18.7.2011

Jingle bells in the middle of summer


Postaampa taas ihailtavan ajoissa päivällä. Elin pitkään siinä kuvitelmassa, että kello on ehkä reilu kuusi, ennen kuin ysin jälkeen havahduin, että tämä päivä on jo melkein ohi. Aivot kiljuvat unta, koska koukutin itseni eilen johonkin niinkin loogiseen kuin radion kuuntelemiseen puhelimella (siinä on joku kumma ominaisuusmomentti kun musiikki kuuluu puhelimen kajareista, eikä esim koneelta) ja unon pelaamiseen puhelimesta. Jee, muutaman tunnin yöunilla töissä ihan vain radion ja tyhmän korttipelin takia. Aina ei ihan leikkaa. Olen myös koukuttanut itseni maailman typerimpiin tv-sarjoihin (mm. Melissa & Joey) jolle repeilen aina keskellä yötä. Unihan on yliarvosttettua. Huomennakaan ei saa nukkua kun suunnataan keskelle korpea tsekkaamaan millainen paikka se paljon puhuttu Powerpark on. 


Kynsille sen sijaan on himottanut jo useamman päivän saada jotain China Glazen viimevuoden joulukokoelman foil-lakkaa. Kuparinen Jingle Bells veti pisimmän korren. Levittyi ihanasti parilla kerroksella ja lakka oli kaunis. Olisin halunnut tähän jotain mustia leimoja päälle, mutta koska olin laiska, päätin käyttää vain tarroja. Kahden paksun päällyslakkakerroksenkin läpi tarrat pääsi repsottamaan ikävästi ja enhän minä osaa olla niitä näpräämättä. Päivän ne mulla aina kestää, mutta kahta ei menisi millään. 

Joululakkoja keskellä kesää... mikä ettei!

3 kommenttia:

  1. ui ui minkä värinen lakka (: tosi kiva koristelu kans :P itelle ei silleen tullu mieleen mikään joululakka :P taizu like it<3

    VastaaPoista
  2. Ihanan kultaiset kynnet (: Tykkään tosi paljon.

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...