10.9.2012

007 and a mission - cheap nail polish vol. 2 [GOSH]

Yey, viimeinen päivä teemaviikkoa. Don't get me wrong, tää on ollut kyllä tosi mukava toteuttaa ja tehdä, mutta siitä huolimatta kivaa voida taas lakkailla kynsiä juuri niin kuin mieli tekee ilman että tarvii miettiä teemoja. Mulla oli ehkä muutenkin huonot lähtökohdat tähän viikkoon kun innostus kynsien tekemiseen on vähän ollut jossain kaivossa jo viimeiset puoli vuotta, mutta jos jotain sain takaisin, ainakin pään täyteen ideoita uusia kynsiä varten. Jee. 


Sonnen viimeiset kynnet on toteutettu pääosin Color Clubin Orange Revenge lakalla, ja hassusti meillä molemmilla ideat kynsiin oli aika samantyyppiset. Sonnen postauksen voi käydä taas lukemassa hänen blogin puolelta. 


Viimeisenä "halpis" merkkinä meillä toimi Gosh, vaikka näiden hintataso ei kaikkein halvin olekaan. Haettiin kuitenkin uusia merkkejä, joita ei viime teemaviikolla esitelty ja Gosh on kuitenkin suunniteltu ihan tavalliselle kuluttajalle siinä missä Color Club on salonkimerkiksi suunniteltu, joten siksi Gosh on meille vielä "halpis". Ylipäätäänkin tätä teemaviikkoa on toteutettu sillä periaatteella, mitkä lakat on Suomessa suunnattu kuluttajille ja mitkä enemmän salonkikäyttöön, ei niinkään sillä periaatteella minkä lakan saa halvimmalla ebaystä. Totuushan on se, että siinä missä Suomessa saa lakoista helposti maksaa ihan supermarketeissakin 4-10 euroa, saisi Jenkeistä huomattavasti parempilaatuisia lakkoja reilusti yli puolet halvemmalla. Kivaa asua Suomessa... taas kerran. 


Päivän teema oli kuitenkin syksy ja päävärinä toimi oranssi. Itselläni siksi lakaksi valikoitui Goshin Orange Drops, jonka olen muistaakseni Sokoksen alennuspäiviltä ostanut ehkä kuuden euron hintaan. Normaalistihan Goshista saa pulittaa noin 8,5 euroa pullolta, minkä takia itse lähinnä ostan vain alennuksesta noita lakkoja. Mä tosin taas olin tosi fiksu ja piilotin oranssin pohjani melkein kokonaan tuputtelemalla Goshin Mulberryä ja Peonyä oranssin pohjan päälle epämääräisesti. Hirveän paljoa ei näy, että kerrostin monivärisen pohjan päälle vielä kerroksen Goshin lastulakkaa, Rainbowta, joka peristeiseen tapaansa näkyy luonnossa kyllä kivasti, mutta joka kuvissa kieltäytyy näkymästä.

Mulla tosiaan syksystä tuli mieleen puut, jotka pudottaa lehtensä ja alkuperäinen suunnitelma oli lehtiäkin kynsille vielä tehdä, mutta kun mopo karkasi käsistä tuota pohjaa tehdessä, päätin että kynsille riittää vain lehdettömät puut. Nurmikko kynsillä on H&M:n Mint Maddness lakalla ja puut on tehty siveltimellä + Barry M:n ruskealla Mushroomilla. Voisi olla paremminkin onnistuneet kynnet, mutta ehkä nämä on sopivan syksyiset tähän teemaviikkoon. 

Nyt ois sitten koko teemaviikko pidetty ja uusia kynsiä blogiin voi taas toivottavasti odottaa vähän tasaisempaan tahtiin, jos tuo inspiraatio lakkaisi olemasta ujoa sorttia. Mitkä oli teidän suosikkikynnet viikolla? Ja mitä tykkäsitte teemaviikosta ylipäätään? 

4 kommenttia:

  1. Kivat kynnet! :)Ei kannata ottaa stressiä, jos ei lakkaaminen nyt just kiinnosta, eiköhän se innostus sieltä palaa joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivotaan että palaa joo, se on tosin vähän turhan kauan pakoillut mua tässä viime kuukausina :D

      Poista
  2. getting ready for the Halloween season?

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...