31.12.2011

Happy New Year!

En yksikertaisesti ehtinyt kirjoittaa lisää vuoden suosikkijutuista tänään taikka eilen illalla, joten yritän huomiseksi saada niitäkin aikaan. Sen sijaan haluan toivottaa kaikille ihan mahtavan upeaa, ihanaa ja railakasta uutta vuotta! Nauttikaa vuodenvaihteesta rakkaiden kanssa ja aloittakaa vuosi niillä lupauksilla, jotka on jo viikon päästä unohtuneet.

Minä lupaan yrittää tihentää syksyn kadonnutta postaustahtia ja lupaan taas yrittää ehtiä lukea ja kommentoida muidenkin blogeja. Ja yritän olla unohtamatta tätä lupausta tosiaan viikossa. Sen sijaan, että toteuttaisin lupaustani nyt, voin ehkä jatkaa matkalaukkuni vihaista tuijottamista ja odottaa, että se pakkaisi itse itsensä tässä ihan juuri. Se ei ole suostunut purkamaan itseään nyt kahteen viikkoon, joten tuskin se itseään pakkaakaan, mutta toivossa on hyvä elää.

(Kyllä, yksi fiksu lentää takaisin uudenvuoden päivänä, jee!)








HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

(Kaikki kuvat weheartit.com)

30.12.2011

Best of the best: China Glaze

Viime vuonna höpöttelin aika pitkästi vuoden 2010 parhaista lakoista. Nyt ajattelin jakaa tämän useampaan eri osaan, koska olen höpöttelytuulella, vaikka samalla jumitankin maailman pahimmalla tavalla taas. Eilen saattoi olla synttärit ja niitä saatettiin taas juhlia vähän railakkaasti. Tällä hetkellä yritän totutella sanomaan ääneen olevani 22, vaikka ei siltä tunnu. Mä en vaan olisi halunnut vanheta yhtään.

Mutta kuitenkin vuoden parhaimpiin lakkoihin, kokoelmiin ja juttuihin, ensin China Glazen muodossa. Mä en halunnut tehdä erikseen mitään suosikki uutuuslakat ja suosikki manikyyrit vuodelta 2011, joten nää menee sopivasti tässä samalla sitten.

China Glazen puolelta vuosi alkoi Anchors Away kokoelmalla, jolle menetin sieluni ja sydämmeni jo kauan ennen kuin se julkaistiin. Suoranaisesti en olisi uskonut, että tylsäksi luokittelemani lakka Knotty, jonka ostin vain, koska pakettiin mahtui vielä yksi kaveri mukaan, olisi yksi vuoden ehdottomista suosikkilakoistani. Upea glassflecked pakkaus, josta tykkäsin ihan hulluna.

Samasta kokoelmasta mm. pinkki upeus Ahoy! sekä siniharmaa Sea Spray, olivat omia suosikkejani. Ihanan merihenkinen kokoelma ja pidän kovasti siitä, miten tässä on paljon perussävyjä, mutta suurimmassa osassa on joku pieni juju, mikä tekee lakasta upean. Varmaan suosikkini kaikista China Glazen kokoelmista tältä vuodelta.


Pelican Grey ja söppänät tassuprintit, joista ainakin lukijat tuntuivat tykkäävän hurjan paljon.


Knotty on yksi harvoista nudeista, jonka kanssa ollaan hyvissä väleissä. Siksi tuo lakka toimiikin mulla vähän joka ranskiksen pohjana, vaikka pitäisi ehkä välillä rajoittaa.


Ahoy!. Ei ehkä uniikein ikinä, mutta voi luoja kun ihana lakka... Näillä kynsillä vietinkin muuten perjantai-illan silloin joskus siskon kanssa ensiavussa murtuneen ranteen kanssa ja muistan elävästi miten miespuolinen hoitaja tuijotteli mun kynsiä aika pitkään samalla kun yritin rauhoitella tuota potilasta, jota kipsattiin. 

Seuraavana keväällä julkaistiin China Glazeltakin ensimmäiset crackle lakat Crackle Glaze nimen alla. Aika perussävyjä, ei mitään kummallista, oma suosikkini oli sinivihreä Crushed Candy, joka sekin tuli tuohon mun uuteen rakastajaani, Knottyyn paritettua:


Kun Island Escape kokoelma vihdoin julkaistiin, päätin rakastua siihen aika syvästi. Loppuviimein kaikki kokoelman lakat on tainneet jäädä aika vähälle käytölle ja vaikka kauniita sävyjä kokoelmassa onkin, shimmer/glass flecked lakat eivät tahdo oikein peittää aina kynsillä ja cremet taas sitten käyttäytyvät ikävästi, eivätkä levity tasaisesti. Inhottavaa, kun tässä on niin monta kivaa sävyä, mutta melkein mielummin kaivan laatikosta jotain samantapaisia sävyjä muilta merkeiltä, kuin että tartun näihin. Mielessäni kuitenkin pyörii tasaisin väliajoin violetilla Senorita Bonitalla tehdyt kynnet. 


Vaikka nämä on loppuviimein todella yksinkertaiset, muistan, kuinka tykästyin näihin ihan hirmuisesti kun nämä kesällä tein ja mietin useasti, että pitäisi tehdä jotain samantyyppistä taas uudestaan. Noh, yksinkertainenkin voi olla kaunista.

Syksyn kokoelmat ja minä ei oikein koskaan olla oltu kamalan hyviä kavereita. Vaikka tykkäänkin myös tummista lakoista, musta aina tuntuu, että kesän jälkeen syksyn kokoelmat on hiukan tylsiä. China Glazella syksyn kokoelma kantoikin nimeä Metro, enkä taida omistaa siitä kokoelmasta kuin kaksi lakkaa, molemmat kokoelman gliterpommit, joista ei kuvia koneelta löydy. Hiukan tylsä kokoelma, mutta kai tällekin yleisönsä oli.

Sen sijaan seuraava julkaistu kokoelma sitten osuikin ja upposi suurella vaihteella. Crackle Metals kokoelma on edelleenkin jotain, jolle oma sydämmeni pamppailee kovasti. Halkeilevista metalleista mulla ei tällä koneella olekaan kuvia, vaan ne on muistikortissa, joka on järkkärissä kiinni, joka on tällä hetkellä ranskassa. Kyllä, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Mutta sanon vaan, koittakaa metallicracklea valkoisen lakan päälle, odottakaa minuutti ja käyttäkää seuraava kaksi päivää tuijottaen kynsiänne. Aamen.

