5.2.2011

Wet 'n Wild - Blue Moon

note: pahoittelen, jos tässä tulee olemaan paljon tekstiä. Haluan vain sanoa kaiken sanottavan nyt.

Ensimmäiseksi joku jo ehti huolestua kun Sonne linkitti blogissaan tänne ihan etunimellä, eikä käyttänyt vain sitä S-merkkiä. Siinä paljastui se salainen identiteetti - tosin ihan luvalla, koska Sonne kysyi miten haluan sen creditoivan mua. Joten tästä lähtien blogiteksteissä tulee lukemaan salla, samoin kuin kommenteissa. Olen ollut tietoinen siitä, että se pelkkä typerä yksi kirjain on ollut äärimmäisen epäkäytännöllinen ja ärsyttävä, joten jatketaan tällä linjalla eteenpäin. Joten moi, olen salla ja esittelen itseni teille näin uusiksi puolentoista vuoden jälkeen...

Toisena asiana haluan kertoa parista paketista, jotka viime viikon aikana sain, jotka sisälsivät tuotteita testattaviksi. Mä olen tähän mennessä kieltäytynyt järjestelmällisesti kaikista yhteistyö-ehdotuksista. Syynä on aina ollut joko tuotteet, jotka eivät liity blogiini millään tavalla, tuotteet, joihin en itse usko tai nettikaupat, joita en suosittelisi ihmisille muutenkaan, joten miksi suosittelisin niitä ilmaisten tuotteiden takia? En ole myöskään tuputtanut itseäni yhdellekään firmalle, koska sekin tuntuu usein melko ilmaisten tuotteiden kalastelulta. Nyt kuitenkin sain tarjoukset testata tuotteita, joiden ostamista olen pohtinut jo pidemmän aikaa, joten en näe mitään syytä kieltäytymiselle.

Vaikka olen saanut asioita ilmaiseksi, se ei todellakaan vaikuta omiin mielipiteisiini. Joten kaikki mitä täältä luette on mun omia, rehellisiä mielipiteitä, eikä yhtään mitään muuta. Minä en saa mitään rahallista korvausta siitä, jos ostatte suosittelemiani tuotteita tai linkkaatte tällä sivulla olevia linkkejä. Mulla ei ole pienintäkään aikomusta rahastaa lukijoillani, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Mä arvostan sitä, jos kerrotaan lukijoillekin, missä mennään, joten siksi halusin kertoa nämä asiat myös teille.


Vakavuuksieni jälkeen voisin vihdoin hypätä siihen itse asiaan. Eli sain tosiaan viime viikolla yhteydenotan Wet 'n Wild merkin tiimoilta ja he kysyivät haluanko kynsilakkoja testattavaksi. Parissa muussa blogissa bloggaajat on esitelleet myös meikkejä, mutta itse sain - blogini aihepiirin mukaan - vain niitä kynsilakkoja. Halusin laittaa ihan vain swacheja nyt aluksi, ettei koristeet häiritse kaunista lakkaa.

Sävyn nimi on Blue Moon, joten olen muutamaan kertaan Seppälöissäkin kuolannut. Ihana tumma sininen shimmer-lakka. Omille kynsilleni kaksi kerrosta riitti hyvin ja lakka levittyi nätisti. Tämä on hiukan ohuehkoa, mutta silti peittävää ja helposti käsiteltävää. Pidän kovasti tämän siveltimestä, joka on pitkä ja miellyttävä käyttää. Pidän siitä että tässä on vähän vihreänturkoosia hohdetta seassa, joten tämä ei ole ihan täysin sininen. Ehdottomasti todella nätti lakka.

Wet 'n Wildin lakkoja myyvät Seppälät ympäri maata ja hintaa näillä taitaa olla seppälöissä 3,95 euroa (muistaakseni). Mielestäni hintansa arvoisia lakkoja, ja sieltä halpaa ja hyvää päästä tuotemerkkejä. Pullossa tavaraa on 12,7ml. Mulla on jonkun verran kokemusta Wet 'n Wildista jo jenkkiajoilta, ja mulla on aina ollut pelkkää positivista sanottavaa näistä tuotteista.


I know the Finnish version of the text is ridiculously long so I'm trying to do a bit shorter version in English. The first thing is that I changed my blogger name from S to salla. salla is part of my name, I kinda have a double name like Mary Ann, and I don't wanna use the whole name here. So, from now on, when you'll be getting comments and blog posts from a person called salla, that'll be me most likely.


The second thing is that I got some products to be reviewed over the past week. So far I've always declined offers because I didn't wanna promote firms that I A.) don't believe in, B.) I wouldn't recommend to a friend or C.) that has nothing to do with nails. Now I got asked to test some products that I've been planning on buying myself, so I said yes. 


Whether the product is given or bought by me, my opinion will always remain the same. I would never lie to you about a product just because I got it for free. I'm not been paid to promote anything that'll ever pop up in this blog and clicking any links here won't affect me at all. I just want all of you to know that what I tell you about a certain product is always gonna be my honest opinion.


Okay, so on to the nail polish. Not too long ago they started selling some new Wet 'n Wild products in Finland. Old news for people in the States, yes, I think you've had these polishes for over two years already but these are new for us Finns. I got a few of them and the first one I tried was Blue Moon.



This is a gorgeous shimmery blue that is dark and has some green to it too. Really pretty shade of blue and I've been eyeing this at the store quite a few times. The formula is on the thin side but it's still pretty easy to work with. The brush is nice and long, and I like it a lot. For some people it might even bee a bit too long. The polish costs here 3,9 euros and I can't quite remember if these were a dollar or two at the drugstores is NY. (Yes, I'm creepy like that and remember prices from drugstores there :D) The bottle has 12,7ml of product. I think I've had one polish from this line before but I gave it to someone because it wasn't really my color.

3 kommenttia:

  1. upeen väristä lakkaa! :)

    http://ddiamantee.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Näyttää söpölle tuo lakka! Innolla odotellaan muitakin saamiesi lakkojen swatcheja, eilen kävin Seppälässä ja kuolasin niitä lakkoja, mutten vielä uskaltanut ostaa.. ;D

    VastaaPoista
  3. Jenni: pidän tästä itsekin juu

    Sonne: hahaa, mun tietäen niissä swatcheissa saattaa vähän kestää :DDDD

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...