31.7.2011

Olen hengissä, ehkä...


Taitaa olla turha pahoitella pitkää hiljaisuutta. Mun piti postata tiistaina, sitten perjantaina, tai lauantaina ja kas kummaa, on sunnuntai ja makaan sängyssä maailman pahimman pääkivun runtelemana, mutta päätin, että pakko on repiä itsestään sen verran ulos, että edes kirjoittaisi tänne jotain. 

Viikko sitten mun viisaudenhammas alkoi vihoitella oikein kunnolla, minkä oletin myös aiheuttavan muutaman päivän jatkuneen kurkkukivun. Tiistai-iltana kuitenkin kurkkukipu muuttui full on flunssaksi ja mystisiksi kivuiksi koko kroppaan. Jee. Viikon ainoat vapaapäivät, keskiviikon ja torstain käytinkin lähinnä mökin terassilla maaten, hyvää kirjaa lukien ja niistäen minuutin välein. Blogihiljaisuus johtui siis osaksi siitä, että tosiaan karkasin suoraan töistä mökille tiistaina ja palasin kaupunkiin vasta perjantai-aamuna töihin. Edelleenkään olo ei ole kovin timantti, kun nyt pari päivää on tullut tehtyä töitä vähän kipeenä, mitä seuraa aina jumalaton pääkipu. Voisin mielelläni taas tervehtyä, se olisi melko tervetullutta, koska jotenkin tää flunssa on vienyt mun järkevän ajattelukyvyn täysin ja höpötän vaan ihan hassuja kaikille vastaantulijoille. 


Tööt-viikon lisäksi (jonka aikana en ole saanut aikaiseksi tasan mitää järkevää) on muhun iskenyt myös pieni kynsimasennus. Energiataso kynsiin panostamiselle on ollut aika nolla ja suurimman osan viikosta olen huidelllut menemään China Glazen Strawberry Fields kynsin, joissa ei ollut mitään koristeluja. Muutenkin tuntuu, että useampi viikko on mennyt enemmän ja vähemmän niissä fiiliksissä, että kynsiin ei ole jaksanut panostaa. Ehkä tää innostus taas tästä vähitellen nostaa päätään.

Kuvissa vanhempi swatch muutaman viikon takaa Color Clubin Fashion Addict lakasta. Ihan kiva lila/rosa, mutta vähän njäh. Olevinaan holo, muttei kuitenkaan kunnolla. Ei oma suosikki. 

Nyt yritän ehkä ahdistaa tän päänsäryn nurkkaan, että saisin vihdoinkin vastattua kaikkiin blogiin tulleisiin kommentteihin ja maileihin, joihin ihmiset ovat saaneet odottaa vastausta ihan tuhottoman paljon liian pitkään. 

3 kommenttia:

  1. Oi, ompas nätti lakka.
    Pikaisia paranmisia! (:

    VastaaPoista
  2. Beautiful! This color looks magical on you!

    VastaaPoista
  3. LIntunen: kiitos, kyllä tää tästä vähitellen

    Gothampolish: thanks

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...