Metallicräckläiltyäni siirryin suoraan odottelemaan joulun Let It Snow kokoelmaa. Halloweenin Hauntingin olin vähän niin kuin valmis skippaamaan melkein kokonaan aluksi, mutta tulihan ne glitterpommin tuossa juuri äsken paketista myös kaivettua. Niistä sitten ehkä kun joskus ne kynsilleni saan. Let It Snowstakaan, mulla ei vielä hirveästi juteltavaa ole, koska niilläkään en kunnolla ole vielä ehtinyt lakkaamaan. Kannattaa kuitenkin napata verkkokaupoista ostoskoriin ainakin Ring in the Red, Glittering Garland, Twinkle Lights ja Tinsel Town. Niin ihanilta ne pullossa näyttää ja niin kauniita kuvia niistä olen nähnyt, ettei niitä ilman voi elää.

China Glazen osalta tämän vuoden päättää 3D - Eye Candy kokoelma, eli glitteriä, glitteriä ja glitteriä. Omille kynsille on ehtineet vasta Material Girl ja Marry a Millionaire. Ensimmäinen oli puhdasta rakkautta heti kun sen kynsilleni sain (miksi niiden kynsien pitikin kuolla, ennen kun sain kuvat) ja noista kynsille pääsyä odottelevista kavereista Some Like It Haute  näyttää niin upealta, että se olisi ehkä pakko yhdistää saman kokoelman Blonde Bombshell lakkaan ja saada kunnon uudenvuoden bling bling -kynnet aikaan.

Loppuvuodelta on aika vähän kynsikuvia valitettavasti ja siksi loppu postauksesta onkin aika tekstipainotteista, mutta kerrataan vielä muutamia suoskkimaneja vuoden varrelta, joissa China Glazea on käytetty, mutta joiden lakat ei välttämättä tämän vuoden puolella ole ilmestyneet.


Niin neon, että kamerakin kuolee. Yksinkertaiset, mutta mielestäni silti kivat kynnet. Ehkein tuo shokkiväri kynsissä ihan hirveästi kaverikseen koristeluita kaipaakaan?


Okei, myönnetään, tämä sininen ilmestyi kyllä Anchors Away kokoelmassa, mutta ei mielestäni ollut niin uniikki, että siitä voisi vuoden kauneimpana lakkana puhua. Nämä kynnet puolestaan, näistä tykkäsin ihan pähkinöinä.


Kauan haaveilemani Blck-Bila-Bong lakka ja China Glazen metallilakat myös leimauksissa. Nam.


Vielä kerran se Pool Party, jota jaksan aina rakastaa...

Siinä ne, vuoden suosikkilakat ja suosikkimanit China Glazelta. Miltä näytti? Mitkä oli teidän suosikkilakat tänä vuonna China Glazelta?

27.12.2011

"Am I that predictable?"


Ihan niin typerästä asiasta en ehkä ala bloggaamaan, kuin että "katsokaa, ostin iPadilleni kivan - ja pirun kalliin - kotelon", vaan ihan muusta syystä kuvissa esiintyy kaveri, joka on vienyt noin puolet kaikesta ylijäämäajastani tässä viime päivinä. 

Oikeasti mun pointtini on enemmänkin se, että jos jollain on samanlainen kapistus, kertokaa kiltit mulle,  bloggaatteko ihan safarin kautta bloggeriin menemällä, vaiko käytättekö jotain bloggerin omaa sovellusta siihen. Koska ainakaan mulla safarin kautta mentäessä tämä ei anna ladata kuvia ollenkaan ja en haluaisi miljoonaa eri polkua pitkin näpytellä kuvia ensiksi jonnekin muualle nettiin ja sieltä blogiin. Varsinaisia postauksia tehdessä kynsikuvilla luultavasti ainut ja fiksu vaihtoehto on ne vain tuota kautta jonnekin nettiin säilöä ja myöhemmin blogiin julkaista, mutta ihan sellaisille höpöhöpö kuville, joita tuolla laitteella itsellään voin napsia, haluaisin pystyä lataamaan kuvat suoraan bloggeriin. Taidan olla vain liian blondi ymmärtääkseni... 

Ja toisekseen, olen yrittänyt seikkailla appstoressa ja youtubessa ja latailla mukavia sovelluksia tuohon laitteelleni, mutta jos itse omistatte padin tai teillä on kokemusta siitä, mitä sovelluksi kannattaa ehdottomasti ladata? I'm up for options. 


Mun ehkä suosikkijuttuni tällä hetkellä on iTunes store kaikkine kirjoineen. Olen ihan pähkinöinä lueskellut kaikkia mahdollisia "takakansia" eri kirjoista ja lueskellut näytteitä hyviltä kuulostavista kirjoista. Musta on ihan mahtavaa, että mulla on vihdoin laite, joka tuo melkein kaikki maailman kirjat mun ulottuville parin klikkauksen taakse ja voin käpertyä mun pienen pinkin kapistukseni kanssa sohvannurkkaan ja nauttia hyvästä kirjasta. Mulla on nimittäin aina mielessä tuhat kirjaa, jotka haluaisin lukea, mutta ongelmana on aina se, että A.) minä ja kirjastot ei toimita yhteen, koska minä tykkään retuuttaa yhtä kirjaa mukana laukussa aina pienen ikuisuuden, ja jos kirja on yhtään hyvä, napata sen hyllystä mukaan turvalliseksi lukemiseksi taas joskus ja B.) luen pelkästään englanniksi ja saan sellaisia haluan lukea kirjan x nyt enkä heti -kohtauksia ja silloin ei auta selailla ebaytä ja odotella paria viikkoa opuksen saamista. Nyt voin kuljettaa kirjoja mukanani juuri niin kuin haluan ja ei tarvi muuta kuin hypätä app storeen ja ostaa kirja, jos sen haluan lukea. Tällä hetkellä maistuu Ronni Cooperin Manhattan, jota palaan lukemaan tämän naputeltuani. Vasta vuoden olen odottanut, että pääsen käsiksi tähän kirjaan ja nyt se vihdoin julkaistiin. 

Koska kirjoitin taas romaanin niin pääkohdathan olivat ne:
- jos bloggaat ipadilla, miten lataat kuvat postauksiin
- ja mitkä on must have applicationit padillesi?

26.12.2011

Joululahjaostoksia

Niin kuin jo aiemmin joululahjoista haaveillessani totesin, mun on turha odottaa pukilta lakkoja lahjaksi, joten niitä piti sitten itselle muutama tilata piristämän joulua. Jos ihan täysin rehellisiä ollaan, ei näistä kyllä yksikään ehtinyt pakettiin saakka, vaan paketit aukesi jo viikolla kun ne postiluukusta sisään kolahti. Vielä olisi yksi paketti matkalla suomeen ja toivon, että nuo tämän viikon neljä arkipäivää, jotka suomessa vielä vietän, ovat tarpeeksi aikaa sillekin paketille saapumiseen, jotta saan sen ennen kuin teen comebackin suomen rajojen ulkopuolelle. 


