15.12.2010

Vastauspostaus

Kiitos kaikille kysymyksiä jättäneille. Tämä postaus ei onneksi jäänyt ihan yhtä nysäksi kuin mitä alussa pelkäsin... Tässä siis vastauksia:

Mistä sait kynsi-innostuksen ja kauanko kynnet ovat kuuluneet harrastuksiisi?


Se lähti varmaan siitä kun kaks ja puoli vuotta sitten olin lähdössä festareille ja tahdoin keltaiset kynnet. En oikein tiedä miksi, mutta tahdoin kuitenkin. Ostin silloin GOSHin keltaisen Yellow Bombay lakan, johon tykästyin kovin. Sen jälkeen aloin lakkailla kynsiäni säännöllisemmin ja kunnolla koko homma räjähti käsiin vuoden 2009 alussa kun muutin jenkkeihin, missä kaikki kynsitarvikeet oli halpoja ja valikoima todella suurta. Eli noin 2,5 vuotta on kuuluneet harrastuksiin.

Oletko enemmän koira- vai kissaihmisiä?


Koira, ehdottomasti koira! Saan varmaan ihmisten vihat niskaani, mutta mä en ymmärrä kissoja. En ala menemään yksityiskohtiin, mutta mun mielestä koirat nyt vain ovat maailman kivoimpia kavereita ja rakastan esimerkiksi lenkkeilyä juuri koiran kanssa. 

Lempparein vuodenaika ja miksi?


Talvi. Mä olen yksi niistä ihmisistä, jotka saa kamalat kicksit kun pakkasmittari painuu alaspäin. Rakastan ensilunta, talvea ja lunta ihan ylipäätäänkin. Pipot on kivoja ja hengityksen huuruaminen on kivaa. Talvella tapahtuu muutenkin kivoja juttuja kun on joulu, synttärit ja uusivuosi ja hiihtolomalla pääsee aina laskettelemaan. (No ainakin niin kauan, kun mulla hiihtoloma oli, nykyään se on jo vähän omaa lomaa...)

Mitä herkkua ilman et voisi olla?


Mun ultimate lemppareita on Pandan Duello lakut. Mä en tajua, miten joku on osannut keksiä jotain niin hyvää. 

Lempiruoka?


Mä olen vähän semmoinen, että jumitun aina johonkin tiettyyn ruokaan niin kauaksi, etten sen jälkeen enää kestä sitä... Lempparit kuitenkin on varmaan täytetyt paprikat. Parasta ikinä oli kyllä aikanaan mummun tekemä kesäkeitto.

Lempiväri?


Lapsena se oli vihreä. Nykyään kuitenkin keltainen. Käytän keltaista kuitenkin todella harkiten.

Mielestäsi parhaat tekemäsi kynnet ikinä?


Mun lempparit taitaa olla Top 10 postauksessakin nähdyt Kill Hannah kynnet. Niitä rakastin todella palavasti. 


Kuinka paljon sulla on lakkoja?


Mä olen laskenut kynsilakkojeni määrän viimeksi joskus varmaan maalis-huhtikuussa 2009. Sen jälkeen en ole uskaltanut. Luulen, että todellinen määrä olisi jossain 400 paikkeilla, mutta oikesti en ehkä uskalla laskea... Tosin mulla on tällä hetkellä myös noin 120 lakkaa myytävien pinossa, joten se ehkä vähän autaa asiaa. Viime talvena taisin tehdä nopean inventaarion niiden lakkojen suhteen, joista en tahtoisi luopua (se sisälsi OPIt, China Glazet, Color Clubit, Essiet, GOSHit, Nfu Oh:t, Sinful Colorsit ja muutamat yksittäiset high endimmät lakat) ja tulos taisi olla 250 pintaan. 

Käytätkö jotakin hengityssuojainta kun lakkaat kynsiä?



En käytä, enkä varmaan koskaan tule käyttämäänkään. Mä luulen, että kerran päivässä maksimissaan lakatessa en ehdi hengittää mitenkään liikaa mitään vaarallisia kaasuja. Mielestäni vasta siinä vaiheessa jos käyttää puhdasta asetonia paljon tai monomerejä rakennekynsien tekemiseen, kannattaisi harkita hengityssuojaa.

