogissa http://eekunelm.blogspot.fi/2012/09/arvonta-mainostus_16.html

    palkinto B on mieleeni

    2 arpaa

    ReplyDelete
  87. Luen nimellä FlyAway ja s.postini on fly.away9@suomi24.fi
    Vaikean valinnan jälkeen päädyin palkintoon B. :)

    ReplyDelete
  88. Haha, on jo pitkään pitäny alkaa lukeen tätä :)

    Eli luen nimellä Dark Pearl, s-posti on lindstrom.elsa@hotmail.com
    jaja... Molemmat on ihania mutta ehkä KUITENKIN kallistun enemmän ton A:n puolelle :)

    ReplyDelete
  89. luen nimellä Elluuh ja s-posti on elina.loisa@luukku.com
    Palkinto B olisi mieluisampi ;)

    ReplyDelete
  90. Luen nimellä Liisa ja s-poti liisa.nikula@lailanet.fi A palkinto on kivaineeen !!

    ReplyDelete
  91. luen blogia nimellä poona ,
    oona.tam@gmail.com on sähköposti
    ja tuo A palkinto on mukavampi :)

    ReplyDelete
  92. luen nimellä Marja Ja s-posti marjuska__@hotmail.com ja b palkinto on enemmän mun makuun! :))

    ReplyDelete
  93. Palkinto b tavoittelemaan : ) Lukija nimellä mirya, mirya@wippies.com

    ReplyDelete
  94. Lukijana nimellä mirya, mirya@wippies.com ja palkintoa B tavoittelen : )

    ReplyDelete
  95. Luen blogiasi nimellä SalluGGa
    salli1@luukku.com
    Palkinto A olisi mieleinen.

    ReplyDelete
  96. Luen nimellä Karo KT tai Karo(en tiedä kumpi sinulla näkyy)
    s-posti: kynsitytto@gmail.com
    Palkinto A olisi kiva ;)

    ReplyDelete
  97. Aijai, ihana arvonta <3 eli luen blogiasin nimellä Meri ja sähköposti on merukka@hotmail.com :>! A palkinto olis aivan ihana!

    ReplyDelete
  98. luen nimellä sara ja osallistun kaverini puolesta (koska hän halusi). s-posti: nea-viivi@hotmail.fi ja b-palkinto mielyttäis häntä!

    ReplyDelete
  99. Hemskun nimellä luen, sposti on aurinkokuivattu_tomaatti@hotmail.com ja palkinnoista en osaa sanoa kumpi olisi mieluisampi!

    ReplyDelete
  100. Luen blogia nimellä lotta
    lotta.tiirola@luukku.com
    Palkinto B
    Mainitsen arvonnasta blogissani www.lotanmaailma.blogspot.com

    Sähköpostin kanssa on käynyt niin köpelösti,että se ei toimi,joten pyytäisin yhteydenotot blogiini,JOS se vain on mahdollista :)

    ReplyDelete
  101. Luen julkisesti nimellä Lila Lakka
    lilaalakkaa (at) gmail.com
    Mieluilen palkintoa B

    Mainostus: http://lilaalakkaa.blogspot.fi/2012/09/500-postauksen-arvonta.html

    Mahtava saavutus: 500 postausta ja kolme vuotta !!! Jatka samaan omaan tyyliisi. =)

    ReplyDelete
  102. luen nimellä rreeta ja palkinto A on mieluisampi:) rreeta--@luukku.com

    ReplyDelete
  103. luen nimellä Iisa ja palkinto B olisi kivempi :) iisa.96@dnainternet.net

    ReplyDelete
  104. Luen nimellä Ciesse. Palkinto B olisi kivempi. salminenvera@hotmail.com.

    http://purkkipapitar.blogspot.fi/2012/09/playing-with-polish-blogissa-arvonta.html

    ReplyDelete
  105. luen nimellä Inkku, palkinto B olisi mieluinen!

    inkeri.rasanen@gmail.com

    ReplyDelete
  106. Luen nimimerkillä ~M~ Ja palkinto B olisi parempi:)

    mydreamthings@gmail.com

    ReplyDelete
  107. Luen nimellä HannaMarianne ja palkinto A, hannamarianne@gmail.com

    Kiko onkin uusi merkki minulle jota olisi kiva kokeilla.

    ReplyDelete
  108. Laitoin aiemmin kommentin,jossa en antanut toimivaa s-postia,uusi osoite on
    www.l.tiirola@luukku.com

    ReplyDelete
  109. Luen nimellä Jenni. Palkinto A olisi mieleisempi. :)
    i-dont-think-twice-i-just-do@hotmail.fi

    ReplyDelete
  110. Onnea 500 postauksesta ja vuosipäivän johdosta! Se on mullakin kohta edessä :)
    Blogisi on ihana ja mahtavaa, että postailet usein nykyään!