Ensimmäisenä nailsuppliesilta saatu tilaus. Tykkään edelleen tuosta firmasta kyllä, mutta nyt alkaa hiukan pänniä se, että esim tästä tilauksesta en saanut sähköpostiin minkäänlaista ilmoitusta tilauksen lähtemisestä, vaan paketti vain oli päätynyt postiluukkuuni perjantaina noin viikko tilaamisen jälkeen. Kyllä, nopea tilausaika, mutta mielummin ottaisin sen sähköpostin mikä aina ennen tuli ja ilmoitti paketin lähteneen postiin, kuin että joutuisin itse käydä tiliäni nettikaupassa tutkimassa päivittäin katsoen milloin paketti on lähtenyt postiin. Pieni juttu, mutta ärsyttää. 

Tässä paketissa kotiutin lähinnä näköjään Let it snow -kokoelman lakkoja, mutta pari muutakin mahtui pakettiin. Pullo Secheä joka tilauksen kylkeen alkaa olla jo perinne, jotta se ei vain lopu kesken. Ylärivissä myös hopeakorkkiset Material Girl ja Marry A Millionaire Eye Candy kokoelmasta. Loput lakat on siis Let It Snowta: ylärivissä Champagne Bubbles ja Twinkle Lights ja alarivissä Icicle, Glittering Garland, Holly-Day ja Blue Year's Eve. Kaikki onneksi sellaisia lakkoja, jotka sopivat jouluun, mutta myös muuten yhdistettynä ihan mihin vuodenaikaan vain, joten ei haittaa, vaikken ehtinyt näitä käyttää ennen joulua. 


Niin kuin jo aiemmin mainitsin, Cesarsilta tuli tilattua viime sunnuntaina pieni paketti lähinnä tuon joululaatan takia. Sen lisäksi pakettiin eksyi itselle lahjaksi laatat m36, s5, m82, m83 ja m84. Tuosta s5 laatasta mulla on ollut yksi manikyyri kummittelemassa päässä varmaan kohta kolme vuotta ja nyt vihdoin pääsen sitä toteuttamaan. m36 taas on yksi suosituimmista konad-laatoista ja aina kun tilaan jotain, kuvittelen, että tottakai mulla on se, koska kaikilla on se, mutta sitten kivi osuu omaan nilkkaan kun tuota laattaa tarvitsisin, muttei mulla sitten kuitenkaan sitä ole. Pullo cesarsin pikakuivattajaa lähti myös matkaan, jotta pikakuivattajat ei lopu keväällä kesken vaikken pääsisi tilailemaan netistä. Secheä tämä ei voita ikinä, mutta yksiväristen lakkailujen päälle varmaan pääsee, jottei sotke koristeluja. 


Viimeisenä vielä mun uudet nail art vauvat. Huusin tätä pakettia vähän päälle parilla kymmenellä dollarilla ebayssä tuossa alkukuusta, mutta joku kyllä tarjosi sitten päälle kympin mua enemmän tästä siinä huutokaupassa. Jos haluaa buy it now -kohteena tätä ostaa, hinta on noin 30 dollaria postikuluineen, mikä oli mulle vähän liikaa mielestäni verraten kuinka monta nail art lakkaa tässä on. Sain kuitenkin sähköpostiini tarjouksen ostaa sama kohde antamallani max bid summalla, koska myyjällä on useampi samanlainen setti ja tartuinkin heti tarjoukseen. Ei käy kateeksi sitä onnetonta, jolle jäin huutaessa kakkoseksi ja joka lopulta päätyi maksamaan setistään yhden kolmanneksen enemmän kuin minä. 

Kyseessä on siis melko tuore Orlyn Flights of Fancy -nail art setti, johon kuuluu viisi uutta sävyä nail art lakkoja ja dotting tool. Uskon, että tuo dotting tool on ihan identtinen noihin omiin halpisversioihini verrattuna, mutta nail art lakkojen perässä tämän tilasin. Näistä jokainen on ihanan shimmerinen ja mielettömän pigmenttinen. Vasemmalta oikealle: Rockin' Robin, Blue J, Lovey Dovey, Light As A Feather ja Tweet Heart. Todella ihania sävyjä ja suosittelen tätä pakettia kyllä lämpimästi, jos haluaa hyvälaatuisia nail art linereita. Musta tuntuu, että tämä mun ja orlyn nail art linereiden suhde on aika pysyvää laatua, koska enää en kyllä ostaisi muuta kuin näitä, tai jos näistä ei löydy haluamaani sävyä, käännyn Color Clubin Art Club linereiden puoleen. Elämä (=kynsitaiteilu) helpottuu kummasti kun on myös välineet, jotka toimii niin kuin kuuluisi. 

Semmoiset lahjat minä ostin itselleni... Ostitteko te itsellenne lakkoja lahjaksi? Vai onko joku niin onnekas, että niitä ihan joulupaketista kuoriutuu?

ps. muistuttaisin vielä, että edelleen saa kysellä kaikkea mahdollista

25.12.2011

The joulukynnet


Eilen kun nopeasti illalla selailin bloggerissa lukulistalla olevia blogeja, tuntui, että melkein kaikissa kerrottiin jouluaaton kynsien kantavan Ruby Pumpsia ylpeänä. Niin myön minun kynnet. Taitaa olla kolmas joulu putkeen kun tämä jossain muodossa kynsiltäni löytyy, koska tämä nyt vain on enemmän joululakka, kuin mikään muu lakka ikinä on ainakaan mulle ollut. Tämä kuuluu jouluun ja vaikka kaikki lakkavalmistajat tekevät uusia upeita lakkoja joka jouluksi, voin väittää, että tämä tulee kyllä löytymään kynsiltäni varmasti joka joulu. Ehkä se on sitten mun oma hassu pieni jouluperinne. 


Kynnet lakkasin jo 22. päivän iltana upealla China Glazen Frostylla ja kaikki aatonaaton askareet hoitui hyvin valkoisissa upeuskynsissä, joita pysähdyin aina välillä tuijottelemaan. En ihan tiedä mikä tuossa Frostyssä säväyttää, mutta upea glassflecked valkoinen se on ja yksi kaikkien aikojen suosikkilakoistani. Aatonaattona sain myös oman joululahjatiauksen itselleni, missä tuli muutama China Glazen joulukokoelmien lakka, ja glitterpommi Twinkle lights piti saada kokeiluun. Sitä töpötellen tippeihin ja Ruby Pumps viimeistelemään kynnet. Alkuperäinen ideani oli vain punaiset tipit ja punaisia candycane leimauksia, mutta kun tajusin, etten omista kirkkaanpunaista leimauslakkaa, enkä jaksanut alkaa testailemaan kaikki punaisia cremejäni siitä, mikä toistuisi vahvana, mutta puhtaana punaisena, joten päätin hylätä idean. Nämä olivat yksinkertaiset, mutta tykästyin näihin ihan hirveästi.

