18.7.2016

Weekly mani box - Flamingo!


MoYou London alkoi tuossa keväällä julkaista viikottaista Weekly Mani Boxia, joka on siis viikoittainen harmoninen kattaus leimauslakkoja, -laattoja ja muita oheisvälineitä aika tuntuvin alennuksin kuorrutettuina. Malle kirjoitteli oman postauksen yhden laatikon sisällöstä ja viime viikolla saatuani omani, halusin myös postata tästä ideasta, sen verran nimittäin iski itseeni tämä konsepti.

Boksi julkaistaan aina perjantaisin ja se sisältää yleensä 1-4 laattaa ja 1-4 lakkaa ja vaihtelevasti välillä strassihyrriä, leimasimia, scrapereitä tai muita teemaan sopivia tuotteita. Boksin sisältö vaihtuu siis aina viikottain ja kokonaisuus on aina harkittu ja kaunis. Tuotteita boksissa on yleensä 6-8 laatikosta riippuen ja hintaa 20 puntaa, eli alennusprosentti tuotteille on yleensä 33-50%. Boksista on kahta versiota tarjolla, normaali ja XL versio, eli on sinulla sitten lyhyet tai pitkät kynnet, voit valita boksin sen mukaan. 



Niin kuin yleensäkin, olin hiukan skeptinen konseptin suhteen aluksi, enkä uskaltanut tilata edes testiin tätä. Kuun vaihteessa MYL:in aleissa tälle boksille jäi 16 puntaa hintaa ja muutenkin olin tekemässä tilausta, joten päätin, että nyt tai ei koskaan on aika testata tätä ajatusta. Oma boksini on XL-versio koska normaalit oli loppuunmyyty jo silloin kun tilausta tein. Ajattelin, että tuosta flamingo-laatasta tulee luultavimmin käyttöön vain nuo pientä flamingokuosia toistavat linnut, joten sillä ei ole niin väliä, vaikka tuo onkin XL laatta. (Tosin jos jollain sattuu olemaan tästä se normiversio ja haluaa vaihtaa niin käh mulle :) ) Lisäksi tähän pakettiin kuului 4 värikästä leimauslakkaa, joita ehdottomasti halusin testata. Mulla on nyt tavoite opettaa itseäni leimaamaan muillakin kuin mustalla ja valkoisella, joten nyt tarvitsen niitä vaihtoehtoja sitten millä leimata kanssa.

Paketti tuli DHL:n express toimituksena kotiovelle aivan super nopeaa vauhtia kunhan saivat paketin lähetettyä. Lakat lähetetään briteistä vaarallisina aineita suomeen DHL:n kautta, jolloin paketille saa seurantatunnuksen, mutta postikulut säilyivät edelleen ilmaisina. What a deal! Mani boxin tuotteet oli pakattu erilliseen pieneen pahvilaatikkoon muusta tilauksesta erilleen, joten todella tunsi saavansa erillisen mani boxin. MoYoun visuaalinen ilme ei taaskaan pettänyt ja ihastelin noita jokaisen lakan kanssa tulevia omia pahvilaatikoitaan lakoille, johon on painettu lakan sävy. Niin kauniin esteettistä ja juuri niitä pieniä loppusilauksia, joita arvostan.


Boksi siis iski itseeni ja kovaa ja pitihän sitä sitten saada heti leimat kynsille kun vaan ehdin. Tähän lakkaukseen on siis käytetty kaikkia boksin mukana tulleita tuotteita ja menin mix 'n' match tyylillä kun en oikein tiennyt mitä kynsille haluaisin. 


Vähän hawaia ja vähän flamingoja ja vähän kaikkea. Lopputuloksena ehkä vähän liikaakin kaikkea, mutta kun tavoitteena oli testailla asioita mahdollisimman perusteellisesti, siinä ainakin onnistuin. Tuplaleimauksissa on vielä treenaamisen varaa, mutta en antanut edes sen haitata. 


Yksi asia mistä vakuutuin näiden kynsien jälkeen oli se, että väreillä on itseasiassa tosi kiva leimata! Konadin värilakat värikkyydestään huolimatta ei aina ole parhaita näkymään tiettyjen sävyjen päällä, mutta nämä värit toistuivat kirkkaina ainakin tuon mintun ja vaaleanpunaisen päällä. Ehdottomasti ääni siis itseltäni näille leimauslakoilla ja haluan, että useampi tämän merkin leimauslakka löytää kokoelmaani tässä tulevien vuosien aikana. Ja ehkä jo vähän nopeamminkin, sillä viime viikon mani box saattaa olla matkalla luokseni juuri kun tätä kirjoitan. I'm such a sucker for good savings... 


Kynsillä:
Kiko - 389 Mint Milk 
Kiko - 376 Candy Pink
+ Mani boxin sisältö: 
Tropical 16
Tourist 17
Mint Condition 
Electric Teal
PINK!
Frostd Lips.

Oletko sinä tutustunut jo weekly mani boksiin MoYou Londonin puolesta? Tykkäätkö ideasta vai valitsetko mielummin nettikaupassa ostoskoriin juuri ne tietyt sen hetkiset himotukset normaalilla hinnalla? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...