19.12.2011

Cesarsshoppailua

Kun eilen kyselin kahden postausidean välillä, molemmat saivat kiinnostusta, mutten sitten lopulta ehtinyt kumpaakaan illalla toteuttamaan. Laitetaan kuitenkin näin aamulla toinen tulemaan ja jossain vaiheessa saatte nähdä niistä lakoistakin kuvia, joita ranskasta raahasin. Kuvasin myös videota, mutta katotaan päätyykö se koskaan eetteriin, koska ääni on niin kauniin flunssainen siinä. 

Ensimmäisenä siis tilaus Cesarsshopista, silloin kun heillä oli alet, eli joskus hmm, lokakuussa? En enää edes muista. Tämä tilaus on kuitenkin kiltisti odottanut mua yöpöydällä siitä saakka ja myönnettäköön, että olin tämän jo kokonaan unohtanut hetkellisesti ja oli ilo tulla kotiin ison paketin ääreen. 


Tällainen kasa sieltä paljastus. Pääasiassa leimauslakkoja ja pari muutakin juttua. En jaksa nyt kaivaa tilausvahvistusta esille, mutta muistaakseni tilauksen loppusumma oli noin 50 euroa, johon sisältyi noin 7 euron postikulut ja näiden tuotteiden lisäksi paketissa oli pari Color Clubia myös pikkusiskolle, jotka se oli sieltä jo luvan kanssa vienyt parempaan käyttöön. Ei siis hullumpi kasa tavaraa 50 euron edestä. 


Kaupanpäälisistä kuvaa ensimmäisenä, tietysti. Vasemmalla Konad-kirjanen, johon juuri merkkasin kaikki omistamani laatat ja lakat, jotta seuraavan kerran tilatessa ei tarvitsisi kaivaa taas joka laatikkoa, pöytää ja nurkkaa, ettei tilaa samoja juttuja, jotka jo omistaa. Oikealla taas Beads nail tattoo juttuja, eli ilmeisesti jonkinlaisia tarroja. Vielä kun keksisi noille aakkosille jotain käyttöä. 


Laatoista mukaan lähti m61, joka on pitkään viehättänyt lehmänlaikuillaan, m43 jonka aasialaistyyppisyys on niin suloista ja s4 kiinalaiskuvioilla, koska vähitellen alkaa tympiä se sama aasialainen merkki yhdestä laatasta, jota aina joudun käyttämään. 


Näiden takia mä sen tilauksen tein. Leimauslakkoja! Hintaa muistaakseni jotain kolmen euron tietämillä ja sehän ei ole paljon mitään, joten pakko oli ostaa. Sanottakoon, että olen maailman huonoin ostamaan leimauslakkoja. Jotenkin aina ajattelen, että kun niillä ei kunnolla kynsiään lakkaa, eikä niistä siten saa iloa, en halua niistä sitä kuutta euroa pulittaa. Kolme euroa on sitten ihan toinen juttu ja "mulle heti nyt" reaktio otti vallan ja tilasin niitäkin sävyjä, joita tiedän, että täydellä hinnalla tuskin koskaan ostaisin, mutta joita kuitenkin aina välillä leimaillessa tarvitsen. Ylemmässä kuvassa siis sävyt Golden Brown, Pastel Yellow, Pastel Green ja Pastel Blue. Olenko muuten ainoa, joka on niin OCD pullojensa kanssa, että nuo vanhanmalliset pullot ärsyttävät uusien pullojen joukossa. Saattaa olla, että nuo kaksi päätyvät arvontakasaan avaamattomina ja ostan uudet joskus niiden tilalle ellen saa swapattua noita jonkun kanssa johonkin toisiin juttuihin.


Ylärivissä Blue, Royal Purple ja Wine Red. Alarivissä Gray Pearl, Chocolate ja Dark Red. Niimpä, ostin näitä muutaman. Ompahan nyt leimakelpoisia lakkoja vähän joka sävyssä, eikä tarvi enää kissojen ja koirien kanssa etsiä lakkaa, joka toimisi myös leimailussa. 

Nainen on taas iloinen hetken ja voi jatkaa lakkojensa kanssa kuhertelua. Mulla on aika vähän tullut sellaisia kaipaan just lakkaa x tai y momentteja poissa ollessani, mutta ai että kun oli ihanaa kun pääsi eilen järjestämään taas kaikkia lakkalaatikoita uudestaan ja löytämään niitä jalokiviä, joiden olemassaoloa ei kunnolla enää edes muista. Pienistä asioista voi olla iloinen!

4 kommenttia:

  1. UUuu, kiva paketti! :) Itse tilasin viime viikolla (vai oliks se sitä edeltävänä..) cesarsista vähän juttuja, muun muassa leimauslakkoja kun suurin osa oli vielä sen jonku 3€ :) Minä taas panostin enemmän perusväreihin, kun en monta laattaakaan - vielä - omista :)

    VastaaPoista
  2. Oot kyllä tilannut tosi samat jutut kuin itse silloin :D Nuo aakkostarrat hieman mietityttää, ehkä annan ne jollekin askarteluhommiin esim. Luulin, että mulla kävi vaan huono tuuri, että muut saa jotain kukkatarroja.

    VastaaPoista
  3. nails1820: munkin ehkä kannattaisi joskus panostaa ihan noihin perusväreihinkin... mulla ei nimittäin ole esim kirkkaanpunaista, vaaleanpunaista tai oranssia :D

    Rose: I agree :D

    asetonihuuruja: sitten meillä on ainakin huono tuuri yhdessä, jos ei muuta :D

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...