Kuinka moni muuten tietää, että Ruby Pumps, jonka niin moni on nimennyt siksi yhdeksi ja ainoaksi joululakaksi, on alunperin ilmestynyt vuonna 2001 Wizard of Ooh Ahz -kokoelmassa. Sitemmin Ruby Pumps on ollut osana ainakin kahta (vai jopa kolmea?) China Glazen joulukokoelmaa, sekä We Adorn You kokoelmaa. Tuo alkuperäinen Wizard of Oz teemainen kokoelmahan uudelleenjulkaistiin vuonna 2009, jotta muutkin kokoelman helmet pääsivät taas ihmisten kynsille. Tätä ei siis alunperin ole tehty edes joululakaksi. Koska mun aivoni on vähän kummalliset, saatoin toisen puoliajan todella hienosta teatteriesityksestä miettiä mikä tämän punaisen lakan nimi on. Pääsin nimittäin vihdoin katsomaan Wizard of Ozia teatterilavalle Lontooseen ja näytös oli aivan mieletön. Ainoa vaan, että vähän alun jälkeen, aloin mielessäni miettiä niiden kuuden lakan nimeä, jotka tuohon Wizard of Ooh Ahz kokoelmaan kuului ja Ruby Pumpsin nimi oli kadonnut päästäni aivan täysin. Varmaan puoli tuntia pyörittelin sitten kaikkia mahdollisia punaisen sävyjä ja eri nimityksiä kengille mielessäni ennen kuin onneksi vihdoin muistin mikä tuon lakan nimi on ja pystyin taas keskittymään musikaaliin täysillä. Huonoa, että satun olemaan ihminen, joka ei vain osaa jättää tuollaisia asioita rauhaan vaan pyörittelee niitä mielessään tasan niin kauan kunnes muistaa sen mitä haluaa. 

Kirjoitimpas taas näköjään romaanin. Ehkä julkaisen tämän ja jatkan kirjoittamalla postausta joululahjalakoista, jotta tästä ei tule niin pitkää.

Kuinka monella muulla oli Ruby Pumpsia kynsissä jouluaattona, tai jos et omista tätä kaunotarta, millaisissa kynsissä vietit jouluaattosi?

24.12.2011

Merry Christmas!

Tässä samalla kun leikin uudella lelullani halusin tulla toivottamaan jokaiselle lukijalle mukavaa, rauhallista ja ihanaa joulua! Itse olen ehtinyt jo ensimmäiset jouluherkut nauttimaan ja nyt jatkan tämän iPadin saloihin tutustumista. Toivottavasti kaikilla on ollut yhtä mukava joulu!

Ps. Lisäisin tähän kuvan, mutten vielä osaa... Kyllä se ehkä tästä :D

22.12.2011

Beetlejuice!


On suomessa jotain hyvää, nimittäin Seppälät ja niiden Models Own valikoimat. Piti oikein varmistaa Sonnelta, ettei ole vanha, juttu, jos tätä hehkutan omia pullojani. Ihastuin näihin heti kun näin promokuvat ja pakkohan niistä jokaiselle oli rakastava koti myös antaa. Joten ihan vain vihjeenä kaikille, jotka näitä ovat odottaneet, kannattaa käydä kurkkimassa seppälän hyllyjä, koska onhan täysin oikeutettua ostaa nämä ja paketoida vaikka joulupakettiin lahjaksi itselleen. Meh so happyh right now!

Rock the croc


Niin kuin toissapäivänä mainitsin, sain postin mukana Cesarshopin paketin keksittyäni yhtäkkiä, että mun on pakko saada konadin joululaatta. Rakastan näitä extempore ideoitani. Tilausvahvistusta lukiessani, ennen kuin ehdin edes kunnolla katsoa pussiin, missä tuotteet oli, hymyilin joulutervehdyksille ja ajattelin, että kohta "+ pieni lahja" tarkoittaa ehkä taas arkillista kynsitarroja tai jotain muuta. Noh, yllätyin aika paljon, kun päälimmäisenä pussissa hengaili Essien lakka sinä ihan vain pienenä lahjana. Aluksi ajattelin, että sävynä ruosteen punaruskea Rock The Croc ei ehkä ole ihan mua, mutta illan pulloa sängylläni katseltuani, oli se pakko saada heti kynsille ja testaukseen, onko se sitten mun tyylinen vai ei. 



Sävy on jotain, mitä en ainakaan muista omistavani. Ruosteenpunainen jelly-lakka on todella jotain, mihin ei minun laatikoissani törmää. Levittyvyys lakalla on hyvä, mutta jellymäisyyden takia tuntuu, että tämä näyttää kynnellä hiukan epätasaiselta todella helposti. Sävyltään aika ei-niin-minua, mutta kuitenkin jollain tapaa tykkäsin tästä kynsillä. Ehkä tässä on jotain murrettua klassisuutta ja aikuismaisuutta, jota minun usein neonväreissä hehkuvissa kynsissä ei usein tavata. Kaikin puolin olin todella onnellinen saamastani kaupanpäällisestä, koska se pakotti mut taas kerran omalta mukavuusalueeltani pois ja lakka saa mukavan kodin muiden Essien lakkojeni kainalosta. 

Mä itse tykkään Essiestä kyllä merkkinä, mutta ainakin näissä vanhoissa pulloissa on todella pieni sivellin (muuttunut tässä vähän aikaa sitten paksumpaan onneksi) ja pitkään boikotoin Essietä niiden typeränmallisten pullojen takia. Vielä kun osaisin selittää miksi, mutta tuo pullon muoto ei vain ole koskaan mua miellyttänyt ja kun ensiksi tähän merkkiin tutustuin, oli näillä lähinnä vain nudeja ja punaisia lakkoja, jotka ei oikein sytyttäneet. Nykyään Essie on laajentanut väriskaalaansa jo aika paljon, mutta edelleen tuntuu, että näiltä ei kovin uniikkeja juttuja löydy ja kun hinta on sen 8 dollaria pullolta, mielummin ostan sillä rahalla sen kolme China Glazea, joiden sävyt ei niin helposti ole matkittavissa...

Tulipas siitä pitkä Essie avautuminen taas vaihteeksi.

Onko kukaan muu saanut yhtä ihania kylkiäisiä viimeaikaisten ostosten kanssa?

ps. jonkunlaisen lumihiutalekukkakuvion apinointi strassein ei ole maailman paras idea!

21.12.2011

Kysy! Fråga! Ask!