Mikä on sun lempilakka?



Opin Catch Me In Your Net tai Orlyn Halley's Comet, jotka ovat siis identtisiä kavereita. Ainakin siihen saakka kunnes joku keksii jotain vielä kauniimpaa.


Onko siulla minkänlaista eläintä kotona?

Kotona ei ole, mutta vanhempien luona kotona, jossa edelleen aika paljon viihdyn, on meidän koiravauva. Oikeasti se ei ole mikään vauva enää vaan kolmivuotias aikuinen poika, joka on rakkaampi kuin mikään muu.

Jos ei haluisitko lemmikin?

Haluaisin ehdottomasti, mutta tämänhetkiseen asuntooni en saisi ottaa edes lemmikkiä. Muutenkin olen elämässäni semmoisessa siirtymävaiheessa, missä en oikein tiedä missä haluaisin asua, mitä opiskella tai mitään muutakaan ylipäätään, joten tämä ei olisikaan oikea hetki lemmikin hankkimiseen. Mutta ehdottomasti sitten kun elämäntilanne rauhoittuu paikalleen. Tahdon pörröisen valkoisen koiran, jolla olisi mielellään lyhyet jalat ja jonka nimeksi tulee Paavo. Toi nimi on muuten asia, josta ei ole keskustelemista, että terveisiä vaan mahdolliselle tulevalle kumppanille jo etukäteen :D

Mikä on lempieläimesi?



Koirat on kyllä vieneet sydämeni ihan täysin.

Millaista murretta puhut? (tarkoitan siis että ite puhun mie, niin puhutso sie sit sä, mä jne?)



Mä puhun lähinnä kummallista murretta. Olen Tampereelta kotoisin, mutta en oikein tiedä kuinka tamperelaisittain edes puhun. Olen tyytyväinen niin kauan kun en ala konditionalisoimaan verbejä turkulaisittain, vaikka siellä asun... Mutta siis mä ja sä kuuluu kyllä omaan sanavarastooni

Mikä kamera siulla on?



Mulla on Canonin Eos 450D järjestelmäkamera, sekä vielä tällä hetkellä Canonin PowerShot G9 digikamera, joka on todella hyvä. Kohta tosin se päätyy vanhempieni käyttöön ja saan tilanne oikeasti taskukokoisen, olisiko Sonyn, pokkarin ja tuo PowerShotti pääsee enää keikkakuvaukseen kaverikseni. 

Entä kännykkä? :D



iPhone 4. Voin kertoa rakastavani tota puhelinta suunnilleen kuuhun ja takaisin ja kun tota on hetken käyttänyt, tuntuu vanhan nokian kosketusnäyttöni käyttöjärjestelmä ihan onnettomalta. Omaksi ilokseni saankin maksaa itseni ihan kipeäksi tästä puhelimesta, mutta ei se mitään :D

Lemppari konad laatta?



Joko m57 fishnet kuvion takia (ei alkuunkaan niiden eläinkuvioiden) tai m59 kauniiden isojen rusettien ja lumihiutaleiden johdosta.

Lempilakka koostumuksesi? (siis creme, flakies.. ?)



Glass flecked lakat on ehdottomasti omia suosikkejani. Ne on aina niin mielettömän kauniita.


Lempi koirarotu?


Lagotto Romagnolo. Vielä vähän tuntemattomampi rotu suomessa, mutta meidän perheen herra on tälläinen ja 95% ajasta omasta mielestäni maailman herttaisin olento. 

Lempi automerkki?



Mä voin rehellisesti sanoa olevani ehkä maailman onnettomin autojen kanssa. Mulla ei oo mitään väliä merkillä mutta tiedän, että kunnon katumaasturilla olisi kiva ajella. Mutta sanotaan vaikka Toyota, se on osoittautunut luotettavaksi. 



Kuva epäonnistuneesta lakkauksesta




Mulla ei oo kauheesti kuvia epäonnistuneista lakkauksista, mutta nämä 4th of July kynnet on vähän sellaiset, joiden kanssa tekis mieli kysyä itseltäni, mitä hemmettiä mä aikanaan ajattelin :D



Mitkä asiat sut ärsyyntymään?



