9.3.2011

Barry M - Shocking Pink

Mulla oli taas eilen kamalat swatch-talkoot ja olin ihan varma, että pyörryn yksikseni lakkahöyryihini, koska swacthasin esimerkiksi mun Hong Kongin lakat, joiden sisältöä en edes halua tietää. Hajusta päätellen niissä on vähintään rotanmyrkkyä, sen verran pahalta ne haisevat, mutta ovat niin ihania ettei ole tosikaan. Sain myös vihdoin Barry M lakat swatch wheelille ja se on ehkä herkullisin kiekkoni kaikkine kirkkaine väreinen. Love, love, love it! Samalla hymyilin innoissani ajatukselle, että Lontooseen on enää alle kaksi kuukautta ja pääsen taas Barry M shoppailemaan. Ilmoitin jo ystävälleni, että raahaan sen vaikka väkisin läpi jokaisen drugstoren Lontoossa löytääkseni ne pari aivan ihanaa lakkaa, joita himoitsen. Swatchailun jälkeen oli pakko napata joku Barry M lakka myös omille kynsille ja päädyin siihen pinkkiin, jonka äitinikin multa uhkasi viedä viime kesänä. Olisin luvannut ostaa sille oman, mutta eikä mitä, vastaus oli "ei kun on mulla se mun vanha H&M'n pinkki, joka toimii vielä ihan hyvin". Pitäisi hyväksikäyttää sitä lakkaa joskus ja näyttää teillekin, mikä lakka on riittänyt yhden naisen varastoksi viimeiset en edes halua ajatella kuinka monta vuotta, koska en muista, milloin H&M'llä olisi ollut senmuotoiset pullot...

Okei, onnistuin kirjoittamaan taas maailman pisimmän intron. Barry M Shocking Pink on ihana pinkki creme, omalla tavallaan vähän tylsähkönoloinen, mutta samalla taas, pinkki on yksikseenkin aina ihana ja pinkki, joten tätä jaksaa rakastaa. Kaksi kerrosta riitti omille kynsilleni, vinotipit China Glazen Broken Hearted lakalla ja nail art söherrykset sillä Kissin paketilla, jonka teille videolla näytin. Edelleenkään en piittaa siitä paketista kovin...


I spent my last night swatching my polishes on swatch wheels. I did swatch the polishes from Hong Kong first and I was so sure that I'll pass out because those smell horrible. I'm pretty sure they're somehow poisonous but they look so amazing that I still want to keep them. I also swatched my Barry M polishes and I think that nail wheel might be my favorite out of all the nail wheel that I have. I have almost only super bright creme colors by Barry M and the wheel looks delicious. After swatching those, I wanted to use one of the polishes too and I ended up going with Shoking Pink.

The polish is pretty basic pink creme polish that I like on it's own too. I ended up trying to do some nail art with China Glaze Broken Hearted crackle polish and my new Kiss nail art polishes. The nail art polishes I don't like that much, they're much more sheer than what I'd like them to be. 

8 kommenttia:

  1. Pakko kyllä kommentoida taas. Melkein aina, kun oot postannu uuden päivityksen, niin huomaan ajattelevani että "taas noin paljon tekstiä, en millään jaksa lukea kaikkea, katon vaan kuvat." Mutta aina sitten kuitenkin luen tekstitkin loppuun asti, ja pakko myöntää, että kirjotustyylisi on erittäin mukaansatempaava. Niin ja kivat kynnetkin muuten :D

    VastaaPoista
  2. Voi, miten ihanat! Pinkki on toinen ehdottomista lempiväreistä ja niihin en kyllä kyllästy ikinä <3 !

    VastaaPoista
  3. Ihanan tyttömäiset. :)
    Oon myös kateellinen sulle että pääset Lontooseen. Mä en ole ikinä käynyt siellä (tai pahemmin muutenkaan ulkomaille) ja ois niin hienoo päästä sinne! :)

    VastaaPoista
  4. hiutale: mä ajattelen samaa aina kun oikoluen omaa tekstiäni :D tulee sellainen "miten mä en taaskaan osannut ilmaista itseäni yhtään tiiviimmin" olo :D

    Lalica: thanks

    Vauhtimamma: pinkit kynnet on niin helppo tehdä kun kunnon shokkipinkillä tai tummanpinkillä saa näyttävät kynnet ilman koristelujakin

    Serrated B: kiitos (: Lontoo on aivan mieletön ja olen kyllä onnellinen kun olen sinne monesti päässyt ja nyt pääsen sinne yhden hyvän ystäväni kanssa ja vielä lempparibändin keikalle. jos sulle ikinä tulee mahdollisuus päästä Lontooseen, niin suosittelen sitä ehdottomasti ylitse monien muiden matkakohteiden

    VastaaPoista
  5. Lontoo on kyllä yksi ehdoton paikka jonne haluan päästä - ja kyllä vielä aionkin, heti kun on varaa. ;) Amsterdam on myös yhtenä matkakohteena vielä joskus, nämä kaksi kaupunkia ovat ehdottomia minulle. :) Ja tietysti myös Pariisiin olisi hienoa päästä, samoin Tokioon... :D
    Pidähän hauskaa sitten Lontoossa kun sinne pääset ja hienoa kuulla että pääset siellä vielä lempparibändisi keikalle! :)

    VastaaPoista
  6. Serrated B: ollaan aika samoilla linjoilla kaupunkien kanssa (: Amsterdam on himotuslistan kärjessä, samoin Tokio kiinnostaa. Uusi-Seelanti ja Kanada tosin kiilaavat noidenkin eteen. Ja new yorkiin tahdon muuttaa, se on varma :D

    VastaaPoista
  7. Love this pink. I actually like how Barry M polishes dry fast and shiny. And good value!

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...