En muista, koska viimeksi olisin tällaisen tehnyt, mutta pistetään kysymyspostaus taas käyntiin kuitenkin. Nyt saa siis udella ihan mitä mieleen tulee, niin kynsiin kuin minuunkin liittyen. Sovitaan vaikka, että viikko on aikaa lähettää kysymyksiä (28.12 saakka) ja yritän ajastaa vastaukset heti seuraavalle päivälle sitten. Kyselkää siis paljon, niin saadaan postaukselle sisältöä!

Ali's Big Break


Ihan ensimmäisenä, jotta en vaan unohda, kun lakasta puhutaan, näiden crappy, crappy kuvien sijasta todellista sävyä voi kurkkia tämän postauksen alta. Luonnonvalossa kuvatut kuvat voittaa nää keltaiset räpsyt 100-0, mutta kun pakko oli pimeällä kuvata kun halusin lakata kynnet uusiksi nyt enkä aamulla. Miss kärsimättömyys iski taas jälleen. 


Joulufiiliksissä olin sitä mieltä, että punaista pitäisi saada kynsille ja viime vuoden joulukokoelman Ali's Big Break - merkiltään siis OPI lakka - pääsi koristamaan kynsiä. Konadin joululaatan vihdoin hankittuani piti sitäkin vähän testailla ja aika kömpelönnäköiset porot leimasin white pearl lakalla. Tippeihin sohin vähän sinne tänne viime vuoden joulukokoelman Party Heartyä China Glazelta ja vuoden ensimmäiset joulukynnet oli valmiit. Näköjään kaipaa hiukan harjoitusta tuo leimailu näin neljän kuukauden tauon jälkeen.

Kynnet on muuten taas minit kuin mitkä kun ne ei jostain syystä tykkää musta enää yhtään. Katkeilevat ja kuolevat kuin viimeistä päivää, mutta tällä hetkellä olen vähän luovuttanut niiden elvyttämisen suhteen ja päättänyt, että yritän taas keväämmällä pientä tehokuuria, jos niitä saisi jopa kasvamaankin vähän. 

Nyt voisin alkaa lakkailla kynsiä uusiksi, ajastaa tämän huomis aamuksi ja jatkaa Vampire Diaries maratoniani (sehän on maratoni, jos olen vasta puoli jaksoa katsonut?) tai vaihtoehtoisesti jatkaa Gossip Girlillä kohta. Mun pitäisi kiriä ehkä kuudessa sarjassa kiinni noin miljoona jaksoa, joita en ole ehtinyt syksyn aikana katsomaan, joten katsotaan mitä tästä tulee. 

20.12.2011

Ranskasta kotiutettuja lakkoja


Mun aivojen flunssaisuusasteen voi päätellä siitä, että avasin bloggerin ja tuijotin tyhjää tekstikenttää unohtaen, mistä mun pitikään postata. En halua ajatella kuinka paljon höpöhöpö lauseita tässä mielentilassa tänne ehdin suoltaa kun jo normichattailussa facebookissa kaverit joutuu välillä sanomaan "salla lue toi sun lause uudestaan ja kerro mulle sit mitä yrität sanoa". Eli kaikki hassut suomenkielen jutut menee sen piikkiin, että aivot ei vain toimi, ok?

Nyt siis kuvia niistä lakoista, joita suomeen raahasin. Itsesensuuri iski sen videon kohdalla, koska kuulostin sairaalta pesukarhulta siinä (erittäin herttaista, saanen sanoa), joten mennään pelkkien kuvien muodossa. Ja jos kukaan ei jaksa mitään muuta lukea tästä postauksesta, niin toivoisin, että lukisi edes tämän lauseen: mä tiedän, että näitä pulloja on paljon, mä tiedän, että näitä on enemmän kuin monen ihmisen kynsilakkakokoelma sisältää, mutta koska mä aina saan valituksia rahankäytöstäni tai muista jutuista, jos julkaisen kuvia, missä on paljon kynsilakkapulloja, niin voin kertoa, että elän ja ostan kynsilakkoja juuri sen budjetin mukaan mikä mulle on hyväksi ja mihin mulla on rahaa. Tiedän, että lähes jokainen lukija tämän ymmärtääkin, mutta pyydän, että ne, jotka taas haluaisivat saarnata mulle mun kulutustottumuksista, jättäisivät sen tällä kertaa väliin, koska se tapa, millä minä rahani käytän ei kuulu kenellekään muulle kuin minulle. 


Näissä ei nyt tule olemaan lakkojen sävyjen nimiä, koska siinä olisi ihan liikaa setvimistä mulle tällä hetkellä. Ensimmäisenä siis tilaus, jonka tosiaan tein jo joskus elokuun alussa nailsuppliesille, mutta joka seikkailu matkallaan melkein kuukauden ja Lontoossa sain tämän paketin käsiini vihdoin. Neljä OPIn Touring America kokoelman lakkaa ja oikeasti vain neljä China Glazen Romantiquea. Näistä yksi on vanha lakka, joka oli jo mukana matkassa aiemmin ja jonka toin nyt kotiin, mutta en todellakaan muista mikä näistä. 


Nämä neljä vein mukanani silloin loppukesästä ja toin nyt takaisin kun ei niitä ole paljoa tullut käytettyä. Ruby Pumps (on muuten hyvin rakastetunnäköinen pullo kun on melkein 3 vuotta vanha) lähti mukaan koska sillä on vain pakko lakata kynnet jouluna. 


Olin tekemässä tilausta Color Clubin uusista kokoelmista lokakuussa ennen Lontoon reissua (jotta saisin lakat Lontoossa mukaani) ja näin tämän postauksen, jonka jälkeen mulla lähti mopo ihan täysin käsistä. Rakastan glitteriä ihan ylipaljon ja voi miten upeita nuo ovat foiled lakkojen päällä. Juu, niitä on muutama ja juu, ne on UPEITA. 


Nämä on ihan ranskasta ostettuja. Kaksi H&M:n lakkaa ja kolme OPIa. 


Nämä myös ranskalaisia merkkejä, jotka on lähdössä kiertoon, koska tiedän, että tuskin tulisin näitä paljoa käyttämään. Ylärivistä kolme lähti jo kaverin mukaan tänään, toiset kolme saattaa mennä siskolle ja Sephoran lakat ehkä arvontakasaan. Katsoo nyt. 


Lisää glitteriä mulle Muppetsien muodossa. Nämä on myös netistä tilattuja. 


Italialaismerkki Kikon kauppoja on useampia pariisissa ja näiden lakoista olen tykännyt kovasti. Suurin osa on aleostoksia, jolloin lakoilla on se 1,5e kappalehintaa normaalin 3,95 sijasta. 