Mut on ehkä maailman helpoin ehkä saada ärtymään. Esimerkiksi, jos kukaan ikinä missään puhuu kiintiöhomoista (esim. tv-sarjan kohdalla) on yleensä aika kova sota käynnissä ja todella nopeasti. Ylipäätään kaikenlainen syrjintä, kiusaaminen ja asioiden vähättely saa mut näkemään punaista. Olen myös jumalattoman itsepäinen, joten jos tiedän jonkun ihmisen väittävän jotain asiaa todeksi, vaikka itse tiedän sen asian olevan toisin, mä en varmasti luovuta ennen kuin oon saanut muut uskomaan, että mä oon oikeessa.

Entä iloiseksi?



Koska mä olen tosi mustavalkoinen persoona, mut on myös maailman helpointa saada mielettömän iloisesti. Mustavalkoisella tarkoitan siis sitä, että jos yksi juttu elämässä menee pieleen, tuntuu, että koko maailma romahtaa ja jos taas yksi menee hyvin, tuntuu, että maailma on taas mahtava paikka. Mä siis tulen iloiseksi kaikenlaisista spontaaneista hellyydenosoituksista, siitä, että joku kertoo mulle, että olen tärkeä, siitä kun saan vaan maata kaverin kanssa sängyllä ja nauraa ja yleensä etenkin siitä, kun aina kun saavun vanhempieni luokse, meillä koira juoksee vastaan ja odottaa että kumarrun sen lähelle ja se antaa aina pusun. Olen myös todella materialistinen ihminen, joten voin rehellisesti sanoa, että ajoittain myös materia tekee mut iloiseksi

Mitä ystävät, mahdollinen poikaystävä ja perhe sanovat kynsiharrastuksestasi ja tietävätkö he blogistasi?



Blogista ei lisäkseni tiedä kuin kaksi vähän kaukaisempaa kaveria, kun toinen kysyi suoraan, että pidänkö kynsiblogia, koska jos en pidä, mun kyllä kannattais. En alkanut valehtelemaan, joten myönsin pitäväni. Muuten kukaan ei oo ainakaan tunnustanut tietävänsä. Kuitenkin kaverit yleensä kynsiä aina tutkailevat ja useampi blogimaailmassa kuitenkin liikkuu, joten saattavat kyllä törmätä tähän helposti.


Mitä sitten suhtautumiseen taas tulee. Meillä perheen kesken äiti marmattaa siitä, että mun lakat kuivuvat pulloihin ennen kuin saan ne loppuun. Samaan hengenvetoon se kumoaa argumenttinsa kertomalla käyttävänsä edelleen samaa 7 vuotta vanhaa H&M'n lakkaa, joka on edelleen ihan hyvä. Sisko tykkää lakoista kun saa sitten hand me downeja multa aina välillä. Muut lähinnä valittavat hajusta. Yhden ystäväni kanssa ollaan taidettu vain oikein kunnolla keskustella lakkaharrastuksestani ja hän näki sen ihan harrastuksena muiden joukossa, missä ei ole mitään outoa. Eli aika hyvin suhtaudutaan.







Miten paljon sulla menee keskimäärin rahaa lakkoihin yhdessä kuukaudessa?
Se riippuu tosi paljon kuukaudesta. Mun itseasiassa piti pitää kunnon kirjaa shoppailuista yhden kuukauden ajan ainakin, mutta se on iloisesti unohtunut. Ehkä tammikuussa sitten. Mutta karkeasti sanottuna 0-50e varmaankin. Jos en tilaa mitään niin voi olla etten osta kuukauteen mitään kynsiin liittyvää. Jos taas esim tilaa Transdesignilta paketin, jossa on 9 OPI lakkaa niin siihen menee jo helposti toi 50e.
Millainen puhelin sulla on?
Vastasinkin tähän jo, eli Applen iPhone 4
Pelaatko sä paljon, jos pelaat niin millä?
Lasketaanko Bejeweled Blitz facebookissa :D Sitä mä pelaan päivittäin, muita facebookpelejä en ollenkaan. Konsolipeleistä vanhempien luona olevaa wiitä tykkään välillä pelata. Siinä Super Mario Bros ja Guitar Hero on mun suosikit. Jos voin saada kuntoon meidän 90-luvun alussa ostetun nintendokonsolin, jolle on maailman paras Mario peli, jota ei voinut ees tallentaa, hakkaisin sitä varmasti ihan hulluna. Niin joo, ja mökillä kesäisin missä on pleikkari niin Bust-a-move on ihan ykköspeli. Niin joo, ja pelaanhan mä puhelimellani jonkun verran kanssa... Eli ehkä mä sitten kuitenkin pelaan...

