26.12.2011

Joululahjaostoksia

Niin kuin jo aiemmin joululahjoista haaveillessani totesin, mun on turha odottaa pukilta lakkoja lahjaksi, joten niitä piti sitten itselle muutama tilata piristämän joulua. Jos ihan täysin rehellisiä ollaan, ei näistä kyllä yksikään ehtinyt pakettiin saakka, vaan paketit aukesi jo viikolla kun ne postiluukusta sisään kolahti. Vielä olisi yksi paketti matkalla suomeen ja toivon, että nuo tämän viikon neljä arkipäivää, jotka suomessa vielä vietän, ovat tarpeeksi aikaa sillekin paketille saapumiseen, jotta saan sen ennen kuin teen comebackin suomen rajojen ulkopuolelle. 


Ensimmäisenä nailsuppliesilta saatu tilaus. Tykkään edelleen tuosta firmasta kyllä, mutta nyt alkaa hiukan pänniä se, että esim tästä tilauksesta en saanut sähköpostiin minkäänlaista ilmoitusta tilauksen lähtemisestä, vaan paketti vain oli päätynyt postiluukkuuni perjantaina noin viikko tilaamisen jälkeen. Kyllä, nopea tilausaika, mutta mielummin ottaisin sen sähköpostin mikä aina ennen tuli ja ilmoitti paketin lähteneen postiin, kuin että joutuisin itse käydä tiliäni nettikaupassa tutkimassa päivittäin katsoen milloin paketti on lähtenyt postiin. Pieni juttu, mutta ärsyttää. 

Tässä paketissa kotiutin lähinnä näköjään Let it snow -kokoelman lakkoja, mutta pari muutakin mahtui pakettiin. Pullo Secheä joka tilauksen kylkeen alkaa olla jo perinne, jotta se ei vain lopu kesken. Ylärivissä myös hopeakorkkiset Material Girl ja Marry A Millionaire Eye Candy kokoelmasta. Loput lakat on siis Let It Snowta: ylärivissä Champagne Bubbles ja Twinkle Lights ja alarivissä Icicle, Glittering Garland, Holly-Day ja Blue Year's Eve. Kaikki onneksi sellaisia lakkoja, jotka sopivat jouluun, mutta myös muuten yhdistettynä ihan mihin vuodenaikaan vain, joten ei haittaa, vaikken ehtinyt näitä käyttää ennen joulua. 


Niin kuin jo aiemmin mainitsin, Cesarsilta tuli tilattua viime sunnuntaina pieni paketti lähinnä tuon joululaatan takia. Sen lisäksi pakettiin eksyi itselle lahjaksi laatat m36, s5, m82, m83 ja m84. Tuosta s5 laatasta mulla on ollut yksi manikyyri kummittelemassa päässä varmaan kohta kolme vuotta ja nyt vihdoin pääsen sitä toteuttamaan. m36 taas on yksi suosituimmista konad-laatoista ja aina kun tilaan jotain, kuvittelen, että tottakai mulla on se, koska kaikilla on se, mutta sitten kivi osuu omaan nilkkaan kun tuota laattaa tarvitsisin, muttei mulla sitten kuitenkaan sitä ole. Pullo cesarsin pikakuivattajaa lähti myös matkaan, jotta pikakuivattajat ei lopu keväällä kesken vaikken pääsisi tilailemaan netistä. Secheä tämä ei voita ikinä, mutta yksiväristen lakkailujen päälle varmaan pääsee, jottei sotke koristeluja. 


