5.4.2015

#ablecs15: Happy Easter


Hyvää pääsiäistä!

Tässä osoitteessa pääsiäistraditioihin kuuluu lähinnä suklaamunien syömistä ja lepäilyä ja sitä olen pyrkinytkin tässä viimeiset pari päivää tekemään. Sen lisäksi olen leikkinyt kynsilakoilla, ja ehkä vielä enemmän, yrittänyt saada bloggailuun taas jotain järjestystä.

Olen tyhjentänyt muistikorteilta kaikki julkaisemattomat kuvat omiin kansioihinsa odottamaan vuoroaan, järjestellyt kuvatiedostoja paikasta toiseen, muokannut kuvia ja kirjoittanut muutaman postauksen "varastoon" odottamaan julkaisua ja tehnyt muutakin tuotteliasta onneksi. Nyt pitäisi vielä lähteä käymään kuvatiedostoja aika rankalla kädellä läpi, koska kuvia tulee usein otettua se 20-50 väliltä / lakkaus, ja mä en ikinä jaksamuistaviitsi poistaa niitä tärähtäneitä, epätarkkoja tai muuten vaan itseääntoistavia kuvatiedostoja koneelta. Ja vaikkei yksittäinen kuva ehkä paljon tilaa vie, tän aika monen vuoden harrastamisen jälkeen niitä tiedostoja on muutama. (Oli pakko tarkistaa, mun "kynnet" kansio on noin 30 gigan kokoinen, hups.) 


Tän blogin taustahommien ohella päätin sitten eilen tehdä myös pääsiäiskynnet - vähän senkin takia, että #ablecs15-haaste sitä vaati. Ajattelin, että yhden aksenttikynnen marmorointi / käsi voisi olla kiva ratkaisu, joten lakkasin nimettömät valkoisiksi ja muihin sormiin pohjaksi yhden kutakin marmoroinnissa käytettyä lakkaa. Innostuin marmoroinnista lopulta vähän liikaakin, ja päätin sitten marmoroida kaikki kynnet samalla energialla. Tästä johtuu siis se, että jokainen kynsi on ehkä sävymaailmaltaan vähän eri kirkkaustasolla.


Lakkauksiin halusin keväisiä sävyjä, mutten kuitenkaan ihan niitä vaaleimpia pastelleja. Mintuksi valitsin Kikon 526 Mint sävyn ja samalla sitten nappasin Kikojen joukosta myös 331 ja 337 numeroilla varustetut lakat. Vaaleankeltainen sai olla Essencen Love Is In The Air, koska ajattelin sen olevan verrattaen tuore keltainen lakka, joka voisi siksi toimia marmoroinnissa. Lopulta tuo keltainen osoittautui siksi ongelmallisimmaksi kaveriksi, sillä se ei oikein tahtonut pitää omaa rinkulaansa vedessä, vaan päästi muut värin falskaamaan itseensä. Olin sen verran väsynyt kuitenkin näitä tehdessäni, etten jaksanut alkaa etsiä toista keltaista tämän tilalle. 

Tällä kertaa pääsin vähän lähemmäksi jo jotain samantyyppistä kuviota kynsillä kun sain kuitenkin jonkunasteista pitkittäissuunnassa olevaa viivaa kynsille, mutta vielä on harjoittelemista paljon. Pitäisi koittaa vaan motivoida itseään marmoroimaan edes semisäännöllisesti, koska huomasin heti, että tätä nyt viikon välein jo kolmesti testailtuani, alan selvästi oppimaan siitä, miten lakat käyttäytyy vedessä, miten kannattaisi toimia missäkin vaiheessa ja muista tällaisista asioista. 


Kynsillä: 
China Glaze - White On White
Kiko - 526 Mint
Kiko - 331  Violet
Kiko - 377 Apple Blossom
Essence - Love Is In The Air 

Tällaisissa kynsissä viihdyttiin pääsiäislauantai. Vähän epäilen, että nämä kynnet pääsee vaihtoon jo aika pian - ja viilan alle samalla - koska tällä hetkellä tuntuu, että ideoita lakkauksille olisi normaalia enemmän. 

6 kommenttia:

  1. Tosi nätit nämä, hyvin oot onnistunut marmoroinnissa! Se on hauskaa, kun välillä joku kynsien koristelutapa tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, ja sitten kun aloittaa voisikin sillä tekniikalla maalata vaikka seinät samantien :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, musta tuntuu, että monen koristelutyylin kanssa mennään just sillä "ei tästä mitään tule" -fiiliksellä alkuun ja sitten kun kärsivällisesti jaksaa yrittää, tajuaa, että eihän se niin vaikeaa olekaan :D

      Poista
  2. Tosi kivat värit ja hyvin onnistunut marmorointi (:

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...