7.4.2014

Kimber


Mulla on taas selvästi maailman paras rako postata nopeasti kynsistä, kun yritän tehokkaasti vältellä kaikkea opiskeluun liittyvääkin. Se on kumma, miten oma tehokkuuskerroin kasvaa aina kuuteen tuhanteen silloin, kun olisi jotain vähänkään epämiellyttävää tehtävänä. Oh, the irony... 


Jatketaan edelleen tän mun pienen kynsimasiksen parissa, kun ideat on vielä vähän hukassa. Ajattelin pitkästä aikaa koittaa tuollaista hyvin yksinkertaista koristelua, jota harrastin paljonkin silloin blogin alkuaikoina 2009-2010. Huomasin vasta koneella, että kamera, ei oikein ollut tehnyt yhteistyötä lakan kanssa, ja kuvat, joissa lakan sävy toistuu oikeana, ovat hiukan ylivalottuneita ja epätarkkoja. Yririn parhaani muokkailla kuvasta mahdollisimman oikean sävyistä kuitenkin.

Kynsillä siis Zoyan Kimber, jonka sain kuukausi takaperin miitistä Zoyan maahantuojalta NailCityltä. Olin onnekas, koska tämä oli ollut toivelistallani jo hetken ja yhtä kivalta se näytti livenä kuin kuvissa. Tämä on siitä jännä lakka, että kylmässä luonnonvalossa tuo on selvästi pinkki hennolla kultaisella shimmerillä, mutta heikossa valaistuksessa / lämpimässä keinovalossa tämä näyttää enemmän punaiselta (kuten ensimmäisessä kuvassa). Vähän China Glazen Strawberry Fieldsin tyylinen lakka, mutta sävyltään tummempi eikä yhtä vahvalla kultaisella shiftauksella. 

Koristelut ei menneet ihan niin kuin strömssössä taaskaan kerran, mutta ei kai tuo mitään.

Ehkä tähän päivään sopii myös tällainen lievä fail-fiilis, koska

a) nukuin pommiin
b) unohdin lompakon kotiin joten olin sekä kaupan kassalla rahoitta, että ratin takana kortitta
c) täällä on tihkuttanut koko päivän vettä + nukahdin hiukset kosteana nuttura päässä, joten olen tänään harrastanut parastakin peikkotyttö -meininkiä...

Huomenna uudestaan paremmalla onnella? Tai noh, postauksen muodossa vasta keskiviikkona... Mun pitäisi testata vihdoin viime viikon lopulla saapuneita OPIn Sheer Tintsejä, mutta mua vähän jänskättää lähteä leikkimään niillä. Entä jos epäonnistun? Voiko se oikeasti olla yhtä yksinkertaista kuin miltä näyttää? 

8 kommenttia:

  1. Kivat kynnet!
    Pian sit postausta, sheer tintseistäki, oma setti tulossa kans ja kans mietityttää mitä siitä mahtaa tulla.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä alan kohta räpeltämään niiden sheer tintsien kanssa, eli jos nyt ei ihan kiroiluksi koko homma mene, niin keskiviikkona varmaan olisi jonkinlaista postausta niistä tulossa kun ei oo muita kynsiä odottamassa julkaisua :D tosin näin kun lupaan niin en varmasti saa mitään julkaisukelpoista aikaiseksi :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. se on! kannattaa ehdottomasti hankkia jos on mahdollisuus :)

      Poista
  3. Noiden epäonnien jälkeen ei voi olla muuta kuin onni myötä! :)

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...