Viimeisenä vielä mun uudet nail art vauvat. Huusin tätä pakettia vähän päälle parilla kymmenellä dollarilla ebayssä tuossa alkukuusta, mutta joku kyllä tarjosi sitten päälle kympin mua enemmän tästä siinä huutokaupassa. Jos haluaa buy it now -kohteena tätä ostaa, hinta on noin 30 dollaria postikuluineen, mikä oli mulle vähän liikaa mielestäni verraten kuinka monta nail art lakkaa tässä on. Sain kuitenkin sähköpostiini tarjouksen ostaa sama kohde antamallani max bid summalla, koska myyjällä on useampi samanlainen setti ja tartuinkin heti tarjoukseen. Ei käy kateeksi sitä onnetonta, jolle jäin huutaessa kakkoseksi ja joka lopulta päätyi maksamaan setistään yhden kolmanneksen enemmän kuin minä. 

Kyseessä on siis melko tuore Orlyn Flights of Fancy -nail art setti, johon kuuluu viisi uutta sävyä nail art lakkoja ja dotting tool. Uskon, että tuo dotting tool on ihan identtinen noihin omiin halpisversioihini verrattuna, mutta nail art lakkojen perässä tämän tilasin. Näistä jokainen on ihanan shimmerinen ja mielettömän pigmenttinen. Vasemmalta oikealle: Rockin' Robin, Blue J, Lovey Dovey, Light As A Feather ja Tweet Heart. Todella ihania sävyjä ja suosittelen tätä pakettia kyllä lämpimästi, jos haluaa hyvälaatuisia nail art linereita. Musta tuntuu, että tämä mun ja orlyn nail art linereiden suhde on aika pysyvää laatua, koska enää en kyllä ostaisi muuta kuin näitä, tai jos näistä ei löydy haluamaani sävyä, käännyn Color Clubin Art Club linereiden puoleen. Elämä (=kynsitaiteilu) helpottuu kummasti kun on myös välineet, jotka toimii niin kuin kuuluisi. 

Semmoiset lahjat minä ostin itselleni... Ostitteko te itsellenne lakkoja lahjaksi? Vai onko joku niin onnekas, että niitä ihan joulupaketista kuoriutuu?

ps. muistuttaisin vielä, että edelleen saa kysellä kaikkea mahdollista

10 kommenttia:

  1. Mä tilailin eBaysta yhteensä kymmenen lakkaa joululahjaksi itselleni, ja ne lakat on varmaan sit Norjassa kotona odottamassa, kunhan sinne parin viikon päästä palataan. Ja tilasin jo aikaisemminkin muutamat lakat sillä hyvällä tekosyyllä, että pitäähän se myyjä testata ennen kuin ihan isomman määrän tilaa... Mutta mä en myöskään mitään kynsisälää saa joululahjaksi, vaikka kuinka haluaisin, eli "joutuu" sitten itselleen ostamaan ihania joululahjalakkoja... n_n

    VastaaPoista
  2. Mä en saanut mitään kynsijuttuja muilta kuin itseltäni :D 1 lakka, 1 two way, tarroja, koko kynnen tarrat... Ja pitää kattoa löytyiskö joululahjarahoilla kaupoista vielä mitään :D

    VastaaPoista
  3. Kelpais mullekkin tollai joululahja. :D Mun lakat seikkailee vielä jossain maailmalla ja en ees muista mitä kaikkea ittelleni ostin (haha). Siellä tais olla ainakin China Glazelta Twinkle Lights, Hey Sailor, Starboard, Icicle, OPIlta pari ja ööö joku, jota en muista.

    VastaaPoista
  4. Mä tilasin kanssa ite joululahjaks itelleni lakkoja. :) Seche Vite löytyi paketista ja siitä en kyllä enää luovu!