Mun mopo lähti käsistä version 2.0 löytyy tässä. Olen hehkuttanut varmaan miljoonasti Barry M:n lakkoja ja siitä, kuinka paljon niistä pidän. Niin mahtavan laatuisia ja paljon perussävyjä. Nämä oli tosi hyvässä tarjouksessa Lontoossa kun kävin siellä, joten muutama tuli ostettua. Empä mä paljon muita tuliaisia tainnut Lontoosta ostaakaan, mutta olin onnellinen lakkojeni kanssa. Viimeisenä Models Ownin Champagne, jonka kanssa Lontoosta vihdoin sain himoteltuani reilun vuoden tuon lakan perään. 

Musta tuntui, että mulla ehti taas syksyn aikana kerääntyä näitä lakkoja kolme kertaa enemmän kuin mitä niitä normaalisti kerääntyy, vaikka en ollut edes suomessa. Nyt taas kevät vedetään rajoitetulla mallilla, vaikka en kyllä montaa lakkaa edes ranskaan jättänyt, ettei sieltä sitten ole kamala ongelma saada niitä takaisin suomeen enää. 

Vaihdan nyt ehkä leimailemaan kynsiini pitkästä aikaa, koska keksin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, että minä haluan sen konadin joululaatan ja siitä sitten nopeasti tein cesarsille tilauksen kun piti siskollekin konadlakkoja pari tilata ja äsken hain paketin postiluukusta. Salla nopeat toimitusajat!

19.12.2011

Cesarsshoppailua

Kun eilen kyselin kahden postausidean välillä, molemmat saivat kiinnostusta, mutten sitten lopulta ehtinyt kumpaakaan illalla toteuttamaan. Laitetaan kuitenkin näin aamulla toinen tulemaan ja jossain vaiheessa saatte nähdä niistä lakoistakin kuvia, joita ranskasta raahasin. Kuvasin myös videota, mutta katotaan päätyykö se koskaan eetteriin, koska ääni on niin kauniin flunssainen siinä. 

Ensimmäisenä siis tilaus Cesarsshopista, silloin kun heillä oli alet, eli joskus hmm, lokakuussa? En enää edes muista. Tämä tilaus on kuitenkin kiltisti odottanut mua yöpöydällä siitä saakka ja myönnettäköön, että olin tämän jo kokonaan unohtanut hetkellisesti ja oli ilo tulla kotiin ison paketin ääreen. 


Tällainen kasa sieltä paljastus. Pääasiassa leimauslakkoja ja pari muutakin juttua. En jaksa nyt kaivaa tilausvahvistusta esille, mutta muistaakseni tilauksen loppusumma oli noin 50 euroa, johon sisältyi noin 7 euron postikulut ja näiden tuotteiden lisäksi paketissa oli pari Color Clubia myös pikkusiskolle, jotka se oli sieltä jo luvan kanssa vienyt parempaan käyttöön. Ei siis hullumpi kasa tavaraa 50 euron edestä. 


Kaupanpäälisistä kuvaa ensimmäisenä, tietysti. Vasemmalla Konad-kirjanen, johon juuri merkkasin kaikki omistamani laatat ja lakat, jotta seuraavan kerran tilatessa ei tarvitsisi kaivaa taas joka laatikkoa, pöytää ja nurkkaa, ettei tilaa samoja juttuja, jotka jo omistaa. Oikealla taas Beads nail tattoo juttuja, eli ilmeisesti jonkinlaisia tarroja. Vielä kun keksisi noille aakkosille jotain käyttöä. 


Laatoista mukaan lähti m61, joka on pitkään viehättänyt lehmänlaikuillaan, m43 jonka aasialaistyyppisyys on niin suloista ja s4 kiinalaiskuvioilla, koska vähitellen alkaa tympiä se sama aasialainen merkki yhdestä laatasta, jota aina joudun käyttämään. 


Näiden takia mä sen tilauksen tein. Leimauslakkoja! Hintaa muistaakseni jotain kolmen euron tietämillä ja sehän ei ole paljon mitään, joten pakko oli ostaa. Sanottakoon, että olen maailman huonoin ostamaan leimauslakkoja. Jotenkin aina ajattelen, että kun niillä ei kunnolla kynsiään lakkaa, eikä niistä siten saa iloa, en halua niistä sitä kuutta euroa pulittaa. Kolme euroa on sitten ihan toinen juttu ja "mulle heti nyt" reaktio otti vallan ja tilasin niitäkin sävyjä, joita tiedän, että täydellä hinnalla tuskin koskaan ostaisin, mutta joita kuitenkin aina välillä leimaillessa tarvitsen. Ylemmässä kuvassa siis sävyt Golden Brown, Pastel Yellow, Pastel Green ja Pastel Blue. Olenko muuten ainoa, joka on niin OCD pullojensa kanssa, että nuo vanhanmalliset pullot ärsyttävät uusien pullojen joukossa. Saattaa olla, että nuo kaksi päätyvät arvontakasaan avaamattomina ja ostan uudet joskus niiden tilalle ellen saa swapattua noita jonkun kanssa johonkin toisiin juttuihin.


Ylärivissä Blue, Royal Purple ja Wine Red. Alarivissä Gray Pearl, Chocolate ja Dark Red. Niimpä, ostin näitä muutaman. Ompahan nyt leimakelpoisia lakkoja vähän joka sävyssä, eikä tarvi enää kissojen ja koirien kanssa etsiä lakkaa, joka toimisi myös leimailussa. 

Nainen on taas iloinen hetken ja voi jatkaa lakkojensa kanssa kuhertelua. Mulla on aika vähän tullut sellaisia kaipaan just lakkaa x tai y momentteja poissa ollessani, mutta ai että kun oli ihanaa kun pääsi eilen järjestämään taas kaikkia lakkalaatikoita uudestaan ja löytämään niitä jalokiviä, joiden olemassaoloa ei kunnolla enää edes muista. Pienistä asioista voi olla iloinen!

18.12.2011

Fail!

Tän mun melkein kuukauden postaustauon lisäksi feilasin sillä, että jätin tietenkin muistikortin järkkäriin, jonka jätin ranskaan, jossa mm. olisi ollut tuo 31 päivän haasteeseen muutamat ensimmäiset kynnet ja muitakin tosi kivoja juttuja. Kyllä, olen lahjakas.

