7.4.2015

Cool & Calm Skittlette


Tässä yhtenä iltana en tiennyt yhtään millä lakkaisin kynteni. Pää löi tyhjää ja kaikki ideat olivat liian työteliäitä senhetkiseen olotilaan, jolloin tahtoisi jotain verrattaen nopeaa ja yksinkertaista kynsille. En kuitenkaan halunnut mennä yksivärisillä lakkauksilla, koska halusin jotain kivaa. Aika vaikea yhdistelmä silloin kun ei jaksattaisi tehdä mitään, mutta silti haluaisi jotain kivaa kynsille.

Pohdin sitten testaamattomien lakkojen ständin kohdalla sitä, minkä lakan ympärille lähtisin manikyyriä rakentamaan. Skitlette voisi olla kiva, niistä kun tulee yleensä tosi kivoja, vaikka idea olisikin melko yksinkertainen. Mietin, että Zoyan London on ollut pisimpään testaamattomana tällä hetkellä, koska en ole keksinyt harmaalle tekstuurille vielä lakkausta. Ehkä olisi siis aika ottaa se käyttöön.


Aluksi ajattelin, etten saa kyllä toista testaamatonta lakkaa yhdistettyä Londonin viereen, mutta hetken värejä mallailtuani, alkoi vanhan roosan värinen Just Lanai-ing Around OPIlta näyttämään yhä paremmalta ja paremmalta Londinin vieressä. Päätin sitten ottaa riskin ja yhdistää nämä kaksi samaan lakkaukseen. 

Koska kummatkin lakat on todella kauniita - ehkä enemmän syksyisiä sävyjä tosin - en halunnut lähteä liikaa koristelemaan kynsiä. Mä yleensä sorrun siihen, että lisään liikaa koristeita enkä tajua lopettaa ajoissa. Siksi päätinkin lisätä roosan päälle yksinkertaiset niitit, jättää Londonin loistamaan itsekseen ja tein nimettömään ja peukaloihin yksinkertaiset mustavalkoiset aksenttikynnet. 


Leiman nappasin lopulta BPS:n BP-L-007 laatasta, josta aiemmin kirjoitin jo arvioita blogiin. Istuin muuten varmaan kymmenen minuuttia selailemassa omaa leimauslaattakokoelmaani päästen lopputulokseen mulla ei ole mitään laattoja millä voi leimata. Kyllä niitä laattoja oikeasti on kymmeniä ja taas kymmeniä (pitäisikin ehkä laskea niiden oikea määrä jossain vaiheessa...) mutta mikään kuvio ei oikein miellyttänyt omaa silmääni. Luulen kyllä, etten oikein edes tiennyt minkälaista kuviota olisin kynsilleni halunnut, mikä ehkä vähän monimutkaisti myös asiaa. Kohdistaminen tässä olisi voinut onnistua vähän paremmin, mutta muuten olin kyllä tyytyväinen kuviovalintaani. Sopii mielestäni lakkojen sävyjen luomaan vähän vanhahtavaan tunnelmaan.  


Kynsillä:
OPI - Just Lanai-ing Around
China Glaze - White On White
Zoya - London
BP-L-007 + Konad Black 
Hopeat neliöniitit

Lopulta nämä kynnet sopivat ihan loistavasti siihen mun haluan kivat kynnet mutten jaksa oikein tehdä mitään -ongelmaan. Aikaa näihin ei kulunut kovin montaa hetkeä, mutta seuraavana päivänä löysin itseni tuijottelemasta näitä vähän väliä. Välillä ideoiden ei tarvitse olla kovin monimutkaisia, mutta silti kokonaisuus miellyttää silmää kovasti. 

6 kommenttia:

  1. Oi, nämä kyllä on todella nätit! <3 Värit sopivat hyvin yhteen ja näissä on kyllä ihastuttava tunnelma, tykkään! :) <3

    VastaaPoista
  2. Nämä kyllä miellyttävät silmää, niinku sanoikki. Tosi nätskät. :)

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...