Pidätkö ruoanlaitosta, jos tykkäät, niin mitä useimmiten teet?
Ruoanlaitto on kivaa, mutta olen siitä ongelmallinen, että alan usein kokkaamaan vasta kun mulla on jo hirveä nälkä :D Kasvis/kanawokki on varmaan mun keittiössä useimmin syntyvä ruoka. Tai no joo, mulla on pieni fiksaatio pikaspagettiin, extan valmiiseen tomaattipastakastikkeeseen ja juustoraasteeseen, mutta se nyt ei ole kunnon ruoanlaittoa. Se vaan toimii aina silloin kun alan tekemään ruokaa kun on kamala nälkä

Mitä harrastat?


Ainoa lähes säännöllinen harrastukseni on kynsien kanssa temppuilu. Rakastan myös koiran kanssa lenkkeilyä. Ja kirjoittamista harrastan enemmän ja vähemmän aktiivisella tasolla.

Millaisia unia näet?



Kummallisia lähinnä. Onneksi en enää näe painajaisia koska olen äärimmäisen säikky ihminen. Edellinen uni, jonka muistan, oli kummallinen missä olin muutamien luokkalaisteni kanssa kampaamo-tatuointi -paikassa, jossa saimme ilmaiseksi laitattaa hiuksemme tai ottaa tatuointeja ja pohdin pitkään uskallanko toteuttaa pitkäaikaisen tatuointihaaveeni. Hassua oli, että muistin täysin jokaisen tatuointihaaveeni, jotka mulla on/on ollut.

Horoskooppimerkkisi?



Olen kauris. Ja vaikka en horoskooppeihin uskokaan, olen aika dead on dupe niistä luonnekuvauksista, mitä kauriista kerrotaan :D

Mitä toivot joululahjaksi, vai toivotko mitään?



Toivon ulkoista kovalevyä, joka ei tarvitse ulkopuolista virtalähdettä toimiakseen. Muuta en ole toivonut. Tällä hetkellä mulla on maailman suurin ongelma keksiä 12-vuotiaalle pikkusiskolleni lahjatoive, kun se ei suostu uskomaan, että sen ei tarvitse ostaa (iskän rahoilla kuulemma) mitään mulle. 

Mitä opiskelet/olet opiskellut?



Mulla on taustana ihan peruskoulu + lukio ja tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeakoulussa journalistiikkaa. Mun on hyväksytty itseasiassa kolmeen eri media-alan AMKiin, mutta vain tuolla yhdessä olen opiskellut. Media-ala korkeakoulupaikkoja on aika vaikea saada, joten ilmeisesti edellytyksiä alelle ois, mutta toi toimittajan työ ei oikein kyllä enää nappaa. Tahtoisin lukea ehkä englantia tai opiskella leikkaamista/editointia tarkemmin.

Luetko kirjoja?



Luen, mutta aika vähän enää. Mä olen hidas lukija, vaikka olen lukenut koko ikäni. Nykyään luen vain englanniksi. Viimeksi sain loppuun Ronnie Cooperin Rock Chicks kirjan, johon rakastuin syvästi ja tällä hetkellä laukussa reissaa Slumdog Millionaire. Mulla on melkein aina joku pokkari laukussa varalta mukana ja kun viimein saan ne luettua, ne kyllä näyttää siltä, että ne olisi luettu kymmenen kertaa eikä vain kerran :D

Sisustustyylisi?



Mä rakastan tummia huonekaluja ihan hirveästi. Muuten vaaleaan pohjaan rakastan laittaa mustaa ja suuria kontrasteja tuovia värejä. Tummaa ja tyttömäistä varmaan olisi paras tapa kuvailemaan tyyliäni.