Lensin eilen Suomeen joulunviettoon ja kaksi viikkoa saan viettää turvallisesti omassa sängyssä - ja kaikkien ihanien kynsijuttujeni äärellä. Nyt tekisi mieli heti alkaa tehtailla uusia kynsiä ja järjestellä lakkavarastoja. Harmittaa kun ei ole niitä kuvia kameralta, mitä tässä oli tarkoitus alkaa julkaista loman aikana, mutta ehkä aloitan alusta. Uudella drivilla lakkailemaan kynsiäni ja yritän ehtia jopa kuvailemaankin niitä täällä olo aikana. Haluan kuitenkin uskoa, että vaikka paljon juttuja loman aikana haluankin ehtiä tekemään, saan myös ainakin vähän tuulta puhallettua myös tämän blogin siipien alle.

ps. haluatteko vilauksen joko A) siitä määrästä lakkoja, jotka ranskasta suomeen mukanani raahasin (niitä oli hiukan kertynyt tuossa parin kuukauden aikana) tai B) siitä cesarsin aleista tilatusta paketista, jonka sisältöön pääsin vasta eilen tutustumaan, vaikka tilasin sen jo silloin monta kuukautta sitten? Koska kynsiä mulla ei ole tähän hätään vilauttaa, voisin ihan perus lakkapullokuvia ja höpinöitä samalla kun yskin ja niistelen pääni sekaisin.

26.11.2011

Joululahja-haaveilua

Yksi asia tässä joulussa on varmaa - samoin kuin aina aiempina vuosina - minun paketeistani ei yhtäkään lakkaa kuoriudu, ellen niitä sinne itse myös päätä kääriä. Jokainen ihminen ympärilläni on sitä mieltä, että mulla on lakkoja liikaa kuuden valtion naisten tarpeille ja kukaan ei niitä mulle myöskään suostu ostamaan. Salaa toivon, että joku tekisi poikkeuksen ja hankkisi mulle edes pari lakkaa - ei sillä, että tarvisin niitä, vaan enemmän viestiksi "tiedän, että olet hullu, mutta tykkään susta silti." Noh, aina voi toivoa.

Oikeastaan ainut paketti, jonka tänä vuonna tuun saamaan tulee sisältämään elektroniikkaa, jota ei, en ehkä tarvitsisi, mutta mä haluanhaluanhaluan ja kun äiti kuuli, että olin itse masiinaa itselleni ostamassa, totesi se vain että jos jaksan odottaa jouluun saakka, ei mene itsellenä säästöjä hukkaan. Niin, äiti tahtoo selvitä yhdellä paketilla per lapsi, koska on päättänyt, että vihdoin sen lapset on tarpeeksi vanhoja siihen. Noh, niin se on väittänyt pari viimeistä vuotta ja ei se kuitenkaan siinä pysy. Ne perinteiset sukat ja karkkia sieltä varmasti ainakin löytyy.

(okei, kuka huomaa, että oon höpöttelytuulella tällä hetkellä)

Koska kukaan ei mulle suostu lakkoja joululahjaksi ostamaan, pitää mun tehdä itse ne hankinnat omasta kukkarostani. Noh, ei haittaa, saampahan ainakin varmasti lakkoja, joita rakastan.

Muppetseista olen jo himotukseni ostaneet (kröhmmkymmenenlakkaakröhmmm) ja Color Clubin jouluglitterit löytyy myös jo laatikosta ja ovat niin tuhottoman ihania, että kuolen ja kaikilla pitäisi olla niistä ainakin muutama. Varsinaisista joulukokoelmista siis himottaisi vielä Let It Snow China Glazelta ja Zoyan bar glitterit.


Siinä missä olin ennen kauhea hamstraaja, joka ei suostunut mistään luopumaan, olen nyt onneksi oppinut siihen tapaan aika hyvin. Siksi voin huoletta ostaa useampia lakkoja ja jos ne ei vain toimi mun iholla, myydä eteenpäin. Viime vuonna taisin ostaa 13/16 China Glazen joulukokoelmien lakoista ja tällä hetkellä taidan omistaa niistä 7. Eli huoletta olen ne aika limited edition lakatkin myynyt, jotka ei vain sytyttäneet ja joita ei enää mistään saa.

Saanko tämän palopuheen jälkeen sanoa, että mua kiinnostaisi tästä kokoelmasta ehkä 10 lakkaa? Multiglitter Twnkle Lights, vihreä Glittering Garland, punainen Ring In The Red ja hopea Tinsel Town ovat niitä pakkohankintoja. Juu, kaikki kimaltava, jee. Blue Year's Eve ja Icicle ovat sellaisia, joille multa ehkä löytyisi jotain vastaavaa kokoelmista, mutta haluaisin itse päästä vertailemaan lakkoja toisiinsa ja myydä sitten vähemmän kivat (tosin ainakin hopea foil on sellainen väri, jota ei ikinä voi olla liikaa leimailuun yms. käytettäväksi). Snow Globe on himottanut itseäni jo sen reilut kaksi vuotta kun se on ollut olemassa, Holly-Day voisi korvata Chinan Starboardin, jonka kuvittelin olevan se vihreä creme jota olen etsinyt, mutta joka ei vain miellytä silmääni, mutten sitä halua myydäkään ennen kuin löydän korvaajan. Champagne Bubblesista en osaa päättää olisiko se kiva vai ei, ehkä niitä jotka pitäisi nähdä omilla kynsillä, jotta tietäisi mitä mieltä siitä on ja Poinsettia nappaisi ihan peruspunaisena. Jos olisin fiksu, ostaisin ehkä vain noi neljä lakkaa, mutta koska tunnetusti ostoimpulsioni kanssa en ole kamalan fiksu, näkee mitä tapahtuu kun reilun parin viikon päästä saan alkaa tilailemaan...


Zoyan joulukokoelmassa on glitteriä kanssa, mutta siinä harvinaisemmassa muodossa kynsilakoille, nimittäin bar glitteriä. Näistä lakoista kolme on siis shimmerisiä (aika jo nähtyjä plääh sävyjä), mutta nuo kolme glitteriä voisivat mielelläni muuttaa mun kaappiin asumaan. Voisinkin hyvin tehdä pienen Zoya-tilauksen ja hankkia noiden glitterien lisäksi muutaman muun pitkään mun himotuslistalla olleen lakan.


Mä en tiedä mikä kausi glittereille tämä joulu tuntuu olevan, mutta joka merkki syytää niitä sisuksistaan ulos kuin viimeistä päivää. China Glazen Eye Candy sytytti heti kun ekat promokuvat näistä näin jo joskus ikuisuus sitten. Mulle oli itsestään selvää, että ainakin Some Like It Haute, Marry A Millianaire ja Lorelai's Tiara muuttavat mun lakkavarastoihini. Ensimmäiset kaksi on drop dead ihania ja viimeinen vähän vain nimen takia ja siksi, että on sekin ihana sävy. Material Girl on kai pakko hankkia nimensä takia ja ei multa mitään vastaavaa taida laatikoista löytyä. Love Marilynin kohdalla olen vieläkin vähän epävarma, koska mulla on Muppetsien Piggy ja vaikka tuo Piggy ei kyllä peittävyydeltään ole mitään Love Marilyniin verrattuna, mietin selviäisinkö vain toisella näistä. Blond Bombshell pitäisi ehkä hankkia jo nimen perusteella kun tuntuu kuvaavan tätä mun kuontaloa vähän turhankin hyvin, mutta en ole vielä varma haluanko tän vai Color Clubin Backstage Pass kokoelman samantyyppisen kultakaverin. 

