6.10.2012

Minty


Eilen mulla sattui olemaan kynnet, joista kaikessa yksinkertaisuudessaan tykkäsin ainakin itse ihan megapaljon. Välillä yksinkertaisuus on vain parasta. 


Lähdin toteuttaan kynsiä ihan ilman minkäänlaista idea siitä, mitä kynsilleni haluan. Päätin vain parittaa kaksi Kikon lakkaa, punaiseen taittavan violetin magneettilakan (sävynumero 704) ja sparkle topperiksi nimetty violettinsinertävä shimmerpaketti (sävynumero 261). Mulla oli ihan tarkoituksena jättää vain nuo kaksi kynsille sitä enempää ajattelematta (en jaksanut edes käyttää magneettia magneettilakassa), mutta päätinkin siteen vielä nopeasti dotting tool kukkia tehdä kynsille kavereiksi. Essien laatikosta käyttöön lähti Mint Candy Apple ja joku neonpinkki, jonka sävyä en nyt jaksa muistaa, mutta joka on muistaakseni vuoden 2009 limited edition kesäkokoelmasta, joten eipä sitä saatavilla enää olisikaan. Voihan tässä taas olla sitä mieltä, että kukat voisivat olla symmetrisempiä ja muutakin sanoa, mutta jostain syystä tykkäsin näistä kynsistä ihan mielettömästi, vaikka väriyhdistelmä on ehkä kaikkea muuta kuin sitä, mitä normaalisti ajattelisin yhdistäväni toisiinsa.
Tällä hetkellä mulla on kynsillä vieläkin yksinkertaisemmat kynnet kuin mitä nämä, mutta joista siitä huolimatta tykkään ihan hirmuisesti. Niistä toivottavasti huomenna kuvia sitten. Nyt vaihdan katsomaan Gossip Girlin 5. kauden viimeiset jaksot. Jostain syystä mä en jaksanut seurata sitä viime talvena kuin pari ekaa jaksoa kaudesta, mutta nyt taas onnistuin saamaan itseni niin koukkuun, ettei tosikaan ja taas viedään viimeistä. Mihinkä mä sitten itseni koukuttaisin?

22 kommenttia:

  1. Nää on kyllä tosi nätit, vaikka onkin yksinkertaiset! :)

    VastaaPoista
  2. This is so pretty!! I love the pop of mint green!!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivan näköset! Tuo pohjaväri..<3

    VastaaPoista
  4. Nää on kyllä nätit !(:

    VastaaPoista
  5. Pretty Little Liarsia on verrattu monessa paikkaa Gossip Girliin. Gossip Girliä en oo kattonut ikinä jaksoakaan, mutta Pretty Little Liars on mahtava. Siinä on just sopivassa suhteessa hömppää ja jännitystä. Plus sarjan hahmoilla on mielettömän ihania asuja... ja KYNSIÄ! Kannattaa siis katsastaa jos et ole aikaisemmin nähnyt :D

    Mä eka vierastin tota minttua violetin päällä, mutta nyt kun oon vähän aikaa katsellut, niin se näyttääkin ihan kivalta. Toi minttu pomppaa tosi hyvin esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, Pretty Little Liars :D oon katsonut sitä jonnekin kakkoskauden puoliväliin varmaan ja se on vuorotellen omasta mielestäni aivan mahtava ja aivan liian jännittävä mulle. mun pitää katsoa sitä aina miljoona jaksoa kerrallaan ja sitten vietänkin seuraavan viikon peläten omaa varjoani aina pimeällä, mutta ehdottomasti mun pitäis taas catchata itseni siihen sarjaan kiinni :D

      Poista
    2. Mä oon kattonut kaikki jaksot mitä on tähän mennessä on tullut. Tuntuu että toka ja kolmas kausi on mennyt koko ajan vaan synkemmäksi. Mutta ei se onneksi koskaan liian jännä oo. Mutta mua ärsyttää suunnattomasti, että kolmoskaudessa Hannan tyyli muuttu sellaiseksi omituisen tätimäiseksi :D

      Poista
    3. Tää on hyvä, kun mä olin jo ykköskaudella peitto silmillä vikisin kun katsoin sitä, niin jos vaan mennään synkempää kohti, niin mähän en nuku kohta ollenkaan :D no mut, yöunienkin uhalla odottelen tässä josko viitsisi latautua se jakso, johon viimeksi jätin katsomisen (miksi se jakso, minkä tarvitsee ekana, latautuu aina kaikkein hitaimmin :D) ja katotaan kuinka pitkälle tällä kertaa uskallan katsoa :D

      Poista
  6. Ompas ne kivat vaikka alkuun tuntu noi värit vähän hassuilta.

    Ja koukuttumiseen suosittelen minäkin pretty little liarsia. Itsellä loppu jo kyllä siihenkin jo jaksot. Eli seuraava sarja hakusessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla Pretty Little Liars joo, mitä seuraavaksi alan katsoa taas. Vielä kun muistaisi mihin jaksoon suunnilleen viimeksi jäin kun sitä katsoin :D

      Poista
    2. Alusta vaan, kertaa samalla vanhat tapahtumat.. :)

      Poista
    3. sillon ainakin tietäisi missä kohtaa pistää silmät kiinni :D mut selvitin jo onneks imdb:n avulla mihin kohtaan viimeksi jäin (:

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...