Seuraatko paljon blogeja, millaisia?



Seuraan joo. Mulla on bloggerin kautta lukulistalla sellaisia suosikkeja, joita tykkään lukea paljon. Sen lisäksi seuraan kourallista muotiblogeja ja muitakin beauty blogeja suomeksi, joita en vain bloggeriin laita.

Hame vai housut?



Sekä että. Enemmän mulla kyllä näkee housuja, mutta pidän hameista melkein enemmän. Jostain syystä mä en vaan muista talvella ikinä kattoa aamulla pakkasmittaria ja onnistun päätymään hameeseen aina kun on kovimmat pakkaset...

Suolaista vai makeaa?



Mielummin makeaa

Mitä olet tänään puuhaillut?



Olen saanut tänään (11.12) jotenkin kamalasti aikaiseksi. Olen nukkunut pitkään, etsinyt tietoa Hong Kongista, käynyt forexilla vaihtamassa rahaa, pyörinyt kaupungilla useamman tunnin etsien paria juttua, tehnyt ruokaa, käynyt koiran kanssa pitkällä lenkillä, käynyt saunassa, katsonut telkkaria pari tuntia, viimeistellyt neljä ajastettua postausta tälle viikolle ja kirjoittanut yhden pitkän koulutyön nopeasti, jonka deadline oli oikeasti eilen. Ja vaikka kello on jo yli puolen yön, vielä pitäisi tehdä uudet kynnet. 

Luettele viisi satunnaista (hassua) asiaa, jotka saavat sinut iloiseksi? 



Kun kuulen minkä tahansa lempibändini biisin jossain odottamattomassa yhteydessä
Kun on pimeää ja voi katsella lumisadetta katulampun kiilassa
Kun olen lenkillä tuon yhden karvaisen kaverin kanssa ja jos joudutaan pysähtymään liikennevaloihin, se nousee seisomaan mua vasten ja tökkii kuonollaan
Kun perjantaisin saan katsoa uuden The Big Bang Theory jakson (Sheldon!)
Kun saa laittautua oikein pitkän kaavan mukaan esimerkiksi ulos lähtiessä, se on mielestäni luksusta


Paras kynsien hoitovinkki? Jos saa sanoa vaan yhden
Mietin pitkään, mitä voisi pitää parhaana vinkkinä, mutta ehkä se tärkein on: älä ikinä käytä kynsiä työkaluina (esim tölkkien avaamisessa, teipin rapsuttamisessa, yms missä tahansa askareessa)


Kuinka paljon rahaa käytät kynsilakkoihin suunnilleen kuukaudessa?


Tähän tuli vastaus jo tuolla yläällä, eli siis tosi vaihtelevasti

Paras nettikauppa mistä tilaat kynsitarvikkeita?



Kauhee kuinka vaikea kysymys. Tahtoisin sanoa Head2toebeauty, johon olen tykästynyt tosi kovasti tässä viimeisten kuukausien aikana. Tosin monipuolisuutensa ansiosta Ebay on kyllä kilpailija tälle muiden kuin lakkojen suhteen

Väri, jolla et voisi lakata kynsiä/jolla et lakkaa mielellään?



Ruskea tai nude, ne ei vaan oo yhtään mua

Väri, johon et ikinä kyllästy kynsilläsi?



Joku siniturkoosi olisi ehkä se väri, jota jaksaisin katsella kauiten. Pinkki on kyllä toinen...

Mitä kynsilakanpoistoainetta käytät?



Mulla on aktiivisessa käytössä 6 eri lakanpoistoainetta, joista on tulossa ajastettuna postaus muistaakseni huomenna. Mavalan Extra Mild poistainetta käytin viimeksi

Kuinka monta kynsilakkaa omistat? Mitä merkkiä on eniten? Entä mitä väriä?



Niin kuin jo sanoin, mä en rehellisesti sanottuna enää edes tiedä ja se on pelottavaa :D China Glazea mun kokoelmissa on ehdottomasti eniten merkeistä ja väreistä en yhtään osaa sanoa kun en ole lakkakokoelman äärellä. Tosi tasaisesti kuitenkin kaikkia värejä on. Veikkaisin ehkä että pinkit/vaaleanpunaiset on pieni enemmistö lakkakokoelmassani

Kuinka monta konad-laattaa omistat? Lemppari? Entä mistä pidät vähiten?



