16.4.2014

DS Pewter 2.0



Terveisiä VR:n matkasta! Istun itse tällä hetkellä junassa ja odotan varsin innolla tulevia kahdeksaa ja puolta tuntia ennen kuin määränpää, Rovaniemi, osuu tielle. Kauas on pitkä matka, mutta enköhän saa itseäni viihdytettyä perille saakka. Mikä mahtavinta vielä, omaan vaunuun tietenkin osui käytävän toiselle puolelle kaksi pientä matkalaista ikähaarukalla 3-4 vuotta, joilla on asiaa – ja paljon. Mä voin kaikista au pair –kokemuksistakin huolimatta sanoa ihan oikeasti pitäväni lapsista, mutta tällä hetkellä olisin mielelläni ihan vaan hiljaisuudessa. 

Mun sunnuntaina valittamani päänsärky taisikin olla stressin aiheuttamaa, koska se on jatkunut aina tähän päivään saakka ja nyt, useamman deadlinen selättäneenä, heti olo alkaa olla helpompi. Olen siksi mennyt viimeiset päivät aika vauhdilla, joten en ehtinyt ajastaa postauksia pääsiäisen yli valitettavasti. Otan siis pienen loman blogista ja toivottavasti ensi viikon alkupuolella pääsen palailemaan blogin pariin.

Mikä historiallista, on se, että itselläni on edelleen kynsillä tuo OPIn DS Pewter. Leimasin sen päälle viikonloppuna keltaisia orvokkeilta muistuttavia kukkia Pueenin buffet laatasta (en nyt muista numeroa ja kun tämä junan netti on vähän mitä on, en uskalla lähteä nettiin tutkimaan asiaa). Leimauksissa oli käytössä Konadin keltainen leimauslakka joka ei ehkä ollut ihan yhtä peittävä mustan päällä, kuin mitä olisin toivonut, mutta aika hyvä suoritus keltaiselta silti.


Ja tosiaan, eilen illalla vedin leimaukset piiloon uudella kerroksella Pewteriä ja ajattelin, että voin lapissa leimata tähän päälle vielä jotain kuvioita parilla mukana olevalla laatalla lakkauksien ehkä siten kestäessä yhteensä noin 1,5 viikkoa.

Yritän tässä samalla nimittäin vähän selvittää, voisiko tämä mun jatkuva nuhailuni johtua joltain määrin allergisista oireista. Mulla on nimittäin ollut jatkuva ”flunssa” joka on nyt jatkunut jo useamman kuukauden siten, että olen aina yhden päivän kunnolla kipeenä ja sen jälkeen nuhailen enemmän ja vähemmän pari kolme viikkoa ennen kun olen taas kunnolla kipeänä.

Mä en ole koskaan kuullut, että kynsilakat (/akrylaatit) oireilisivat vaan allergisena nuhana, käsittääkseni ihmisillä on aina ollut iho-oireita ”kynsilakka-allergian” kanssa. Mulla alkaa vaan ajatukset loppua siitä, mistä tämä voisi johtua, joten yritän nyt hetken rajoittaa jonkin verran lakkailua ja seurata millaisina oireet ilmenevät. Tiedostan, että olen jo vuosia lakkaillut kynsiäni todella ahkerasti ja ollut tekemisissä erilaisten myrkkyjen kanssa, joten tietysti tästä voi olla jotain seurauksia, mutta koska olen ihminen, joka ei ole koskaan ollut millekään allerginen (tai eipä ainakaan vielä ole kävellyt vastaan mitään, jolle olisin allerginen), en oikein pysty edes vertaamaan tätä mihinkään aiempiin oireisiin.

Taisin hairahtua vähän väärille poluille tässä kirjoittaessani, mutta tarkoituksena oli toivottaa ihanaa, rahallista ja suklaarikasta pääsiäistä kaikille lukijoille! Palaillaan ensi viikolla, tämä opiskelija viettää nyt hyvin ansaittuja lomapäiviä ennen kun sukeltaa pää edellä takaisin työntekoon :)

1 kommentti:

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...