    VastaaPoista
  5. ihania lakkoja! :)
    No itse sain 14 lakkaa joululahjaksi, joista 3 mummolta ja 11 poikaystävältä. ne poikaystävän antamat lakat olin kuitenkin itse valinnut mutta hän maksoi ne. Paketoin myös oman lahjani haha, mutta ei se mitään! :D Lakat esittelen illalla videolla, koska youtubel kestää ihanan kauan ladata mun videoita :D

    VastaaPoista
  6. Ihania lakkoja, varsinkin nuo art linerit. Mie en ostanut lakkoja lahjaksi itelleni, enkä niitä saabutkaan, mutta ostin geelikynsi tarvikkeet :)

    VastaaPoista
  7. tota secheä oon hetken miettinyt kyllä. Itsellä on myös sonnen vannomaa cecarssin omaa pikakuivattavaa. Ja tykkään siitä hirveesti. Ei ainakaan omalla kokemuksella oo mitään lakkoja ja leimauksia sotkenut. Vaikka oon yrittämällä yrittänyt. No okei, ehkä ihan kuivalla töhnälakkasiveltimellä onnistuu. Mutta ei kun lakkaa on vaan päällä.

    Mutta niin siis siihen kysymykseen. Kun monelta oon lukenut, että seche vite kangistuu tai möllääntyy puolessa välin pulloa sellaseksi tahmeeksi lakaksi ja että vetää lakkoja "sisäänpäin" Niin että kynnen kärjet näyttää jo vähn kuluneilta. Onko sulla ollut tollasta? Saatko käytettyä koko pullon loppuun asti? Ohennatko sitä taikuinka nopeesti sitten saat pullon kulumaan. Kiitos ja tuli taas jätti kysymys. Mutta noniin. Kiitos siis.

    VastaaPoista
  8. Kaikki on tilaillu itellee jtn kynsilakkoja lahjaksi, mä voisin tilata jälki joululahjan sitten tässä. 8]

    VastaaPoista
  9. Lumi: oi, kuulostaa ihanalta! ja rakastan tuota logiikkaasi... ja hei, kun itse tilaa, saa 100 varmasti ainakin mieluista, joten ehkä ihan hyvä :D

    Nora: eiköhän alennusmyynneistä jotain ihanaa löydy :D

    elli: kuulostaa ainakin lupaavalta sun tilaus... toivottavasti löytää perille nopeasti :D

    Passion for nails: Seche on <3

    Nail1820: tuttu tunne youtuben kanssa, se ei ikinä tottele mua :D pitää käydä katsomassa, jos videon olet blogiisi saanut, mitä ihanuuksia saitkaan :D

    Alcyone: olen hiuan kade noista geelikynsitarvikkeista, mulle kans :D

    eerika: mulla on ollut aiemmin cesarsin kuivattajaa ja etenkin mustat leimat ja nail art jutut tuhriintu melkein aina sillä, muut ei niinkään... ja meni ilmakuplille, jos laittoi vähänkään liian paksusti ja en tykkää kun pullosta ei näe läpi. kuivattamisessa tekee kyllä tehtävänsä ihan kivasti, mutta ite vannon vaan ton sechen nimeen. Seche paksuuntuu mun lakkaamistahdilla yleensä silleen, et kun pullossa on 1/3 jäljellä, alkaa se olla jo aika tahnaa. Silloin saattaa olla, että se vähän kutistaisi lakkauksia kynnellä, mutta ei mielestäni mitenkään huomattavasti, mutta ei koskaan sillon kun pikakuivattaja on vielä ihan hyvässä hapessa. Olen käyttänyt pullot aina loppuun vaikka lakka olisi paksuuntunutkin ja ihan hyvin toimii silti, eikä mene ilmakuplille, vaikka laittaa paksusti. Ostin nyt vihdoin myös pullon Sechen Restore ainetta, jonka pitäisi olla omiaan ohentamaan juuri tuo paksuuntunut kuivattaja. Pitää katsoa miten toimii kunhan tuo tällä hetkellä käytössä oleva pulloni vähän tuosta pääsisi paksuuntumaan.

    Sonne: ostaosta! minäkin kävin tänään postissa ja kun sisko kysyi, mitä olen tilannut, ilmoitin että joululahjoja.... itselleni... ne on kuulemma vaan ostoksia, jos ne ostaa itselleen, mutta mun mielestä ne sopii joulullahjoiksi ihan hyvin

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...