    S-posti on hardasnails.mq@gmail.com ja palkinto A mieluisampi pinkkiallergikolle =)

    ReplyDelete
  111. Olen ihan vaan Lättäjalka :D omggirl1111@gmail.com on s-posti, mainostan kisaa blogissa blaablaablaa.blogit.fi :)

    ReplyDelete
  112. Luen nimimerkillä mmeri, s.posti: meri.rantapaa@luukku.com
    Ja palkinto B(:

    ReplyDelete
  113. Niin tarkka osoite juuri tähän mainospostaukseen on http://blaablaablaa.blogit.fi/nyt-akkia-playingwithpolishblogspotcomiiiiiiiiiiin/

    Ja nyt pelottaa etten muistanut ilmoittaa että kumman setin haluan mutta että B ois kivempi:DD

    ReplyDelete
  114. Nannaakkaa
    juliamillennium@hotmail.com
    B
    :)

    ReplyDelete
  115. Luen nimellä Iiny, s-posti iiny@live.fi
    Palkinto A olisi mieluisa, en omista vielä tuon värisiä lakkoja :--)

    ReplyDelete
  116. pikku papu
    anni00.leivonen@gmail.com

    ReplyDelete
  117. pikku papu
    anni00.leivonen@gmail.com
    ja kyllä b on mieluisempi

    ReplyDelete
  118. luen nimellä tanza
    sposti on tanja_mona(ät)hotmail.com
    ihania molemmat,mutta B ennemmin :)

    ReplyDelete
  119. Liia
    liialovesliia@gmail.com
    B-palkinto on kivempi :)

    ReplyDelete
  120. luen blogiasi nimellä jasmini, ja sähköpostiosoite on jenna_mikkola@hotmail.com.
    paketeista mieluisampi minulle olisi ehdottomasti B, aivan ihanat lakat! vaikka A lakat on myös kivan näköisiä. :)

    ReplyDelete
  121. Luen nimellä Tiina.
    Sähköpostini on Tiina.elisa@suomi24.fi
    Ihania molemmat palkinnot, mutta ehkä A vie voiton :)

    ReplyDelete
  122. Luen nimellä Eliisa, mainitsin myös arvonnastasi omassa blogissani: http://eliisa-glisteningdreams.blogspot.fi/2012/09/playing-with-polish-blogin-arvonta.html

    eliisa.m@luukku.com
    B -palkinto on mieluisampi :)

    ReplyDelete
  123. Luen nimellä janette, sähköpostiosote on janette.alkula@hotmail.com ja A -palkinto kiinnostas enemmä (:

    ReplyDelete
  124. luen nimellä janette, sähköpostiosote on janette.alkula@hotmail.com ja A -palkinto kiinnostas enemmä(:

    ReplyDelete
  125. Luen nimellä Shere, sähköpostini on sari.is.bitten@gmail.com. Palkinnoista ottaisin kumman vaan, mutta A on ehkä vielä hiukan ihanampi:)

    ReplyDelete
  126. Luen blogia nimimerkillä Selly, sähköposti on nanna.09@hotmail.com haluaisin A-palkinnon

    ReplyDelete
  127. Luen blogia nimellä Annie, s-posti on polishthis@gmail.com

    Palkinnot on molemmat ihania, mutta B on ehkä hiukan mieluisampi. :)

    Onnea vielä myös merkkipaalujen johdosta! :))

    ReplyDelete
  128. Heips.
    Julkinen lukijasi Toimoi täällä himoitsee palkintoa B.

    Toimoi
    toimoinella(miuku)gmail.com

    ReplyDelete
  129. Nimi Jenna, sp. jenna_lehtonen@luukku.com, B-palkinto.

    Sun blogi on kiva ja tykkäsin varsinkin teemaviikosta! Ja sen jälkeenkin on tullut usein postauksia, jotka on ollut kivoja. Katoin aikaisempia postauksia ja vuoden lakat/lakkaukset on ollut kivoja, eli voisin toivoa niiltä tältäkin vuodelta :)))

    ReplyDelete
  130. Muistelin osallistuneeni,mutten sitte ollutkaan..
    vanha lukija Bloh
    email fizzie_@hotmail.com
    ja tavoittelen palkintoa A

    ReplyDelete
  131. Arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille (: pyrin arpomaan voittajat mahdollisimman pian!

    ReplyDelete
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...