31.3.2011

Color Club - Ultra Astral


Yritän päivittää nopeasti, kun olen vanhempieni luona ja äidillä on joku pakkomielle vapaapäivänään kääntää koko omakotitalo ylösalaisin ja siivota kaikki turha roina kaapeista pois. Tällä hetkellä se on ostamassa uusia hyllyjä yhteen kaappiin ja minä pakenin kaaosta hetkeksi päivitelläkseni teille kynsiä - ennen kuin ne epäilemättä pääsevät lohkeamaan. Mä tein täällä eilen jo yhden suursiivouksen "mun huoneeseen", eli huoneeseen, jossa on aika paljon mun kamoja, joita en solukämppääni ole halunnut viedä ja tän kuun lopulla, mun pitäisi muuttaa tänne taas mutta toivottavasti vain kesäksi (mulla on töitä Tampereella, siitä syystä). Tällainen kahden päivän siivousurakka ei sovi mulle, mutta yritän jaksaa.

No, ne kynnet kuitenkin. Ihastuin Color Clubin Ultra Astraliin heti kun näin tämän ekaa kertaa. Aivan mieletön pinkki glitterillä. Tämä levittyi nätisti kynnelle ja peitti kahdella kerroksella. Neonien tavoin tämä kuivui mataksi ja matta+glitter meininki ei ollut siinä vaiheessa kovin kaunista katseltavaa. Lisäsin päälle kaksi kerrosta Color Clubin Starry Temptress lakkaa, joka on siis tarkoitettu lisäämään vielä entistä enemmän glitteriä näiden päälle. Sen kanssa lakka näytti jo todella kivalta. Päälle vielä konadit m24 laatasta. Nimettömän yhden kuvion puuttumista voi katsoa taiteellisena lisänä, joka aluksi oli vain vahinko, mutta josta lopulta pidin aika kovasti. Musta tuntuu, että pitkästä aikaa mulla on tosi basicit kynnet, joissa kyllä viihdyn tosi hyvin...


I have to update quickly because I'm at my parents' place again and I need to help my mom to clean the place. I don't quite understand why she wants to clean the whole house on her day off but well, now she's out buying some new shelves to one cabinet that we have. I wanted to show you the nails that I have (before the polish chips). I cleaned whole day yesterday too and I really don't like the idea of doing it again today but I guess I have to. 


I had my eye on Ultra Astral since the day that I saw it for the first time. Pink and glitter? Yes please! Ultra Astral was super opaque with just two coats (extremely rare for a neon and a glitter) and it dried to the usual neon matte finish. When the polish was just matte, I didn't care for it much, it looked just glumpy and not so glittery. I applied two coats of Starry Temptress, the special top coat for these neon glitters to add shine and glitter (if you don't wanna buy that, I think Sinful Colors Opal Glitter would do well too). After the glitter I just stamped to images per nail and I actually forgot to stamp the chinese pattern on my index finger. I ended up liking it the way it was and left it like that. I haven't had a mani quite this simple for a while but I really like this one. 

6 kommenttia:

  1. I'm obsessed with Color Club glitters, they're quite amazing! such a pretty color

    VastaaPoista
  2. Tosi nätit kynnet :) toi lakka on ihana, onneks sen pitäis pian tulla mullekin!

    VastaaPoista
  3. Hienon näköiset kynnet! Kiva väriyhdistelmä! Ja hei, lakat tuli perille, kuten blogistani voi käydä toteamassa. :) Kiitos paljon! Yksi pääsi heti tänään käyttöön... :)

    VastaaPoista
  4. Manicured Monkey: they're quite amazing, I agree

    cottoncandy: se on ihana juu (:

    H: uuu, oot onnekas kun saat tuon :D

    Niniane: kiitos kun ilmoitit että tulivat perille (:

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...