Mulla on, oisko 18 vai 19 laattaa. Lempparein on ehkä sitten kuitenkin m59. Ja tarkoittaakohan tämä nyt mistä omistamistani laatoista pidän vähiten, vai ylipäätään kaikista konadin laatoista...? No omistamistani m19 eli ranskistippilaatta on turhin, koska en tykkää tehdä tippejä kuin vapaalla kädellä. Kaikista konad laatoista ylipäätään ensimmäisenä mieleen tuli "pallopelilaatta" m52

Kynsilakkakokoelmasi inhokkilakka? (Jos sellaista on :D)

Epäreilun vaikea kysymys :D ainoa mikä tuli mieleen on China Glazen Cosmic: musta lakka, jossa on paljon hopeaa glitteriä. Se näyttää kynsissä helposti aivan asfaltlta ja se on tuskaisin poistettava lakka jonka omistan

Oletko koskaan pureskellut kynsiäsi?



Olen, ja pahasti olenkin. Lapsena olin ihan toivoton kynsien pureskelun suhteen. Lukioiässä aloin päästä eroon siitä ja kynnet alkoivatkin kasvaa vähän, mutta sitten kun ne alkoi olla sormenpään yli, trimmasin ne mielummin hampailla kuin saksilla. Vasta pari, kolme vuotta sitten pääsin tavasta eroon ja voin rehellisesti sanoa, että luultavimmin pureskelisin kynsiäni jos lopettaisin kynsien lakkailun nyt. Jos nimittäin yritän päivänkin olla ilman lakkaa (tapahtuu vain jos poistan lakat aamulla aikeissa vaihtaa ne jossain vaiheessa päivää) hakeutuu sormet suuhun automaattisesti ja vaikka en pureskele, leikin kynsilläni, mikä pehmentää niitä ja yleensä johtaa kynsien lohkeiluun. Joten siis jos minä, joka olen ollut maailman pahin kynsienpureskelija aikanani, pääsin eroon siitä, voi kuka tahansa päästä

Mitä mieltä olet 3D kynsikoristeista?



Mä olen sitä mieltä, että 3D-kynsikoristeet tarvitsevan usein aika paljon toimiakseen. Yleensä ne on parhaillaan akryllien päällä, mutta kyllä niitä voi luonnonkynsillekin käyttää, jos vain osaa tehdä hyvän kokonaisuuden. Mikään yksivärinen lakkaus + hervoton ruusu yhdistelmänä ei oikein pure muhun. Luonnonkynsiin jos tahtoo ulottuvuutta, pidän fimoja ja erilaisia strasseja ja helmiä parhaana vaihtoehtona


Listaa 5 lemppari kynsiblogiasi?


hmmm, apua!


Scrangie
Laquerized
Mon coin á moua
Sonnela
Piece Of Panda (okei, tämä ei ole pelkkä kynsiblogi, mutta kosmetiikkablogi, jonka lukemisesta nautin)

Millaisia blogeja arvostat?



Mä arvostan blogissa monenlaisia eri piirteitä. Mulle henkilökohtaisesti on tärkeetä, että blogi on ulkoasultaan melko harmoninen ja rauhallinen. Vihaan kaikkia bling taustoja jotka vilkkuvat ja laulavat. (No okei, ei ehkä laula, mutta kuitenkin.) Mä arvostan myös sitä, että bloggaaja on omistautunut asialleen ja tekee sitä siksi, että tahtoo tehdä eikä siksi, että haluaa jonkun lukevan blogiaan tai haluaa ilmaisia tuotteita. Tämän voisi vetää myös siihen, että ei ota vastaan tuotteita, jotka ei liity blogiin tai sen teemaan, mutta arvostelee niitä silti, ilmaisen tuotteen toivossa (tästäkin mun piti joskus kirjoittaa kun mulle tarjottiin yhteistyötä jonka tiimoilta olisin saanut todella hyvän ja arvokkaan suoristusraudan ja en väitä, etteikö tarjous olisi ollut houkutteleva, mutta mä en ala vääntämään hiustutoriaaleja vain ilmaisen tavaran toivossa, oli se kuinka arvokas tai ei!). Ylipäätään mä arvostan rehellisyyttä, omistautumista ja sitä, että blogi on kirjoittajansa näköinen.