Näiden lisäksi mulla on erilaisia yksittäisiä himotuksen kohteissa, mm. Nfu Oh -lakkoja ja muuta kivaa. Konadiltakin kiinnostaisi uutuuslaatat + ne mitkä julkaistiin muutama kuukausi sitten ja muutama leimauslakka. Ebaystä tekisi mieli tilata ihan turhaa krääsää ihan vain koska huvittaa ja noh, you get the point.

Haaveiluhan on aina kivaa, mutta todellisuus on se, että en minä näistä kaikkia tule itselleni ostamaan. Normaalisti oon vaan tottunut siihen, että kotiin on matkalla yleensä vähintään se alle euron strasihyrrä ebaystä ja olen juuri se ärsyttävä uhmaikäinen lapsi, joka haluaa tehdä kaikkea juuri silloin kun se ei ole mahdollista. Siksi mulla on tilailuhimot päällä tällä hetkellä. Jotain kivaa tilaan kyllä jouluksi veronpalautusrahoilla, mutta jää nähtäväksi mihin lakkoihin sitten lopulta päädynkään.

17.11.2011

Lasting finish


Nyt kun tyylikkäästi nukuin pommiin koulutuntieni ohi, voin ehkä jakaa teillekin nämä muutaman päivän kameralla lojuneet kuvat. Jotkut kynnet, jotka jopa sain kuvatuksi. Mulla kun on huono rytmi täällä missä illalla lakkaan kynteni, nukahdan, vedän päivän läpi ja kun seuraavana iltana tahtoisin kynnet kuvata, on ne jo kärsineet. Suurimmaksi osaksi se tuntuu johtuvan siitä, että täällä ei tunneta käsitettä tiskiharjoista, vaan kaikki keittiön tiskit, pinnat yms. puhdistetaan samalla keittiösienellä ja jokainen voi varmaan uskoa, että sen karhea pinta on aika nopea lakkojen kuluttaja.

Viime viikolla mun piti miettiä tarkkaan millä lakoilla lakkaisin, jotta saisin kynteni pysymään kasassa koko pitkän viikonlopun ajan, minkä hengasin kaverini luona toisella puolen Pariisissa. Päätin luottaa siihen, että OPIn lakat kestävät kynsilläni yleensä parhaiten ja nappasin Miss Universe kokoelmasta It's MY Yearin ja Swimsuit... Nailed It! -lakat. Väriyhdistelmänä vähän ehkä kummallinen, mutta rakastan noita kumpaakin lakkaa ihan mielettömästi. Rakastan näitä OPIn speciality kokoelmia kun musta tuntuu, että 12 lakan kevät ja syys-kokoelmat on aina tylsyyden toistoa, mutta nämä muutaman lakan pienemmät kokoelmat on usein upeita. Mua niin himottaisi vielä se glitter-lakka tästä kokoelmasta kovasti.


Perusranskiksen päälle aloin tappelemaan jonkinlaisia koristeita. Tuntui että mitä pidemmälle pääsin, sitä kamalammaksi koristelut meni, joten iskin vain viivoja ja palloja toistensa perään. Lopputulokseen olin kyllä todella tyytyväinen, vaikka olin ihan varma, että vihaisin kynsiäni suuresti. Ja mikä parasta, kynnet ihan oikeasti kesti torstaista sunnuntaihin ihan ongelmitta. Score!

Tälleen vielä kysymyksenä kaikille, mitä mieltä olisitte tuosta 31 päivän kynsihaasteesta, joka on ainakin aika monissa ulkomaalaisissa kynsiblogeissa pyörinyt. Jokainen voi ehkä arvata, etten ihan jokapäväiseen tahtiin tätä blogia kyllä vielä saa päivittymään, mutta ajattelin, että jos se kuitenkin motivoisi mua vähän ryhdistäytymään tän kanssa? mm. Emerald Sparkledin blogin sivupalkista voi vakoilla, minkälaisia kynsiä tähän haasteeseen tulisi tehdä. Joten mitä mieltä ootte: vanha ja puhkikulutettu juttu jo, vai tee, tee, tee! -juttu?

28.10.2011

Sitä perinteistä Sallaa


Kohta alkaa tuntua, että tämäkin blogi pääsee takaisin nykypäivään ja esittelyvuorossa olisi taas kynnet, jotka on vielä kynsillä siinä vaiheessa kun kuvia julkaistaan. Olin ihan varma, että olisin pilannut nämä tänään jo kolmesti kun samoilla lakoilla tein 9-vuotiaalle ranskalaisen manikyyrin (kuvitelkaa sitä kynsien kokoa!) ja opetin samaiselle lapselle miten käytetään konadin juttuja. Ainakin meillä oli kivaa kynsiä lakkaillessa.

Itse sen sijaan lakkasin eilen omat kynteni - ja taas Kikolla. Pohjalla aivan upea kimalteleva nudelakka, joka on todella beige ja vaalea, mutta sisältää paljon kimallehippusia, melkein kuin kimallelastuja, jotka loistaa upeasti pullossa. Rakastuin tuohon palavasti heti ja tämä menee China Glazen Knottyn kanssa samoille viivoille nude-ihanuutena. Tipeissä on violetti lakka,  jossa pullon mukaan olisi samanlaista glitteriä kuin eilen esittelemissäni lakoissa, mutta näissä tipeissä se ei ainakaan liiaksi näkynyt. Pitää tutkia uudestaan kun lakkaa on koko kynnellä. Koristeluissa tutut ja turvalliset Orlyn striperit, joita edelleen rakastan avaruuteen ja takaisin ja koristelutyyli on sitä mulle ominaista, mutta samalla sitä, mikä mielestäni toimii aina ja näyttää kauniilta.


Oikeasti mun ei tällä hetkellä pitäis olla täällä ja kirjoittaa blogiin mitään vaan käydä vihdoin tuon matkalaukun kimppuun ja heittää sinne edes kolme vaatekappaletta, että selviän seuraavista neljästä päivästä. Huomenna joudun heräämään aivan tuskaisen aikaisin ja raahaamaan itseni, sekä matkalaukkuni juna-asemalle, mistä huristelenkin englannin kanaalin alitse suuntanani taas vaihteeksi tuo ihanainen lontoo, jossa olen tainnut jo tämän blogin historian aikana käydä vähän liian monta kertaa. Pääsen shoppailemaan ihania kosmetiikkajuttuja, katsomaan pari musikaalia ja ennen kaikkea näen vanhempiani tämän kahden kuukauden tauon jälkeen. Kyllä, olen innoissani!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...