Entä mikä tekee blogista sellaisen, että et pidä siitä? 



Epäkunnioittava käytös lukijoita kohtaan, huonot kuvat (kynsiblogeissa ne, joissa hyvä kun erottaa sormet kuvasta, hei come on ihmiset), juuri ne liian in your face taustat, liika materiaali sivupalkeissa. Eniten mä inhoon sellaisia blogeja, joissa kirjoittaja yrittää selvästi asettaa itsensä mestariksi lukijoiden yläpuolelle. 




Siinä oli se kaikki. Joten kiitos kaikille kysymyksiä jättäneillä, näihin oli super kiva vastata!

6 kommenttia:

  1. Ite missaan aina kaikki kysymys tai arvontapostaukset :D kyselen tyhmiä sitten kun tulee mieleen.. mutta oli kivaa luettavaa tämä :) Näitä on aina hauska lukea.. varsinkin kun vastauksiin jaksaa panostaa näin kivasti.

    VastaaPoista
  2. oli kiva lukea! Missasinko jostain vai missä sä myyt kynsilakkoja?

    VastaaPoista
  3. Olipas tätä kiva lukea :). Koirat <3.

    Minua lähestyttiin kerran vaatteiden muodossa ja piti ihan sanoa kiitos mutta ei kiitos. Mutta öh, miksi tuotakaan ei lähetetty ihmiselle ketä vaatteet kiinnostavat palavasti ja kuka esittelee asuja blogissaan eli ahhahhaa muotibloggaajalle :D? Olin toki otettu, mutta mitä vattua silti :D?

    VastaaPoista
  4. Joskus jos teet vielä tälläsen, olis kiva kuulla että miten menestyit ylioppilaskirjotuksissa :D itsellä ne kun on edessä keväällä..

    VastaaPoista
  5. Oioi kiitos tästä yhden lemppariblogisi kunniasta! :) Meillä on kyllä hyvin samanyyliset ajatusmaailmat näistä blogiasioista. :)

    VastaaPoista
  6. Laura: mä en ikinä keksi mitään hyviä kysymyksiä muiden postauksiin, se on mun ongelma :D ja joo, mä mietin, että jaksaako kukaan lukea mun vastauksia kun tykkään jaaritella ihan liikaa :D

    Anonyymi: kiva että tykkäsit (: ja ei, en myy ainakaan vielä. blogin puolella pitäisi myydä, mutta kun toi myytävien pino on hirveä ja mun oma panostukseni asiaan tällä hetkellä melko nollassa, joten se on vähän jäänyt

    Panda: todellakin, koirat <3 ja joo, mua kummastuttaa noi yhteistyökyselyt, jotka ei liity mitenkään oman blogin aiheeseen, musta on ikävä sanoa kiitos, mutta ei kiitos jollekin, joka tahtoisi tehdä yhteistyötä, mutta jos mulla ei ole mitää käryä tietyistä asioista niin tulisi vähän köyhä arvostelu joka suhteessa :D

    H: varmasti joskus teen, mutta jää nähtäväksi milloin. en tiedä huomaatko täältä katsoa vastausta, mutta menestyin aika hassusti. sain kaksi E:tä, ja sitten M, C, B ja A. Mantsa ja äikkä oli noi E:t ja kirjoituksiin luin syksyllä mantsan kirjat läpi ja sen lisäksi en lukenut ollenkaan vaan lukulomankin huitelin kavereiden kanssa euroopassa. Eli mahdollisuudet olisi olleet parempaankin, mutta mä en vain ole lukijatyyppiä, vaan vedän valokuvamuistini avulla minkä pystyn ja niin mä olen aina tehnyt. olin siis tyytyväinen papereihini, eivätkä ne toistaiseksi ole olleet esteenä pyrkimään niille aloille jotka on kiinnostaneet

    Sonne: niin on joo, mutta on vaan mukava, että on joku, jonka kanssa jakaa ajatuksia

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...